Sivut

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Lapsen kanssa lautapelejä: Lasten Carcassonne ja Hertan kaupunki

Tyttäreni on pian viisi ja hänen kanssaan tulee kyllä säännöllisesti pelailtua monenlaista niin ruudulla kuin pöydälläkin. Mukavaa, kun pelit voivat olla pikkuhiljaa aina vain monimutkaisempia. 

Suosittelen muuten tutustumaan kirjastojen lautapelitarjontaan! Helppo tapa tutustua uusiin peleihin ilman riskiä, että tylsäksi tai huonoksi osoittautunut peli jäisi vain hyllyn perälle pölyttymään.

Tänään pelasimme kahta hieman toisiaan muistuttavaa laattojen asetteluun perustuvaa lautapeliä: tuttua klassikkoa Lasten Carcassonnea sekä meille ihan uutta tuttavuutta, Pikkukakkosestakin tutun Hertan maailma -sarjan Hertan kaupunki -peliä. Molemmat ovat kevyitä lapsille suunnattuja strategiapelejä.


Lasten Carcassonne

Suositusikä 4-vuotiaasta alkaen. 2-4 pelaajaa.

Pelissä on mukavan pyöristetyt, tavallista Carcassonnea isommat puiset nappulat sekä laattoja, joilla rakennetaan maisemaa. Kaikki laatat sopivat toisiinsa. Laatoista rakentuu sievä niittymaisema täynnä polkuja. Jokainen saa asettaa vuorollaan yhden laatan ja aina, kun polku tulee molemmista päistään valmiiksi, siihen asetellaan nappuloita sen mukaan, minkä värisiä hahmoja polulla kulkee. Pelaaja, joka ensin saa nappulansa laudalle, voittaa. Ei siis tarvitse suorittaa monimutkaista pistelaskua.

Vuosi sitten, kun lapseni oli juuri täyttänyt neljä, pelasimme tätä ensimmäisen kerran ja silloin pelin idean ymmärtäminen vaati aika paljon ohjaamista. Nyt peli on meillä toistamiseen lainassa ja pelaaminen sujuu jo paljon oivaltavammin, kun perusidea on hallussa. Keskittyminen ei aina onnistu ja peli välillä keskeytyy esimerkiksi leikkihetkeen, kun nappuloiden pitää kuulemma päästä uimaan kartalle ilmestyneeseen lampeen. Olemme pelanneet peliä kaksin siten, että kummallakin on kaksi väriä. Muiden lasten kanssa tyttäreni ei ole peliä pelannut, joten en osaa arvioida, miten se sujuisi.

 



Hertan kaupunki

Suositus 5-vuotiaasta ylöspäin. 2-4 pelaajaa.

Tässä pelissä asetellaan myös laattoja, joista rakennetaan "kaupunkia". Laatoissa ei kuitenkaan ole Carcassonnesta poiketen mitään kaunista maisemaa, vaan pelkkiä värikkäitä neliöitä. Tavoitteena tässäkin saada kaikkia omat nappulat ensiksi pelilaudalle, mutta nappulat ovatkin eri kokoisia muotoonleikattuja kuvakortteja. Omalla vuorollaan saa joko laajentaa kaupunkia tai asettaa oman nappulansa kaupunkiin. Strategia perustuu siihen, että pitää osata hahmottaa, montako ruutua mikäkin nappula vaatii tilaa, kun molempien nappulan reunojen pitää sijaita omalla värillä. Välillä laskettiin, että montakos hahmoa kortissa onkaan ja montako ruutua pitäisi vielä pöydälle lisätä, että kortti sopisi. Työmaakolmioiden päälle ei saa rakentaa.

Hertan kaupunki oli myös mukava peli. Jonkin verran vaati kyllä neuvomista ainakin tänään, kun ensimmäisiä kertoja pelattiin. Aseteltavat kuvalaatat on teemoitettu hauskasti: tytär halusi pelata heti toisen pelin, jotta saisimme pelata myös taloilla ja puilla kuvassa näkyvien autojen ja asukkaiden lisäksi.

maanantai 17. elokuuta 2020

Pitkän pitkä talvihorros...

...joka muuttui keväthorrokseksi ja lopulta kesähorrokseksi. Ehkä voisin näin syksyn kynnyksellä taas herätellä blogin eloon.

Onhan tämä vuosi ollut horroksen lisäksi aikamoista kummallista horroria itse kullekin.

Ikävöin hetkeksi johonkin, missä ei tarvitsisi koko ajan pohtia tartuttavuuskäyriä, kasvomaskeja, kodin kaaosta tai sitä etten koko ajan jaksa olla läsnäoleva äiti. (Vaikka pääosin kotona ihanaa onkin, niin iloitsen suuresti esimerkiksi siitä, että päiväkerho vihdoin taas starttasi.)

Näitä kun pohdin, niin päädyin tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun: Ostimme Skyrimin. (Neljättä kertaa eri laitteelle.) Uusi alku pohjoiseen talvimetsässä lohikäärmeiden ja epäkuolleiden seurassa oli sangen virkistävä. Kunhan Helgenistä selvisin niin ensitöikseni poimin vähän kukkia ja sitten murtauduin ryövärien piilomajaan.

Viikonloppuna kävimme maalla rentoutumassa. Marjapuskassa istuessani kuulin pitkästä aikaa omat ajatukseni. Siinä miettiessä tulevaa syksyä syntyi ajatus, että ehkäpä voisin ihan säännöllisesti taas alkaa harrastaa Skyrimissa samoilua iltapalaksi ja kirjoitella välillä seikkailuistani tänne höpöhöpötarinoita, ellei muuta peliaiheista irtoa. 

Joka tapauksessa haastan nyt itseni kirjoittamaan tänne edes jotakin loppuvuoden ajan vähintään joka toinen viikko. Monia tekstejä olen hahmotellut aivojeni piilolokeroon, muttei ole oikein ollut motivaatiota kirjoittaa.

Mutta nyt aion imuroida keittiön lattialta myslikuorrutuksen, jonka nuorempi kullanmuruni siihen levitteli tätä kirjoittaessani. 

Aurinkoista syksyä!


....zzz...Blogi nukkuu Ruususen unta.
"Huomenta! Nukuinko kauan?"