tiistai 12. joulukuuta 2017

Käynti virtuaalitodellisuudessa Oculus Riftillä

Pelasin eilen pitkästä aikaa Oculus Riftillä ja tällä kertaa innostuin jopa kirjoittamaan siitä. Joten täältä pesee jo yli vuoden verran lupailemaani tekstiä virtuaalitodellisuudesta.
Ensin vähän jotain yleistä laitteesta ja sitten pikkuisen muutamasta pelistä tai "pelistä".

Kypärä päähän ja ohjain kouraan?

Oculus rift -silmikko
Päähän siis puetaan maski, joka sisältää näytön. Pään yli menee kiristyslenkki ja korville asetetaan kuulokkeet. Ääni luo myös hienosti tilan tuntua. Silmikossa pystyy säätämään esimerkiksi linssien välistä leveyttä (silmien väli), jotta näkymä olisi mahdollisimman hyvä. Silmikko on melko kevyt ja ihan suhteellisen mukava päässä.

Vaikka näyttö on miltei naamassa kiinni, pitää ainakin minun pelata silmälasin päässä, koska tässä tavallaan katsellaan kuitenkin kauas. Nykyisin muodissa olevat valtavat pyöreät silmälasit eivät varmaankaan silmikon sisään mahdu, mutta omani sopivat ihan mukavasti.
näkymä sisältä

Tietokoneeseen liitetään kamera tai kameroita, jotka kommunikoivat jotenkin maskin kanssa ja tunnistavat pelaajan liikkeet ja asennon. Meillä on kaksi kameraa, joilla ei iha täydellinen 360 astetta ihan puhtaasti onnistu, mutta useimpiin peleihin riittää tuo noin 270 asteen pelialua. Ympäri pystyy kyllä pyörähtämään ja näkymä toimii takanakin, mutta ohjaimia kamerat eivät pelaajan takaa

tunnista. Lisäksi maski on johdolla kiinni tietokoneessa, joten liika pyöriminen johtaisi varmaan kompastumiseen tai johtoon sotkeutumiseen. Joitakin pelejä voi pelata istuen, mutta suurin osa on tarkoitettu koettavaksi seisten.

Kuva ei ole mitään HD -tasoista, mutta läsnäolon tuntu peleissä on silti todella vaikuttava.
Muut ihmiset huoneessa voivat seurata peliä tietokoneen ruudulta, jolta tosin luonnollisesti näkyy vain pieni litistetty versio kokemuksesta.

Kummallekin kädelle
on oma langaton ohjain.
Oculus touch -ohjaimet tuntuvat käsissä luontevilta ainakin tällaiselle ohjain kädessä kasvaneelle. Ne kiinnitetään ranteeseen turvanaruilla, mikä on ihan hyvä, sillä välillä kiinni pitäminen tuppaa pelin melkeessä melkeinpä unohtumaan.
Käsissä olevat ohjaimet eivät tietenkään näy, kun kasvoilla on maski ja toinen maailma. Tämä ongelma ratkaistaan sillä, että joko virtuaaliset kädet tai koko ohjaimet  näkyvät virtuaalimaailmassa. Ohjaimien toiminnot saattavat myös leijua tekstinä nappien päällä tai nappien väri ja muoto vaihtelee aina pelin tarpeiden mukaan. Tai sitten ohjainten tilalla näkyy jotain tilanteeseen sopivaa, esimerksiksi pistooli.

Virtuaalilasien kanssa monet asiat voi ja pitää ajatella ihan uudella tavalla. Niiden käyttö on mielestäni heti hyvin luontevaa, mutta sellaiselle, joka ei ole laitetta testannut, pelkkä sanallinen selitys ei välttämättä kerro yhtään mitään. Tämä täytyy oikeastaan itse kokea, jotta ymmärtäisi. Eikä innostuminen katso ikää - esimerkiksi äitini on pelaillut Oculuksella hyvinkin innoissaan. Lapsille virtuaalilaitteiden käyttöä ei käsittääkseni kuitenkaan suositella. Lisäksi varsinkin nopeasti liikkuvat pelit saattavat aiheuttaa pahoinvointia, itsekin olen joidenkin pelien pelaamisen joutunut lopettamaan kesken, koska on alkanut oksettaa.

Eilisillan sessiossa testailin näitä pelejä ja kokemuksia:

Oculus Dream deck

Aivan ensimmäisiä Oculukselle tulleita demoja. Tässä ei varsinaisesti pelata tai tehdä yhtään mitään, vain katsellaan ja koetaan erilaisia tilanteita ja ympäristöjä. Kukin kuva kestää noin puoli minuuttia. Pelaaja pääsee hetkeksi esimerkiksi seisomaan sukellusveneeseen, pilvenpiirtäjän huipulle, vieraalle planeetalle ja ihailemaan miniatyyrimaailmaa. Useimmiten, kun joku tulee meille testaamaan Oculusta, hän saa ensimmäiseksi kokea tämän. Olen siis vuoden verran katsellut tätä useaan kertaan sivusta tietokoneen ruudulta, joten muistan sisällön ulkoa. Silti tämä teki yhä vaikutuksen, en nimittäin muistanut, miten erilainen kokemus on maski kasvoilla. Kyllä syke kohosi ja pieni kauhun tunne tuli sisimpään, kun edessä seisoi itseäni korkeampi ärisevä lihansyöjädinosaurus. Vaikkei se mitään voi oikeasti tehdä, niin olotila on aidon epämiellyttävä. Ihan kuin se olisi ihan oikeasti siinä! Koskettaa ei tietenkään voi, enkä kyllä olisi halunnut edes yrittää, lähinnä koetin jälleen kerran hokea aivoilleni, että tämä ei ole aitoa ja että oikeasti seison kotona. Huh.
Jimi suostui kuvattavaksi.
Tässä menossa Fruit Ninja.
Kuvassa näkyvät myös
hyllyjen päälle asetellut kamerat.
Dinosaurusjuttuja lukuun ottamatta muut tilannekuvat ovat huomattavasti miellyttävämpiä (ellei sitten satu kärsimään esimerkiksi korkean paikan kammosta...)
En edes halua kuvitella, miltä tuntuisi pelata tällä laitteistolla jotain kauhupeliä, hyi.

Fruit ninja VR

Rakastan Fruit Ninjaa Kinectillä, joten tämä oli vielä astetta hienompi kokemus. Pelin ideahan on siis hyvin simppeli: huido halki ruudulle lentävät hedelmät. Käsissä näkyy ohjaimien sijaan samuraimiekat, joilla hedelmiä pääsee halkomaan. Survival-tilassa ympärillä leijuu lentäviä tykkejä, jotka ampuvat pelaajaa kohti hedelmiä ja pommeja. Melko intensiivistä. Tavallisissa pelitiloissa hedelmät pomppaavat pelaajan ympärillä maassa olevista putkista. tai no ei täysin ympärillä, sillä pelialue on tässäkin noin 270 astetta. Varoitus: tässä voi tulla hiki.

Job simulator

Tältä Fruit Ninja
näyttää ruudulta sivustakatsojalle.
Ihastuttava peli! Robottien hallitsemassa tulevaisuudessa pääsee  kokeilemaan erilaisia "muinaisten ihmisten" töitä pöhköllä huumorilla höystettynä. Valitsin ammatikseni kokin ja pienessä keittiössä saakin sitten kokkailla erilaisia tilauksia. Vivuista vääntämällä pöydästä nousee esiin tehosekoitin, mikro, leivänpaahdin ja ties mitä. Jääkaapista voi nostella munia, hedelmiä ja vaikka maitotölkin, josta tottakai voi kaataa maitoa kuppiin. Tulee oikeasti sellainen olo, että on kokkailemassa pähkähullussa robokeittiössä, vaikka esineisiin tarttuminen onkin välillä vähän kömpelöä. Mutta sekin oikeastaan sopii pelin huumoriin. Kun mikroon laittaa leipää, tomaattisosetta ja juuston, sieltä saakin hetken kuluttua ottaa ulos siivun pitsaa. Jos haluaa kuunnella musiikkia, sen kun nostaa pöydältä cd-levyn ja asettaa sen soittimeen. Kun painaa valikkonappia, eteen ponnahtaakin valikon sijasta matkalaukku. Se pitää avata ja sitten nostetaan sieltä vaikkapa burrito, jossa lukee "quit" ja "syödään" se. Tadaa - pääset aloitusvalikkoon.
Pelin traileri Youtubessa.

Google Earth VR

Hauska käännös kaikkien tuntemasta karttaohjelmasta.  Paljon samoja ominaisuuksia kuin Google Mapsissa, mutta tässähän pääsee itse melkein kuin paikan päälle. Mikäs sen mukavampaa kuin lennellä pitkin maapalloa katsomassa erilaisia paikkoja. Street view -katunäkymän saa heti käyttöön, kun vaan "nostaa" sen ikään kuin linssin kasvoille toisen käden ohjaimella. Toki pelkistä 360-kuvista koostuvat näkymät ovat litteitä verrattuna varta vasten virtuaalisilmikoille luotuihin 3d-maisemiin, mutta tuo tämä silti paljon lisää verrattuna pelkkään tietokoneen ruudulta katseluun.

---

Tekisi kyllä mieli taas alkaa pelailla useamminkin, varsinkin, kun Jimi on hankkinut ihan itseltäni huomaamatta oikein kivoja pelejä. On jonkin aikaa tullut pidettyä taukoa. Suojellaksemme laitetta lapsen mahdolliselta tuhotyöltä säilytämme sitä vähän hankalassa paikassa, mikä on johtanut siihen, ettei sitä tule käytettyä niin usein kuin ehkä voisi. Kunhan vain rauhallista aikaa seuraavan kerran löytyy, niin virtuaalitodellisuus, täältä tullaan!