Persona 3 Reload on täysin uusiksi tehty versio vuoden 2006 pelistä Persona 3. Peli siis pohjautuu tuohon vanhaan peliin, mutta on täysin uudistettu. En ole pelannut alkuperäistä, joten en osaa verrata, mutta vertailukohtana on tuoreeltaan pelattu saman sarjan Persona 4 Golden, jonka arvio kannattaa lukea ensin tästä.
Peli käynnistyy heti nelososaa huomattavasti synkemmin ja huomattavasti kauniimmat grafiikat lisäävät synkkyyttä vielä asteella, vaikka grafiikka onkin animetyylistä. Pelin päähahmo, lukiolaispoika saapuu uuteen asuntolaan ja uuteen kouluun, mutta keskiyön ympäristössä on kummallisia ja karmivia piirteitä. Pian poika pääseekin osaksi mystisiä varjoja vastustavaa joukkiota.
Varjoja vastaan taistellaan kiipeämällä kerros kerrokselta ylöspäin Tartarus-tornia, joka ilmestyy koulun paikalle aina keskiyön kadonneena tuntina. Taistelumekaniikan keskiössä ovat jälleen Persoonat, joita keräillään matkan varrelta pelikortteina ja jotka aktivoidaan taistelussa ampumalla itseään päähän. Ei tosin oikealla aseella, vaan aseen näköisellä aktivointilaitteella, mutta saatte kiinni ideasta. Tämä ampuminen on Persona-sarjan pelien eräänlainen tavaramerkki, vaikka nelososassa ampumisominaisuutta ei ollutkaan. Alussa mekaniikka tuntui ällöttävältä, mutta kyllähän siihen sitten turtui. Taistelut ovat perinteistä vuoropohjaista hirviökurmotusta.
Pelissä kuljetaan vuosi teinipojan saappaissa käyden päivisin koulua, tutustuen ja ystävystyen ja öisin taistellen varjohirviöitä vastaan. Tavoitteena on maailman pelastaminen. Kaikkiaan peli oli teemoiltaan yllättävän raskas. Tapahtumien myötä käsitellään yllättävän paljon kuolemaa, surua, menetystä ja katumusta, mutta onneksi joukossa on myös valoisampiakin hetkiä. Teinipojan on myös mahdollista löytää tyttöystävä.
Vahvasti kalenteriin pohjaava pelin rytmitys tuntui paikoin monotoniselta. Päivällä ehtii tehdä yhden jutun (kohtaamisen ystävän kanssa tai jonkin itseä kehittävän asian, kuten vaikka tehdä läksyt tai käydä aterialla ravintolassa) ja illalla voi tehdä toisen jutun tai lähteä taistelemaan. Hurjat hirviöt ilmaantuivat aina täysikuun aikaan, johon mennessä oli suoritettava tietty määrä kerroksia hirviösokkelosta. Tottakai pelissä on noin puolivälissä valeloppu ja muutama yllättävä paljastus, joiden myös tapahtumien suunta jonkin verran muuttuu. Yhden merkittävän valinnankin pääsee tekemään, jolloin edessä on kaksi loppuratkaisua: huono loppu tai todellinen loppu, joka sisältää mm. hyvin tyypillisen eeppisiin mittoihin yltävän pomotaistelun.
Käynnistyksestä vielä huomioitava, että ainakin xboxilla peli suostui toimimaan valikoitaan myöten vain ja ainoastaan japaniksi, kunnes vaihdon koko käyttöjärjestelmän kielen suomesta englanniksi. Ääninäyttelyn jätin silti japaninkieliseksi, koska se tuntui tähän animepeliin mielestäni sopivammalta.
Kahden persona-pelin pelaaminen putkeen alkoi jossain kohden tuntua uuvuttavalta ja tähän 90 tuntiseen koitokseen kuluikin melkein 8 kuukautta. Laadukas ja monipuolinen peli, mutta nyt on ihan kiva pelata välillä vähän jotain muutakin kuin äänetöntä teinipoikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti