Arvostelussa King's Quest (2015)

Selailinpa aikani kuluksi pleikkarilla kauppapaikan tarjontaa ja latasin kokeeksi ilmaisen ensimmäisen episodin pelistä King's Quest, joka osoittautuikin ihan kelpo seikkailupeliksi.

Uljaat "yksisarviset". Tämä kuva kertoo King's Questin
tyylistä ja huumorista enemmän kuin tuhat sanaa.

Olen asiaa hieman selvitellyt, ja King's Quest on ilmeisesti melko legendaarinen 80-luvulla alkanut seikkailupelisarja, josta on vuonna 2015 tehty tällainen nykyaikaistettu uudelleenlämmittely.
Päädyimme ensimmäisen osan perusteella lopulta ostamaan XboxOnelle koko 5 episodin paketin, kuten nähtävästi noin 5% muistakin peliä kokeilleista on tehnyt (ainakin Xboxilla saavutuksiin liittyvien tilastoprosenttien perusteella).
Minun piti heti kättelyssä pelata ensimmäinen osa uudelleen läpi, koska olin läpäissyt sen pleikkarilla, mutta eipä se minua haitannut, sen verran hauska oli pelikokemus.

Uusi versio King's Questista on eri tiimin tekemä kuin alkuperäinen sarja. En tämän enempää puhu alkuperäisestä pelisarjasta, sillä en siitä juuri mitään tiedä. Ilmeisesti peli kumartelee ja viittailee reilusti lähdemateriaaliinsa, mutta ei sillä tavalla, että sitä välttämättä edes huomaisi (viimeisen episodin yhtä aivan ilmiselvää jaksoa lukuun ottamatta). Peli toimii hyvin itsenäisenä seikkailuna myös kaltaisilleni noviiseille.

Kuninkaan muistelmat

Pelin kertojana toimii vanha kuningas, joka tarinoi lapsenlapselleen elämästään. Ensimmäinen episodi kertoo ajasta ennen kuninkuutta, mutta vähitellen kuningas vanhenee ja etenee elämässä. Kuningas ja lapsi kommentoivat lähes kaikkea hilpeään tyyliinsä. Jos pelaaja kuolee, voi Game over -ruudussa kuulla vaikkapa kommentin "Muistinkohan tämän varmasti oikein, ei se kyllä näin mennyt", minkä jälkeen pelaaja saa palata yrittämään uudelleen, kunnes onnistuu. Koko peli on muutenkin täynnä sanaleikkejä, puujalkavitsejä ja slapstick-huumoria. Varsinkin alkupuolen episodeissa on paljon pöhköä hyväntahtoista huumoria. Sarjakuvamainen hieman höpsö grafiikka tukee tätä kepeää otetta. Iso osa komediasta syntyy hahmojen liikkeestä.



Ääninäyttely on loistavaa. Esimerkiksi vanhan kuninkaan roolissa kuullaan Christopher Lloydia, (siis Paluu tulevaisuudesta -elokuvan professoria). Eniten nauruhermooni iskivät kuitenkin sivurooleissa häärivät vartijat, joiden pöhkö toilailu sai hyvälle tuulelle. Lisäksi parin vartijan äänenä taituroi useista pelirooleista tuttu Gideon Emery, jonka ääntä to-del-la-kin fanitan. Valitettavasti sävy vakavoituu loppua kohden eikä parissa viimeisessä osassa oikeastaan nähdä enää vartijoitakaan, nyyh.

King's quest on siis seikkailupeli, mutta ei pelkkä osoita ja klikkaa -peli, vaan pelaaja ohjaa hahmoa koko ajan itse ja pystyy tekemään juoneen liittyviä vaihtoehtoisia valintoja, juttelemaan sivuhahmoille ja niin edelleen.  Pääosassa on perinteisten seikkailupelien hengen mukaan löytää tavaroita ja keksiä, mitä mihinkin käytetään, mutta muunkinlaisia pulmia tulee vastaan: esimerkiksi välillä pitää päihittää vastustaja kinkkisessä lautapelissä. Pulmat ovat melko selkeitä tai ratkeavat viimeistään kokeile kaikkea kaikkeen -metodilla. Käyttöliittymä on suunniteltu peliohjaimelle luontevaksi ja sitä on reilusti yksinkertaistettu vanhoista seikkailupeleistä. Jokaista esinettä ei voi tutkia, poimia, käännellä, haistaa tai maistaa, vaan niille on määritelty ainoastaan pari selkeää toimintoa. Esineitä ei myöskään voi vanhigossa käyttää väärin eikä pelissä voi jäädä varsinaisesti jumiin, siis siinä mielessä, että pitäisi ladata aiempi tallennus, koska on vahingossa syöttänyt kaikki lihapullat väärälle rotalle. (Toki voi jäädä hetkellisesti jumiin, jos ei millään keksi, mitä seuraavaksi pitäisi tai voisi tehdä.) Tallennuksilla ei voi muutenkaan kikkailla, sillä peli tallentaa automaattisesti jokaisen toimen jälkeen. Näin ollen kaikki valinnat ja toiminnat ovat peruuttamattomia. Seikkailun lisäksi välillä on tarjolla reaktiominipelejä, tähtäilyä jousipyssyllä sekä pientä tasohyppelyäkin.

Pelin ikäraja on 12 vuotta. King's quest on kaikin puolin melko hyväntahtoinen peli, jossa ei ole realistista väkivaltaa, mitään kovin ahdistavaa tai seksuaalisia viittauksia. Ote on hyvin satukirjamainen ja totta kai tarinasta löytyy hurja lohikäärme, kuolemia, noitia, julmia pahiksia ja muuta perus tarinakamaa. Varsinkin myöhemmissä episodeissa käsitellään ikääntymistä, vanhempana oloa, elämän iloja ja suruja. Teemojensa puolesta se kiinnostanee enemmän aikuisia kuin 12-vuotiaita, vaikka onkin samalla myös lapsuuden satukirjahetkiin palaamista. Hyvä englannin kielen taito on välttämätöntä, varsinkin kun osa pulmista perustuu sanailuun. Osa vitseistä meni kyllä minultakin ohi.

Viisi episodia

Ensimmäinen episodi on itsessään toimiva kokonaisuus eikä jätä tilannetta ikävään cliffhangeriin, joka vaatisi ostamaan koko setin. Lisäksi sen sisältö on kaikista hilpein. Sitä kannattaa ainakin kokeilla. Kesto on n. 4-6 tunnin luokkaa, riippuen kuinka nopeasti hoksottimet toimivat ja etsiikö kaikki salaiset saavutukset. Toisella pelikerralla päätin tehdä asioita hieman eri tavalla ja lopulta jäin yhden kerran totaalisen jumiin, kun en vaan millään tajunnut, miten tilanteestani voisi enää päästä etenemään. Mutta kuten sanoin, kokeile kaikkea kaikkeen (tai etsi ratkaisu netistä) ja homma rullaa jälleen.

Toinen episodi alkaa maailman hauskimmalla pöhköilykohtauksella (tai sitten olin vaan ihan liian väsynyt...), mutta vakavoituu sitten pysyen kuitenkin yhä ykkösosan kaltaisena seikkailupelinä. Kestoltaan tämä taisi kuiteenkin olla reilusti lyhyempi. Hahmo yrittää paeta eräänlaisesta vankilasta keräillen esineitä ja ratkoen niiden avulla jälleen pulmia. Tärkeässä osassa on myös valita, kuka syö mitä ja milloin.

Kyllä..tämä..vipu..tästä..vielä..kääntyy!

Kolmannessa episodissa lähdetään vaimonhakuun eli pelastamaan prinsessaa tornista, mutta homma ei sujukaan ihan perinteisten satukirjojen mukaan. Tämä oli mielestäni toiseksi paras episodi ja sisälsi ihanaa hyväntahtoista romanttista höpsöilyä.

Neljäs episodi vaihtaa tyyliä aivan totaalisesti. Alkukohtaus on yksi pelien suloisimpia näin äidin näkökulmasta, mutta sitten tapahtuu muutos. Seikkailupelin sijasta huomasinkin yhtäkkiä olevani jumissa ärsyttävässä puzzle-linnassa ratkomassa geometrisia pulmia. Humoristinen ote on lähestuloon kuollut, vaikka sitäkin yritetään yhä pitää pinnalla. Pelihahmot jopa vitsailevat siitä, että onpas tämä erilainen osa kuin aiemmat. Onneksi pulmalaudat eivät ole maailman vaikeimpia, joten kyllähän tämänkin sinnittelin läpi. Yhdessä sanaleikkeihin perustuvassa kohdassa minun oli kyllä kaivettava vastaus netin uumenista. Siihenkin kyllä tavallaan tiesin vastauksen, mutta en millään tajunnut, miten olisin voinut toteuttaa sen. Monin paikoin tämä episodi tuntui ihan eri peliltä kuin aiemmat, vaikka oli siinä todella paljon tuttujakin elementtejä.

Viimeinen episodi kierrättää ykkösosan maisemia ja muutenkin keskittyy katsomaan taaksepäin. Siinä pelataankin teemaan sopivasti jo ikääntyneellä kuninkaalla. Kuninkaan huono muisti on yksi pulmaelementti ja tarjoilee pari ihan hauskaa oivallushetkeä, vaikka pulmailu onkin paljon suoraviivaisempaa. "Eeppistä lopputaistelua" vastaava loppupulmailukin oli miellyttävän helppoa verrattuna neljännen episodin ärsyttävimpiin kohtiin, enkä kertaakaan se aikana kokenut game overia tai joutunut turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Ah, jäljelle jäi siis lopulta voittajafiilis. Tämä episodi nosti tarinansa puolesta hieman kaihoisampia tunteita pintaan. (Lue: itkin vuolaasti!)

Epätasainen, mutta viihdyttävä paketti

Niin.. en oikein osaa sanoa ovatko episodit 2-5 välttämättä sen 25 euron arvoisia, kun ensimmäinen osa on itsessään jo ihan kiva riittävä peli ja sen saa ilmaiseksi. Toisaalta pelkästä ensimmäisestäkin olisin ollut jälkikäteen valmis jotain maksamaankin joten kaikkiaan olen tyytyväinen hankintaan. Ihan periaatteellisestikin vastustan ajatusta, että kaiken pitäisi olla ilmaista. Inhoan ns. free to play -pelien silppukonseptia ja mielummin maksan ehyestä laadukkaasta kokonaisuudesta kuin katselen mainoksia tai odottelen jotain latautuvia pelipoletteja, yäh. Mutta on kiva päästä kokeilemaan peliä ensin ilmaiseksi. Mielestäni tällainen käytäntö on episodipeleissä ihan reilu, että ensimmäisen saa ilmaiseksi ja sitten saa ostaa lisää, jos oikeasti pitää tuotetta laadukkaana.

Vaikka kokonaisuus on hieman epätasainen, on se silti hyvinkin viihdyttävä ja jonkin verran saa päättelykykyä ja älyäänkin käyttää. Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa taisin kyllä nauraa ääneen, että tämä on paras peli ikinä enkä ole aikoihin pelannut mitään näin älyvapaata, mutta intoni hieman latistui loppua kohden. Ja kun tämä nyt kerran on hankittu, niin olisi tässä vaihtoehtoisten valintojen ja erilaisten lähestymistapojen ansiosta hieman jopa uudelleenpeluuarvoakin ainakin vielä toiseen läpäisyyn. Siis ainakin kolme ensimmäistä episodia jaksaisin jopa mielelläni pelata joskus uudelleen, mutta neljäs.. uh se neljäs...en hirveästi tykännyt siitä osana tätä kokonaisuutta. No, ehkä peli on kuin elämä itse: välillä koetaan huippuhetkiä, välillä käydään kuilun pohjalla ja välillä kaikki tuntuu vain tylsältä tasapaksulta puurtamiselta.