Beyond Eyes on pieni suuri kokemus, jossa yritetään pelillisin keinoin kuvata sokean maailmaa näkevälle. Saattaa kuulostaa hieman sekavalta, mutta ei se sitä ole. Tekijä itse kuvaa peliä moderniksi saduksi. Pelien käsite tuntuu laajenevan koko ajan ja tässä on taas yksi osoitus siitä, mihin tämä taiteen muoto voi taipua. Tähän tuotokseen pitää ennemminkin suhtautua juuri tarinaelämyksenä, vaikka pelillisiä elementtejäkin siitä löytyy. Kokemus on muutaman tunnin mittainen, sopivan tiivis paketti.
Ensimmäinen versio pelistä oli alankomaalaisen Sherida Halatoen lopputyö. Halatoe perusti oman studion nimeltään tiger&squid ja peli valmistui yhteistyössä Team17-studion kanssa vuonna 2015.
Pelin suositusikäraja on 3, joten väkivaltaa ei ole luvassa. Ei tätä kuitenkaan varsinaisesti lapsille ole suunnattu.
Beyond Eyes kertoo kauniin tarinan sokeutuneesta Rae-tytöstä, joka lähtee etsimään kadonnutta ystäväänsä Nani-kissaa.
Maailmassa kaikki on näkymättömissä, eli täysin valkoista, kunnes Rae jollain tavalla havainnoi ympäristöään - käytännössä siis kuulemalla tai koskettamalla (pelissä kosketukseksi lasketaan, että kävelee lähietäisyydelle). Kun havainnointi on tapahtunut, piirtyy ympäristö näkyviin ja pysyy Raen muistissa, joten aiemmin käydyt alueet jäävät näkyville. Poikkeuksena on kenttä, jossa kaatosade sotkee havainnointia ja pelaajallekin tulee lopulta täysin sokea olo, kun näkyvyys rajoittuu koko ajan vain kosketusetäisyyteen. Se on oikeastaan ainoa todella turhauttava jakso muuten melko miellyttävästi soljuvassa kokemuksessa. Mutta ehkä sekin on tarpeen, sillä onhan pelin tarkoitus luoda välähdyksiä sokean elämästä. Pelimekaniikassa on tätä tukemassa yllättäviäkin oivalluksia: esimerkiksi kaikki ei aina olekaan sitä, mitä ensikuulemalta luulisi.
 |
Taustalla kaukaisuudessa kuuluu kohinaa
- siellä on siis varmaankin vesiputous. |
Peli koostuu pääasiassa kävelystä, ympäristön havainnoinnista ja muutamasta harvasta hetkestä, jolloin Rae voi vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa. Osa näistä vuorovaikutustilanteista liittyy juoneen, osa on piilotettuja yllätyksiä. Eniten pelimäisyyttä liittyykin juuri näiden piilotettujen metatehtävien metsästykseen. Pelissä on yhteensä 10 (piilotettua) saavutusta, joista suurin osa napsahtaa näistä juoneen liittymättömistä sivutilanteista. Kaikki tilanteet eivät ole kovin selkeitä, ja hermoja säästääkseni itsekin turvauduin vinkkisivustoon metsästäessäni puuttuvat saavutukset pelin läpäisyn jälkeen. Onnneksi läpäistyihin kenttiin pääsee pikavalinnan kautta ja tehdyt asiat säilyvät muistissa, joten ihan koko peliä ei tarvitse saavutusten takia kahlata uudelleen läpi, ellei sitten ihan välttämättä halua. Pelin voi pelata siis ensimmäisellä kerralla läpi ihan vain tunnelmointiin keskittyen, mikä on tarinan kannalta parempi kokemus.
Grafiikka on kauniin satumaista. Korvin kuultavat kohteet välkkyvät kaukana vain silloin, kun ne pitävät ääntä. Erivärisin nauhamaisin kuvioin korostetaan merkittäviä asioita sekä Raen tuntemuksia: pelottavia ääniä tuottavat asiat huokuvat mustaa, asiat, joiden kanssa voi toimia nappia painamalla ympäröidään sinisellä nauhalla ja niin edelleen.
Äänimaailma on minimalistinen. Lähes kaikki kuultu on yhteydessä näköhavaintoihin, mutta toki tilanteita korostetaan tunnelmamusiikilla.
Rytmi on äärettömän hidastempoinen. Itse kuljen peleissä yleensä juoksunappi pohjassa aina kun mahdollista, joten Raen hidas ja tunnusteleva kävely tuntui välillä to-del-la hi-taal-ta. Varsinkin silloin, kun halusi palata alueelle, jolla oli jo käynyt, tuntui eteneminen suorastaan matelemiselta.
Beyond Eyes tarjoaa verkkaisen ja tunnelmoivan, hieman haikean elämyksen. Pelillisesti se ei ole oikein millään mittapuulla ikimuistoinen superteos, mutta on se kuitenkin herttainen, tasapainoisesti rytmitetty ja sopivan lyhyenä kantaa itsensä kunnialla loppuun saakka. Tunnelmaltaan ja kokemuksena Beyond on sen sijaan onnistunut. Peli sai myös ainakin minut pohtimaan, minkälaista elämä ilman näköaistia olisikaan. Kun Rae-tyttö tarpoi kaatosateessa ja minua alkoi ärsyttää, etten nähnyt kunnolla ympärilleni vaan pyörin sokkona ympyrää, ymmärsin, että peli oli takonut jotain syvimmästä sanomastaan vihdoin omaankin kallooni.
