TOP 10 Pelimusiikin helmiä

Kun puhutaan pelimusiikista, niin luulen, että yhä edelleen melko suurelle osalle ihmisistä ensimmäinen mielleyhtymä on luullakseni jonkinlainen 8-bittinen tilulilu-taustapimputus. Seuraavan sävelmän varmaan lähes jokainen tunnistaa:

Kyseessähän oli siis Super Mario bros -pelin teema. Nykyajan pelimusiikki on kuitenkin yleisesti ottaen melko kaukana piipittävästä ääniraidasta ja kulkee parhaimmillaan samalla tasolla elokuvamusiikin kanssa (poislukien erilaiset retropelit). Pelimusiikki ei ole mikään pieni ja mitätön juttu: pelejä varten sävelletään paljon musiikkia, tehdään lauluja ja onpa jokunen teos voittanut palkintojakin. Tutut teemabiisit seuraavat pelisarjan osasta toiseen. Musiikilla luodaan tunnelmaa, kerrotaan tarinaa, kuvataan hahmojen persoonaa. Joskus hyvä peli korostaa musiikin mieleenpainuvuutta ja joskus hyvä musiikki tekee pelistä paremmantuntuisen. 

Olen jo pitkään ollut aikeissa listata vähän pelimusiikkia. Mutta voi miten vaikeaa tämän listan kokoaminen onkaan! Olen ihan varma, että unohdin kuitenkin jonkin täydellisen pelibiisin, mutta ehkä tämä voi olla tämän hetken fiilistelylista.

 Tervetuloa mukaan Lauran musiikkiseikkailuun.

Kun ohjain lentää seinään

Tällä viikolla Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa oli käsiteltävänä uutinen, jossa tutkimuksessa oli todettu, että pelaajien mahdollinen väkivaltaisuus ei johdu peleissä olevasta väkivallasta, vaan siitä, että pelaaja epäonnistuu tai kokee ettei osaa.

Kyllä täytyy itsekin myöntää, että hyvin vaikeassa tilanteessa adrenaliinin määrä kohoaa huippuunsa. Kun taistelun sitten lopulta kovan tahkoamisen jälkeen HÄVIÄÄ, niin kyllä siinä on vaarassa yhden jos toisenkin esineen lentäminen ikkunasta. Häpeillen tunnustan myös, että tiukka pelihetki vaikuttaa myös tapaani puhua (tiuskia) lähimmäisilleni.
En ehkä oikeasti ole heittämässä tavaroita ikkunasta, mutta kyllä sitä ärtymyksen tunnetta tulee purettua joskus esimerkiksi sohvatyynyihin. "KUN SE OLI VAAN NIIIIIIIN LÄHELLÄÄÄÄRGHH!".
Sitten vaan hermot kerälle ja uudelleen kipuamaan kolossin selkään.

Väkivaltapelejä, verta sekä Laura, joka ei osaa ampua.

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, ihmiset jollain tasolla kaipaavat konflikteja. Tarkennan hieman: ihmiset kaipaavat turvallisia konflikteja. Tuskin kukaan toivoo oikeasti elämäänsä menetyksiä, sotaa tai muuta ikävää. Paras tapa kokea konfliktit on turvallisen välimatkan päästä esimerkiksi television tai kirjojen kautta.  Kun elokuvan sankari lahtaa vihollisia supertykeillään tai kung fu -potkuillaan oikealta ja vasemmalta, tai kun tarinan paha vihollinen saa vihdoin palkkansa ja putoaa kuolemaan, saa kokea turvallisesti tyydytystä oikeudenmukaisuudesta.

Varmasti lähes jokainen lapsi leikkii jossain vaiheessa elämäänsä sotaleikkejä. Kyllä minäkin vietin lapsena paljon aikaa läheisellä soramontulla leikkipyssy kädessä. "PAM!" - Kuolit, laske viiteenkymmeneen ja herää takaisin henkiin. Ihan sama käytäntö aikuisten ja teinien videopelikentällä. Sota on hauskaa ja jännittävää, kun se on vain leikkiä.

Pelien väkivaltaan puututaan herkemmin kuin elokuvien, koska se on jollain tavalla syvällisempää ja suorempaa. Enää et vain seuraa sivusta, vaan olet itse painamassa liipaisinta tai heiluttamassa miekkaa. On hyvin harvoja pelejä, joissa ei ole minkäänlaista taistelua tai vihollisia. Itsekin siedän peliväkivaltaa ja jopa nautin väkivaltapeleistä, jos ne on toteutettu jotenkin mielekkäällä tavalla.