Lapsen kanssa: Funparkista tuli Zones by Särkänniemi, jossa 2-vuotias saa kalliimmalla vähemmän.

Lisäys syksyllä 2021: Teksti saa edelleenkin Google-hakujen kautta paljon klikkejä, joten haluan heti kärkeen huomauttaa, että Ideapark osti puiston kesällä 2020 Särkänniemeltä ja remontoi siitä uudenlaisen. Skidiparkin (Viihdekeskus Ideapark) arvio täällä.

 Ehkä suunnilleen vuosi sitten kirjoitin juttua Tampereen alueen sisäleikkipuistoista. Vuodessa on tapahtunut muutoksia: on avattu jälleen uusi HopLop (jonka lyhyen arvion lisäsin aiempaan tekstiin) ja lisäksi Ideaparkin Funpark-huvipuisto sulki ovensa ja avautui hiljattain uudelleen Särkänniemen lipun alla.

Eilen käväistiin vähän huvittelemassa Zones by Särkänniemi -huvipuistossa tyttäreni sekä veljeni ja hänen vanhemman poikansa kanssa, joten kirjaanpa jotain kokemuksistamme. Kuvia napsin puhelimella kaiken muun ohessa ja ne ovat valitettavasti vähän huonolaatuisia.

Uudistunut puisto on avattu vasta osittain ja loput alueista avataan ilmeisesti ennen kesää. Huvipuiston uusi konsepti perustuu aluejakoon, mikä muuttaa hinnoittelusysteemiä ja säätämistä esimerkiksi maksullisten lisäpolettien kanssa, kun kaikki aitojen sisäpuolella oleva sisältyy sen alueen pääsymaksuun. Alueita (eli Zoneja) on tällä hetkellä neljä: pääsymaksuttomat ruokailualua sekä aikuisten lepo-/työskentely-/odotustila sekä maksulliset koko perheen alue (Family fun zone) ja pienten lasten alue (Kid's zone).

Kid's zonella on siniset aidat. Taustalla punaisen aidan takana Family Fun.

Visuaalisesti paikka on mielestäni tyylikkäämpi ja selkeämpi kuin ennen. Alueet on aidattu kukin oman teemavärinsä mukaisesti. Jopa ilmastointiputket on maalattu teemavärien mukaan ja valaistusta on lisätty. Tila vaikuttaa kliinisemmältä, kun matot on poistettu eikä pitkin käytäviä voi enää ajella pehmohevosilla. Toisaalta selkeys luo myös kolkomman vaikutelman. Sisällä liikutaan kengät jalassa. Kiipeilysokkelon (alueella olleen HopLopin peruja) ja pomppulinnojen luona kengät voi jättää kenkätelineisiin. Onneksi kaikki sukkasilleen suoritettava on sijoitettu kätevästi samaan kulmaukseen, joten kenkiä ei jatkuvasti tarvitse pukea takaisin jalkaan.

Melko vähän oli torstaina päivällä porukkaa.
Kolmen maissa väkeä oli jo hieman enemmän ja huvilaitteillekin tuli ajoja.

Käytännössä laitteet ja muu sisältö ovat tuttuja Funparkin ajoilta, mutta nyt ne on sijoiteltu uudelleen eri alueille. Uudistunut huvipuisto tarjoaa meidän alle 100 cm pitkälle 2-vuotiaalle nyt kalliimmalla hinnalla (13e) vähemmän kuin ennen, kun pienten laitteisiin on tullut uudet tiukemmat turvarajat (100-140 cm) ja lisäksi esimerkiksi polkuautorata ja isompi pomppulinna on sijoitettu perhealueelle, jonne pienillä lapsilla olisi ilmainen pääsy, mutta jonne vuorostaan aikuiset eivät pääse ilman maksua. Potkuautot, trampoliinit ja sählykenttä loistivat myös poissalolollaan, saapa nähdä tuleeko niitä tarjolle, kun alue laajenee (edit: kaksi viimeistä kyllä tuli). Toisaalta sähköautoilla saa nyt ajaa rajattomasti, kun erillisiä poletteja ei enää tarvita. Vertailuna vanhaan: Funparkin aikaan alle 3v/100cm hinta oli 10e, koko alueelle pääsi aikuinen ilmaiseksi valvojana ja merirosvolaivaan ja junaan pääsi ainakin hiljaisempina aikoina aikuinen yhdessä alle 100cm lapsen kanssa.

Sohvat on korvattu värikkäillä pehmopenkeillä.

Toisaalta tiukemmat turvarajat ovat selkeämmät ja linjassa Särkänniemen periaatteiden kanssa. Mutta kyllä veljeni joutui useampaan otteeseen selvittämään parivuotiaalle pojalleen, että ei, enää emme voi mennä ajamaan junalla, vaikka viime kerralla pääsimmekin. Alueella on sentään yhä kaksi pientä karusellia (sellaista, jotka toimivat markeiteissa kolikoilla) ja niissä tuli pyörittyä kyllä koko rahan edestä.

Aikuisten hengailutilaan en kunnolla ehtinyt tutustua. Oviaukosta näkyi nopealla vilkaisulla pöytäfutispeli sekä sohvia ja pöytäryhmiä. Alue on varmaankin tarkoitettu kouluikäisten vanhemmille, kun sen ikäiset lapset voivat huvitella jo keskenään ilman jatkuvaa valvontaa. Kuitenkin puiston ohjeet korostavat, että kaikki lapset huvittelevat vanhempiensa vastuulla ja valvonnassa.

Ruoka-alueella on kahvio ja herkkukulmaus. Me ostimme pienen pehmiskipon (3,90), jonka sai täyttää itse jäätelöllä ja lukuisilla lisukkeilla. Jonkin verran minulla oli ongelmia lisukekarkkien kanssa, kun niitä lennähti annostelulaitteista vähän lattiallekin.

Pehmislisukkeissa riitti valikoimaa.

Ravintolassakin on väriä. Työmaa-aita toimii myös liitutauluna.

Molemmat huvialueet kattava ranneke maksaa tällä hetkellä vain 15€,  mutta hyvin todennäköisesti kallistuu, kun lisää alueita avataan. Nyt puisto palvelee ehkä parhaiten (ala)kouluikäisiä lapsia, jotka voivat nauttia molempien zonejen tarjonnasta yhteislipulla. Ja hyvä huomioida sekin näkökulma, että eipä Suomessa edelleenkään kovin monessa paikassa taida päästä talviaikana huvilaitteisiin. Vaikka lohikäärmerata on vuoristoradaksi pieni, niin on se kuitekin lapselle aika hieno juttu.

Tällaisenaan kokemus oli ihan mukava, mutta tuskin menemme uudelleen ennen kuin tyttömme yltää vaadittuihin pituusrajoihin. Ellen sitten käy kurkkaamassa, mitä laajennus tuo tullessaan. Aitausten ulkopuoleltahan alueeseen saa tutustua ihan ilmaiseksi. Tuntuu hieman turhauttavalta, että hinta on kaikille yli yksivuotiaille sama pituudesta riippumatta, vaikkei hinta itsessään ole kuitenkaan ihan mahdoton. Kiitollinen olen siitä järkiratkaisusta, että aikuinen pääsee yhä ilmaiseksi mukaan edes pienten lasten aluelle, muuten koko konsepti olisi kyllä ollut melko tuhoon tuomittu.

Lapsemme näkökulmasta reissu oli huippukiva: sai touhuta hiki päässä serkun kanssa, pääsi karuselliin ja sai jäätelöä. Tänäänkin hän vielä kuvia katsoessaan riemastuneena kiljui: siinä me oltiin siellä HUVIPUISTOSSAAA!!

 

Mainitaan nyt vielä loppuun, että itse maksoimme eikä mitään mainosyhteistyötä ole tässä tehty. En tässä pikku blogissani sellaista muutenkaan harrasta.

Kuulumiskierros

 Lueskelin hiljattain blogini vanhempia tekstejä ja huomaan, että sisältö on viime aikoina harventunut ja ollut enemmän peliarviopainotteista. Alkuun täällä kirjoittelin ties kuinka syvällistä pohdintaa elämästä pelaamisen kautta. Onkohan kaikki jo sanottu? Tuskinpa vain. Toivottavasti tämä sisällön yksipuolistuminen ei ole pysyvä trendi.
No, itsehän siitä päätän.

Nyt jotain muuta kuin peliarvostelu:

Uusi luuri

Sain (=mieheni osti minulle melkeinpä väkisin) uuden puhelimen (Honor 8) ja siirryin Androidin aikakauteen. Olenkin siis hämmentyneenä selaillut Google Play -kaupan monipuolista valikoimaa. Aiemmin käytössä oli vanha Nokia Lumia, Windows-puhelin, joka jumitti ja johon ei saanut loppuvaiheessa enää juuri mitään sisältöä. Facebookin messengerkään ei tukenut puhelinta enää yli vuoteen.

Toisaalta huomaan, että toimiva puhelin yrittää varastaa huomioni koko ajan ja valitettavan usein myös onnistuu siinä. Se etu vanhassa luurissa oli, että sitä tuli käytettyä tasan silloin, kun joku soitti tai laittoi Whatsappiin viestiä. Siinä vaiheessa jääräpäisyyteni suli, kun Whatsappikin lakkasi vastaanottamasta mitään muuta kuin pelkkää tekstiä. "Okei, voisi se uusi puhelin sittenkin olla ihan hyvä idea".

Pakkaspäivien sisäpuuhia kaksivuotiaan kanssa

Tyttäremme on pian 2,5-vuotias. Olen antanut hänen jo kokeilla muutamia yksinkertaisia pelejä ja sovelluksia. Hänen serkkunsa käytti Pipsa-possu-teemaista piirrustusohjelmaa, joka on meilläkin ollut nyt innostuneessa käytössä. Lisäksi telkkarista tuttu Taavi-koira osui silmiini ja ollaankin päästy Taavin kanssa rakentamaan ja koristelemaan hiekkalinnoja. Maailman yksinkertaisin ja tylsin peli, sanon minä. Tyttäreni on toista mieltä, ja haluaa tehdä vielä yhden

Ehkä Pipsa-possun piirto-ohjelmassa
parasta ovat sitten animoidut tarrat?

hiekkalinnan.

Melko luontevasti tuon ikäiseltä luonnistuu kosketusnäytön käyttö, mutta hiiri onkin jo paljon vaikeampi konsepti. Isi käyttää hiirtä, tietää tyttö. Hänkin halusi osallistua ja otti jonkun etäisesti hiirtä muistuttavan lelunsa, jonka kantoi Jimin pöydälle, heilutteli siinä ja totesi sitten "Älä häiritse, teen töitä nyt!"

Peliohjainkin vaatii enemmän yhdistelevää ajattelua kuin suora kuvan täppäily. Muistan, kun hieman alle 1,5-vuotiaana tyttömme tajusi peliohjaimen ja ruudulla tapahtuvan liikkeen välillä yhteyden. Hän livahti ohjailemaan ruudulla näkyvää autoa ohjaimen jäätyä hetkeksi sohvalle lojumaan. Silmät ihan kirkastuivat ja suusta kuului "aato, aato!". Tilanne oli pakko ikuistaa videolle.

Parasta juuri nyt on kuitenkin tavallinen paperi ja vesivärisivellin. Päivässä maalaamiseen voisi kuluttaa aikaa vaikka useita tunteja. Väriä ovat tosin saaneet kylkeensä myös seinät ja muutamat huonekalut... onneksi on edes vesiliukoista. Ensimmäinen pääjalkainenkin ilmestyi paperille viikko sitten. Ah, ylpeänä äitinä fiilistelin tätä kovasti. On hienoa saada seurata koko ajan läheltä, kun lapsi oppii uutta ja oivaltaa asioita.

Tämä kuva esittää veljeäni. Ihan on näköinen.

Uusi Boxi

Peliarvosteluja lukiessani aika usein kaihoisasti harmittelen, että itseäni eniten kiinnostavat pelit ovat suurelta osaltaan pleikkarinelosen yksinoikeuspelejä. No, toisaalta on kai vähemmän surullista jättää pelit väliin siksi, ettei niitä ole konsolin puuttuessa mahdollista pelata kuin siksi, ettei yksinkertaisesti edes ehtisi pelata kaikkea tarjolla olevaa, vaikka mahdollisuus olisikin.

Uusi konsoli meille toki hiljattain hommattiin, Xbox One X, joka on siis lähinnä tehokkaampi ja pienempi versio alkuperäisestä jättilaatikosta. Vanhempi versiokin sai hyvän uuden kodin. Uusi laatikko on ollut meillä ehkä kuukauden, enkä ole vieläkään edes kirjannut omaa pelitiliäni siihen. Tällä hetkellä ainoa konsolipeli, jota pelaan on Xbox360:lle alennuksesta haalittu jo kymmenen vuoden ikään ehtinyt peli Tales of Vesperia. Hyvin maistuu parin tunnin pätkissä, kun vain tilaisuus tulee. Tämä on kolmas pelaamani Tales -sarjan peli ja tuntuu kyllä hyvin samanlaiselta kuin aiemmin arvostelemani Tales on Symphonia. Samalla saa tarpeellisen anime-annostuksenkin, fiilistelen aina ensin koko alkutunnarin peliä käynnistäessä.

Mutta nyt olemme suuntaamassa Muumiaiheiseen ulkoilutapahtumaan, joten tämä tästä tällä erää.