Wanhat fiilistelyssä: Ico

Kulttiklassikoksi noussut vuonna 2001 Playstation 2:lle julkaistu ICO on japanilaisen Team Icon ensimmäinen tuotos. Peli oli aikanaan tunnelmaltaan ja toteutukseltaan hyvin valtavirrasta poikkeava ja kriitikoiden ylistämä. Oikeastaan Ico taisi aloittaa tai ainakin lisätä keskustelua siitä, voivatko videopelit olla taidetta. Ilmestyessään peli ei menestynyt kaupallisesti kovin hyvin, mutta uusintapainosten ja HD-version myötä se on kasvattanut yleisöään. Itse ostin pelin vuonna 2006, kun tekijöiden toinen peli, Shadow of the colossus, julkaistiin ja sen myötä Icosta otettiin ensimmäinen uusintapainos. Pelin ikärajaksi on merkitty 7 vuotta ("sisältää lievästi pelottavia asioita"), mutta kyseessä ei ole mikään riemukas lastenpeli.

Tarina sijoittuu kaukaiseen, kuvitteelliseen maailmaan. Päähenkilönä on Ico-poika, joka suljetaan pelin alussa suureen linnaan kuolemaan, koska hänen päässään kasvaa sarvet ja häntä pidetään kirottuna. Poika pääsee pakenemaan arkusta, jonka sisään hänet suljettiin, ja alkaa etsiä ulospääsyä. Linnan tornista hän löytää häkkiin suljetun, hentoisen tytön, Yordan, ja yhdessä he yrittävät paeta linnasta ja sen pahan kuningattaren vallasta.

 Ohessa lyhyt traileri pelistä.

Helyjä kerrakseen

Roolipeleissä varusteiden ja asusteiden jatkuvalla vaihtamisella ja valikoissa säätämisellä on iso merkitys. Varsinkin fantasiapeleissä hahmoille voi panssarin lisäksi usein laittaa erilaisia koruja, sormuksia ja asusteita. Viime aikoina olen pelannut Final Fantasy X:ä, eikä ole todellakaan samantekevää minkä niminen rannekoru sankarilla on kädessään taisteluun astuttaessa. "Soft ring" (Pehmosormus) suojaa kivettymiseltä ja "Blue ring" (Sininen sormus) tekee immuuniksi vesitaikoja vastaan, joten valinta on taisteluiden kannalta taktinen.

 Parhaimmassa tapauksessa pelien vaihtuvat varusteet, panssarit ja asusteen vaikuttavat myös pelihahmojen ulkonäköön ja esineiden kuvauksiin on panostettu kirjoittamalla niille jopa taustatarinoita. Yksinkertaisimmillaan vain asusteen nimi ja ominaisuudet vaihtuvat. Joidenkin esineiden nimet on otettu erilaisista tarustoista. Joskus innostuin, kun törmäsin japanilaisessa pelissä esineeseen, jonka nimen tunnistin Kalevalasta.

Tästäpä kehitin oivallisen aasinsillan ja pikku puuhan vapaapäivän ratoksi: Mietin, mitkä kolme kaulakorua ovat minulle merkittävimpiä.  Ajattelin vähän esitellä niiden taustatarinaa ja voisinpa myös koittaa keksiä, mitkä niiden ominaisuudet olisivat, jos ne olisivatkin videopeliesineitä. 

 Lähtökohta on siis seuraava:

Odotuksen ihanuus: Dragon Age ja ...häämarssi?

Uskomatonta, miten jonkun asian odottamisesta voi mennä ihan pähkinöiksi.. tai miten sen suomeksi sanoittaisinkaan.

Tästä päivästä on tasan 5 kuukautta Dragon Age Inquisition -pelin julkaisuun. Siitä ei ole kovin kauaa, kun virallinen julkaisupäivä ilmoitettiin ja siitä asti olen elänyt jonkinlaista superhypetystä: katsellut aiheeseen liittyviä videoita, lukenut artikkeleja. Peliä olen siis odottanut vuodesta 2011 lähtien, jolloin sarjan edellinen osa julkaistiin ja jatkosta oli liikkeellä vasta huhuja. Pikkuhiljaa tietoa on vuotanut enemmän ja enemmän. Kesällä 2013 kerrottiin julkaisun osuvan syksyyn 2014. Tuntui, että siihen on vielä ikuisuus. Mutta jotta pelistä tulisi oikeasti hyvä, kehittäjille täytyy suoda aikaa. Huitaisemalla jotain nopeasti kasaan ei saada aikaan laatua.

Innostus valtaa minut puuskittain, joten uskon, että tämä tästä vielä moneen kertaan ehtii laantua ja syttyä ennen lokakuista pelinjulkaisupäivää.

Odotuksen taika

Odottaminen on oikeastaan aika mukavaa aikaa: saa elää fiiliksessä ja odottaminen myös lisää kohteen arvoa jollain tavalla. Jos kaiken saisi heti kättelyssä ja kokonaan, niin miten vähän asioita lopulta arvostaisikaan.

Nyt heitän vähän allegoriaa kehiin. Yksi tosi iso asia, jota aikanaan odotin, oli naimisiinmeno. Se nimittäin toi muassaan paljon muutoksia: Muutto saman katon alle, todellisen yhteiselon aloittaminen, intiimimpi läheisyys kuin ennen, kun koko pelin saa vihdoin käsiinsä ja aukaistua muovikääreestä.
Seurustelu ja kihlausaika olivat täynnä kuplivaa jännitystä, innostusta, tutustumista lisää. Vähän niin kuin pieniä kurkistuksia pelimekaniikkaan, grafiikoihin ja tarinaan. Toki myös pettymyksiä, mutta niiden kautta sai hioa tulevaa parempaan kuntoon ja kasvaa myös itse ihmisenä. Tiesi, ettei ole mikään kiire saada kaikkea heti, arvokasta kannattaa odottaa. Antaa suhteelle aikaa kehittyä hiljaksiin. Avioliiton julkaisupäivä oli arvossaan paljon suurempi, kun sitä joutui todella odottamaan. Ei avioliittoa ole turhaan asetettu ihmisten välille syvimmäksi liitoksi. Ja tämä peli vaan paranee vanhentuessaan. 5 vuotta liittoa takana, lukuisia vuosia edessä. Välillä pitää korjata bugeja päivittämällä, mutta sellaistahan elämä on. Ja julkaistaanhan peleihinkin lisäosia, niitä odotellessa...

Häämarssi meidän tyyliin

Ihmispelkoisen elämäsimulaatio

Ihmisten pitäisi hassutella enemmän elämässään, olla avoimempia. Liian vakava ja jäykkä elämä on ihan hukkaan heitetty mahdollisuus. Mutta koska minäkin olen normien uhri, niin tuskinpa lähden tänään kauppaan esim. sammakoksi pukeutuneena tai alan jutella tuntemattomien ihmisten kanssa kassajonossa. Vappu on siksi mielestäni niin kivaa aikaa, kun silloin saa olla luvan kanssa vähän hassu. Harvalta se kuitenkaan silloinkaan onnistuu ihan täysin selvin päin.

Pelimaailmassa on enemmän vapautta toimia hassusti, koska pelithän ovat vain leikkiä. Varsinkin niin sanotut hiekkalaatikkopelit GTA etunenässä antavat vapauden kokeilla kaikenlaista, jota tuskin tulisi tosielämässä tehtyä. Pätee niin hyvässä kuin pahassa. Fable III:ssa pukeuduin valtakunnan hallitsijana hetkellisesti kanapukuun. Absurdia, mutta niin hauskaa.

Kuka tämän jäykän ihmiselämän koodiston oikein on kehittänyt? Miksi ihmisten kohtaaminen on muutenkin niin pelottavaa? Onko kaikki sittenkin vain pääni sisällä? On pitkän päälle tosi rasittavaa, että elämän hallitseva tunne on ihmispelko. Pelkoja on monenlaisia: Osaanko käyttäytyä oikein? Täytänkö omat ja muiden odotukset? Mitä muut minusta ajattelevat?  Miltä näytän? Voinko sanoa mielipiteeni ääneen?