Näytetään tekstit, joissa on tunniste konsolisota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konsolisota. Näytä kaikki tekstit

10 marraskuuta 2020

Xbox series x kotiutui tänään

Tervetuloa kotiin, uusi laatikko!







Tänään, laatikon julkaisupäivänä, kotiutui meillekin ennakkotilattu uutuus. Siinä se nyt nököttää vielä pahvilaatikossaan. Ennakkotietojeni mukaan paketista kuoriutuu neliskanttinen melko paksu laite, jota ei voisi kuvitellakaan asettelevansa television eteen, sillä se muodostaisi huomattavan näköesteen. Ehkä se mahtuu telkkarin taakse? Tai kenties pöydän alle turvapahvien taakse? (pahvit ovat siis taaperosuojana.) Kunhan iltatoimet ovat ohi ja lapset unilla, niin pääsemme paremmin testaamaan sijoittelua ja varmaan myös itse laitetta.

Ei nimi konsolia kaunista

En oikein ymmärrä Microsoftin logiikkaa konsolien nimien kanssa. Ensin oli Xbox, sitten Xbox 360, sitten Xbox One, josta meillä versio Xbox One X. Nyt julkaistava uutuus onkin sitten Xbox series X (tai S, jos valitsee pienempitehoisen karvalakkimallin).

Nintendo toisaalta irrottelee konsolien nimillä ehkä eniten. On ollut esimerkiksi Super Nintendo, Nintendo Game Cube, Nintendo Wii sekä Wii-uu ja Nintendo Switch. Jollain logiikalla nimet ovat aina yrittäneet kertoa konsolista jotain olennaista. Nimeäminen ei ole helppoa.

Tai ehkä se voi olla myös helppoa. Sonyn systeemi on äärimmäisen simppeli. Pian julkaistava uutuus on yksinkertaisesti Playstation 5, koska se on viides Playstation. 

Toisaalta en sitten ymmärräkään Sonyn logiikkaa uuden pleikkarin muotoilussa: epäsymmetrisen kaareva konsoli ei edes vaakatasossa pysy pystyssä ilman ruuvilla kiinnitettävää erillistä jalustaa. Tässä suhteessa Xbox on valinnut selkeän ja simppelin linjan.

Nimistä ja ulkonäöstä voi toki nillittää, mutta ehkä tärkeintä on kuitenkin sisältö. Pelitarjonta tietysti itsestäänselvyytenä, mutta lisäksi käyttömukavuus, yhteensopivuus muihin laitteisiin ja nykypäivänä erityisesti myös omien pelikokemusten jakamisen helppous. Xbox hyppää vihdoin myös viimeksimainittuun junaan lisäämällä ohjaimeen share-nappulan. Muuten ohjainta ei sitten juurikaan ole muokattu. Se on aavistuksen edeltäjäänsä pienempi ja sirompi ja tuntumaa on muutettu karheammaksi ja mattapintaisemmaksi, mutta muuten ohjain on lähestulkoon identtinen.

 

Vanha ohjain vasemmalla, uusi oikealla


Tutustutaan hitaasti

Ei minulla itselläni olisi vielä ollut kiire hankkia uutta laatikkoa, koska julkaisupelitarjonta ei ole kovinkaan kiinnostava, enkä muutenkaan pelaa nykyään itsekseni kuin vaihtelevasti noin 0-8 tuntia viikossa. Mutta miehelläni oli kova kiire, kun kesällä tuli 4k-telkku hankittua ja pitäähän senkin ominaisuudet saada täyteen käyttöön. Saa uutuudella nykyisistäkin peleistä väännettyä enemmän irti. Mukavasti konsoli onkin taaksepäin yhteensopiva sekä pelien että ohjaimien suhteen, joten käytännössä hankinta on vain päivitys astetta tehokkaampaan rautaan. Ehkä niitä uusia kiinnostavia pelejäkin alkaa pikkuhiljaa tipahdella.

Ei ole kuitenkaan vielä kiire poistaa vanhaa Xboxia pöydältä, varsinkaan, kun se on myös lapsen ahkerassa käytössä. Jääpähän uuteen laitteeseen enemmän tilaa niille aikuisten peleille. (Pelit muuten vievät nykyisin melkoisen paljon tallennustilaa.)

Kokovertailussa Xbox series x ja Xbox One x

 

Onko väliä, millä alustalla pelaa?

 

Minua ei juurikaan puhuttele pakkauksen Halo-fiilistely

Yksinoikeuspelien suhteen olen yleensä aina ollut enemmän kiinnostunut Pleikkarin (erityisesti japanilaisesta) valikoimasta kuin xboxin (äijäräiskintä)peleistä. Nintendon omalaatuinen tarjonta on myös usein kiinnostava oloinen, mutta itselleni aika vieras maailma, joten sitä en edes yritä kommentoida. Tuntuisi kuitenkin liian vaivalloiselta siirtyä vuosien jälkeen takaisin pleikkarin leiriin, varsinkin kun omistamme boxille niin valtavan määrän niitä vanhempia, yhteensopivia pelejä, joita yhä pelaamme. Eikä kahden kalliin konsolin hankkiminen tunnu oikein millään lailla mielekkäältä. Pleikkakolmosen vielä aikanaan hankin laatikon rinnalle, koska xbox360 ei pyörittänyt bluray-levyjä ja koska Ni no Kuni oli aivan liian kiinnostava peli ohitettavaksi. Onneksi kiinnostavia pelejä tihkuu Japanistakin välillä myös Xboxille ja hyvin usein julkaisut ovat nykyään monialustapelejä. Toisaalta on myös helpottavaa, ettei kaikkea ole edes teoriassa mahdollista pelata, kun käytännössäkään ei oikeasti ole. Maailmassa on ihan liikaa mielenkiintoisia pelejä.

Muokattu: lisäsin vielä pari kuvaa teksteineen laatikon avaamisen jälkeen.

26 heinäkuuta 2019

Söimme ohjaimen

Appivanhemmat toivat Puolasta  tuliaisiksi  niin  hienon suklaa"konvehdin",  että pitäähän  sille  omistaa  yksi blogiartikkeli.  Harvoinpa pääsee upottamaan  hampaansa aidonkokoiseen pleikkariohjaimeen.





Makoisaa kesänjatkoa itse kullekin!

03 maaliskuuta 2018

Kuulumiskierros

 Lueskelin hiljattain blogini vanhempia tekstejä ja huomaan, että sisältö on viime aikoina harventunut ja ollut enemmän peliarviopainotteista. Alkuun täällä kirjoittelin ties kuinka syvällistä pohdintaa elämästä pelaamisen kautta. Onkohan kaikki jo sanottu? Tuskinpa vain. Toivottavasti tämä sisällön yksipuolistuminen ei ole pysyvä trendi.
No, itsehän siitä päätän.

Nyt jotain muuta kuin peliarvostelu:

Uusi luuri

Sain (=mieheni osti minulle melkeinpä väkisin) uuden puhelimen (Honor 8) ja siirryin Androidin aikakauteen. Olenkin siis hämmentyneenä selaillut Google Play -kaupan monipuolista valikoimaa. Aiemmin käytössä oli vanha Nokia Lumia, Windows-puhelin, joka jumitti ja johon ei saanut loppuvaiheessa enää juuri mitään sisältöä. Facebookin messengerkään ei tukenut puhelinta enää yli vuoteen.

Toisaalta huomaan, että toimiva puhelin yrittää varastaa huomioni koko ajan ja valitettavan usein myös onnistuu siinä. Se etu vanhassa luurissa oli, että sitä tuli käytettyä tasan silloin, kun joku soitti tai laittoi Whatsappiin viestiä. Siinä vaiheessa jääräpäisyyteni suli, kun Whatsappikin lakkasi vastaanottamasta mitään muuta kuin pelkkää tekstiä. "Okei, voisi se uusi puhelin sittenkin olla ihan hyvä idea".

Pakkaspäivien sisäpuuhia kaksivuotiaan kanssa

Tyttäremme on pian 2,5-vuotias. Olen antanut hänen jo kokeilla muutamia yksinkertaisia pelejä ja sovelluksia. Hänen serkkunsa käytti Pipsa-possu-teemaista piirrustusohjelmaa, joka on meilläkin ollut nyt innostuneessa käytössä. Lisäksi telkkarista tuttu Taavi-koira osui silmiini ja ollaankin päästy Taavin kanssa rakentamaan ja koristelemaan hiekkalinnoja. Maailman yksinkertaisin ja tylsin peli, sanon minä. Tyttäreni on toista mieltä, ja haluaa tehdä vielä yhden
Ehkä Pipsa-possun piirto-ohjelmassa
parasta ovat sitten animoidut tarrat?
hiekkalinnan.

Melko luontevasti tuon ikäiseltä luonnistuu kosketusnäytön käyttö, mutta hiiri onkin jo paljon vaikeampi konsepti. Isi käyttää hiirtä, tietää tyttö. Hänkin halusi osallistua ja otti jonkun etäisesti hiirtä muistuttavan lelunsa, jonka kantoi Jimin pöydälle, heilutteli siinä ja totesi sitten "Älä häiritse, teen töitä nyt!"

Peliohjainkin vaatii enemmän yhdistelevää ajattelua kuin suora kuvan täppäily. Muistan, kun hieman alle 1,5-vuotiaana tyttömme tajusi peliohjaimen ja ruudulla tapahtuvan liikkeen välillä yhteyden. Hän livahti ohjailemaan ruudulla näkyvää autoa ohjaimen jäätyä hetkeksi sohvalle lojumaan. Silmät ihan kirkastuivat ja suusta kuului "aato, aato!". Tilanne oli pakko ikuistaa videolle.

Parasta juuri nyt on kuitenkin tavallinen paperi ja vesivärisivellin. Päivässä maalaamiseen voisi kuluttaa aikaa vaikka useita tunteja. Väriä ovat tosin saaneet kylkeensä myös seinät ja muutamat huonekalut... onneksi on edes vesiliukoista. Ensimmäinen pääjalkainenkin ilmestyi paperille viikko sitten. Ah, ylpeänä äitinä fiilistelin tätä kovasti. On hienoa saada seurata koko ajan läheltä, kun lapsi oppii uutta ja oivaltaa asioita.

Tämä kuva esittää veljeäni. Ihan on näköinen.

Uusi Boxi

Peliarvosteluja lukiessani aika usein kaihoisasti harmittelen, että itseäni eniten kiinnostavat pelit ovat suurelta osaltaan pleikkarinelosen yksinoikeuspelejä. No, toisaalta on kai vähemmän surullista jättää pelit väliin siksi, ettei niitä ole konsolin puuttuessa mahdollista pelata kuin siksi, ettei yksinkertaisesti edes ehtisi pelata kaikkea tarjolla olevaa, vaikka mahdollisuus olisikin.

Uusi konsoli meille toki hiljattain hommattiin, Xbox One X, joka on siis lähinnä tehokkaampi ja pienempi versio alkuperäisestä jättilaatikosta. Vanhempi versiokin sai hyvän uuden kodin. Uusi laatikko on ollut meillä ehkä kuukauden, enkä ole vieläkään edes kirjannut omaa pelitiliäni siihen. Tällä hetkellä ainoa konsolipeli, jota pelaan on Xbox360:lle alennuksesta haalittu jo kymmenen vuoden ikään ehtinyt peli Tales of Vesperia. Hyvin maistuu parin tunnin pätkissä, kun vain tilaisuus tulee. Tämä on kolmas pelaamani Tales -sarjan peli ja tuntuu kyllä hyvin samanlaiselta kuin aiemmin arvostelemani Tales on Symphonia. Samalla saa tarpeellisen anime-annostuksenkin, fiilistelen aina ensin koko alkutunnarin peliä käynnistäessä.

Mutta nyt olemme suuntaamassa Muumiaiheiseen ulkoilutapahtumaan, joten tämä tästä tällä erää.


22 joulukuuta 2015

Katsaus vuoteen 2015

On tullut aika selailla vähän kalenterimerkintöjä tältä vuodelta. 
Mitähän tämä vuosi taas pitikään sisällään? Pelaamisen lisäksi paljon muutakin. 
Lyhyet arviot vuoden aikana pelaamistani peleistä löytyvät tuttuun tapaan sivun ylälaidan valikosta, kohdasta 2015. Katso toki sinnekin! (Edit. Vuosilistaukset löytyvät nykyään valikon kohdasta "pelipäiväkirjat")

Vuosi 2015 oli monin tavoin mullistava ja tuntui äärettömän pitkältä. Mahtuihan siihen kuitenkin 9 kuukautta raskausaikaa, esikoisen syntymä ja nyt vauvan kanssa äidiksi kasvamista. On tämä vaan ollut kaiken kaikkiaan todella jännittävää!

Vaikka aikaa olisi ollut hurjasti, niin pelattua tuli omalla mittapuulla yllättävän vähän. "Vähällä pelaamisella" viittaan tässä kuitenkin yhteensä kolminumeroiseen tuntimäärään, että ehkä kaikki on aika suhteellista :D 
Microsoft tiivisti pelivuoteni xboxilla näin.
(klikkaa suuremmaksi)
Kun on konsoleissa varaa, mistä valita, niin tänä vuonna pleikkari lähinnä keräsi hyllyssä pölyä. Vuoden aloitin kyllä Kingdom Hearts Birth By Sleepin parissa, mutta se urakka katkesi noin 20 pelitunnin jälkeen. Jotenkin alkoi vaan kyllästyttää, vaikka toki muutaman kerran pitkin vuotta pelin pariin vielä palailin. Pelistä näkee, että se on tehty psp-käsikonsolille: Vaikka kyseessä on HD-päivitys, maisemat ovat tyhjiä ja karuja ja pelin lähes ainoa sisältö on katkeamaton taisteluiden kombottaminen.  Ehkä kuitenkin  suurimpana syynä alkuvuoden pidempään pelitaukoon oli jatkuva raskauspahoinvointi ja väsymys: pelaamisen sijaan rötkötinkin vapaa-aikana paljon sohvalla katsellen leffoja ja sarjoja Netflixistä (pakko kehua tässä kohtaa erinomaista Uusi Sherlock -sarjaa sekä Kuninkaan puhe -elokuvaa).


Varhaisnuortenilloissa syödään aina
hirveän terveellisesti. ;)
Piti lopettaa jumpassa käyntikin, kun ei vaan pystynyt rehkimään. Työnkuvani seurakunnassa on hyvin monipuolinen ja aika joustava, joten pystyin melko hyvin sumplimaan töitä vointini mukaan. Saikkua ei sentään tarvinnut ottaa, mutta kyllä muutaman kerran täytyi jättää juttuja välistä. Alkuraskauteen sisältyi lisäksi jopa 3 leiriä parin kuukauden sisään, mutta niistäkin selvittiin. Onneksi pahin oksentelu lakkasi neljän kuukauden jälkeen ja loppuraskaus oli lähes miellyttävä.
Kevät oli töissä aika moista härdelliä, kun yritin saattaa loppuun kaikenlaisia kesken jääneitä urakoita. Yhtenä mainittakoon pyhäkouluvaraston järjestely, johon upposi useita päiviä. Lisäksi kävin opiskelemassa Hangossa pari nuorisotyön kurssia. Oli kyllä virkistävää palata hetkeksi koulun penkille. Äärettömän pitkät junamatkat kulutin lukemalla mielenkiintoista Dietrich Bonhoefferin elämäkertaa. (Teologi, joka vastusti Hitlerin natsiaatetta ja toimintansa seurauksena kuoli keskitysleirillä.) Tuo tiiliskivi on kyllä yhä kesken, luen sitä välillä aina pieninä annoksina.

Toki väsymys ja kasvava vatsa pakottivat hiljentämään tahtia. Kesällä se onnistui helposti, sillä pidin kaikki lomat pois ennen työsuhteen loppua ja äitiyslomaa, joten kesä-heinäkuussa varsinaista intensiivistä työaikaa kertyi vain 3 viikkoa, josta viimeinen kului lastenleirillä. (Pyöreävatsainen leirinjohtaja käskytti viimeisen päivän muita ohjaajia sängystä käsin, sen verran uupunut oli.) Lomaakin tuli vähän työjuttuihin käytettyä, mutta aika hyvin sain siirrettyä itseni ulos tehtävistä ja koutsattua työn jatkajaa. Tällä hetkellä toimin seurakunnassa ihan vaan vapaaehtoisena. Mukavaa vaihtelua vauva-arkeen käydä välillä puhumassa nuortenillassa tai tehdä muita pieniä juttuja. Oli hauskaa, että meidän perhettä pyydettiin joulukuvaelmaan esittämään Mariaa, Joosefia ja Jeesus-vauvaa. Hienosti 3kk ikäinen tyttömme ensimmäisestä näytelmäroolistaan selviytyikin.

Kesästä nautin sekä kotona että ystävien ja sukulaisten luona. Ehdimme myös pelaamaan mieheni kanssa kaksi "parisuhdepeliä", eli siis Lego Harry Potter 2 sekä Lego Batman 3: Beyond Gotham. Jälkimmäinen oli kyllä todella laaja peli täynnä (minulle tuntemattomia) DC-comicsin supersankareita, planeettojen tutkimista ja ties mitä kaikkea tekemistä. Sitten palasin taas kestorakkauteni pariin ja nautiskelin Dragon Age Inquisitionin lisäosista. Viimeisen ehdin pelata rauhassa yhteen putkeen, sillä vauva panttasi vielä tuloaan. Vauvan syntymän jälkeen jatkoin taas toista läpipeluutani Qunari-hahmolla ja sillä tiellä olen yhä. Kun kerran odotin peliä vuosia, niin kai siihen pelaamiseenkin sitten voi upottaa aikaa. Paljon nukkuva pikkuvauva ja synnytyksestä toipuva äiti - tottakai se tarkoittaa mahdollista peliaikaa, eikös? Toki paljon aikaa kului ihan vaan pienen nukkuvan ihmeen katseluun (ensimmäiseen kuukauteen en edes koskenut konsoliin). On pieni tyttäremme vaan ihastuttava pakkaus.

Täytyy myös tunnustaa, että ensimmäisen älypuhelimen käyttöönotto johti kosketusnäytön lääppimiseen pikku naksuttelujen parissa. Pitkiä imetyshetkiä sängyssä tahditti ainakin Mahjong-palikoiden napsuttelu. Sopivan helppoa ja raukeaa touhua se. Eikä tietenkään unohdeta Angry Birdsiä. Ja onhan puhelin ihan älyttömän helppo napsia täyteen vauvakuvia. Mutta voi kuinka paljon aikaa voikaan viedä uutisten lukeminen ja Facebookin selailu... *huokaus*. Onneksi en ihan riippuvaiseksi ole laitteesta tullut. Pitkään nimittäin vastustin älypuhelimen hankintaa, koska tuntui niin raivostuttavalta, miten paljon se vaikutti syövän aikaa ja normaalikontakteja. (Viime vuosina lukuisat sosiaaliset tilanteet varsikin nuorten kanssa ovat olleet pahimmillaan sitä, että väki lähinnä tuijottelee omia ruutujaan ja parhaimmillaan keskustelee keskenään whatsapilla, vaikka ollaan samassa huoneessa.)

Uuteen elämäntyyliin totuttelu on sujunut melko mutkattomasti. Vauva on pääosin rauhallinen ja nukkuu öisin pitkiäkin pätkiä levollisesti, joten aivan älyttömästä univajeesta ei ole tarvinnut kärsiä. Välillä toki on oma jaksaminen ollut koetuksella, mutta onneksi olemme mieheni kanssa saanet myös jakaa vastuutaakkaa. On kyllä ollut ihanaa tutustua tähän uuteen perheenjäseneemme. Kovin on ollut myös hemmoteltu olo, niin paljon olemme saaneet tutuilta ja sukulaisilta lahjoja ja muistamisia. Nimijuhliakin pidimme jopa kaksin kappalein. Kotiseurakunnassa yhdet ja sitten Etelä-Suomessa toiset. Kyllä meidän elämäämme mahtuu upeita ihmisiä, joita on ollut mukava nähdä tässä vuoden mittaan. Kiitos kaikille meitä muistaneille!

Vuoden aikana sivistin itseäni myös hurjalla määrällä Scifiä:
Jatkoimme Star Trek the original seriesin katselua ja telkkarista seurasimme keväällä Star Trek the next generationia. Yle Teemalta tuli aivan huikean mielenkiitoinen dokumenttisarja Scifin historia. Syksyllä töllötin telkkarista kaikki Star Warsit (täytyy tunnustaa, että en ollut aiemmin katsellut episodeja 5 & 6 ihan kokonaan ja täydellä keskittymiskyvyllä. Nyt on tämäkin rikkomus korjattu.) Loppukesästä kävimme leffassa katsomassa Jurassic Worldin ja siitä innostuneen paikkasin myös toisen suuren aukon sivistyksessäni ja luin kirjan Dinosauruspuisto, joka olikin aivan erinomainen. Sen jälkeen katselin myös saman elokuvana, mutta Jurassic park ei tehnyt elokuvana läheskään yhtä suurta vaikutusta. Uudemmasta Scifistä ahmaisin ystäväni suositteleman Outolintu-kirjasarjan, josta tykkäsin kyllä kovasti. (Leffoja en ole katsonut). Ja Marvelilta taisi tulla taas joku Avengers-pätkä katseltua. Syksyä tahditti tottakai uuden Doctor Whon 9. tuotantokausi. (Aloin oikeastaan pitää Capaldin Tohtorista ja Clarasta vasta vuoden takaisesta jouluspesiaalista lähtien.) Tulinpa myös ostaneeksi super-alennuksesta aiemmat tuotantokaudet. Ihana tunne omistaa jotain niin laadukasta.

Tässä oli nyt joitain nostoja kuluneen vuoden jutuista, ehkä tämä riittää tällä erää.
Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2016 kaikille!

09 marraskuuta 2015

Wanhat fiilistelyssä: Bilekonsolien kuningas - Playstation 2!

Sattuipa tässä muutama päivä takaperin, että istahdin koneelle katselemaan valokuvia. Kuvissa oli paljon hyviä ja hauskoja hetkiä. Arvaako joku, mikä yhdistää kaikkia seuraavia tilanteita:

- Opiskeluporukan pikkujoulut kaverin kerrostaloyksiössä
- Kaverin polttarit
- Omat polttarit
- Yliopiston ainejärjestön saunailta
- Mun ja kaverin tuplasynttärit meillä
- Meidän häät
- Uudenvuodenbileet vanhan koulun liikuntasalissa
- sateisen kesäillan viettoa vanhempieni luona
- Liikuntahetki äidin kanssa
- Nuortenillan jatkot
- Seurakunnan lastentapahtumat ja leirit
- Useat tavalliset kyläilyhetket ja spontaanit illanistujaiset?

13 marraskuuta 2014

Laatikko saapui kotiin. Arvio: Xbox One

Xbox One on saapunut kotiin. Ja se on ISO. Tai ainakin isompi kuin edellinen boxi. Kai se on vähän kiinni siitä, mihin vertaa.

Tämän merkittävän tapauksen kunniaksi päätettiin ihan tehdä unboxaus-video. (noin pähkinänkuoressa selitettynä siis vaan avataan paketti ja esitellään ääneen, mitä kaikkia hienouksia sisältä löytyy.)

Joten olkaa hyvät: Torstai-iltainen Xbox One unboxaus:



Seuraavassa vähän sanallista arviointia konsolista:

19 maaliskuuta 2014

Konsolisota


Ihmisillä on synnynnäinen tarve kuulua johonkin joukkoon. Jännittävänä yksityiskohtana voidaan havaita, että joukkoon kuulumista ja me-henkisyyttä usein vahvistaa muiden, joukon ulkopuolella olevien halveksinta. Parasta on tietenkin löytää vastapuolinen joukkue,
jotta päästään leikkimään suoranaista sotaa.
Sama tilanne tuntuu toistuvan aivan elämänalueesta riippumatta: urheilu, politiikka, musiikki...

Tämän lisäksi ihminen näyttää kaipaavan ympärilleen konflikteja. On melko helposti havaittavissa oleva fakta, että ei ketään kiinnosta lukea kirjaa tai katsoa elokuvaa, jossa päähenkilön elämä on tasaisen suloista ja vailla taistelua. Ihminen kaipaa koflikteja, jos nyt ei välttämättä omaan elämäänsä niin ainakin seurattavaksi sivusta.

Tämän konfliktihakuisen leiriajattelun pohjalle onkin sitten hyvä rakentaa kaunis ja sopusointuinen pelaajayhteiskunta. Kauniisti sulassa sovussa Pleikkarijonnet ja Mikkisoftan leiriin linnoittautuneet heittelevät toisiaan solvauksin ja saavat taisteluun osallistua myös Nintendojengi ja tietokoneväki.
Mobiilipelaajiahan ei tähän "oikeiden pelaajien" taisteluun edes huolita mukaan, vai miten se meni? 

On mahtava fiilis, kun sillä omalla laitteella jokin peli pyörii aavistuksen sulavammin, koska sillä perusteella pääsee taas kaatamaan kuravettä vastustajan leiriin. Voitaisiin oikeastaan puhua pelaajien sisällissodasta. Osin leikkimielisestä, mutta usein myös harmittavan vakavaksi ja mauttomaksi kärjistyvästä taistelusta.

Historiasta voidaan todeta, että hajanaisen valtion saa yhdistettyä helpoimmin ulkopuolinen uhka. Samoin on ehkä myös pelimaailmassa. Siinä vaiheessa, kun vaikkapa amerikkalaiset kukkahattutädit älähtävät pelaamisen haitallisuudesta, pelaajat käyvät sankoin joukoin puolustamaan harrastustaan eikä ketään enää kiinnosta millä laitteella pelaa - pääasia, että olet pelaajien puolella.