Konsolisota

Ihmisillä on synnynnäinen tarve kuulua johonkin joukkoon. Jännittävänä yksityiskohtana voidaan havaita, että joukkoon kuulumista ja me-henkisyyttä usein vahvistaa muiden, joukon ulkopuolella olevien halveksinta. Parasta on tietenkin löytää vastapuolinen joukkue,
jotta päästään leikkimään suoranaista sotaa.
Sama tilanne tuntuu toistuvan aivan elämänalueesta riippumatta: urheilu, politiikka, musiikki...

Tämän lisäksi ihminen näyttää kaipaavan ympärilleen konflikteja. On melko helposti havaittavissa oleva fakta, että ei ketään kiinnosta lukea kirjaa tai katsoa elokuvaa, jossa päähenkilön elämä on tasaisen suloista ja vailla taistelua. Ihminen kaipaa koflikteja, jos nyt ei välttämättä omaan elämäänsä niin ainakin seurattavaksi sivusta.

Tämän konfliktihakuisen leiriajattelun pohjalle onkin sitten hyvä rakentaa kaunis ja sopusointuinen pelaajayhteiskunta. Kauniisti sulassa sovussa Pleikkarijonnet ja Mikkisoftan leiriin linnoittautuneet heittelevät toisiaan solvauksin ja saavat taisteluun osallistua myös Nintendojengi ja tietokoneväki.

Mobiilipelaajiahan ei tähän "oikeiden pelaajien" taisteluun edes huolita mukaan, vai miten se meni? 

On mahtava fiilis, kun sillä omalla laitteella jokin peli pyörii aavistuksen sulavammin, koska sillä perusteella pääsee taas kaatamaan kuravettä vastustajan leiriin. Voitaisiin oikeastaan puhua pelaajien sisällissodasta. Osin leikkimielisestä, mutta usein myös harmittavan vakavaksi ja mauttomaksi kärjistyvästä taistelusta.

Historiasta voidaan todeta, että hajanaisen valtion saa yhdistettyä helpoimmin ulkopuolinen uhka. Samoin on ehkä myös pelimaailmassa. Siinä vaiheessa, kun vaikkapa amerikkalaiset kukkahattutädit älähtävät pelaamisen haitallisuudesta, pelaajat käyvät sankoin joukoin puolustamaan harrastustaan eikä ketään enää kiinnosta millä laitteella pelaa - pääasia, että olet pelaajien puolella.