Lautapelit: Muumipeli ja Muumi-muistoja

Tämän päivän Muumipeli innosti minut kirjoittamaan vähän laajemminkin. Ensin tutustutaan vähän Muumipeliin ja sen jälkeen on luvassa muita muumeihin liittyviä muistoja elämäni varrelta.

Muumipeli

Pelaajia: 2-6

Ikäsuositus: 4+ (lukutaitoisen seurassa)

Nykyään markkinoilta löytyy ties kuinka monta erilaista muumiteemaista peliä. Tämän aidon ja oikean Muumipelin ovat kuitenkin suunnitelleet alun perin itse Tove ja Lars Jansson 1950-luvulla. Pelin säännöt on kirjoitettu hauskasti kertomuksen muotoon.

Pelilaudasta tulee jonkin verran mieleen Afrikan tähti.

Pelaajien tehtävänä on noutaa eväsretkellä kadonnut hillokellarin avain kartan kauimmaisesta laidasta sekä lisäksi joko simpukankuori tai kaksi kaunista kiveä ja ehtiä niiden kanssa ensimmäisenä muumitaloon. Avaimen voi myös varastaa tietyin ehdoin toiselta pelaajalta, joten peliä ei todellakaan ole vielä ratkaistu siinä vaiheessa, kun joku ehtii avaimen luo. Hauskat tapahtumakortit tuovat peliin jännitystä ja yllättäviäkin käänteitä ja laudalla ja tapahtumissa vilahtelee tuttuja Muumilaakson asukkeja. Tapahtumakortteja voisi olla enemmänkin erilaisia, koska välillä pelin aikana tulee luettua koko pakka läpi ainakin pariin kertaan.

Pelinappulat ovat nykyään myytävässä versiossa muumihahmoja, joista ainakaan Nuuskamuikkunen ja Nipsu eivät valitettavasti pysy kunnolla pystyssä hieman epätasaiseksi kipristyvällä ohuesta kartongista tehdyllä laudalla. Lapsena pelaamassani versiossa oli muistaakseni ihan tavalliset keilanappulat.  

Korvasin etualan muoviset kivikikkareet ja simpukat
oikeilla sileillä kivillä ja näkinkengillä,
jotka olen joskus lapsena poiminut
Välimeren ja Itämeren rannoilta.

 

Hauska pelimuisto muutaman vuoden takaa: 4-vuotias sukulaistyttö halusi meillä pelata Muumipeliä ja laudan ympärille kerääntyi alkuun 3 lasta ja 4 aikuista. Lopulta lapset yksi kerrallaan hiippailivat sohvalle nukkumaan aikuisten jatkaessa kiihkeäksi yltynyttä taistoa voitosta. Tapahtumakorteista syntyi todella kummallinen ketju, jonka ansiosta muumipappa lensi yksinäisiltä vuorilta merenrantaan ja vielä takaisinkin eli kiersi melkein puoli pelilautaa parin vuoron aikana. En muista kuka pelin voitti, mutta hyvin paljon meitä naurattivat kummalliset sattumat ja epätoivoiset avaimenvarasteluyritykset.

Muumit muistoissani

Sain Muumipelin kavereilta synttärilahjaksi aikuisuuden kynnyksellä, puoliksi ehkä vitsillä. Mutta kyllä silloin pidin ja yhäkin pidän muumeista.

Lapsena muumit tulivat tutuksi lähinnä Muumilaakson tarinoita -piirrossarjan kautta, kuten suurimmalle osalle ikäluokastani. Muumi-kirjat luin lukioaikana ja sen jälkeenkin olen niitä välillä lukenut ja kuunnellut. Erityisesti pidän novellikokoelmasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia sekä kirjasta Muumilaakson marraskuu. Muumipappa ja meri on muistoissani vähiten kiinnostava, mutta ehkä siitä saisi näin aikuisemmalla iällä enemmän irti.

Sarjakuvia en ole juurikaan lukenut. Huopamuumisarjaa on katsottu lapsen kanssa ja erityisesti sarjasta jälkeenpäin muokatut elokuvat ovat mukavia. 2010-luvun Muumilaakso-tietokoneanimaatiolla on hetkensä, mutta pääsääntöisesti sen hahmot ovat mielestäni luonteeltaan kylmiä. Sarjan huumorikaan ei ole lämpimän muumimaista, vaan enemmänkin pistävän sarkastista.

Lempihahmoni on Nuuskamuikkunen. Edelleekin satunnaisesti keräilen Nuuskamuikkusteemaisia esineitä, jos sattuu kivoja tulemaan vastaan. Esimerkiksi meidän ainoa muumipehmolelu ja ainoa muumimuki ovat Nuuskamuikkusia.

Muutama Nuuskamuikkunen kokoelmastani

Jonkin verran muutakin muumiaiheista kotoa löytyy. Pussilakanoita, pyyhkeitä, lapsilla lelufiguureja, mutta ei sentään muumitaloa. Muumimukeja en ole koskaan halunnut ryhtyä keräämään, mutta muumilusikoita meillä on valtava läjä, koska niitä toivoimme aikanaan häälahjaksi. Painatukset ovat kestäneet kulutusta yllättävän hyvin jo yli 11 vuotta ihan paria lusikkaa lukuunottamatta.

Muutama esimerkki meiltä löytyvistä ruokailuvälineistä.

Yliopistoaikaan oli sen verran muumihenkisiä ympärillä, että pidettiin opiskelukavereiden kanssa kerran muumiteemainen illanvietto: tunnelmallista Sumio Shiratorin musiikkia piirrossarjasta, muumiteemaista syötävää ja lopuksi vielä pari jaksoa juuri niitä lapsuutemme Muumilaakson tarinoita, jotka katseltiin Areenasta läppärin ruudulta. Se oli sangen hauskaa. Onhan Muumilaakson tarinoita eräänlainen sukupolvikokemus. Tutun sarjan uusi dubbaus muuten aiheutti itselleni suurta ärsytystä, osasinhan alkuperäisestä jopa osan vuorosanoista ulkoa. Täytyy kyllä myöntää, että uudessa käännöksessä on tehty ihan onnistuneita ratkaisuja, mutta niitä vanhoja ääninäyttelijöitä jäin kovasti kaipaamaan. Tyttäreni mielestä ei ääninäyttelijöillä ole niin väliä, mutta hän kuulemma pitää muutenkin enemmän siitä tietokonemuumista.

Omien lasten kanssa olen tosiaan jälleen tehnyt paluuta Muumien pariin. Elämäni ensimmäinen retki Naantalin Muumimaailmaan tehtiin, kun tytär oli hieman alle kolmevuotias. Siellä teatterin penkillä istuessa ja tuttuja muumilauluja kuunnellessa nieleskelimme mieheni kanssa molemmat nostalgiakyyneleitä. Muutenkin teemapuisto oli ihastuttava ja olisi kyllä mukava vielä päästä sinne uudelleen käymään. Toinen ihanan tunnelmallinen paikka on Muumimuseo Tampere-talossa. Siellä hauaisin kierrellä mielelläni joskus myös ihan rauhassa ilman lapsia.

Loppukevennyksenä jaan vielä nämä mielenkiintoiset nukketeatterin marionettihahmot, joihin törmäsin opiskellessani Venäjällä vuonna 2008.