Arvostelussa Life is Strange - aika matka tuo aikamatka

Elämä on kummallista, varsinkin, jos satut yhtäkkiä huomaamaan voivasi manipuloida aikaa.

Life is Strange (2015)  on Dontnod-studion viitenä episodina julkaistu tarinavetoinen seikkailupelin, tv-sarjan ja Visual Novelin risteytys. Taisin luvata jo vuodenvaihteessa kirjoittaa tästä pelistä "pian", mutta no, "pian" on melko suhteellinen käsite. Itse asiassa nyt vasta itse pelasin sen läpi, alkuvuodesta vain katselin (ja kommentoin) Jimin pelaamista. Aloin kaivata reaktiivisten taistelupelien sijaan jotakin hieman hidastempoisempaa ja tarinavetoisempaa kokemusta, joten tartuin siis uudelleen tähän tarinaan, tällä kertaa ihan itsekseni. Kokemus oli tälläkin kertaa koskettava, mutta aika erilainen pääosin siksi, että suurin yllätysmomentti puuttui. Toki osasin helpommin tehdä "oikeita" valintoja, kun tiesin, minkälaisia tilanteita olisi edessä.

En halua kovin paljon kertoa juonesta, koska se on paras kokea sellaisenaan. Muutamia asioita aion kuitenkin paljastaa, erityisesti pelimekaniikkaan liittyen. Vaikka heti alussa on vauhtia ja vaarallisia käänteitä, soljuu peli paikoitellen kuitenkin rauhallisena lukiodraamana. Episodi episodilta peli synkkenee ja saa jopa melko surrealistisia käänteitä. Hieno yhdistelmä scifiä, teinidraamaa ja pieniä tunnelmallisia hetkiä. Päähenkilö 18-vuotias lukiotyttö Max rakastaa valokuvausta ja tämän teeman ympärillä tarinakin pyörii.

Pelin ikärajamerkintä on 16 vuotta. Sisällössä on väkivaltaa, huumeiden käyttöä, ahdistavia kohtauksia sekä paljon paljon kiroilua. Mahdollisista valinnoista seuraten ehkä pussailua joko pojan tai tytön kanssa, mutta ei seksiä, vaikka sitäkin teemaa kyllä sivutaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään deittailupeli. Kantava teema on vahva kuvaus kahden tytön välisestä ystävyydestä, joka saattaa valintojen mukaan saada myös romanttisia piirteitä, mutta ei onneksi väen väkisin ja fokus on muutenkin muualla. Kaveripiiristä löytyy yksi uskovainenkin tyttö, ainakin tavallaan. Muutenkin hahmot ovat ihan kiinnostavia ja persoonallisia koulun talonmiehestä alkaen.



Peli koostuu elokuvallisista tilanteista, joissa yleensä vaikutetaan tekemällä valintoja keskusteluissa sekä vapaammista kohtauksista, joissa kunkin kohtauksen aluetta voi tutkia rauhassa kävellen ympäriinsä. Välillä Max voi istahtaa tunnelmoimaan ja käymään läpi ajatuksiaan, välillä voi rupatella koulukavereiden kanssa ihan vain huvikseen. Mukavimpina hetkinä unohtaa pelaavansa rikosjännäriä, ahdistavimpina hetkinä yrittää lähinnä vältellä kuolemaa. Keskeisenä osana on ajan kanssa pelaaminen ja tapahtumien muuttaminen.

Max ja ystävänsä hengailemassa.
Tässä pitää valita, kummin sanoisin.

Yleensähän pelaajan valintoihin perustuvat pelit toimivat niin, että eri pelikerroilla voi kokeilla erilaisia ratkaisuja, tai tarvittaessa voi vaikka palata edelliseen tallennukseen ja kokeilla tilannetta uudelleen. Myönnän tehneeni niin lukuisia kertoja. Aikanaan Dragon Age Originsia ensimmäistä kertaa pelatessani loppuratkaisu meni ihan pieleen, joten sepitin itselleni tarinan aikamatkailusta, jonka oikeutuksella palasin aiempaan tallennukseen, muutin joitakin ratkaisuja ja sain onnellisen loppuni. Tässä koko tuo systeemi otetaankin osaksi pelimekaniikkaa: Max osaa manipuloida aikaa ja pystyy perumaan tekonsa ja pelaamaan useimmat tilanteet läpi uudelleen ja uudelleen, kunnes itseä miellyttävä tai pelin vaatima ratkaisu löytyy. Joka episodin lopuksi näkee vielä tilaston joistakin tekemistään valinnoista ja siitä, miten kaikki muut pelaajat ovat valinneet.

Välillä eteenpäin päästäkseen pitää ratkaista pieniä pulmia. Kovin kauas taaksepäin ei yleensä voi kelata; joko kohtauksen alkuun tai siihen saakka, että käsillä olevaan pulmaan löytyy ratkaisu. Yleensä kaikkea voi kokeilla niin kauan, kunnes ratkaisu löytyy. Pari kertaa meinasin kyllä turhautua, kun en tajunnut, että peli vaati minua ensin epäonnistumaan kunnolla, jotta oikeaa ratkaisua voisi edes yrittää. Aloin sen sijaan kelata aikaa taaksepäin liian pian, kun huomasin, mihin tilanne on johtamassa.

Ilmastonmuutos?

Vaikka perusjuoni kulkee omaa vääjäämätöntä latuaan, on pelaajan valinnoilla tuntuvia merkityksiä. Valinnat näkyvät sekä pienissä yksityiskohdissa että suurissa juonenkäänteissä jopa niin pitkälle, että kyse voi olla elämästä tai kuolemasta. Melko monta kuolemaa tai melkein-kuolemaa tuli pelin aikana todistettua, aiheutettua ja peruutettua. Ajan kanssa leikkiminen voi johtaa yllättäviin seurauksiin, ensimmäisellä pelikerralla juonen kulku jopa oikeasti pääsi yllättämään. Täytyy kuitenkin sanoa, että kliseiltä ei vältytä, mutta kaikki toimii hyvin yhteen. Kertomus toi mieleeni paikoitellen todella paljon elokuvan Butterfly Effect. Perhosvaikutus ja kaaosteoria ovat kyllä teemoja, joiden kanssa leikitellään.

Peli on tungettu täyteen suoria ja epäsuoria popkulttuuriviittauksia.

Peli on täynnä ihastuttavia yksityiskohtia ja tutkittavaa riittää. Erityisen paljon pidin Maxin päiväkirjasta. Se ei ole pelkkä tiivistelmä pelin siihenastisista tapahtumista, vaan oikeasti lukemisen arvoinen Maxin kommenttien ja pohdiskelun ansiosta. Lisäksi tekstiviestit kannattaa aina tarkistaa läpi, sillä aikajanojen muuttuessa myös niiden sisältö muuttuu ja tuo lisää syvyyttä tapahtumiin.


Muutamaa tarinan läpäisyyn liittyvää saavutusta lukuun ottamatta pelin lähes kaikki saavutukset kerätään ottamalla valokuvia. Päiväkirjassa on kuvavihjeet kuvauspaikkojen mahdollisista sijainneista. Osa on selkeitä, osa vähän tulkinnanvaraisia. Osan kuvista saa otettua suoraan vain oikeaa kohdetta katsomalla, osa vaatii pientä vaivannäköä, kuten oikean keskusteluvaihtoehdon valitsemista, esineiden siirtelyä tai ajan kelaamista. Monet kuvaustilanteet menevät helposti ohi, mutta onneksi episodien läpäisyn jälkeen jokaiseen kohtaukseen pääsee palaamaan suoraan keräilymoodissa (collectible mode). Valikko jopa ilmoittaa, mistä kohtauksista on vielä kuvia ottamatta. Keräilymoodissa pelattaessa mikään valinta ei vaikuta tallennuksiin, joten kohtauksissa voi käydä vain hakemassa puuttuvat valokuvat. Kiitos pelintekijöille tästä mainiosta ominaisuudesta, jota ilman olisivat saavutukset jääneet keräämättä.

Hyvin suuri osa saavutuksista oli ainakin xboxilla pelatessa ns. timanttisaavutuksia, eli vain harvojen saavuttamia. Voi johtua siitäkin, että ensimmäinen episodi on ilmainen, joten pelaajamäärään lasketaan myös heidät, jotka ovat vain hieman kokeilleet pelin alkua, kun kerran ilmaiseksi saa. Tämä timanttisaavutus-juttu on muuten aika uusi juttu. Nykyään, kun kaikki on verkossa, on ilmeisen helppoa pitää kirjaa siitä, kuinka monella pelin käynnistäneistä on mikäkin saavutus kerättynä ja palkita erikseen harvinaisuuksista. Motivoi varmasti monia metsästämään kaikki saavutukset.

Parin viikon kuluttua pelille ilmestyy jatkoa, tai oikeastaan esiosa. Sekin ilmestyy episodeittain, joten tällä kertaa en voikaan ahmia koko tarinaa kerralla muutamassa illassa. Saa nähdä, mitä on tarjolla, sillä keskeinen ajan manipulointiin liittyvä mekaniikka on ilmeisesti riisuttu pois. Odotan mielenkiinnolla jääkö jäljellä jotain muutakin sisältöä kuin pelkkä teiniangstinen kasvutarina, sillä pääosassa onkin Maxin sijan tämän hieman ristiriitainen paras ystävä Chloe, jonka aiempiin vuosiin pelissä kyllä viitataan monesti, eikä niiden sisältö sinällään välttämättä minua kiinnosta. Ehkä annan kuitenkin mahdollisuuden, sen verran toimiva kokonaisuus tämä ensimmäinen peli oli.

Jos tämä peli yhtään alkoi kiinnostaa, niin kuten sanoin, ensimmäinen annos on ilmainen...