Pelit ja museo saattaa kuulostaa yhdistelmänä aika tylsältä, sillä kuinka moni haluaisi käydä ihailemassa vitriinissä olevia pelikoteloita? Onneksi sana museo on nykypäivänä saanut vaikka minkälaisia interaktiivisia ilmenemismuotoja ja tästä myös pelimuseo on hieno esimerkki. Lähes jokainen esitelty peli on pelattavissa. Toki esillä on myös esimerkiksi seinällinen erilaisia pelikonsoleita. (Ne on siis kirjaimellisesti ripustettu seinälle, kuten kuvasta näkyy.)
Tässä pieni kurkistus pelimuseon tarjontaan, mutta jos vain mahdollista, kannattaa käydä itse paikan päällä tutustumassa, suosittelen! Vapriikin pääsylippu maksaa aikuisilta 12 euroa ja samalla lipulla pääsee kaikkiin muihinkin näyttelyihin (joita on yhteensä ihan liikaa yhdelle kerralle, mutta ehkä kaikkiin ei tarvitsekaan niin suuresti syventyä).
Museossa esitellään suomalaista pelikulttuuria - suomalaisia pelejä, pelaamista ja myös suomalaisille merkittäviä tuontipelejä (Kimble!). Pelejä on lautapeleistä roolipelien kautta videopeleihin, esillä on myös kiinnostavia keskeneräisiä ja kokeellisia peliprojekteja.
Ensi alkuun tuntui, että kuljimme pitkin käytävää ja luetteloimme: "meillä on tuo, oon pelannut tuota, tuosta tiedän jo kaiken...", mutta alkoi museosta avautua ihan uusiakin juttuja. Opin paljon mielenkiintoisia asioita, kuten esimerkiksi sen, että Alias-lautapelin suunnittelija poimi ensimmäiseen esittelyversioon selitettävät sanat kuuntelemalla radiota. Eikä itse asiassa ollut ylipäätään ikinä tullut mieleen miettiä, että Alias todellakin on suomalainen lautapeli. Afrikan tähden suomalaisuudesta sen sijaan tietävät varmaankin kaikki. Sanomattakin siis selvää, että myös Afrikan tähti löytyi vitriinistä.
Olipa esillä pari pelaajaakin, joilta sai vaikkapa kysellä pelaamisesta. (Tosin tilanne meni siihen, että nämä museoesineet päätyivät kiinnostuneen oloisina kuuntelemaan Jimin luentoa Oculus Riftistä...) Viimeksi mainittu "pelaajanäyttely" on kuukauden mittainen opiskelijaprojekti, hauska idea sekin.
 |
| pääosa museosta koostuu valkoisista seinistä, joihin on upotettu pelejä pelattavaksi. Lisänä on näyttöjä, joilta voi katsella ja kuunnella mm. pelintekijöiden haastatteluja. |
 |
| Pelien lisäksi esillä on myös konseptitaidetta ja peliesineitä. Quantum Breakia pelanneet saattavat tunnistaa oheisen palikan. |
 | |
| Kuvassa yksityiskohta "80-luvun autotallissa" sijaitsevasta pelinurkkauksesta. |
Mielestäni tyylikkäin elementti ovat erilaiset huoneet, joissa pelit esitellään ympäristössä, jossa niitä joskus ehkä oikeasti pelattiin. Esimerkkinä voisin mainita lastenhuoneen vuodelta 1990. Pelinä on Nintendolla pelattava Super Mario, mutta enemmän innostusta meissä herättivät Turtles-figuurit ja elokuvajulisteet. Huoneet on sisustettu todella tyylillä, niihin astuminen tuntuu aikahypyltä menneseen.
Parissa huoneessa myös pauhaa radiosta 1990-luvun alkupuolen roolipeliohjelma Lohikäärmevuori. Huoneissa on lankapuhelimet, joilla voi soittaa pelimuseossa sijaisevaan "studioon" ja näin osallistua roolipeliin - tosin vain silloin, jos joku museokävijä istahtaa studion tuoliin johtamaan peliä. Mielestäni ihan nerokas idea, tosin en tiedä moniko tilaisuuteen sitten käytännössä tarttuu.
Lisäksi pelaamaan pääsee vaikkapa matopeliä jättikännykällä (sellaisella 1,5m korkealla) tai televisiosta tuttua Hugo-peliä lankapuhelimella.
 |
| Museossa on myös pieni pelihalli, jossa pääsee pelaamaan vanhoja kunnon kolikkopelejä (pääsymaksun hinnalla). Osa peleistä on Puuhamaan legendaarisesta pelihallista. |
 |
| Tavaraa vitriineissä - osio on toteutettu tyylikkäästi pelikaupan muotoon. Tosin pelikauppa itsessäänkin alkaa olla konseptina museokamaa, sillä kaikki marketit myyvät pelejä ja lisäksi pelimyynti digitalisoituu koko ajan. |
 |
| Roolipeleistä mielenkiintoni herätti 1993 tehty seurakuntien nuorisotyökäyttöön suunniteltu Raamattu-aiheinen Kuninkaiden aika. Tätä olisi mielenkiintoista päästä toteuttamaan. |
 |
| Hullunkurisia perheitä. Lautapelejäkin oli esillä ties millä mitalla, muutamat niistä myös pöydällä pelattavina. |
Saa nähdä, miten museo kestää käytössä, kun nytkin jo muutama peli vähän jumitti. Varmasti vaatii aivan eri lailla huoltoa tuollainen interaktiivinen näyttely verrattuna niihin pahvikoteloihin vitriinissä. Jimi totesi jossain vaiheessa jotain, että "tää video ei lähtenyt pyörimään, niin buuttasin sen, nyt sen pystyy katsomaan.". Ihan hyvässä seurassa olin siis liikkeellä.
Museon toteutustavassa ainakin muutamat asiat saavat innostumaan heidätkin, jotka eivät pelaamisesta ehkä niin hirveästi välitä. (No okei, ehkä ei niitä kaikkein toivottomimpia tapauksia, mutta yritys on ainakin kova. Ja jos joku ei millään syty, niin hänet voi ohjata siksi aikaa vaikkapa alakerran kivimuseoon. Se oli yllättävän upea.)
Nostan hattua kunnianhimolle ja luovuudelle, joita näyttelyn rakentajille on ollut. Luulen, että tässä museossa tulee vierailtua toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti