Lohikäärmeen Aika: Oppivuodet perustuu peliin Dragon Age: Origins (Bioware 2009). Kertomus on kaksiosainen: Ensimmäiset 7 lukua sijoittuvat aikaan ennen pelin alkuhetkeä. Luvusta 8 alkaen tarina perustuu jo varsinaisen pelin tapahtumiin, maagihahmon prologiin. Lähtökohtaisesti kirjoitin sellaiselle, joka ei tiedä Dragon Agen maailmasta mitään, joten tekstissä selitetään hyvinkin paljon käsitteitä auki. Kertomus on uskollinen pelin maailmalle, sivuhenkilöhahmoille ja kaanonille melko tarkasti (tahallisia tai tahattomia) yksityiskohtia lukuunottamatta. Apuna faktantarkistuksessa toimi erityisesti sivusto Dragon Age Wiki. Suoraan pelistä otetut Valon Veisun lainaukset ja muutamat suorat repliikit ovat omia suomennoksiani. Olen suomentanut myös pelimaailmassa ilmenevät termit ja käsitteet pääosin itse, muutamien termien osalta olen käyttänyt muista lähteistä löytämiäni suomennoksia. Pelin ikäraja on 18. Kertomus sopii huomattavasti nuoremmille, muttei ole pienten lasten satu.

Lohikäärmeen Aika: Oppivuodet

Luku 1 Leimahdus

“Taian tulee palvella ihmistä,
ei koskaan hallita häntä.”
Kirkastus 1:2a, Valon Veisu

Lähtökohtani eivät olleet kovin kummoiset.

Synnyin pääkaupunkimme Denerimin haltiakorttelissa Lohikäärmeen Ajan yhdentenätoista vuonna (toisin sanoen vuonna 911 ajanlaskun alusta). "Haltiakortteli" oli oikeastaan liian kaunis nimitys muureilla ympäröidylle asuinalueelle, jonne useimmat meistä kurjista suippokorvista oli siivottu pois ihmisten tieltä. Haltiat olivat ihmisten keskellä kakkosluokan kansalaisia. Monesta asiasta oli puutetta, mutta meillä oli kuitenkin katto pään päällä ja kerjäämisen sijaan vanhempani työskentelivät, vaikkakin melko mitättömällä palkalla. Olin keskimmäinen viiden lapsen katraassa.

Sain nimeni vanhoista tarinoista - Tauriel, metsän tytär. Eihän muurin sisäpuolella mitään oikeista metsistä tiedetty, mutta edelleen myös kaupunkihaltiat kaipasivat yhteyttä luontoon. Korttelin keskellä kasvoi valtava puu, joka muistutti menneistä ajoista. Tarinoissa kerrottiin haltioiden olleen muinaisina aikoina mahtava, koko Thedasia hallinnut rotu, mutta kaikki oli ollut jo vuosisatoja toisin. Nyt Lohikäämeen Ajalla parasta, mitä vanhempani saattoivat toivoa tulevaisuuteni varalle oli työpaikka paikallisen aatelisen palvelusväessä tai aviomies hyvästä haltiasuvusta. “Haltioiden tulee pitää yhtä", toisteli isäni usein. "Älä luota ihmisiin, sillä hekään eivät luota sinuun."

Olin kahdeksan vanha, kun taikuus leimahti. Taikuus on synnynnäistä, mutta pitkään piilossa. Kuten olen myöhemmin kuullut useille käyneen, myös minun taikuuteni leimahti valloilleen suuttumuksesta. Jotenkin ihmeellisesti onnistuin irrottamaan kotimme oven koskematta siihen lainkaan ja lennättämään sen kolmen metrin päähän päin muuria. Tapaus aiheutti naapurustossa aikamoisen hälinän.

Illalla kysyin, miksi äitini itki. "Taikuus on vaarallista. Taikuus pitää hallita", hän niiskutti, muttei selittänyt enempää. Äidillä oli vahvat kädet, mutta hento ja vakava olemus. Raskaan elämän paino tuntui hänen silmissään ja hartioillaan. Hän piti huolen, mutten muista juuri koskaan hänen ottaneen minua syliin tai halanneen.

Kahden päivän päästä tulivat temppeliritarit kiiltävissä haarniskoissaan. "Sinä lähdet mukaamme. Taikapiiri on perheesi nyt. Sinusta tulee maagi", murahti toinen ritareista matalalla äänellä. Ritarilla oli lempeät silmät. Toinen ritari mulkoili perhettämme halveksivasti kulmiensa alta. "Pitikin joutua tänne suippokorvajänisten slummiin", hän mutisi itsekseen ja sai toveriltaan pikaisen tönäisyn.

Nuorin sisareni ojensi minulle muistoksi pienen sileän kiven, hänen suurimman aarteensa. Puristin sen nyrkkiini. Muuta en mukaani saanut. Minulla ei ollut edes kenkiä. Käytännöllisenä haltiana äiti oli päättänyt säästää kenkäni nuoremmille sisaruksilleni, koska saisin kuulemma Taikapiiristä kaiken, mitä jatkossa tarvitsisin.

Isäni rutisti minut halaukseen. "Toivon sinulle kaikkea hyvää, tyttäreni. Pysy lujana, mutta lempeänä", hän kuiskasi korvaani. Ritarit vetivät minut isäni sylistä ja saattoivat hevosrattaille. Sisarukset vilkuttivat. Äitini hartiat hytkyivät hänen pidätellessään itkua. Toisaalta aistin hänessä ristiriitaista helpotusta. Joku muu kantaisi minusta huolen jatkossa ja hänen vastuullaan olisi yksi tulevaisuus vähemmän murehdittavana.

Sen koommin en enää nähnyt perhettäni.

Matka kesti useita päiviä. Yövyimme rattailla tai pikkukylien majataloissa. Matkan varrelta kyytiin nousi myös pari ihmislasta, yhtä pelokkaita ja hämmentyneitä kuin minäkin. Itkin, koska en vieläkään täysin ymmärtänyt, mitä minulle oli tapahtumassa. Aina, kun pelko meinasi saada minusta otteen, puristin siskoni pientä kiveä kädessäni. Ihmettelin maisemia, jollaisia en ollut koskaan nähnyt. Loputtomasti erilaisia puita ja kasveja, kukkia, taloja ja teitä. Voiko maailma ollakin näin suuri?

"Herätys suippokorva!" ärähti toinen ritareista. Hän ei todellakaan välittänyt haltioista, minkä oli osoittanut matkan aikana useasti. Avasin silmäni, oli myöhäinen ilta. Olimme saapuneet järven rantaan. Valtavan korkea torni kohosi saarella järven keskellä. En ollut koskaan nähnyt yhtä mahtavaa rakennusta, edes Denerimin kuninkaanlinna ei vetänyt sille vertoja korkeudessa. Torni vaikutti jatkuvan pilviin asti. Saarelle oli joskus kulkenut silta, mutta siitä oli jäljellä vain rauniot.

"Tuo on tuleva kotinne. Piiritorni, koko Fereldenin Taikapiirin keskus Calenhadin järven keskellä.", murahti toinen ritari, se, jolla oli lempeät silmät. Temppeliritarit ohjasivat meidät veneeseen. Ranta jäi taakse kuten koko entinen elämäni.

Meidät otti vastaan iäkäs ihmisnainen, jonka punertavaan kaapuun oli kirjailtu kummallisia kuvioita. Asusteista päätellen hän oli varmasti maagi. "Tervetuloa Piiritorniin, lapset! Tämä on nyt kotinne. Teillä ei ole enää mitään pelättävää. Näiden kiviseinien sisällä olette turvassa. Täällä saatte tutustua taikuuteenne ja opitte hallitsemaan sitä. Piiristä tulee teidän kotinne ja maageista teidän perheenne."

Vastaanotto sekä runsas iltapala loivat ensimmäistä kertaa koko matkan aikana turvallisen olon. Lakkasin hetkeksi puristamasta kiveä ja pistin sen taskuuni syömisen ajaksi. Iltapalan jälkeen meidät ohjattiin pieneen huoneeseen tekemään jotain, mitä kutsuttiin turvatoimeksi. Nainen piteli kättäni ja siihen tehtiin viilto, josta vertani valutettiin pieneen lasiseen pulloon. "Nyt emme kadota sinua koskaan", hymyili viillon tehnyt temppeliritari sulkiessaan pullon ja kiinnittäessään etiketin. Nainen paransi haavani taialla ja johdatti minut lempeästi kohti lasten makuusalia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni sain nukkua oikeassa sängyssä. Kotona olin jakanut ohuen patjan kahden sisarukseni kanssa. Käperryin väsyneenä pehmeän peiton alle ja nukahdin sikeään uneen puristaen pientä kiveä kädessäni.

Luku 2 Kirjasto

Tauriel, Lohikäärmeen Aika, vuosi 924

“Jowan, odota! Anna se takaisin!”
Jowan katosi kirjahyllyjen taakse niin nopeasti, etten millään pysynyt perässä.
“Ärsyttävä kakara”, tuhahdin ja luovutin. Lukekoon sitten tekstini ja naurakoon vaikka viikon. Päätin olla välittämättä.

Jowan oli neljäntoista ikäinen, minua vuoden vanhempi. Hänet oli tuotu Torniin ennen minua, jo kuusivuotiaana. Tornissa vietettyjen vuosien aikana hänestä oli tullut minulle kuin isoveli. Jowan oli rakas, mutta välillä hyvinkin rasittava.

Suurin osa Piiritornin asukkaista oli ihmisiä kuten Jowan. Tornissa olin oppinut luottamaan ihmisiin aivan uudella tavalla, sillä maagien ja oppilaiden keskuudessa ei juurikaan tehty eroa ihmisten ja haltioiden välillä. Suurin osa temppeliritareistakin suhtautui meihin rodusta välittämättä. Vain harvalla oli haltioita kohtaan yhtä nuiva asenne kuin minut aikanaan Torniin tuoneella ritarilla. Hän ei onnekseni asunut täällä.

Pysähdyin muistelemaan. Uskomatonta, että jo viiden vuoden ajan torni oli ollut koko maailmani. Todennäköisesti se tulisi olemaan sitä koko lopun elämääni. Tässä iässä hahmotin jo, että turvapaikan ohella Torni oli myös vankila. Veisun pyhä teksti “Taian tulee palvella ihmistä, ei koskaan hallita häntä”, oli johtanut vahvaan kontrollointiin. Kaikki, joissa taikuus leimahti, suljettiin Torniin, jossa temppeliritarit vartioivat meitä vuoroissa yötä päivää. Toisaalta torni oli pääosalle heistäkin koti. Ritareita kiellettiin olemasta kovin läheisessä kontaktissa maagien kanssa, mutta osa heistä hieman luisti kiellosta ja monet olivat ihan mukavia. Joskus heiltä kuuli uutisia myös Tornin ulkopuolisesta maailmasta.

Taikuus on mahtavaa, mutta vaarallista. Olin oppinut ymmärtämään, että meillä, joissa taikuus virtaa, on herkempi yhteys Hälveeseen, tuonpuoleiseen henkien ulottuvuuteen, jossa tavalliset ihmiset ja haltiat vierailevat vain unissaan. Hälve on kaikkialla, muttei missään, sillä sen erottaa meidän todellisuudestamme mystinen rajapinta, jota kutsutaan hunnuksi. Maagi saa taikavoimansa Hälveestä ja voi tuon voiman avulla muokata todellisuutta. Tämän yhteyden vuoksi maagit ovat myös hyvin herkkiä pahojen henkien eli demonien vaikutukselle. Suurin syy meidän sulkemisellemme Piiritorniin olikin varmasti demonien pelko. Taikapiirissä keskityttiinkin taikuuden hallinnan lisäksi vastustamaan demonien houkutuksia, joita saattaisimme kohdata ollessamme yhteydessä Hälveeseen. Jos demoni saisi hallintavallan maagista, se voisi tämän kautta karata hunnun läpi maailmaamme ja liittyä maagiin. Lopulta demoni kykenisi ottamaan täyden vallan ja muuttamaan maagin epämuodostuneeksi hirvitykseksi.

Riski otettiin niin vakavasti, että jokaisesta oppilaasta säilytettiin salaisissa kellaritiloissa verinäytettä, jonka avulla temppeliritarien onnistuisi jäljittää näytteen omistaja helposti. Karkaamisesta rangaistiin ankarasti, seurauksena saattoi äärimmillään olla jopa kuolema.

Jos vain taivuimme yhteisiin sääntöihin, meitä kohdeltiin tornissa hyvin. Taian leimahdus oli muuttanut elämäni täysin. Minun ei koskaan ollut nälkä tai kylmä, kuten lapsuudenkodissani jatkuvasti oli. Ja asuinhan minä sielläkin suljettuna korttelin muurien sisään, joten eräänlainen vanki olin ollut koko elämäni.

Kaiken taikuuteen liittyvän lisäksi paras asia, jonka olin tähän mennessä oppinut, oli ehdottomasti luku- ja kirjoitustaito. Haltiakorttelissa harvoilla oli mahdollisuus päästä kouluttautumaan, mutta täällä pääosa ajasta kului opiskeluun. Piiritornissa oli kenties koko Fereldenin laajin kirjasto ja kirjojen kautta minäkin olin päässyt tutustumaan elämään Tornin ulkopuolella. Rakastin tarinoita, historiaa ja runoja sekä niiden avaamia maailmoja. Kirjojen kautta olin oppinut paljon sekä Fereldenistä että Thedasin muista valtioista, niiden historiasta, luonnosta, uskonnoista ja taruista.

Kertomuksista intoutuneena minä ja ystäväni Petra, minua vanhempi ihmistyttö, joka saapui Torniin kanssani samoilla rattailla, olimme alkaneet kirjoittaa toisillemme höpsöä pientä jatkotarinaa. Tänään oli minun vuoroni kirjoittaa, kun Jowan saapui kirjastoon, nappasi keskeneräisen tekstini pöydältä ja juoksenteli nyt pitkin kirjastoa se kourassaan. Pojat, yritä nyt niitä ymmärtää.

Vaikka olinkin nuorempi, olin jo monissa opinnoissa Jowania edellä. Jowanilla oli kuriton luonne, mutta jotenkin hän aina onnistui kääntämään minut puolelleen tai puhumaan minut ympäri, välillä vähän hölmöihinkin juttuihin. Minä todella pidin hänestä, mutta en välttämättä tilanteista, joihin olin hänen takiaan joutunut. Yleensä minä joko pelastin hänet pulasta tai jouduin pulaan hänen kanssaan. Mistään kovin vakavasta ei kuitenkaan ollut yleensä kysymys, paitsi kerran, kun onnistuimme kymmenvuotiaina pihistämään yrttitiedon tunnilta pullon lyriumia. Silloin saimme tukkapöllyä, puhuttelun ja jouduimme kahdeksi viikoksi tiskaamaan – käsin, ilman taikaa.

Lyrium on aine, jota kääpiöt louhivat syvältä maan uumenista ja joka tekee temppeliritareista immuuneja taialle. Lyriumin avulla maagi voi päästä Hälveeseen hereillä ollessaan ja sen avulla voi tehostaa joitakin taikoja. Raaka lyrium on äärettömän myrkyllistä ja vain kääpiöt voivat käsitellä sitä ja muuntaa sen nestemäiseen muotoon, sillä he ovat sille vastustuskykyisiä. Kääpiöt eivät kuitenkaan voi taikoa tai nähdä unia, sillä heillä ei ole yhteyttä Hälveeseen. En ole tainnut koskaan tavata yhtään kääpiötä…

Musta tuuhea hiuspehko työntyi hyllyjen välistä ja katkaisi harhailevat ajatukseni.
“Ajattelitko ryhtyä kirjailijaksi? Sinuna miettisin vielä”, Jowan virnisti heilutellen paperinpalaa.
“Minähän kielsin sinua lukemasta sitä!” huudahdin.
“Äh, minulla on vain niin todella tylsää. Mentäisiin vaikka tekemään ritareille joku jäynä tai jotain”, Jowan ehdotti, mutta pudistin päätäni: “Keskittyisit vaihteeksi vaikka läksyihisi. Jos oikein muistan, et ole vieläkään palauttanut sitä esseetä tulitaikuuden perusteoristasta.”
“No en minä oikein tajunnut siitä mitään”, Jowan myönsi nolostuneena.
“Jospa minä autan, tule vaan tänne istumaan.”
Jowan hymähti, mutta veti kuitenkin kuuliaisesti tuolin viereeni.

Luku 3 Sotataito

Tauriel, Lohikäärmeen Aika, vuosi 926

Joskus harvoin myös temppeliritarit toimivat opettajina. Tänään komentaja Greagoir piti meille johdantoluentoa sodankäynnistä ja sotahistoriasta. Greagoirin ääni kaikui tasaisena hänen astellessaan edestakaisin luokan edessä kädet selän takana: "Taikapiirin maageilla on harvoja syitä siirtyä elämään Tornin ulkopuolella. Yleisin näistä on kuninkaan palvelus. Erityisesti sodan uhatessa etevimmät ja luotettavimmat teistä voivat saada kunnian astua puolustamaan maatamme taistelussa osana kuninkaan joukkoja, tasaveroisina jopa temppeliritareiden rinnalla. Maagien erikoisille kyvyille on tarvetta, kun maamme on uhattuna. Osaatteko nimetä Fereldeniin kohdistuneita uhkia lähihistoriassa?" Joku takarivissä viittasi: "Orlesian valtakunnan miehitys, josta maamme vapautui Siunatun Ajan ja Lohikäärmeen ajan vaihteessa."

"Hyvä. Uhka voi siis kohdistua meihin toisesta valtiosta. Kuten tiedätte, myös demonien uhka on jatkuva ja todellinen, varsinkin varomattomien ja piittaamattomien maagien vuoksi", Greagoir piti merkitsevät tauon. "Yhtenä vakavimmista uhkista pidetään Pimeän kätyreitä. Viime vuosisadat nuo hirviöt ovat pysytelleet pääosin maan alla kääpiöiden riesana, mutta meidän on kuitenkin oltava jatkuvasti valppaina, sillä satunnaisesti osa löytää tiensä myös maan pinnalle. Tauriel, lue ääneen kappaleesta 15."

Käänsin sivua ja aloitin: "Kun Tevinterin Noidat turmelivat synnillään Tekijän kultaisen kaupungin, turmellus valtasi heidät ja heistä tuli ensimmäiset Pimeän kätyrit, jotka karkoitettiin syvälle maan uumeniin. Siellä he kohtasivat Vanhoja jumalia, Lohikäärmeitä, joista he löysivät johtajakseen Arkkidemonin. Pian Pimeän joukot vyöryivät pinnalle Arkkidemonin johdolla, tartuttivat turmellusta ja aiheuttivat hävitystä joka puolella Thedasia. Tämä oli ensimmäinen Vitsaus, joka kesti lähes kaksisataa vuotta. Vitsaus kukistettiin vasta, kun perustettiin Harmaiden Vartijoiden ritarikunta, joka lopulta keksi keinon tuhota Arkkidemonin. Itsessään kätyrit eivät kykene suunnitelmallisiin hyökkäyksiin, mutta aina toisinaan nousee syvyyksistä uusi Arkkidemoni, joka kokoaa joukot yhteen ja aloittaa Vitsauksen. Historia tuntee kaikkiaan neljä suurta Vitsausta - -"

"Kiitos Tauriel”, Greagoir keskeytti lukemisen. “Viimeisin Vitsaus ajoittuu Ylevälle Ajalle lähes 400 vuoden taakse. Sen voitosta maksettiin kallis hinta, kun Harmaiden Vartijoiden uljaat aarnikotkat kuolivat taisteluiden myötä lopulta sukupuuttoon. Huolimatta pitkästä rauhan ajasta, Vitsauksen mahdollisuus on aina läsnä ja yksittäisiä kätyreitä tavataan lähes vuosittain eri puolilla Thedasia. Teidän on oleellista tietää, että Harmaat vartijat ovat aikojen saatossa kutsuneet maageja sekä omiin riveihinsä että tilapäisiksi liittolaisikseen. Heidän läsnäolonsa varmistaa maidemme turvallisuuden ja meidän tehtävämme on tarjota apua, kun sitä vaaditaan."

Greagoir selvitti kurkkuaan ja jatkoi:
"Se Vitsausten historiasta. Sitten sotataidoista. Vain varsinaiset maagit osallistuvat sodankäyntiin, mutta varautuminen on perinteisesti aloitettu noin viidentoista vuoden iässä. Lähes kaikkea taikaa voidaan soveltaa sodankäyntiin. Osa teistä erikoistuu puolustustaikoihin, kuten suojakenttien luomiseen tai henkiparannukseen. Luotettavimmat voidaan nimittää hyökkäysjoukkoihin, jolloin käytätte oppimianne taitoja vihollisjoukkojen tuhoamiseen. Ensi viikon aikana jokaisen teidän kanssa käydään keskustelu, jonka seurauksena valikoituu sotataidon erikoistumisalanne. Vielä muistutan kuoleman uhalla, että näitäkin taikoja käytetään Tornissa vain valvotusti mentorien johdolla eikä yhtään kanssamaagia tai temppeliritaria tule vahingoittaa. Luento on päättynyt, voitte poistua."

- -

Sade piiskasi ikkunaruutuja. Tutkin erikoistumisalojen listaa. Sotataidon opinnoissa sovellettiin valittua alaa sodankäynnin teoriaan. Tietysti tositilanteessa joutuisin varmasti ottamaan käyttöön kaikki hallitsemani taiat ja soveltamaan niitä lennosta.

Jowan oli vuosi sitten valinnut omaksi alakseen tulitaiat. Minustakin tulitaiat ja niiden ohella suojakentät tuntuivat melko sopivalta perusyhdistelmältä sodankäyntiä ajatellen. Olin jo valmiiksi etevä tulen käsittelyssä, koska olin harjoitellut Jowanin kanssa niin paljon. Sotatilanteessa voisin helposti sytyttää koko ympäristön liekkeihin, suojata itseni ja toverini taikakehän alle ja vain katsella vihollisten palavan tuhkaksi. Toisaalta henkiparantajana voisin osallistua taisteluun kauempaa taustajoukoissa ja saisin pelastaa henkiä niiden riistämisen sijaan.

Ajatus ihmisten tai haltioiden tappamisesta aiheutti pahoinvointia. Kuolema ei ollut koskaan tavoiteltava päämäärä, mutta ymmärsin toki, että joskus jonkun oli kuoltava rauhan vuoksi. Tappaminen tuntui puolestaan täysin oikeutetulta, kun kyse oli Pimeän kätyreiden tapaisista vihollisista. Kätyrithän levittivät kulkutaudin tavoin tarttuvaa turmellusta, joka muutti kaikki saastuneet niiden kaltaisiksi. Minun täytyisi myös olla valmis tappamaan demoni tai demonin valtaama maagi. Sellaisissa tilanteissa en saisi hetkeäkään epäröidä. Ehkä ikä ja harjoittelu toisivat varmuutta. Toivottavasti saisin pätevän mentorin, kenties jopa sellaisen, joka oli palvellut kentällä.

Tuijotin hetken sateen kuvioimaa ikkunaa ja huokaisin. Ikkunan takana odotti maailma, josta olin nähnyt väläyksen matkalla Torniin ja joka oli täynnä mitä ihmeellisimpiä asioita, joista olin lukenut. Välillä tuntui, että kaikesta huolimatta olisin valmis vaikka sotaan, jos sen avulla joskus aukenisi mahdollisuus päästä Tornin ulkopuolelle.

Luvut 4-7

Sivut

25 helmikuuta 2025