Arvostelussa: The Witness

The Witness

pulmapelaajien paratiisisaari

Alusta: Win (pelattu), Ps4

Peli julkaistu: 26.1.2016
Kehittäjä & julkaisija: Thekla Inc.
Ikäraja: 3

Jonathan Blow:n edellinen peli Braid näytti vain kivalta Mario-tyyliseltä tasoloikalta, mutta kuoren alta paljastuikin ajattelua vaativa ajan kelaamiseen pohjautuva pulmapeli. The Witness jatkaa hieman samalla linjalla. Alkujaan se vaikuttaa yksinkertaiselta ensimmäisen persoonan kävelysimulaattorilta, mutta tarjoaakin paikoitellen todella kinkkisiä pulmia (engl. puzzle).

Pelin nimi, "todistaja" tai "havainnoitsija", kuvastaa hyvin omaa olotilaani kanssaosallistujana. Olin todistamassa jotain ainutlaatuista. The Witnessin todistaja (pelaaja) kulkee aivan yksikseen saarella ja ratkaisee pulmatehtäviä omassa tahdissaan ilman varsinaista päämäärää, erityisiä palkintoja tai selkeää juonta. Kuitenkin edetessä paljastuu päämääriä, piilotettuja yllätyksiä ja mikä tärkeintä: valtavasti oivalluksia.

Voisi tuntua kummalliselta kirjoittaa arvostelu pelistä, jota en ole edes pelannut sanan varsinaisessa merkityksessä (en pidellyt ohjainta), mutta tässä tapauksessa se ei edes tunnu hirvittävän oudolta. Yritin siis mieheni pelatessa vieressä selvittää ongelmia ja mahdollisesti myös auttaa etenemisessä. Välillä ratkoimme ongelmia yhdessä, mutta usein mieheni oli kyllä nopeampi oivaltamaan (varsinkin, mikäli minun päätehtäväni oli sillä hetkellä vauvamme viihdyttäminen). Koin siis tuplasti iloa ratkaistuani jonkin ongelman ennen miestäni.

Pelistä on melko mahdotonta kirjoittaa arvostelua paljastamatta mitään oleellista. Sanonkin heti alkuun: jos haluat oivaltaa kaiken itse, hyppää suoraan viimeiseen kappaleeseen.
Tästä eteenpäin teksti sisältää pieniä paljastuksia pelin sisällöstä, ei kuitenkaan (mielestäni) massiivisia spoilereita.




Peli aloittaa pienestä. Pelaaja seisoo pimeässä käytävässä edessään ovi, jolla hänelle esitellään pelin perusmekaniikka. Tosin tässä vaiheessa pelaaja ei edes vielä osaa aavistaa sitä. Mitään ei selitetä sanallisesti tai muutenkaan, peli luottaa sen sijaan pelaajien oivalluskykyyn. Pulmien yksinkertaisena perusideana pelaajan tehtävä on piirtää reittejä alkuympyrästä loppupisteeseen. Usein ratkaisualustana ovat eri puolille ripotellut paneelit ja taulut, joihin on piirretty ongelma, yleensä ruudukkoon tai sokkeloon. Ongelmat vaikenevat pikkuhiljaa ja reitin ratkaisemiseksi täytyy ratkoa vaikka minkälaisia pulmia. Alkuun pitää vain piirtää viiva aloitusympyrästä loppupisteeseen, mutta hetken päästä pitääkin ilmeisesti saada samalla myös kerättyä viivan alle kaikki ruudukkoon sijoitellut pisteet.

Alkuvaiheen pulmapaneeli sytytti johdon loistamaan.

Vai pitäkö pisteitä sittenkin vältellä? Asia ratkeaa vain kokeilemalla. Myöhemmin leikitään väreillä, muodoilla ja vaikka millä. Monesti yhden ongelman ratkaiseminen johtaa siihen, että jokin ympäristössä muuttuu: esimerkiksi sähköjohtoon siirtyy energiaa ja toisaalla käynnistyy taas uusi ongelmataulu tai jokin ovi aukeaa. Silloin tällöin vastaan tulee rivillinen paneeleja, joissa toistetaan samaan kuvioon liittyvää pulmaa haasteen noustessa. Kun pelaaja saa koko rivistön selvitettyä, ei ympäristössä välttämättä tapahdukaan yhtään mitään. Ainoa muutos on tapahtunut pelaajassa: nyt hän ymmärtää, mistä tiettyyn kuvioon liittyvässä ongelmassa oli kyse ja saattaa ratkaista samankaltaisia ongelmia toisaalla. Osa ongelmista on oikeasti aika vaikeita ja saattaa vaatia useita yrityksiä.

Juuri, kun pelaaja alkaa pohtia, että tässä paneelien ratkomisessa on koko pelin sisältö, saa kokea oivalluksen ja yhtäkkiä koko maailma muuttuukin pelikentäksi.

Kun oikeasta suunnasta katsoo,
muuttuu taivaalla leijuva pilvi kuolleen puun lehvästöksi.

Pelin maailma on viehättävä. Pelaaja kulkee eteenpäin seuranaan vain oma varjonsa ja ihailee maisemia, kunnes tajuaa, että lähes jokaisella esineellä, varjolla ja jopa äänellä tuntuu olevan merkityksensä. Lukiossa äidinkielenopettajani totesi kerran: "Jos teatterin lavalla on näkyvillä ase, sillä pitää ampua viimeistään heti ensimmäisen puoliajan jälkeen, muuten lavastaja on epäonnistunut". Tämä peli todistaa sen, ettei peleihinkään laiteta juuri mitään sattumalta. Elämässäkin asiat näyttävät hyvin erilaisilta riippuen siitä, mistä kuvakulmasta niitä katsoo. Pelaaja joko kokee taiteellisia havaintoja tai saa eteensä jälleen uuden ongelman ratkaistavaksi.

Maisemaan on ripoteltu muutamia äänitiedostoja ja pääsee pelaaja videoitakin katsomaan, tosin näillä kaikilla tuntuu olevan vain taiteellinen merkitys. (Ainakin vielä toistaiseksi oletan näin). "Lopputekstien" löytyminen ja kokeminen oli kyllä aivan toista luokkaa kuin missään muussa pelissä. Luultavasti kaikki pelaajat eivät varmaankaan niihin koskaan edes törmää. Muitakin "pääsiäismunia" on tarjolla niille, jotka jaksavat tutkia aivan kaiken. Ja jos ei aivan kaikkea jaksa selvittää, niin nettiinhän toki ilmestyy ratkaisuvihjeitä sitä mukaa, kun maailmanlaajuinen peliyhteisö ongelmia saa ratkottua.

Tervetuloa (jälleen yhteen) pulmataloon!

En oikein osaa sanoa, viihtyisinkö pelin parissa itsekseni. Yhdessä ongelmanratkonta oli useimmiten ihan mukavaa, sillä aina jompikumpi tajusi jutun juonen melko pian. Pari kertaa turhautuminen nousi niin korkealle, että vuorossa oli päivän parin tauko. Peliä ei voi suositella ihan kaikille: jos kaipaat vain aivotonta mättöä tai kevyttä viihdykettä, pysyttele kaukana. Jos taas pidät pulmatetävistä ja oikeasti oivaltavasta ongelmanratkaisusta, on pelin saari sinulle vamasti paratiisi.

Kuvankaappauksista ja tästä koko kokemuksen jakamisesta kiitokset Jimille :)