Game Awards 10 vuotta

 Vaikka olen tänä vuonna pelannut itsekseni vain yhden pelin (Persona 3 Reload, johon investoin 93 tuntia), seuraan kuitenkin peliuutisia ja olen kiinnostunut myös sellaisista peleistä, joita en koskaan pelaa. Esimerkiksi Alan wake 2 -kauhupelin uutisointia, Suomea fiilisteleviä peliklippejä ja Sami Järven haastatteluja on ollut todella kiinnostava seurata, mutta kauhu ei ole genre, jota itse pelaisin.

Vapaapäivän kunniaksi (ja koska törmäsin somessa yhteen mahtavaan pelijulkistukseen), päätin katsastaa YouTubesta koko tämän vuoden Game Awards -gaalan, joka siis lähetetettin rapakon takaa eilen. Ja gaalahan juhlii nyt. 10-vuotissynttäreitä, kuten lähetyksen aikana kävi selväksi. Luvassa siis senkin kunniaksi ihan eeppisiä julistuksia (ja siis tottakai mainosten välissä jaetaan niitä palkintojakin ja nähdään hienoja musiikkiesityksiä). Gaalassa kuuluu esittely- ja kiitospuheissa englantia usealla eri maan aksentilla sekä japania ja kiinaa. Peliala on hyvin kansainvälinen.

Ihan omaksi ilokseni kommentoin muutamia kiinnostavia julkistuksia ja palkintoja, kiva palata näihin sitten myöhemmin. Katselin gaalan kahdessa erässä.

Katselusessio 1, perjantaiaamupäivä.

Ennakkolähetys, jossa jaettiin muutamia palkintoja ja julkstettiin lähinnä indie- ja mobiilipelejä, oli sekin katsomisen arvoinen. Vuoden perhepeli-palkinnon sain odotetusti Astrobot, mutta koska meillä ei ole pleikkaria, on peli jäänyt meillä kokonaan paitsioon. Kiitospuheessa arvostettiin perheiden yhteistä peliaikaa.

Mieheni lukee tällä hetkellä tyttärellemme ääneen Sormusten herraa ja itse vihdoin aloitin Silmarillionin, joten senkin takia oli kiva bongata julkistusten joukosta Hobittilaan sijoittuva hyvän mielen pieni hääräilypeli Tales on the Shire. Vaikutti mainoksen perusteella ihan kivalta.

Itse päälähetys alkoi eeppisesti ja ensimmäisten hetkien aikana lavalla nähtiin sekä Muppet shown käsinukkepapat että Indiana Jones pelin kunniaksi itse alkuperäinen Indy, Harrison Ford.

Witcher 4 julkistustraileri oli intensiivinen ja traaginen. Seuraavan pelin päähahmo on nainen (Ciri). Pystyisinkö sen perusteella vihdoin innostumaan tästä kehutusta sarjasta? Olen lukenut yhden Noituri-kirjan ja pelannut kakkospeliä pari tuntia, mutta Gerald ei ollut sankarina niin samastuttava ja peli oli asteen verran liian graafinen ja väkivaltainen, että kiinnostus hiipui. (Vaikka toki joskus hyvinkin väkivaltaisia pelejä pelaan, jos niissä on jokin koukku, joka imaisee mukaansa).

Jotain aivan uutta tulossa legendaaristen Icon ja Shadow of the Colossuksen tekijältä. Nuo kaksi peliä ovat molemmat jääneet itseltäni kesken liian vaikeina, jälkimmäinen erityisesti ohjauksen vuoksi. Mutta nostalgisia muistoja utuisista taianomaisista maailmoista vuosien takaa.

Split fiction - siinäpä kaksinpelattava peli, joka näytti kiinnostavalta! Tosin kahta aiempaa kyseisen tekijän kaksinpeliä ollaan aloitettu mieheni kanssa ja molemmat ovat jääneet kesken. Vankilapakopelin hän pelasi jonkun muun kanssa loppuun. En muista, miksi ihmeessä It takes two jäi meiltä kesken, koska se oli muistaakseni ihan mielenkiintoinen, tosin jotkin kohtaukset olivat vähän häiritseviä.

Suuret AA-luokan pelien trailerit ovat usein äärettömän verisiä ja väkivaltaisia, joten piti lopettaa lähetyksen katselu kesken, kun lapsi tuli koulusta. Katsotaan, milloin ehdin katsoa loppuun ja lisätä tekstiäkin.

Katselusessio 2, seuraava aamu

Oma someni on täynnä Game Awardsia, joten valitettavasti onnistuin eilen illalla muutaman minuutin facebook-selailun seurauksena vahingossa jo spoilaantumaan vuoden peli -voittajasta ennen kuin jatkoin lähetyksen loppuun.

Muu perhe lähti päiväksi sukuloimaan, mutta sen verran paljon flunssaoireita itselläni, että jäin kotiin, jotta mahdollisesti toipuisin ja selviäisin töihin huomiseen joulujuhlaan. Mainio hetki katsella gaala loppuun.

Vuoden roolipeli: Omaan makuhermoon eniten kolahtava genre mainittiin lyhyesti, kuten hyvin moni muukin genre. Voittajana Metaphor: refantazio. Pelaajalehdestä olen arvostelun lukenut ja kyseessä on ilmeisesti käytännössä fantasiamaailmaan sijoittuva Persona-peli. En silti aio jatkaa yli vuotta putkeen saman sarjan ja kaavan pelien parissa, vaikka niistä kovasti pidinkin. Olen nyt siis vuoden aikana pelannut Persona 4 Golden ja Persona 3 Reload -pelit ja välillä alkoi jo puuduttaa. Mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa tähän palkittuun teokseen tutustun. Metaphor:refantazio sai myöhemmin gaalassa myös parhaan taiteellisen ohjauksen sekä parhaan kerronnan (Best narrative) palkinnon, jonka jakoi viime vuoden voittaja Sami Järvi (Sam Lake) aikas tyylikkäällä introlla.

Gaalan alusta asti hehkutettiin Snoop Dogia, joka kävi ensin jakamassa jonkin palkinnon ja esiintyi myöhemmin. Ei kuulu omiin fanituksen kohteisiin, mutta hienoa, että monen eri alan artistit innostuvat  peleistä. 

Aiheeseen aasinsiltana en itse asiassa tiennyt, että palkintokategorioihin sisältyy myös Best adaptation (paras sovitus) -palkinto, jossa palkitaan parhaiten elokuva- tai sarjamuotoon pelistä sovitettu teos. Omassa nuoruudessani kaikki vastaavat tuotokset olivat huonoja tai sitten niin huonoja, että olivat jo hyviä, mutta nykyään on ihan mainioitakin sovituksia. En ollut kylläkään itse yhtään ehdolla ollutta teosta katsonut.

Parhaasta musiikista palkittiin Final Fantasy 7 -sarjan peli ja palkinnon saaja oli hämmentyneen onnellinen. (Tulkki käytti lavalla kynää ja vihkoa tulkkausmuistiinpanoihin. Mikä nostalginen fiilis tulvahti, kun vuosia vuosia sitten itsekin tulkkausmuistiinpanojen tekoa harjoittelin. Mutta eipä minusta koskaan tulkkia tullut.)

Loppupuolelle oli säästetty koko gaalan eeppisin julkaisu ("kaikille, jotka rakastamme videopelejä"): ensin lavalla taottiin valtavaa rumpua, sitten koko sinfoniaorkesteri liittyi säveliin ja taustalla alkoi pyöriä vesivärimaalausta muistuttava video, josta lopulta hahmottui juokseva valkoinen susi. Okami Sequel on tekeillä! Vaikka tämän julkistuksen näkeminen somessa olikin sysäys katsoa koko gaala, niin tuli silti kylmät väreet. Muistaakseni vuonna 2006 julkaistu Okami (lausutaan ookami) on heittämällä yksi parhaista ja kauneimmista pelaamistani peleistä ikinä. Olen tänne blogiin myös Okamista kirjoitellut.

Vuoden peli -ehdokkaat esiteltiin myös live-sinfoniaorkesterin säestyksellä, joka soitti saumattoman sikermän pelien tunnusmusiikeista. Metaphor:refantazio(esitelty edellä), Elden ring Shadow of the erdtree(joka on itse asiassa pääpelin laajennusosa) Balatro(indie-, mobiili- ja debyyttipalkinnot pokannut korttipeli), Astro Bot(paras ohjaus, toimintaseikkailu ja perhepeli), Black myth: Wukong(paras toimintapeli), Final Fantasy 7 rebirth(paras musiikki)

Palkinnon pokkasi Astro Bot. Koko perheen tasohyppelypeli vei voiton, miten ilahduttavaa! Kiitospuheessa oltiin liikuttuneita, korostettiin halua tehdä laatua koko perheelle ja sitä, että Astrobotilla on mahdollisuus olla lapsen eka peli ja kaikillahan meillä on se ensimmäinen pelimuisto. Kiitoksia osoitettiin myös kaikille, jotka olivat lainanneet omista peleistään hahmoja tai muita viittauksia Astrobotiin, joka on samalla myös kunnianositus koko Playstationin 30-vuotiselle taipalelle, ja tunnustettiin myös Super Marion sekä (nimeltä mainitsemattoman) Nintendon merkitys tasohyppelypelien kehittymisessä ja toimimisessa inspiraation lähteenä.

Hieno ja mahtipontinen gaala kaiken kaikkiaan. Paljon julkistuksia ja koko pelialan juhlaa. Kauan eläköön videopelit!

Seuraavaksi aion sukeltaa roolipeliin, joka ei saanut gaalassa yhtään palkintoa ja joka ainakin omassa somefiidissäni on kerännyt aika paljon lokaa muutosten, woketuksen ja ties minkä vuoksi, mutta jonka maailmaan paluuta olen odottanut 9 vuotta. Dragon Age: Veilguard, nyt annan sinulle mahdollisuuden, ole pliiiiiis sen arvoinen.

 

Wanhat fiilistelyssä: Persona 4 Golden

Vuodenvaihteen peliaika on kulunut 12 vuotta vanhan klassikon, Persona 4 Goldenin parissa.

Vaikka peli on vanha, on Persona 4 nyt uusintajulkaisujen myötä ollut laajemmin saatavilla kuin ikinä ennen. Paranneltu Golden-versio on julkaistu alkujaan Vitalle vuonna 2012. 

Muistan aikanaan useampaankin otteeseen harkinneeni pleikkakakkoselle (Euroopassa vuonna 2009 julkaistua) alkuperäistä Persona 4 -peliä, mutta sarjan synkeähköltä kuulostava teema ja K-16 -ikäraja vaikutti niin, että harkinta ei tuossa elämänvaiheessa lopulta edennyt hankinnaksi asti. 

Mutta sitten saapui vuosi 2023 ja kaipasin jotain perinteisempää jrpg-peliä Hogwart Legacy -savotan jälkeen. Xbox Game passiin oli ilmestynyt liuta Persona-sarjan pelejä ja innostuin tästä kyllä kovasti. Tosin Persona 4 Golden ehti pelirupemani aikana jo poistuakin valikoimasta, joten piti lopulta ostaa se omaksi, jotta sain pelin läpi. 12€ sijoitus ei ollut sinänsä paha, mutta vähän ärsytti, kun jäljellä oli enää n. 6h / 65h. Mutta toki nyt voi rauhassa pelata New game + vähän eri valinnoilla, jos joskus innostun.

Persona 4 tuntuu siltä kuin animesarja, visual novel ja jrpg-peli olisivat saaneet lapset. Välivideot ja alkuteema ovat ehtaa animea, ja pelissä tasapainoillaan visual novel- tyyppisen yläastesimulaattorin ja hirviöiden mätön välillä. Nykymittapuulla melko kököt kevyesti remasteroidut grafiikatkaan eivät menoa juurikaan haittaa, kun sisältö on muuten toimiva.

Alkutekstit haluan tietysti katsoa lähes joka kerta, kun käynnistän pelin.

 

Fiiliksiä Hogwarts Legacyn jälkeen (arvostelu)

Helmikuussa kirjoitin Hogwarts Legacyn alkutunnelmista melko positiiviseen sävyyn. Ja myönnän, peli imaisi alussa mukaansa hyvällä tempolla ja taianomaisella miljööllä ja kaikkiaan pidin siitä kyllä todella paljon, mutta valitettavaakin löydän.

 

Lumoavat puitteet seikkailulle

Oli mahtava päästä kiertelemänä Tylypahkan suuressa linnassa, jossa en vielä 60 pelitunnin jälkeenkään osaa kunnolla suunnistaa.

Linna on ihastuttava! Se pursuaa elämää ja on täynnä etsittäviä kohteita, pieniä pulmia ja paljon kirjoista ja elokuvista tuttuja elementtejä. Puuskupuhin tupahuone on kaunis. Siellä täällä hääräilee kotitonttuja, haamut leijailevat käytävillä, taulut liikkuvat ja oppilaat keskustelevat käytävillä. Suuri sali tarjoiluineen näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Visuaalisesti kokemus on hieno, kuin pääsisi vihdoin kulkemaan elokuvan lavasteissa. Käytinkin varmasti useamman tunnin ihan vain Tylypahkan ihailuun ja paikkojen fiilistelyyn.

Huikaisevaa on myös päästä kävelemään Tylyahoon ja kurkistaa Hunajaherttuan karkkikauppaan tai Zonkon pilailupuotiin. Nähdä kuuluisa rautatieasema. Kaikki tärkeä on. Tarinan edetessä säätilat vaihtuvat ja pelin aikana käydäänkin läpi kaikki kauniit vuodenajat. Peli etenee pikkuhiljaa ja kun vihdoin saa luudan ja oppii lentämään, niin maailma laajenee entisestään.

Yölennolla

Kaikesta tästä huolimatta peli tuntuu kuitenkin vähän ontolta. 

Lautapelit: Dobble

Dobble on helposti opittava ja kaikenikäisille sopiva peli, josta on olemassa useita eri teemaversioita.

Meille peli tuli tutuksi aikanaan eskarin kautta ja tyttären suuri toive oli saada peli myös omaan hyllyyn. Rakkaus peliä kohtaan näkyi siinä, että heti kun Dobble kuoriutui paketista, unohtuivat muut lahjat ja pappa piti välittömästi haastaa pelaamaan.

Arvostelu: TOEM

Toem: a photo adventure julkaistiin juuri tällä viikolla Xbox Game Passiin. Peli on ollut toki jo pari vuotta saatavilla muille laitteille, mutta itselleni tämä oli aivan tuntematon indie-peli, jota aloin pelata kylmiltään vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin ikäraja (pegi3). Peli olikin niin ihastuttava, että pelasin sen läpi miltei yhdeltä istumalta. Pelin päätarinan läpäiseminen vaatii, että siitä suorittaa noin puolet kaikista tehtävistä, joten vielä on pariksi illaksi pelattavaa jäljellä.

Tarina kertoo nuoresta lampaasta(?), joka on lähdössä retkelle ottamaan valokuvaa tarunhohtoisesta ilmiöstä nimeltä Toem. Ilmiö säilyy pelin loppuun asti salaisuutena. Matkaan pitäisi lähteä bussilla, mutta rahan sijaan bussi liikkuukin hyvillä teoilla. Tai oikeastaan leimapassilla, johon saa leimoja suoritetuista tehtävistä. Vastaan tuleekin hyvin monenlaisia avuntarvitsijoita. Yksi haluaisi nähdä kuvan legendaarisesta kuningaskalasta ja toinen kaipaisi pullanmurusia lintujen ruokintaan.

Toemissa seikkaillaan muutamalla erilaisella alueella ja suoritetaan pieniä tehtäviä, joista suurin osa liittyy tavalla tai toisella valokuvaamiseen. Osa tehtävistä on aivan selkeitä, osa vaatii hieman enemmän oivaltamista. Alkuun peli opastaa lähes kädestä pitäen. Ihan kaikkia tehtäviä en heti osannut ratkaista tai en vain vielä löytänyt sokkeloiselta alueelta ratkaisua. Tehtävien suorittamisen ohessa albumiin kerätään luontokuvia ja muutamia erityiskohteita, joten melkein kaikkea kannattaakin tutkia myös kameran linssin läpi.

Kesäkuulumisia

Sekalainen päiväkirjapäivitys elämästä ja vähän peleistäkin

Elämä on työn osalta ihan eri tavalla kiireistä näin alkukesästä kuin kouluvuoden aikana. Viime viikonloppuna oli meidän kirkkokunnan kesäjuhlat, joissa johdin varhaisnuorten sisällöstä vastaavaa tiimiä. Yhden opetuspuheenkin pääsin pitämään, jolloin heiluin lavalla suuri palapelinpala kädessä. Ohjelmallisen osion lisäksi meillä oli varkeille Hengaamo, jossa sai viettää aikaa, askarrella ja pelailla.

Lautapelit: Sushi go!

Aloitin arvion kirjoittamisen vuosi sitten, mutta kuvat jäivät ottamatta ja sitten unohdin tämän kokonaan. 
Nyt on siis aika korjata tilanne.

Sushi Go! (sekä Sushi Go Party!)

"Pakanpläräyskorttipeli, jonka teemana on sushi? Kuulostaa kivalta", muistan pohtineeni, kun ensimmäistä kertaa tutkin tyylikästä metallista pelikoteloa. Yritin aikanaan tutustuttaa opiskelutovereitani maistamaan sushia jo ennen kuin siitä tuli aivan valtavirtaa, joten teema innosti heti. Kuvitus on söpö, mutta en tosin tiedä uppoaako teema niin hyvin sellaiseen, joka ei tiedä, mitä on wasabi. Mutta on Sushi Go onneksi pelinäkin oikein kiva. Ei mikään maailmaa mullistava, mutta kiva.

Lautapelit: Brändi Dog

Olin pari päivää meidän kirkkokunnan nuoriso- ja lapsityöntekijöiden voimaantumispäivillä. Osallistujia oli tällä kertaa tusinan verran, mikä mahdollisti todella vapaamuotoisen ohjelman. Paljon vertaistukea, juttelua, rukousta, ulkoilua ja hyvää ruokaa. Ja loistavana bonuksena illat kuluivat saunomisen ja kortti- sekä lautapelien parissa aina yömyöhälle asti. Hyvä seura ja häiriötöntä aikaa pelata, mikä mahtava kombo!

Parin illan pelilista koostui omalta osaltani seuraavista: Ligretto, Sushi Go, Roll for it, Love Letter, Modern art sekä itselleni aivan uusi tuttavuus Brändi Dog. Peli on kotoisin Sveitsistä ja pelilautoja tekee vammaisia työllistävä järjestö Stiftung Brändi, mistä tulee nimen etuliite.

Ei yhtään Kimble, mutta melkein

Ensisilmäyksellä iskee ahdistus: olenko juuri lupautunut pelaamaan Kimbleä?!

Neljän pelaajan pelissä lauta tosiaan muistuttaa Kimblen (eli Ludon) pelilautaa, vaikka siinä onkin enemmän ruutuja. Pohjimmiltaan Dogissa on myös aivan sama idea: kuljettaa omat nappulat kotipesästä maaliin laudan ympäri. Itsehän siis inhoan Kimbleä ja sen yksitoikkoisuutta ja tuuripohjaisuutta, joten olin alkuun hieman epäileväinen pelin suhteen (enkä tainnut olla ainoa).

Mutta ei tämä ole Kimble. Ennemmin ehkä Kimble potenssiin kolme, jos sitä Kimbleä haluaa vertailukohtana käyttää. Pelilaudan ja nappuloiden lisäksi tarvitaan tavalliset pelikortit (2 pakkaa), joiden avulla liikutaan. Pelissä on toki tuurielementti siinä, mitä kortteja sattuu saamaan, mutta se mahdollistaa hienosti myös taktikointia.