Kuten vuoden ekassa postauksessa totesin, viime syksyn pelihetket menivät pääosin rentoutuessa puuhailupelin Disney Dreamlight Valleyn parissa. Vihdoin siis aika jotain tästä pelistä kirjoitella.
Disney Dreamlight Valley
Ikäraja 3. Yksinpeli. Jatkuvasti päivittyvä early access -versio. Pelattu XboxOne/XboxSeriesX
Pelihahmo nukahtaa ja päätyy taikamaailmaan. "Unenlumon laakso", joka on aluksi täynnä "painajaistappuroita" (nämä meidän omia suomennoksia), laajenee pelin edetessä kauniiksi puutarhaksi ja täyttyy pikkuhiljaa tutuilla Disney-hahmoilla. Oman hahmon saa vapaasti luoda.
Odotukseni pelin suhteen olivat melko matalalla, kun ensimmäistä kertaa
kuulin, että Gameloftilta on tulossa Disney-teemainen puistopeli.
Muutamia vuosia sitten pelasin nimittäin koukuttumiseen asti saman lafkan
ilmaispelattavaa mobiilipeliä Disney Magic kingdom ja
lopulta kävi niin, että peli pelasi minua enkä minä sitä (arvioon tästä). Dreamlight Valley kuitenkin yllätti positiivisesti: tämähän on ihan oikea, mukava ja nautittava puuhailupeli. Toki Unenlumon laaksostakin löytyy ajastettuja kampanjoita,
joiden tehtäviä suorittamalla voi voittaa esineitä ja vaatteita, mutta ne ovat tähän
mennessä olleen kosmeettisia eivätkä esimerkiksi hahmoja. Kampanjatehtävien edistymistä voi vauhdittaa mikromaksuilla.
Pidemmän päälle pelaaminen on puuhailua ja hidasta grindausta, jossa yritetään
haalia materiaaleja, unitaikapisteitä ja rahaa, jotta voisi ostaa uusia
päivityksiä, avata hahmoja ja alueita tai täyttää hahmojen antamia
tehtäviä, mutta pieninä paloina nautittuna peli on ihan mukavaa
ajanvietettä. Varsinkin, mikäli Disneyn ja Pixarin hahmot ovat lähellä
sydäntä, mutta tämä on varmaan jo nimestä pääteltävissä.
Pelin kello käy samaa tahtia kuin oikean maailman kello, joten useimmiten vietän aikaa maailmassa kuun ja tähtien loisteessa. Hahmot nukkuvat kukin oman rytminsä mukaan ja muutama tehtävä on suoritettavissa vain tiettyyn vuorokauden aikaan, joten joskus on täytynyt käynnistää peli keskellä päivää päästäkseni eteenpäin, mutta pääosin aito vuorokausirytmi ei haittaa.
Laaksossa voi esimerkiksi kokkailla, kalastaa tai hoitaa puutarhaa. Jokainen istutettava kasvi kasvaa omassa tahdissaan ja niitä täytyy välillä kastella, mutta onneksi useidenkaan päivien kuiva jakso ei lopullisesti tapa kasveja tai saa mitään pilaantumaan. Lähes kaikki maailman esineet ovat siirrettävissä melko vapaasti ja koko laakson saa sisustaa haluamallaan tavalla. Roope Ankan kaupassa on myynnissä päivittäin vaihtuva valikoima eri elokuvista tuttuja sisustusesineitä.
Kuvankaappaus muokkaustilasta. |
Elsan kanssa ongelle
Pelaajalla on käytössään työkaluja, joiden ominaisuudet päivittyvät tehtävien kautta pikkuhiljaa ja niillä voi tehdä uusia juttuja. Varusteina on lapio, kastelukannu, hakku, onki ja kamera, joilla jokaisella tehdään, no pääosin sitä, mitä voisi olettaa. Jokainen puiston hahmo asetetaan tukemaan jotakin työkalua tai taitoa. Yhden hahmon voi ottaa kerrallaan mukaan puuhailemaan ja hahmon tasojen noustessa tämä vahvistaa työkalun ominaisuuksia. Omaa pelitaktiikkaa tämä on ohjannut niin, että ensin otan esimerkiksi mukaani keräilybonuksella varustamani Minni-hiiren, jonka kanssa käyn poimimassa marjat, minkä jälkeen vaihdan kalastajahahmoon, jonka kanssa lähden ongelle ja saan bonuskaloja. Jokainen samaa taitoa tukeva hahmo vahvistaa taustalla mukana kulkevan hahmon bonuksia ja mukana oleva hahmo saa kokemuspisteitä kaikesta puuhailusta, vaikka se ei olisikaan hahmon omaa taitoaluetta. Käytännössä tehokkaan etenemisen kannalta koskaan ei siis kannata tehdä mitään puuhaa ilman, että roikottaa mukana kaveria.
Päivityksiä tulossa
Peli on vielä alkutekijöissään ja päivittyy jatkuvasti. En ole itse asiassa ihan varma, onko sitä edes virallisesti julkaistu, tämä taitaa olla edelleen jokin early access-versio. Peli kuuluu toistaiseksi Xboxin Game Pass -valikoimaan, mitä kautta sitä päädyin pelaamaan lasten testattua sitä ensin. Pieniä puutteita näkyy siellä täällä. Esimerkiksi peli ei osaa hakea pelaajan nimeä, vaan kaikki puhuttelevat hahmoa nimellä "Player Name". XboxOnella peli välillä nykii ja jää jumiin ja latausajat ovat joskus pitkiä. Välillä en ole saanut peliä käytiin ollenkaan. SeriesX puolestaan pyörittää peliä yleisesti ottaen moitteettomasti. Jos luo pelin vaatiman oman pelitilitunnuksen, peli hakee tallennuksen aina verkosta ja pelaamista voi vaivattomasti jatkaa eri laitteella.
Dreamlight Valley ei ole välttämättä varsinaisesti lasten peli, mutta sopii kyllä kaikenikäisille. Siinä ei taistella tai tapella, vaikka puistossa pahiksia kulkeekin. Pelissä on paljon tekstimuotoista keskustelua ja yksityiskohtaiseen keräilyyn keskittyviä tehtäviä. Keskusteluissa voi valita oman vastauksen muutamasta vaihtoehdosta, mutta tämä vaikuttaa lähinnä keskustelun sävyyn. Kauaskantoisia vaikutuksia valinnoilla ei ole.
Kielenä on englanti. Joka tapauksessa kannatan sitä, että varsinkin pienemmillä lapsilla peliaika on mahdollisimman usein vanhemman kanssa tapahtuvaa yhteistä tekemistä, joten tähän pakottava tulkkaustarve ei välttämättä ole huono asia. Moninpeliä ei ole, vaan jokainen rakentaa itsekseen omaa puistoaan.
Peli jaksaa varmasti pieninä erinä viehättää vielä aika kauankin, mikäli uusia avattavia hahmoja saapuu päivitysten mukana säännöllisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti