Blogin sisältö on tähän asti on ollut aika videopelipainotteista, joten heitetäänpä sekaan vähän muutakin sisältöä peliharrastuksestani. Nimittäin olen myös lautapelien ja korttipelien ystävä. Ja mikäpä voisi olla parempaa kuin yhdistää rakas harrastus mukaan rakkaaseen työhöni. Olen siis töissä eräässä vapaaseurakunnassa lapsi- ja nuorisotyöntekijänä. Käytännössä tämä tarkoittaa tehtäviä aivan laidasta laitaan: minut voi bongata niin mopin varresta kuin saarnapöntöstäkin.
Leirillä
Kesäkuun lopulla vietin viikon JunnuDynis -leirillä. Leiri on valtakunnallinen 11-14-vuotiaiden leiri, joka perustuu pitkälti toimintaan pienissä ryhmissä oman ryhmänohjaajan kanssa. Leiriläisiä oli 115. Leirillä saimme yhdessä ylistää Jumalaa mahtavan bändin säestyksellä sekä kuulla opetusta teemalla #kukamuumuka ("ei oo kyse musta, vaan Jeesuksesta").Lisäksi paljon aikaa oli varattu kilpailuille, hauskanpidolle ja toiminnalle. Leirillä oli erilaisia toimintakanavia, itse oli luonnollisesti pitämässä lautapelikanavaa ryhmänohjaamisen ohessa. Täytyy myöntää, että en ikinä valita, kun saan työkseni pelailla. Luksushetkiä leirillä olivatkin siis Carcassonneottelu, taistelu Ligrettomestaruudesta sekä Kreisi-Aliasturnaus tytöt vs. pojat.
Kukin ohjaaja sai vetää ryhmähetket omalla tyylillään, joten rukouksen ja juttelemisen lisäksi meidän ryhmähetkissä pelattiin mm. Jungle Speediä ja Huojuvaa tornia. Kuulin että eräs toinen tyttöryhmä oli käyttänyt yhden ryhmähetken kynsien lakkaamiseen, mikä ei minulta varmaan ikinä onnistuisi. Todellakin, kukin tyylillään. Leirin lopuksi meidän ryhmässä kirjoiteltiin toisillemme palautetta ja minun lapussani useampikin mainitsi jotain peleistä tyyliin "sun
kanssa oli kiva pelata". Enkä edes yrittänyt olla mitenkään erityisesti pelaaja, se nyt vaan tapahtuu ihan huomaamatta.
Pelit(tai erilaiset yhteisleikit) ovat melko toimiva tapa löytää yhteistä tekemistä jopa lähes tuntemattomien ihmisten kanssa. Pelin lomassa pääsee sitten paremmin tutustumaan ihan huomaamatta.
Leirille lähtiessä tuli todettua jälleen se seikka, että pelikoteloihin pakataan hyvin paljon ilmaa. Kaikkien kuvassa näkyvien pelilaatikoiden sisällöt sain nimittäin mahtumaan kuvan kahteen alimmaiseen laatikkoon. Kävi jonkinlaisesta Tetris-harjoittelusta, mutta onnistui melko kivuttomasti. Ei siis tarvinnut täyttää koko auton takakonttia pelikoteloilla.
Valtakunta korttipakassa
Massiivisista pelikoteloista puheenollen, hankin jälleen yhden sellaisen viemään hyllytilaa:
Vietin kuun alussa syntymäpäivääni ja ostin itselleni lahjaksi uuden lisäosan Dominion -korttipelisarjaan. (kyllä aikuisena voi ihan hyvin ostaa itselleen synttärilahjan, pääsee helpommalla.)
Nyt hyllyäni koristaakin siis jo viisi valtavaa Dominion-laatikkoa.
Dominion on yksi lempparipelini. Yksinkertaisesti selitettynä pelissä rakennetaan itselle isompaa pakkaa ostamalla lisää kortteja. Tavoite on saada ostettua yhä kalliimpia ja kalliimpia kortteja ja lopulta voittaa peli keräämällä eniten pisteitä. Peliä maustavat vaihtuvat toimintakortit, joita valitaan yhteen peliin aina kymmenen erilaista. Lisäosissa on uudenlaisia toimintakortteja sekä muita kortteja, joiden ansiosta peliä voi varioida melkein loputtomasti, perusidea toki pysyy koko ajan samana.
Ilmestymisvuonnaan 2008 peli valittiin Suomessa vuoden aikuisten peliksi. Kevyt strategiapeli, joka on helppo oppia, mutta kestää pelaamista pitkäänkin. Opiskeluaikana tuli pelattua Dominionia kavereiden kanssa joskus monta tuntia putkeen aina yömyöhälle asti.
 |
| Tasan käy onnenlahjat |
Lautapelien kanssa on kuitenkin yksi iänikuinen ongelma: niitä ei voi pelata yksin eikä välttämättä edes kaksin. Tästä syystä olen lähinnä sormet syyhyten tuijotellut hyllyssä odottavaa uutta pelilaatikkoa. Mutta uskon, että pian tässä vielä senkin avaamisen aika koittaa.
Peliseuraa otetaan vastaan. Odotellessa taidan käynnistää pleikkarin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti