torstai 29. syyskuuta 2016

Yksivuotias osti pelin (vahingossa)

Tässä on nyt noin vuoden verran tullut opeteltua vanhemmuutta. Olen saanut huomata, että pitäisi osata ajatella monet asiat ihan uudella tavalla myös pelaamisen näkökulmasta.

Itsestään selvää oli, että lattialla sijaitseva johtoviidakko pitää ajatella jotenkin uudella tavalla, kuten myös muutenkin tavaroiden sijoittelu, ettei lapsi hajota tutkimusmatkoillaan mitään laitteita (tai itseään). Myös koko päivän kestävät pelimaratonit on toistaiseksi saanut unohtaa. Iltaisin saa joskus pelata pitkäänkin, mutta tietysti yöunien kustannuksella. Muuton yhteydessä päätimme tehdä toisesta makuuhuoneesta tietokonehuoneen, jossa oven takana turvassa on paljon lapselle sopimatonta tavaraa. Olohuoneessahan me joka tapauksessa muutenkin pääosin leikimme ja lapsi nukkuu kanssamme samassa huoneessa, niin ei lastenhuoneelle ole vielä varsinaista tarvetta.

Olen lukenut netistä juttuja, kuinka lapset ovat tehneet vanhempien tiliin suuria ostoja esimerkiksi mobiilipeleihin. Samalla ajattelin, että aikanaan pitää sitten varmasti itsekin miettiä näitä virtuaalisia maksujuttuja ja että meillehän ei varmasti mitään tuollaista tule tapahtumaan.

En tosin ajatellut, että niitä pitää ajatella jo nyt, kun lapsemme täytti juuri vuoden.


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Lego-pelien evoluutio

Voikohan Lego-peleihin koskaan kyllästyä?
Pakko kirjoittaa taas kerran legoista, kun niitä on kerran tullut kulutettua.

Tausta

Oikeanpuoleisen hahmon pelaaja taisi juuri nukahtaa sohvalle.
Jokainen Lego-peli on peruskaavaltaan samanlainen, mutta kuitenkin kaikissa on omat persoonalliset yksityiskohtansa. Pelit petustuvat suosittuihin elokuvasarjoihin, mutta tarinat on toteutettu lapsiystävällisesti ja pöhköllä huumorilla maustettuna. Jossain vaiheessa peleihin tuli mukaan (elokuvista napattu) ääninäyttely, mikä teki niistä asteen verran vakavastiotettavampia. Lisäksi kaikki Lego-pelit on suunniteltu kahdelle pelaajalle, mikä lisää niiden viehätystä. Olen lähestulkoon varma, ettei meillä kulutettaisi näitä pelejä ilman tätä ominaisuutta.