Lautapelit: Love Letter

Ikäsuositus 8+

Kesto 20-30 min

Pelaajia 2-4

Kun ensimmäistä kertaa luin Love Letterin sääntöjä, olin hiukan ihmeissäni: Siis tässä koko pelissä on vain 16 pelikorttia? Jokaisella pelaajalla on kädessään vain yksi kortti? Omalla vuorolla nostetaan käteen toinen kortti ja sitten päätetään, kumpi omista korteista pelataan pöytään. Miten ihmeessä tällainen peli voi muka toimia?

 

Vastaus: mainiosti!

 

Love Letter on hieno peli, jossa pelataan nopeita kierroksia ja kerätään voittopisteitä, sydämiä. Siksi sydämiä, että pelin taustatarinassa pelaajat ovat prinsessan ihailijoita, jotka yrittävät toimittaa rakkauskirjeensä perille ja valloittaa prinsessan sydämen. Peli on kauniisti kuvitettu ja teemoitettu tarinaan sopivaksi - jopa sääntökirja näyttää sinetöidyltä kirjeeltä - mutta sitä voi hyvin pelata tietämättä taustatarinasta yhtään mitään, sillä tarina ei oikeastaan liity pelimekaniikkaan mitenkään.

 

Tavoite on yksinkertaisesti pudottaa muut pelaajat kierrokselta. Kierroksen voittaja saa sydämen ja peli päättyy, kun joku saavuttaa tavoitemäärän sydämiä. Jokaisella erilaisella kortilla on numeroarvo 1-8 sekä oma erikoisominaisuutensa. Aika pitkälti peli perustuu siihen, että osaa loppua kohti päätellä, mitä kortteja on vielä pelaamatta. Tässä auttaa jokaisen pelaajan edessä oleva yhteenvetokortti, jossa kerrotaan kuinka monta kutakin korttia on olemassa ja mitä kortit tekevät. Lisäksi kaikki pelatut kortit jäävät pöytään näkyville.

Esimerkiksi, jos pelaa pöytään Vartijan, saa valita vastustajan, jonka kortin yrittää arvata. Oikealla arvauksella vastustaja putoaa pelistä. Arvaamista helpottaa huomattavasti, jos on vaikkapa edellisellä kierroksella päässyt pelaamaan Papin, jolla saa katsoa yhden vastapelaajan käsikortin. 

 

Love Letter on helppo oppia, eikä sen pelaaminen kestä liian kauan. Vaikka pelistä putoaa välillä pois, pian pääsee taas takaisin, eikä joudu turhautuneena odottamaan puolta tuntia. Peliä pystyy pelaamaan mukiinmenevästi kaksin, mutta huomattavasti mukavampaa se on kolmin- tai nelinpelinä. Oikein hyvä valinta esimerkiksi pienen porukan illanistujaisiin, jossa on tarkoitus pelata useita pelejä tai tehdä muutakin kuin pelailla.

Lautapelit: Fluxx

Ikäsuositus: 8+

Kesto: 5-30 min

Pelaajia: 2-6

Miltä kuulostaisi peli, jonka säännöt muuttuvat jatkuvasti? Ehkä sekavalta? Hauskalta kaaokselta?

Fluxxin pelimekaniikka perustuu juuri tähän. Jokaiselle pelaajalle jaetaan käteen kolme korttia ja pöydälle asetetaan pakassa loput. Aluksi on voimassa vain yksi perussääntö: vuorollasi nosta yksi kortti ja pelaa yksi kortti. Peliä ei edes voi voittaa mitenkään ennen kuin joku pelaa pöydälle voittotavoitteen. Lisäsääntöjä voi kertyä pöydälle niin paljon, että niitä on jo hankala seurata. Onneksi ne voi kuitenkin lukea uudestaan ja uudestaan. Osa säännöistä myös kumoaa toisensa. Peli voi ihan tuurista riippuen olla ohi hetkessä tai kestää todella kauan.

Uusille pelaajille peli on hauska elämys, kun pakasta nousee mitä hulvattomampia kortteja: Radioaktiivinen peruna? Heitä se vuorosi lopussa naapurille. Onko tänään syntymäpäiväsi? Pelaa ylimääräinen kortti! Nyt voittaa se, joka saa eteensä maitoa ja keksejä. Ähäkutti, etpäs voitakaan, pakasta nousikin musta Creeper, joka estää voittamisen!

Kun peliä on pelannut paljon, yllätyksellisyys katoaa ja pelistä tulee melkeinpä tylsä. Tähän vaivaan saattavat hetkellisesti auttaa lisäkortit, jotka tuovat uusia hauskoja teemoja (meillä on kristinusko- ja juutalaisuus-lisäosat), mutta eivät nekään pelimekaniikkaa pelasta. Hauskinta tämä onkin sellaisten kanssa, jotka eivät vielä osaa kortteja ulkoa. Fluxxista on olemassa myös lukematon määrä erilaisia erikois- ja teemaversioita.

Olisin jos voittanut ilman noita kurjia veroja!

Fluxx on englanninkielinen. Välillä pelaamisen esteeksi nousee siis kielimuuri, varsinkin tällaisessa pelissä, jossa tekstiä on paljon. Tätä pitkään pohdittuani päätinkin huvikseni kääntää pelin suomeksi. (Siis joskus vuosia sitten aikana ennen lapsia, kun kaikenlaisiin hassuihin projekteihin oli paljon ylimääräistä aikaa...) Tätä epävirallista leikkaa-liimaa askarreltua versiota on tullut sittemmin pelattua myös. En ehkä tänä päivänä kääntäisi sanaa "Keeper" "Pojoksi", mutta ihan hauskaltahan tuo toisaalta kuulostaa. Creeperistä tuli muuten tässä versiossa "Räyhääjä".

Klikkaa kuvaa suuremmaksi, jos haluat tutustua muutamaan käännösratkaisuun.

Älä ammu kaveria

Suoritin Skyrimissa tehtävää, jossa ihmissudella oli ongelma. Päädyin lopulta liittoutumaan ihmissuden kanssa ja yhdessä sitten napsimme hengiltä kaikki muut metsästäjät. Paitsi että minulla on taikojen tähtäämisessä selkeästi parannettavaa: piti aloittaa välitallennus viisi kertaa uudestaan, kun aina vahingossa tulitaika osuikin susitoveriini, joka tulistui ja hyökkäsi kimppuuni.

Friendly fire on termi, jota käytetään, kun puhutaan vahingon tekemisestä oman joukkueen jäseniin. Koska olen oikeasti aika huono taistelija, arvostan suuresti pelejä, joissa joko ei pysty vahingoittamaan omia tiimiläisiä tai ainakin saa asetuksista kytkettyä vahingonteon pois päältä.

Tosielämässä tulee liiankin herkästi ammuttua omia. Oma perhe ja lähimmät ystävät ovat tottakai se ympäristö, jossa saamme olla aidoimmillaan omia itsejämme. Ei se kuitenkaan oikeuta meitä toimimaan miten tahansa. Vieraassa seurassa tai julkisessa ympäristössä tulee väkisinkin kiinnitettyä huomiota omaan käyttäytymiseen, joskus liialliseenkin varomiseen ja kohteliaisuuteen asti. Tai jos hyökkään sanallisesti, teen sen sentään yleensä tietoisesti. Mutta kuinka usein olenkaan väsyneenä karjunut omille lapsilleni turhasta ja sitten pyydellyt anteeksi? Kuinka usein tulee arjen kiireessä vain murahdettua puolisolle jotain viemättömästä roskapussista sen sijaan, että osoittaisin kunnioitusta tai pysähtyisin kysymään, mitä tänään kuuluu? Ei koskaan saisi ottaa lähimpiään itsestäänselvyytenä ja olettaa, että ilkeät tiuskaisut tai välinpitämätön asenne ei heitä satuttaisi. Puolivitsilläkin heitetyt läpät hyvälle kaverille voivat joskus oikeasti satuttaa. Totta kai huumori on sallittua, mutta senkin suhteen saa käyttää järkeään.
Enhän tänään muutu lähimmilleni ihmissudeksi?

Marjaretkellä

Terveisiä Pohjois-Karjalasta! Lähdettiin lasten ja vanhempieni kanssa hetkeksi arkea pakoon.

Äitini haluaa joka päivä marjametsään. Pakastin on kesältä täynnä lakkaa ja mustikkaa. Nyt on vihdoin puolukka-aika. Ihan joka kerta en jaksa lasten kanssa vaivautua mukaan.

Silloin varmaan voi virallisesti myöntää vieraantuneensa oikeasta luonnosta, kun marjareissulla alkaa mielessään vertailla maisemia Skyrimin ja muiden videopelien erämaihin.

Omat kokemukseni marjareissuista eivät aina ole olleet kovin mairittelevia: kävelet ämpärin kanssa kilometritolkulla etsien mustikoita ja lopulta palaat kotiin turhautuneena, saaliinasi puoli desiä vadelmia. No, ainakin oli nätti metsä ympärillä.

Toista se on peleissä. Sen kun vaan köpötät menemään metsässä, pingaat ympäristöä etsintätyökalulla ja välillä klikkaat puskan kohdalla paria nappulaa ja pian on inventaario täynnä ties mitä. Eikä tarvitse välittää ötököistä.

Eilinen puolukkaretki olikin hyvin videopelimäinen kokemus. Ensin pikamatkustuksella (isän kyydillä) metsäaukean reunaan. Sitten poimuri kouraan ja sen kun vaan kauhoit menemään. Reilussa vartissa oli jo ämpäri puolillaan. Enpä muista yhtä miellyttävää marjareissua kokeneeni. Meidän 5-vuotiaskin jaksoi poimurin kanssa heilua lähes tunnin ennen kuin siirtyi eväiden pariin.

Palatakseni vielä siihen Skyrimiin. Ehkä osa pelin pitkäkestoisesta viehätyksestä piilee niin kovin tutunoloisissa karun pohjolan maisemissa.

Oikeasti olen siis metsässä kasvanut ja yhä edelleen metsässä voimaannun. Silloin tällöin myös virtuaalimetsässä.

Lapsen kanssa lautapelejä: Lasten Carcassonne ja Hertan kaupunki

Tyttäreni on pian viisi ja hänen kanssaan tulee kyllä säännöllisesti pelailtua monenlaista niin ruudulla kuin pöydälläkin. Mukavaa, kun pelit voivat olla pikkuhiljaa aina vain monimutkaisempia. 

Suosittelen muuten tutustumaan kirjastojen lautapelitarjontaan! Helppo tapa tutustua uusiin peleihin ilman riskiä, että tylsäksi tai huonoksi osoittautunut peli jäisi vain hyllyn perälle pölyttymään.

Tänään pelasimme kahta hieman toisiaan muistuttavaa laattojen asetteluun perustuvaa lautapeliä: tuttua klassikkoa Lasten Carcassonnea sekä meille ihan uutta tuttavuutta, Pikkukakkosestakin tutun Hertan maailma -sarjan Hertan kaupunki -peliä. Molemmat ovat kevyitä lapsille suunnattuja strategiapelejä.

Lasten Carcassonne

Suositusikä 4-vuotiaasta alkaen. 2-4 pelaajaa.

Pelissä on mukavan pyöristetyt, tavallista Carcassonnea isommat puiset nappulat sekä laattoja, joilla rakennetaan maisemaa. Kaikki laatat sopivat toisiinsa. Laatoista rakentuu sievä niittymaisema täynnä polkuja. Jokainen saa asettaa vuorollaan yhden laatan ja aina, kun polku tulee molemmista päistään valmiiksi, siihen asetellaan nappuloita sen mukaan, minkä värisiä hahmoja polulla kulkee. Pelaaja, joka ensin saa nappulansa laudalle, voittaa. Ei siis tarvitse suorittaa monimutkaista pistelaskua.

Vuosi sitten, kun lapseni oli juuri täyttänyt neljä, pelasimme tätä ensimmäisen kerran ja silloin pelin idean ymmärtäminen vaati aika paljon ohjaamista. Nyt peli on meillä toistamiseen lainassa ja pelaaminen sujuu jo paljon oivaltavammin, kun perusidea on hallussa. Keskittyminen ei aina onnistu ja peli välillä keskeytyy esimerkiksi leikkihetkeen, kun nappuloiden pitää kuulemma päästä uimaan kartalle ilmestyneeseen lampeen. Olemme pelanneet peliä kaksin siten, että kummallakin on kaksi väriä. Muiden lasten kanssa tyttäreni ei ole peliä pelannut, joten en osaa arvioida, miten se sujuisi.

 

Hertan kaupunki

Suositus 5-vuotiaasta ylöspäin. 2-4 pelaajaa.

Tässä pelissä asetellaan myös laattoja, joista rakennetaan "kaupunkia". Laatoissa ei kuitenkaan ole Carcassonnesta poiketen mitään kaunista maisemaa, vaan pelkkiä värikkäitä neliöitä. Tavoitteena tässäkin saada kaikkia omat nappulat ensiksi pelilaudalle, mutta nappulat ovatkin eri kokoisia muotoonleikattuja kuvakortteja. Omalla vuorollaan saa joko laajentaa kaupunkia tai asettaa oman nappulansa kaupunkiin. Strategia perustuu siihen, että pitää osata hahmottaa, montako ruutua mikäkin nappula vaatii tilaa, kun molempien nappulan reunojen pitää sijaita omalla värillä. Välillä laskettiin, että montakos hahmoa kortissa onkaan ja montako ruutua pitäisi vielä pöydälle lisätä, että kortti sopisi. Työmaakolmioiden päälle ei saa rakentaa.

Hertan kaupunki oli myös mukava peli. Jonkin verran vaati kyllä neuvomista ainakin tänään, kun ensimmäisiä kertoja pelattiin. Aseteltavat kuvalaatat on teemoitettu hauskasti: tytär halusi pelata heti toisen pelin, jotta saisimme pelata myös taloilla ja puilla kuvassa näkyvien autojen ja asukkaiden lisäksi.

Pitkän pitkä talvihorros...

...joka muuttui keväthorrokseksi ja lopulta kesähorrokseksi. Ehkä voisin näin syksyn kynnyksellä taas herätellä blogin eloon.

Onhan tämä vuosi ollut horroksen lisäksi aikamoista kummallista horroria itse kullekin.

Ikävöin hetkeksi johonkin, missä ei tarvitsisi koko ajan pohtia tartuttavuuskäyriä, kasvomaskeja, kodin kaaosta tai sitä etten koko ajan jaksa olla läsnäoleva äiti. (Vaikka pääosin kotona ihanaa onkin, niin iloitsen suuresti esimerkiksi siitä, että päiväkerho vihdoin taas starttasi.)

Näitä kun pohdin, niin päädyin tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun: Ostimme Skyrimin. (Neljättä kertaa eri laitteelle.) Uusi alku pohjoiseen talvimetsässä lohikäärmeiden ja epäkuolleiden seurassa oli sangen virkistävä. Kunhan Helgenistä selvisin niin ensitöikseni poimin vähän kukkia ja sitten murtauduin ryövärien piilomajaan.

Viikonloppuna kävimme maalla rentoutumassa. Marjapuskassa istuessani kuulin pitkästä aikaa omat ajatukseni. Siinä miettiessä tulevaa syksyä syntyi ajatus, että ehkäpä voisin ihan säännöllisesti taas alkaa harrastaa Skyrimissa samoilua iltapalaksi ja kirjoitella välillä seikkailuistani tänne höpöhöpötarinoita, ellei muuta peliaiheista irtoa. 

Joka tapauksessa haastan nyt itseni kirjoittamaan tänne edes jotakin loppuvuoden ajan vähintään joka toinen viikko. Monia tekstejä olen hahmotellut aivojeni piilolokeroon, muttei ole oikein ollut motivaatiota kirjoittaa.

Mutta nyt aion imuroida keittiön lattialta myslikuorrutuksen, jonka nuorempi kullanmuruni siihen levitteli tätä kirjoittaessani. 

Aurinkoista syksyä!

....zzz...Blogi nukkuu Ruususen unta.

"Huomenta! Nukuinko kauan?"

Vuosi 2019

Vuosi vaihtuu ja kurkkaan jälleen kalenterista, mitä tulikaan pelattua. (Kuten edellinen tekstini todistaa, pelkkään muistiini ei voi luottaa.)

Kirjoitan tän ensi vuonna puhtaaksi, nyt naputan vaan jotain kännykällä vauva sylissä.
Hyvää uutta vuotta 2020!

Edit. Oikoluettu ja muokattu elokuussa 2020.

Kingdom hearts 3 (xOne)
Tykkään peleistä, joissa on alku ja loppu. Olkoonkin, että tämän sarjan kohdalla loppu nostattaa vain enemmän kysymyksiä tulevista osista. Mutta kuitenkin, tuntuu valitettavalta, että pelit alkavat yhä enenevissä määrin olemaan palveluita, joihin tuotetaan lisää sisältöä, jotta pelaajat pysyisivät niiden parissa. Tottakai hyvää haluaisi aina vaan lisää, mutta olen alkanut arvostaa rajattuja kokemuksia, jotka voi suorittaa alusta loppuun. Ensi vuonna olisi kyllä tulossa vihdoin dlc...

Spyro 1-3 uusintakokoelma (xOne)
Lapsuuteni lemppareita. Uudet versiot ovat nättejä, mutta sen verran vaikeita, että läpi en ole päässyt vielä yhtäkään. Tyttäreni pelaa uudelleen ja uudelleen samoja kenttiä ja minun tehtäväni on puhaltaa kumoon ne kaikki isot örkit.

Crash team racing nitro fueled (xOne)
Huomaan ostavani lapsuuteni pelit uudelleen. Paras ajopeli ikinä. piste. Toki tämä uusioversio muistuttaa mobiilipelejä jatkuvine tehtäväkampanjoineen ja kerättävine hahmoineen.

Lego Dimensions (xbox360)
Peli, jossa käytetään fyysisiä lego-figuureja. Ostimme pelin ja ison läjän figuja tammikuussa erään leluketjun konkurssimyynnistä. Voin kertoa, että tämä peli joutui kieltolistalle saman tien, kun vauva oppi nousemaan tukea vasten. Pienten legojen syöttäminen vauvalle ei ole nimittäin kovinkaan suositeltavaa. Pari kertaa on syksyllä kaivettu päikkärien aikana esiin isomman lapsen kanssa.

Outward (xOne)
Oli suunnitelmissa, että kun kerrankin julkaistaan fantasiaseikkailutoimintapeli, jota voi pelata jaetulta ruudulta kaksin, niin tästäpä saadaan hyvää parisuhdeaikaa. Tähän mennessä on taidettu jopa kahtena iltana pelata. xD Pelissä on ihan järkyttävä vaikeustaso.

A way out
Toinen kaksinpelattava peli, tarinavetoisempi. Vasta pari tuntia takana, yritämme yhdessä mieheni kanssa vankilapakoa. Siinä rajalla, että onko peli itselleni vähän liian rankka. Saa nähdä tuleeko pelattua loppuun.

Puhelinpelit

Merge dragons, jossa yhdistä 3, niin saat isomman lohikäärmeen/timantin/puun/minkä tahansa. koukutuin tähän yhdistelyyn varmaan pariksi kuukaudeksi.

Hogwarts mysteryä pelaan yhä,huhtikuussa aloitin.

My little pony tarjosi satunnaista sisältöä elämääni myös, vaikkei pelissä ole enää oikeasti kunnon sisältöä, jotain ajastettuja kampanjoita ja samojen minipelien toistoa. Rahalla saisi, mutten viitsi maksaa kymppiä virtuaaliponista. Tyttären muoviponileluihin olen sen sijaan upottanut useammankin.

Ajantaju kohdillaan...

Eilen illalla tuli yhtäkkiä mieleen ajatus:
"Minullahan jäi silloin kesällä yksi lyhyt pelikokemus kesken, voisinpa nyt pelata sen loppuun."
Tartuin x-box-ojaimeen ja käynnistin lyhyen Adventures on Captain Spirit -jakson, joka julkaistiin ilmaiseksi Life is strange 2 -pelin johdannoksi. Latasin sen silloin heti, kun se julkaistiin.

Jumituin yhteen pulmaan (kuinka keksiä  isän puhelimen pin-koodi) ja ratkaisua googlettaessani tajusin yhtäkkiä merkittävän asian:

"Silloin kesällä" olikin tapahtunut kesällä 2018 eikä tänä vuonna!

Vauvan kanssa muu elämä vissiin vaan katoaa jonnekin sumuun :D