Älä ammu kaveria

Suoritin Skyrimissa tehtävää, jossa ihmissudella oli ongelma. Päädyin lopulta liittoutumaan ihmissuden kanssa ja yhdessä sitten napsimme hengiltä kaikki muut metsästäjät. Paitsi että minulla on taikojen tähtäämisessä selkeästi parannettavaa: piti aloittaa välitallennus viisi kertaa uudestaan, kun aina vahingossa tulitaika osuikin susitoveriini, joka tulistui ja hyökkäsi kimppuuni.

Friendly fire on termi, jota käytetään, kun puhutaan vahingon tekemisestä oman joukkueen jäseniin. Koska olen oikeasti aika huono taistelija, arvostan suuresti pelejä, joissa joko ei pysty vahingoittamaan omia tiimiläisiä tai ainakin saa asetuksista kytkettyä vahingonteon pois päältä.

Tosielämässä tulee liiankin herkästi ammuttua omia. Oma perhe ja lähimmät ystävät ovat tottakai se ympäristö, jossa saamme olla aidoimmillaan omia itsejämme. Ei se kuitenkaan oikeuta meitä toimimaan miten tahansa. Vieraassa seurassa tai julkisessa ympäristössä tulee väkisinkin kiinnitettyä huomiota omaan käyttäytymiseen, joskus liialliseenkin varomiseen ja kohteliaisuuteen asti. Tai jos hyökkään sanallisesti, teen sen sentään yleensä tietoisesti. Mutta kuinka usein olenkaan väsyneenä karjunut omille lapsilleni turhasta ja sitten pyydellyt anteeksi? Kuinka usein tulee arjen kiireessä vain murahdettua puolisolle jotain viemättömästä roskapussista sen sijaan, että osoittaisin kunnioitusta tai pysähtyisin kysymään, mitä tänään kuuluu? Ei koskaan saisi ottaa lähimpiään itsestäänselvyytenä ja olettaa, että ilkeät tiuskaisut tai välinpitämätön asenne ei heitä satuttaisi. Puolivitsilläkin heitetyt läpät hyvälle kaverille voivat joskus oikeasti satuttaa. Totta kai huumori on sallittua, mutta senkin suhteen saa käyttää järkeään.
Enhän tänään muutu lähimmilleni ihmissudeksi?

Marjaretkellä

Terveisiä Pohjois-Karjalasta! Lähdettiin lasten ja vanhempieni kanssa hetkeksi arkea pakoon.

Äitini haluaa joka päivä marjametsään. Pakastin on kesältä täynnä lakkaa ja mustikkaa. Nyt on vihdoin puolukka-aika. Ihan joka kerta en jaksa lasten kanssa vaivautua mukaan.

Silloin varmaan voi virallisesti myöntää vieraantuneensa oikeasta luonnosta, kun marjareissulla alkaa mielessään vertailla maisemia Skyrimin ja muiden videopelien erämaihin.

Omat kokemukseni marjareissuista eivät aina ole olleet kovin mairittelevia: kävelet ämpärin kanssa kilometritolkulla etsien mustikoita ja lopulta palaat kotiin turhautuneena, saaliinasi puoli desiä vadelmia. No, ainakin oli nätti metsä ympärillä.

Toista se on peleissä. Sen kun vaan köpötät menemään metsässä, pingaat ympäristöä etsintätyökalulla ja välillä klikkaat puskan kohdalla paria nappulaa ja pian on inventaario täynnä ties mitä. Eikä tarvitse välittää ötököistä.

Eilinen puolukkaretki olikin hyvin videopelimäinen kokemus. Ensin pikamatkustuksella (isän kyydillä) metsäaukean reunaan. Sitten poimuri kouraan ja sen kun vaan kauhoit menemään. Reilussa vartissa oli jo ämpäri puolillaan. Enpä muista yhtä miellyttävää marjareissua kokeneeni. Meidän 5-vuotiaskin jaksoi poimurin kanssa heilua lähes tunnin ennen kuin siirtyi eväiden pariin.

Palatakseni vielä siihen Skyrimiin. Ehkä osa pelin pitkäkestoisesta viehätyksestä piilee niin kovin tutunoloisissa karun pohjolan maisemissa.

Oikeasti olen siis metsässä kasvanut ja yhä edelleen metsässä voimaannun. Silloin tällöin myös virtuaalimetsässä.