Lautapelit: UNO

Ikäsuositus: 7+

Pelaajia: 2 tai enemmän

UNO on perhekorttipelien klassikko, tarvitseeko se edes esittelyä? Pelaajat lätkivät vuorotellen yhteiseen pinoon sopivia kortteja ja tekevät tosilleen kiusaa erikoiskorteilla. Kun käteen jää vain yksi kortti, pitää huutaa "Uno!" Ensimmäinen korteistaan eroon päässyt voittaa.

Lapsena tykkäsin Unosta tosi paljon, ainakin jos kasaan sai kunnon peliporukan. Sittemmin olen päässyt pelaamaan myös kiinnostavampia korttipelejä, mutta kyllä tarvittaessa Unoankin pelaan. Viimeksi muistelisin pelanneeni Unoa porukalla noin vuosi sitten meidän lähiön nuorisotalolla, jossa olin mukana vapaaehtoisohjaajana. 

Helppo peli päästä mukaan, mutta eri pelaajayhteisöjen omat sääntöversiot saattavat aiheuttaa närää ja hämmennystä.

UNOsta on tehty myös konsoliversio. Joskus vuosia sitten olen sellaista Xbox 360:lla pelannut, mutta kokemus ei ollut oikein säväyttävä.

Silloin harvoin, kun olen Tampereen keskustassa liikkeellä ilman lastenvaunuja sopivaan aikaan, piipahdan Puolenkuun peleissä fiilistelemässä. Pelikaupat alkavat olla aika harvinaista herkkua, kun myynti siirtyy verkkoon, joten ihan periaatteestakin haluan välillä kivijalkamyymälään astua. Eräällä kerralla mukaan tarttui heräteostona Uno-pakka. "Jos kerran Uno pitää hyllystä löytyä, niin olkoon sitten edes joku kiva versio", tuumin ja päädyin supersankarityttöihin. Ainakin oma tyttäreni näistä korteista innostuikin.

Vielä ei ihan täydellisillä säännöillä olla kotona Unoa pelailtu, mutta uskon, että nämä supersankaritkin tulevaisuudessa pääsevät ihan tositoimiin.

Tavallisten sääntöjen lisäksi mukana on yksi bonussääntö: toista pelaajaa voi suojella yhdeltä hyökkäykseltä pelaamalla tämän eteen erityisen suojakortin. Reiluja nämä supersankarit.