Hiljattain kirjoitin
arvostelun pelistä Life is strange.
Alkuun lyhyesti jotain itse pelistä ja sitten pelin nostattamia ajatuksia samastumisen ongelmista.
Vaikka hieman kyllä epäilin, miten sivuhahmo Chloen nosto uuden pelin keskiöön mahtaa toimia, niin lopulta kävi niin, että ennakkotilasin
Before the storm -esiosan erikoisversion, jotta saisin koettua kaiken mahdollisen lisäsisällön.
Parin-kolmen tunnin mittainen ensimmäinen episodi tuntuu kaikin puolin äärettömän tutulta, vaikka se on täysin eri studion tekemä. Alkuperäistä peliä on kunnioitettu kaikessa, eikä suurempia irtiottoja ole uskallettu tai haluttu lähteä tekemään. Samalla tavalla haahuillaan paikasta toiseen, tutkitaan esineitä, jutellaan muiden kanssa ja istuskellaan pohtimaan elämää. Nämä tuokiokuvat johdattavat eteenpäin myös tarinaa. Max räpsi valokuvia, Chloe tuhrii samalla keräilymekaniikalla tussigraffiteja. Chloe kirjoittaa myös päiväkirjaa. Max pohti aina valintatilanteiden jälkeen, pitäisikö asioita sittenkin vielä muuttaa. Koska Chloe ei voi manipuloida aikaa, hän käy tämän päänsisäisen keskustelun aina ennen valintatilanteita. Yliluonnolliset elementit liittyvät enää lähinnä unijaksoihin. Uusintaottoja ei myöskään ole, vaan tehdyt valinnat ovat pysyviä. Uutena elementtinä on eräänlainen väittelytila, jossa vastapuoli pitää puhua suohon nokkelilla vastauksilla. Nokittelemaan pääsee yhtä lailla koulukiusaajan kuin rehtorinkin kanssa. En tiedä, miten pelin kulkuun vaikuttaa, jos väittelyissä ei onnistu, sillä itse läpäisin ne kaikki voitokkaina, mutta se tuskin on mitenkään
välttämätöntä. Suuren osan väittelyistä voi myös ohittaa.
Ensimmäisessä episodissa ei oikeastaan sinänsä tapahdu vielä juuri mitään, vaan se on slice of life -tyyppinen kokemus jossa pääsee mm. pelailemaan koulukaverien kanssa, haahuilemaan tutussa kodissa, väittelemään isäpuolen kanssa ja lintsaamaan koulusta. Kertomus etenee kuin juna, mutta sävyihin ja keskustelun kulkuun voi vaikuttaa tuttuun tapaan. Suurelta osin maisematkin ovat tuttuja, sillä totta kai Cloe esimerkiksi asuu samassa talossa kuin kahden vuoden kuluttuakin. Vastaan tulee pääosin tuttuja hahmoja ja jopa episodin loppukoonti kuvakulmineen on napattu suoraan aiemmasta pelistä.
Tuntuma on siis alusta alkaen tuttu ja turvallinen ja Deck Nine on
tehnyt uskottavaa ja laadukasta työtä lähdemateriaalinsa kanssa. Mutta
kuitenkin tästä tuntuu puuttuvan jotain oleellista ja kokemukseni jää
pinnalliseksi. Toivottavasti seuraavissa episodeissa juoneenkin saadaan lisää syvällisyyttä.
Samastumisongelmia
Minulle henkilökohtaisesti pelin ongelma piilee varsinaisen juonen ohuuden lisäksi päähahmossa. Tarina tapahtuu pari vuotta ennen alkuperäistä peliä, joten Chloen tulevaisuuden suuntaviivat ovat hyvin alkuperäisen pelin pelanneilla tiedossa. Minua ei sinänsä haittaa ääninäyttelijän vaihtuminen, nykyinen näyttelijä suoriutuu roolistaan hyvin. Pelikin toimii moitteettomasti ja soljuu eteenpäin kivoina tunnelmapaloina.
Mistä sitten kiikastaa? Ongelma on samastumisen puutteessa. Mielestäni Chloe toimi hyvin alkuperäisessä pelissä hieman ärsyttävänä ja ongelmaisena parhaana kaverina, jonka elämä oli hyvin kaukana omastani ja melko neutraalin päähahmon, Maxin elämästä. Maxiin oli huomattavasti helpompi samastua. Nyt pitäisikin sitten hypätä 16-vuotiaan angstisen ja kiroilevan pilvenpolttajatytön rooliin. En ole kokenut varsinaista synkkää teiniangstia, mutta nyt sukelletaan siihen maailmaan ja syvälle. Isä on kuollut, äidillä on rasittava uusi miesystävä, koulu ei kiinnosta eikä elämässä muutenkaan oikein saa mistään otetta.
Jossain toisessa muodossa tämä olisi oikeasti voinut ollakin pelottava
kauhupeli, mutta melko söpön ja sivulta kuvatun ulkoasunsa tähden peli on kuin iltanuotiolla
kerrottu kummitusjuttu. Pelaaja ohjaa sinitukkaista teinityttöä, joka lähtee kavereineen juhlimaan lukukauden päättymistä eräälle saarelle. Sitten hommat
lähtevät hieman lapasesta, tarina saa
yliluonnollisia piirteitä ja tunnelma synkkenee. Mukana on paljon kliseitä yliluonnollisista trillereistä ja kauhuleffoista,
välillä jopa lähennellään Manaaja-tunnelmia (en ole edes nähnyt sitä leffaa, tiedän vain peruskliseet, joita parodioidaan joka paikassa) ja hieman ravistellaan kolmatta seinää,
mutta koska pelin ulkoasu on mitä on, ei tunnelma käy koskaan ihan liikaa iholle.