Lapsen kanssa lautapelejä: Lasten Carcassonne ja Hertan kaupunki

Tyttäreni on pian viisi ja hänen kanssaan tulee kyllä säännöllisesti pelailtua monenlaista niin ruudulla kuin pöydälläkin. Mukavaa, kun pelit voivat olla pikkuhiljaa aina vain monimutkaisempia. 

Suosittelen muuten tutustumaan kirjastojen lautapelitarjontaan! Helppo tapa tutustua uusiin peleihin ilman riskiä, että tylsäksi tai huonoksi osoittautunut peli jäisi vain hyllyn perälle pölyttymään.

Tänään pelasimme kahta hieman toisiaan muistuttavaa laattojen asetteluun perustuvaa lautapeliä: tuttua klassikkoa Lasten Carcassonnea sekä meille ihan uutta tuttavuutta, Pikkukakkosestakin tutun Hertan maailma -sarjan Hertan kaupunki -peliä. Molemmat ovat kevyitä lapsille suunnattuja strategiapelejä.

Lasten Carcassonne

Suositusikä 4-vuotiaasta alkaen. 2-4 pelaajaa.

Pelissä on mukavan pyöristetyt, tavallista Carcassonnea isommat puiset nappulat sekä laattoja, joilla rakennetaan maisemaa. Kaikki laatat sopivat toisiinsa. Laatoista rakentuu sievä niittymaisema täynnä polkuja. Jokainen saa asettaa vuorollaan yhden laatan ja aina, kun polku tulee molemmista päistään valmiiksi, siihen asetellaan nappuloita sen mukaan, minkä värisiä hahmoja polulla kulkee. Pelaaja, joka ensin saa nappulansa laudalle, voittaa. Ei siis tarvitse suorittaa monimutkaista pistelaskua.

Vuosi sitten, kun lapseni oli juuri täyttänyt neljä, pelasimme tätä ensimmäisen kerran ja silloin pelin idean ymmärtäminen vaati aika paljon ohjaamista. Nyt peli on meillä toistamiseen lainassa ja pelaaminen sujuu jo paljon oivaltavammin, kun perusidea on hallussa. Keskittyminen ei aina onnistu ja peli välillä keskeytyy esimerkiksi leikkihetkeen, kun nappuloiden pitää kuulemma päästä uimaan kartalle ilmestyneeseen lampeen. Olemme pelanneet peliä kaksin siten, että kummallakin on kaksi väriä. Muiden lasten kanssa tyttäreni ei ole peliä pelannut, joten en osaa arvioida, miten se sujuisi.

 

Hertan kaupunki

Suositus 5-vuotiaasta ylöspäin. 2-4 pelaajaa.

Tässä pelissä asetellaan myös laattoja, joista rakennetaan "kaupunkia". Laatoissa ei kuitenkaan ole Carcassonnesta poiketen mitään kaunista maisemaa, vaan pelkkiä värikkäitä neliöitä. Tavoitteena tässäkin saada kaikkia omat nappulat ensiksi pelilaudalle, mutta nappulat ovatkin eri kokoisia muotoonleikattuja kuvakortteja. Omalla vuorollaan saa joko laajentaa kaupunkia tai asettaa oman nappulansa kaupunkiin. Strategia perustuu siihen, että pitää osata hahmottaa, montako ruutua mikäkin nappula vaatii tilaa, kun molempien nappulan reunojen pitää sijaita omalla värillä. Välillä laskettiin, että montakos hahmoa kortissa onkaan ja montako ruutua pitäisi vielä pöydälle lisätä, että kortti sopisi. Työmaakolmioiden päälle ei saa rakentaa.

Hertan kaupunki oli myös mukava peli. Jonkin verran vaati kyllä neuvomista ainakin tänään, kun ensimmäisiä kertoja pelattiin. Aseteltavat kuvalaatat on teemoitettu hauskasti: tytär halusi pelata heti toisen pelin, jotta saisimme pelata myös taloilla ja puilla kuvassa näkyvien autojen ja asukkaiden lisäksi.

Pitkän pitkä talvihorros...

...joka muuttui keväthorrokseksi ja lopulta kesähorrokseksi. Ehkä voisin näin syksyn kynnyksellä taas herätellä blogin eloon.

Onhan tämä vuosi ollut horroksen lisäksi aikamoista kummallista horroria itse kullekin.

Ikävöin hetkeksi johonkin, missä ei tarvitsisi koko ajan pohtia tartuttavuuskäyriä, kasvomaskeja, kodin kaaosta tai sitä etten koko ajan jaksa olla läsnäoleva äiti. (Vaikka pääosin kotona ihanaa onkin, niin iloitsen suuresti esimerkiksi siitä, että päiväkerho vihdoin taas starttasi.)

Näitä kun pohdin, niin päädyin tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun: Ostimme Skyrimin. (Neljättä kertaa eri laitteelle.) Uusi alku pohjoiseen talvimetsässä lohikäärmeiden ja epäkuolleiden seurassa oli sangen virkistävä. Kunhan Helgenistä selvisin niin ensitöikseni poimin vähän kukkia ja sitten murtauduin ryövärien piilomajaan.

Viikonloppuna kävimme maalla rentoutumassa. Marjapuskassa istuessani kuulin pitkästä aikaa omat ajatukseni. Siinä miettiessä tulevaa syksyä syntyi ajatus, että ehkäpä voisin ihan säännöllisesti taas alkaa harrastaa Skyrimissa samoilua iltapalaksi ja kirjoitella välillä seikkailuistani tänne höpöhöpötarinoita, ellei muuta peliaiheista irtoa. 

Joka tapauksessa haastan nyt itseni kirjoittamaan tänne edes jotakin loppuvuoden ajan vähintään joka toinen viikko. Monia tekstejä olen hahmotellut aivojeni piilolokeroon, muttei ole oikein ollut motivaatiota kirjoittaa.

Mutta nyt aion imuroida keittiön lattialta myslikuorrutuksen, jonka nuorempi kullanmuruni siihen levitteli tätä kirjoittaessani. 

Aurinkoista syksyä!

....zzz...Blogi nukkuu Ruususen unta.

"Huomenta! Nukuinko kauan?"

Vuosi 2019

Vuosi vaihtuu ja kurkkaan jälleen kalenterista, mitä tulikaan pelattua. (Kuten edellinen tekstini todistaa, pelkkään muistiini ei voi luottaa.)

Kirjoitan tän ensi vuonna puhtaaksi, nyt naputan vaan jotain kännykällä vauva sylissä.
Hyvää uutta vuotta 2020!

Edit. Oikoluettu ja muokattu elokuussa 2020.

Kingdom hearts 3 (xOne)
Tykkään peleistä, joissa on alku ja loppu. Olkoonkin, että tämän sarjan kohdalla loppu nostattaa vain enemmän kysymyksiä tulevista osista. Mutta kuitenkin, tuntuu valitettavalta, että pelit alkavat yhä enenevissä määrin olemaan palveluita, joihin tuotetaan lisää sisältöä, jotta pelaajat pysyisivät niiden parissa. Tottakai hyvää haluaisi aina vaan lisää, mutta olen alkanut arvostaa rajattuja kokemuksia, jotka voi suorittaa alusta loppuun. Ensi vuonna olisi kyllä tulossa vihdoin dlc...

Spyro 1-3 uusintakokoelma (xOne)
Lapsuuteni lemppareita. Uudet versiot ovat nättejä, mutta sen verran vaikeita, että läpi en ole päässyt vielä yhtäkään. Tyttäreni pelaa uudelleen ja uudelleen samoja kenttiä ja minun tehtäväni on puhaltaa kumoon ne kaikki isot örkit.

Crash team racing nitro fueled (xOne)
Huomaan ostavani lapsuuteni pelit uudelleen. Paras ajopeli ikinä. piste. Toki tämä uusioversio muistuttaa mobiilipelejä jatkuvine tehtäväkampanjoineen ja kerättävine hahmoineen.

Lego Dimensions (xbox360)
Peli, jossa käytetään fyysisiä lego-figuureja. Ostimme pelin ja ison läjän figuja tammikuussa erään leluketjun konkurssimyynnistä. Voin kertoa, että tämä peli joutui kieltolistalle saman tien, kun vauva oppi nousemaan tukea vasten. Pienten legojen syöttäminen vauvalle ei ole nimittäin kovinkaan suositeltavaa. Pari kertaa on syksyllä kaivettu päikkärien aikana esiin isomman lapsen kanssa.

Outward (xOne)
Oli suunnitelmissa, että kun kerrankin julkaistaan fantasiaseikkailutoimintapeli, jota voi pelata jaetulta ruudulta kaksin, niin tästäpä saadaan hyvää parisuhdeaikaa. Tähän mennessä on taidettu jopa kahtena iltana pelata. xD Pelissä on ihan järkyttävä vaikeustaso.

A way out
Toinen kaksinpelattava peli, tarinavetoisempi. Vasta pari tuntia takana, yritämme yhdessä mieheni kanssa vankilapakoa. Siinä rajalla, että onko peli itselleni vähän liian rankka. Saa nähdä tuleeko pelattua loppuun.

Puhelinpelit

Merge dragons, jossa yhdistä 3, niin saat isomman lohikäärmeen/timantin/puun/minkä tahansa. koukutuin tähän yhdistelyyn varmaan pariksi kuukaudeksi.

Hogwarts mysteryä pelaan yhä,huhtikuussa aloitin.

My little pony tarjosi satunnaista sisältöä elämääni myös, vaikkei pelissä ole enää oikeasti kunnon sisältöä, jotain ajastettuja kampanjoita ja samojen minipelien toistoa. Rahalla saisi, mutten viitsi maksaa kymppiä virtuaaliponista. Tyttären muoviponileluihin olen sen sijaan upottanut useammankin.

Ajantaju kohdillaan...

Eilen illalla tuli yhtäkkiä mieleen ajatus:
"Minullahan jäi silloin kesällä yksi lyhyt pelikokemus kesken, voisinpa nyt pelata sen loppuun."
Tartuin x-box-ojaimeen ja käynnistin lyhyen Adventures on Captain Spirit -jakson, joka julkaistiin ilmaiseksi Life is strange 2 -pelin johdannoksi. Latasin sen silloin heti, kun se julkaistiin.

Jumituin yhteen pulmaan (kuinka keksiä  isän puhelimen pin-koodi) ja ratkaisua googlettaessani tajusin yhtäkkiä merkittävän asian:

"Silloin kesällä" olikin tapahtunut kesällä 2018 eikä tänä vuonna!

Vauvan kanssa muu elämä vissiin vaan katoaa jonnekin sumuun :D

Arvostelussa Hogwarts mystery (päivitetty 2020)

Hei, olen Sofia Evans! Opiskelen kolmatta vuotta Tylypahkan taikakoulussa. Lempiaineeni on muodonmuutos. Kuulun korpinkynnen tupaan, meidän asuinhuoneemme sijaitsee länsitornissa. Samaan tupaan kuuluu myös paras ystäväni Rowan, jonka tapasin juuri ennen koulun alkua viistokujalla. Hän on muuten tosi mukava, mutta ottaa välillä opiskelut ehkä liiankin vakavasti.Toisaalta hän osaa todellakin auttaa, jos joskus kaipaan tukea läksyissä. Mukavin uusi tuttavuus on paria luokkaa ylempänä opiskeleva Bill.

 Minulla on oma pöllö ja sain juuri luokkakaveriltani Tulipilta lahjaksi myös sammakon. Kaikkein mukavin henkilökuntaan kuuluva velho on puolijättiläinen Hagrid. Tällä hetkellä hänellä on pieni ongelma keijujen kanssa ja lupasin auttaa siinä. Hagrid näytti minulle myös salaisen paikan metsässä, jossa  voin hoitaa taikaeläimiä. Olenkin onnistunut  kesyttämään jo ainakin haiskun ja keijun.
Elämääni Tylypahkassa varjostaa kadonnut isoveljeni Jacob ja hänen katoamiseensa liittyvät salaperäiset kirotut kammiot, joiden etsimisestä on muodostunut minulle jo jonkinlainen pakkomielle, vaikka opettajat rehtori Dumbledorea myöten ovat ehdottomasti kieltäneet niiden etsimiseen liittyvät puuhastelut. En kuitenkaan osaa jättää niitä rauhaan. Minun täytyy saada tietää, mitä Jacobille oikein tapahtui.

Kyllä, olen yli kolmekymppinen perheenäiti. Kyllä, pidän yhä Harry Potterista.
Puhelimessani on yksi peli, jonka pariin teen paluuta välillä pitkienkin taukojen jälkeen. Tämän kunnian on saanut ilmaispelattava Hogwarts mystery (eli Tylypahkan salaisuus).

Pelaaja pääsee oppilaaksi Tylypahkaan 80-luvulla, eli muutama vuosi ennen Harry Potterin tapahtumia. Omaa hahmoa saa muokata (osin maksullisilla) piirteillä ja vaatteilla ja tuvankin saa valita itse. (Vaikka lajitteluhattuhan sen homman yleensä hoitaa). Luvassa juonenkäänteitä, tuttuja hahmoja ja taianomaista tunnelmaa. Harry Potter -fanina en voinut olla kokeilematta tätä, vaikka yleensä olen vahvasti pettynyt free to play -tyypin peleihin. Ja kyllähän tästä pienissä erissä nauttiikin. Kauniit, vaikkakin melko staattiset maisemat, ihan mukiinmenevä (mutta todella hitaasti etenevä!) pääjuoni ja ylipäätään Tylypahkan tunnelmaa. Taikaeläinten hoitoakin pääsee kokemaan ja nyt uusimman päivityksen mukana ilmeisesti myös huispausta olisi tarjolla.

Kiva päivä Kiviniityn kotieläinpuistossa

Välillä pitää vähän nähdä vaivaa, että saa perheen irti pelikonsolista. 

Tänään oli kiva ulkoilupäivä (myös autoilupäivä...). Sääkin suosi ja eväät maistui.

Sastamalassa on ihastuttava kotieläinpuisto, jossa on eläinten lisäksi (pienille) lapsille vaikka mitä tekemistä koko päiväksi: pomppulinnoja, polkuautoja, sähkömönkijöitä ja leikkipuistoa. Eläimiä sai melkein kaikkia syöttää voikukalla. Ihan reilusti kyllä pääsylipulle sai vastinetta (12€/hlö). Ensimmäistä kertaa käytiin, mutta ehkä joskus vielä toistekin tuonne voisi mennä.

Amanda Laama

Pikkumönkijät 2-6-vuotiaille. Kylläpä niistä lähti ääntä.

Mielestäni ajelutus kuvan mönkijän peräkärryssä oli vähän hassu aktiviteetti, mutta kyytiläiset näytti tykkäävän. Pomppulinna oli tytöllä ja serkuillaan kovassa suosiossa.

Söimme ohjaimen

Appivanhemmat toivat Puolasta  tuliaisiksi  niin  hienon suklaa"konvehdin",  että pitäähän  sille  omistaa  yksi blogiartikkeli.  Harvoinpa pääsee upottamaan  hampaansa aidonkokoiseen pleikkariohjaimeen.

 

Makoisaa kesänjatkoa itse kullekin!

Äitiyden nostalgiaa

Vanhemmilla on hieno mahdollisuus elää tuttuja asioita jälleen ensimmäistä kertaa, jos vain pitää mielen oikealla tavalla auki. Kun oma lapsi oppii ja ihmettelee, niin samalla voi itsekin kokea taas pienen väläyksen siitä, miten ihmeellistä kaikki oikeastaan onkaan. Räystäästä roikkuvat jääpuikot, ensimmäinen kerta karusellissa, syksyinen lehtikasa...
Välillä on itse valitettavasti liian turtunut tavallisuuteen ja  niin väsynyt ihmettelyyn, että jaksaisi huomata ihmeet ympärillään. Lapsi on  tässä mainio opettaja.

Tytär keräsi mummon kanssa äidille jääkukkia.

Nostalgisia tunteita aiheuttavat ne hetket, kun huomaa istuvansa lapsensa kanssa lattialla omien vanhojen lelujensa ympäröimänä ja vieläpä kuuntelevansa samalla lapsuudesta tuttua musiikkia. CD-levyjen lisäksi meillä on tallessa jopa vanhoja c-kasetteja, joita ollaankin paljon kuunneltu. Jotenkin hienoa jakaa jotain omia lapsuudenkokemuksia oman lapsen kanssa. Olen tosin huomannut, että varsinainen leikkiminen tuntuu välillä kyllä ylitsepääsemättömän vaikealta varsinkin  väsyneenä. "Äiti, leiki kunnolla!" onkin melko usein kuultu käsky.

On myös ihanaa päästä lukemaan omia lempitarinoita ja  tietysti myös paljon uusia. Meillä  luetaan useita kirjoja joka päivä. Innolla odotan, että päästään yhdessä matkalle Narniaan, mutta ihan vielä ei ole sen aika.

Teeny Weeny Families -sarja kultaiselta 90-luvulta
on päässyt jälleen arvoiseensa käyttöön.

Usein  kuuluu lapsen  suusta  nykyään myös kysymys: "saisinko pelata?" Onneksi  kuitenkin  vielä  toistaiseksi enemmänkin muodossa "Pelattaisiinko yhdessä?" Kyllähän siihen ihan mielellään välillä vastaa myöntävästi - varsinkin kun omia lapsuuden lempipelejäkin on julkaistu päivitettyinä versioina. Nostalgialla on markkinarako nimenomaan päivitettynä, sillä teknisesti vaikea ja kökkögraafinen peli ei ehkä herättäisi omassa jälkikasvussa yhtä ihastuneita fiiliksiä kuin itselleni lapsena. Mutta kun aikanaan itseäni ihastuttanut sisältö tuodaan parannellussa ulkomuodossa, niin jo vain kehtaa tulevaisuudessa esitellä omille lapsilleen oman lapsuuden lempipelejä.

Vähän ollaan jo yhdessä kokeiltukin* Spyro-lohikäärmeen uudelleenjulkaisua, joka on kyllä aika outo kokemus hd-grafiikoilla ja suomeksi dubattuna, mutta tähän elämäntilanteeseen dubbaus istuukin yllättäen aika hyvin. Ja jälleen kierin nostalgiassa.


*ikärajoihin liittyvä huomio: meidän 3,5-vuotias siis on lähinnä saanut juoksennella lohikäärmeellä ympäri sitä ekaa kenttää,  missä ei ole hyökkääviä vihollisia ja harjoitellut ohjaamista ja timanttien keruuta. Itse pelin suositusikäraja on kokonaisuudessaan 7 vuotta. Kun aikuinen tuntee pelin itse läpikotaisin, niin on mahdollista löytää jotain, mitä turvallisesti pelata. Monissa peleissä on mielestäni osioita, joita ikärajaa nuorempikin voi aikuisen kansaa yhdessä kokeilla tai katsoa. Esim Kingdom hearts -sarja on vauhdikkaine taisteluineen ja hurjine hirviöineen k-12, mutta peleistä löytyy mm. Nalle Puh-maailma, jossa pelataan söpöjä minipelejä ja kävellään ympäriinsä ja jutellaan hahmoille. Sen voisin kuvitella näyttäväni vaikka jo omalle lapselleni, joka pitää Nalle Puhista. Varsinkin isompien pelien sisällä on siis ikään kuin useampi peli, jossa osa sisällöstä ei ole haitallista YHDESSÄ aikuisen kanssa tehden. Mutta huom. nyt en puhu aikuisten k-18 peleistä, niiden ikäraja on laitettu syystä.