sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Visual novel - miten paljon pelattavaa peli tarvitsee?

Kirjan/sarjakuvateoksen ja pelin rajamailla elelee pelityyppi nimeltään "Visual novel" (Visuaalinen romaani). Japanista se kai tänne pohjolan perukoillekin on rantautunut.

Muistan lapsena lukeneeni ainakin jostakin Aku Ankan taskukirjasta tai vastaavasta tarinaa, jossa täytyi tehdä valintoja. "Jos käännyt seuraamaan mystistä hahmoa, käännä sivulle 18, jos jatkat matkaa suoraan, käännä sivulle 12". Oli jännittävää nähdä erilaisia loppuratkaisuja ja päästä ikään kuin vaikuttamaan tarinan kulkuun. Vaikka tottakai jokainen tarinakaari oli ennaltakirjoitettu ja vaikuttaminen oli vain illuusio ja lopultakaan en tyytynyt vain yhteen loppuratkaisuun, vaan halusin lukea ne kaikki. Näinpä samaa tarinaa tuli selattua monia kertoja.

Visual Novelien idea on yleisesti samankaltainen: seurataan tarinaa, jossa muutamissa kohdissa pääsee tekemään valintoja, jotka johtavat tarinan uusille raiteille. Joku voisi väittää, ettei tässä voida edes puhua varsinaisesti pelaamisesta, mutta pelaaminen on kuitenkin hyvin laaja käsite. 


Kuvankaappaus pelistä RE: Alistair ++
Jonkin verran olen "välipaloina" tällaisia Visual Noveleja klikkaillut läpi, kun en ole jaksanut mitään oikeasti vaativaa pelata. Harvoin nimittäin tarvitaan erityisen nopeaa reaktiokykyä eikä taisteluakaan peleissä juuri ole. Yksinkertaisimmillaan pelit koostuvat staattisista kuvista ja valtavasta määrästä tekstiä. Suurin osa tapahtumista täytyy siis kuvittaa itsellen päänsä sisällä, kun ruudulla näkyy lähinnä taustakuva tapahtumapaikasta sekä hahmo, jonka kanssa sillä hetkellä keskustellaan. Silloin tällöin pysähdytään tekemään valintoja. Osassa peleissä saattaa olla ääninäyttelyä, osassa taustalla soi vain musiikkia, tietyillä ympäristöillä voi olla esimerkiksi oma teemamusiikki ja välillä joitakin äänitehoisteita. Kuvitus on todella usein manga-tyyppistä, vaikka peli ei edes tulisi japanista. Pelit voivat siis koostua teknisesti todella minimalistisista elementeistä, pääosassa on todellakin tarina. Hyvän tarinan luominen vaatii paljon, joten melko suuri osa peleistä on aika geneeristä huttua, mutta silti ne voivat olla ihan viihdyttäviä seikkailuja. Eihän kaiken aina tarvitse olla niin syvällistä.

Jotkin Visual novelit lisäävät toki enemmän pelillisiä elementtejä tähän peruskaavaan: esimerkiksi tutkimista tai kevyttä hahmonkehitystä. Jotkin taas ottavat siitä jopa pois kaiken vaikuttamisen mahdollisuuden ja näin syntyy vain tarina, jota luetaan ruutu kerrallaan klikkaamalla. 
Visual noveleita voisi pitää kevytpelaajien viihteenä ja monesti enemmän naisten juttuna, sillä keskiössä on yleensä tarina eikä pelattavuus. Pelejä kuitenkin tehdään monenlaisille yleisöille. Yksi ehkä tunnetuimmista genreen luettavista pelisarjoista on oikeussalidraama Ace Attorney, jossa on mukana enemmänkin varsinaisia pelillisiä elementtejä, joten monet eivät varmaankaan edes ajattele sitä Visual Novelina. Itse en ole sitä koskaan pelannut.

Visual Noveleiden sisältö vaihtelee vähän laidasta laitaan. Pelissä on yleensä rajallinen määrä päiviä, joiden aikana voi tehdä vain tietyt valinnat ja usein peli pitää pelata läpi useaan kertaan, jotta oiken ratkaisun saa selville. Mysteeritarinoissa yritetään selvittää esimerkiksi jotakin rikosta.
Hyvin yleisiä ovat erityisesti tytöille ja naisille suunnatut romanttiset tarinat (ns. otome-pelit), joissa juoni tarjoaa muutaman hahmon, joihin pelaaja valintojensa kautta päätyy tutustumaan ja seuraa romanssin kehitystä. Otome-pelien kuvitus, deittailtavat hahmot ja koettavat asiat riippuvat tietysti siitä, minkä ikäisille peli on suunnattu. Varmasti genrestä löytyisi materiaalia, jonka voisi laskea ihan aikuisviihteeksi, sitä kun tuppaa löytymään vähä joka alalta kirjoista elokuviin. Suurin osa romanssiseikkailuista on kuitenkin melko viattomia teinitarinoita.

Kuvankaappaus mysteeri/deittipelistä Nicole!. Vasemmalla hahmonkehityspisteet ja muut tilastot. Isossa ruudussa päähenkilö Nicole keskustelee myyjäpojan kanssa. Tässä kohtaa on valinta: miten reagoin edelliseen keskusteluun ("Ole samaa mieltä - ole eri mieltä - ala väitellä"). Valinnan perusteella juoni jatkuu tiettyyn suuntaan. Juonikuvioiden välillä pitää kehittää hahmopisteitä mm. opiskelemalla tai käymällä elokuvissa, mikä tarkoittaa käytännössä erilaisten tehtäväruutujen klikkailua. Tietyt toiminnot kasvattavat tiettyjä pistearvoja. Esimerkiksi jalkapalloilijapojan hurmaamisessa auttaa, jos on itse kehittänyt omaa urheilullisuuttaan korkealle tasolle. Tällä mekaniikalla yritetään lisätä pelillisiä elementtejä.
Pelillisyyttä syntyy myös siitä, että kun pelistä jauhaa läpi useita erilaisia reittivalintoja, saattaa saada avattua uusia salaisuuksia ja löytää piilotettuja loppuratkaisuja. Yhdellä pelikerralla on mahdotonta kokea kaikkea. Toki saman tarinan läpikäynti useaan kertaan saattaa uuvuttaa, mutta tätä varten pelissä on usein pikakelausnappi, joka skippaa automaattisesti kaiken edellisillä pelikerroilla vastaan tulleen materiaalin ja pysähtyy vasta uuden sisällön kohdalla.

Pulujen lentoonlähtö moskovassa 2008. Kuva on itse ottamani
ei siis mistään pelistä.
Minua huvitti, kun viitisen vuotta sitten japanissa ilmestyi Nintendo DS:lle peli
Hatoful boyfriend jossa deitattiinkin ihmisten sijaan puluja. Jonkinasteinen parodia siis näistä romanttisista versioista, mutta kuitenkin itsensä yllättävän todesta ottava peli.
 Joidenkin kaverien kanssa naureskeltiinkin, että tää on ihan Lauran peli - minulla on nimittäin tapana valokuvata puluja aina kun mahdollista ja joskus kehittelin teoriaa pulujen vallankumouksesta (opiskelin 5kk Venäjällä vailla kunnollista nettiyhteyttä ja, johonkinhan se ylimääräinen aika piti käyttää, joten tein muovailuvaha-animaatioita ja aloin kuvata puluja...)

Viime vuonna pelistä tehtiin uusintaversio ja se julkaistiin englanniksi. Tässä äskettäin hankittiin se Steamin alennusmyynnistä parilla eurolla. Kerran olen sen jauhanut läpi, ihan hauskoja juttuja siinä on ollut. Pelissä ollaan ainoa ihmisopiskelija pulujen yliopistossa. (Pääsin mm. kesätöihin papukaijan kahvilaan ja joudun punkkaripulujen yöllisen hyökkäyksen kohteeksi.) Yhteen läpipeluukertaan vierähti noin tunti, mutta erilaisia loppuratkaisuja taitaa olla tarjolla tusinan verran. Saa nähdä, miten monta niistä jaksan yrittää avata.


Jos visual novelien lajityyppiin tutustuminen kiinnostaa, niin esimerkiksi 
 on ladattavana muutamia ihan laadukkaita ilmaisia Visual Novel -pelejä. 
RE: Alistair++ on täysikokoinen lukioon sijoittuva deittipeli, mutta on tarjolla myös esim. lyhyempi murhamysteeri sekä n. 10 minuuttia kestävä selaimella läpi klikkailtava tarina Ripples, jossa ei tehdä lainkaan valintoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti