Pelaajan ovat norsuja, jotka yrittävät ryöstää kapteeni-kirahvin aarteen jäämättä kiinni siinä. Kiinni jäänyt rosvo molskahtaa lankulta mereen. Teemoitus on onnistunut. Muoviset norsuhahmot ovat hauskoja ja laivan virkaa toimittava pelilaatikko on myös ihan hieno. Lankut kiinnittyvät pelilautaan magneeteilla. Painot ovat kevyitä puupalikoita, joita ei sen suuremmin ole teemoitettu.
Peli on todella yksinkertainen, mutta toimii ja on kutkuttavan jännittävä: omalla vuorolla käännetään aarre-pakasta kortteja. Oman vuoron saa lopettaa haluamassaan kohdassa. Mitä useampia kortteja käännät, sitä enemmän lisäpainoja muiden lankuille asetetaan. Mutta, jos käännätkin pakasta kaksi samaa kuviota, vuoro päättyy välittömästi ja joudut siirtämään omaa norsuasi lankulla askeleen eteenpäin.
Pelin häviää se, jonka lankku romahtaa ensimmäisenä. Tässä tilanteessa kaikki muut voittavat. Toki muut voivat halutessaan jatkaa peliä voittajan selviämiseen asti. Pelin voi myös voittaa, jos onnistuu kääntämään pakasta koko rivin erilaisia kortteja.
Haasteena pelissä on pienimpien pelaajien kanssa ollut sen varominen, ettei kukaan vahingossa tönäise "laivaa" ja aiheuta häviötä sillä tavoin. Pöydän ääressä pelatessa olemme yleensä siirtäneet korttipakkaa ja pelialustaa vuorotellen pöydän puolelta toiselle, jotta jokainen ylettäisi kääntämään kortteja eikä vahingossa tönäisisi laivaa.
Peli on aiheuttanut kanssani pelanneilla lapsilla naurua ja jännitystä, mutta myös turhautuneita kiukkupuuskia epäonnistumisten myötä. Oikein erinomainen lasten peli, josta aikuinenkin jaksaa lasten kanssa innostua. En yhtään ihmettele, että tämä on voittanut Vuoden lastenpeli -leiman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti