Sivut

tiistai 27. lokakuuta 2020

Lapsen kanssa lautapelejä: Narnian vapautus

Tänään arviossa kirpputorilöytö: Narnia-elokuvan kylkiäiseksi julkaistu lisenssipeli.

Ikäsuositus: 4+

Pelaajia: 2

Pelitestaajina: Minä (äiti) ja tytär 5v.

Olin hiljattain lukenut tyttärelleni Narnian tarinat: Velho ja leijona -kirjan, kun kirpputorilla tuli vastaan kyseisen elokuvan mukaan teemoitettu avaamaton korttipeli parilla eurolla. "Eihän tämä voi mikään kovin eeppinen olla" mietin, mutta ostinpa kuitenkin. Ihan väärässä en ollut.


Pelin kuvaus: Kummallekin pelaajalle on omat kortit, jotka asetellaan neljään päällekkäiseen riviin kuvapuoli alaspäin ja lisäksi pohjalle "pomokortit". Noppaa heittämällä ja kortteja kääntämällä ja poistamalla yritetään päästä oman korttirivistön pohjalle ennen vastustajaa ja löytää Aslan. 

Tai no säännöissä oikeastaan käskettiin hyökätä vastustajan pelirivistöön, mutta varsinkin pienikokoisesta lapsesta olisi aika epämukavaa pelata koko ajan pöydän yli ja lisäksi vastapelaajan kortit ovat  ylösalaisin, joten päätimme kumpikin pelata omalla puolella pöytää. Se nyt ei sinänsä muuttanut pelillisesti yhtään mitään, lisäsi vain pelimukavuutta.

Hyvää: 5-vuotias tyttäreni piti peliä mukavan jännittävänä ja hänen oli helppo oppia säännöt.

Huonoa: peli on käytännössä tuuripohjainen muistipeli. Aikuinen ei tätä oikein tosissaan jaksa pelata. Lisäksi lopussa pitää valita sokkona kahden pomokortin väliltä. Toisella voittaa pelin, toisella joutuu aloittamaan kokonaan alusta. Hieman ehkä turhauttavaa. "Mutta se Valkea velho oli kuitenkin aika kaunis", lohdutti tyttäreni itseään, vaikka häntä selvästi harmitti häviö. Myöhemmin teimme oman säännön: jos joutuu kolmannen kerran aloittamaan alusta, niin Valkea velho poistetaan pelistä ja seuraavalla kierroksella pääsee varmasti loppuun.

Ristiriitaista: Peli on selvästi tarkoitettu (pienemmille) lapsille, koska isommille ja aikuisille se on melko tylsä (jos siis pitää vaikkapa muistipeliä tylsänä). Kuvat ovat kuitenkin elokuvasta, jonka ikäraja on 11 vuotta. Toisaalta kirjan olen kyllä lukenut meidän 5-vuotiaalle ja oli hauska yhdessä katsoa kuvia hahmoista ja muistella kirjan tapahtumia, varsinkin kun meidän kirjassa ei ole kuvia. Tyttö kyllä kysyi, että kuinka kauan on vielä siihen, että hän saa katsoa sen elokuvankin. Vastasin, että melkoisen kauan.

Vaihtoehtoisesti korteilla voi myös pelata kvartettia ("hullunkuriset perheet" nimellä itse tämän tunnen), jolloin pelaajamäärä on 3-6, tai sitten vaikka sitä muistipeliä. Kvartettiin on mukana säännötkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti