Katsaus vuoteen 2015

On tullut aika selailla vähän kalenterimerkintöjä tältä vuodelta. 

Mitähän tämä vuosi taas pitikään sisällään? Pelaamisen lisäksi paljon muutakin. 
Lyhyet arviot vuoden aikana pelaamistani peleistä löytyvät tuttuun tapaan sivun ylälaidan valikosta, kohdasta 2015. Katso toki sinnekin! (Edit. Vuosilistaukset löytyvät nykyään valikon kohdasta "pelipäiväkirjat")

Vuosi 2015 oli monin tavoin mullistava ja tuntui äärettömän pitkältä. Mahtuihan siihen kuitenkin 9 kuukautta raskausaikaa, esikoisen syntymä ja nyt vauvan kanssa äidiksi kasvamista. On tämä vaan ollut kaiken kaikkiaan todella jännittävää!

Vaikka aikaa olisi ollut hurjasti, niin pelattua tuli omalla mittapuulla yllättävän vähän. "Vähällä pelaamisella" viittaan tässä kuitenkin yhteensä kolminumeroiseen tuntimäärään, että ehkä kaikki on aika suhteellista :D 

Microsoft tiivisti pelivuoteni xboxilla näin.
(klikkaa suuremmaksi)

Kun on konsoleissa varaa, mistä valita, niin tänä vuonna pleikkari lähinnä keräsi hyllyssä pölyä. Vuoden aloitin kyllä Kingdom Hearts Birth By Sleepin parissa, mutta se urakka katkesi noin 20 pelitunnin jälkeen. Jotenkin alkoi vaan kyllästyttää, vaikka toki muutaman kerran pitkin vuotta pelin pariin vielä palailin. Pelistä näkee, että se on tehty psp-käsikonsolille: Vaikka kyseessä on HD-päivitys, maisemat ovat tyhjiä ja karuja ja pelin lähes ainoa sisältö on katkeamaton taisteluiden kombottaminen.  Ehkä kuitenkin  suurimpana syynä alkuvuoden pidempään pelitaukoon oli jatkuva raskauspahoinvointi ja väsymys: pelaamisen sijaan rötkötinkin vapaa-aikana paljon sohvalla katsellen leffoja ja sarjoja Netflixistä (pakko kehua tässä kohtaa erinomaista Uusi Sherlock -sarjaa sekä Kuninkaan puhe -elokuvaa).

Varhaisnuortenilloissa syödään aina
hirveän terveellisesti. ;)

Piti lopettaa jumpassa käyntikin, kun ei vaan pystynyt rehkimään. Työnkuvani seurakunnassa on hyvin monipuolinen ja aika joustava, joten pystyin melko hyvin sumplimaan töitä vointini mukaan. Saikkua ei sentään tarvinnut ottaa, mutta kyllä muutaman kerran täytyi jättää juttuja välistä. Alkuraskauteen sisältyi lisäksi jopa 3 leiriä parin kuukauden sisään, mutta niistäkin selvittiin. Onneksi pahin oksentelu lakkasi neljän kuukauden jälkeen ja loppuraskaus oli lähes miellyttävä.
Kevät oli töissä aika moista härdelliä, kun yritin saattaa loppuun kaikenlaisia kesken jääneitä urakoita. Yhtenä mainittakoon pyhäkouluvaraston järjestely, johon upposi useita päiviä. Lisäksi kävin opiskelemassa Hangossa pari nuorisotyön kurssia. Oli kyllä virkistävää palata hetkeksi koulun penkille. Äärettömän pitkät junamatkat kulutin lukemalla mielenkiintoista Dietrich Bonhoefferin elämäkertaa. (Teologi, joka vastusti Hitlerin natsiaatetta ja toimintansa seurauksena kuoli keskitysleirillä.) Tuo tiiliskivi on kyllä yhä kesken, luen sitä välillä aina pieninä annoksina.

Toki väsymys ja kasvava vatsa pakottivat hiljentämään tahtia. Kesällä se onnistui helposti, sillä pidin kaikki lomat pois ennen työsuhteen loppua ja äitiyslomaa, joten kesä-heinäkuussa varsinaista intensiivistä työaikaa kertyi vain 3 viikkoa, josta viimeinen kului lastenleirillä. (Pyöreävatsainen leirinjohtaja käskytti viimeisen päivän muita ohjaajia sängystä käsin, sen verran uupunut oli.) Lomaakin tuli vähän työjuttuihin käytettyä, mutta aika hyvin sain siirrettyä itseni ulos tehtävistä ja koutsattua työn jatkajaa. Tällä hetkellä toimin seurakunnassa ihan vaan vapaaehtoisena. Mukavaa vaihtelua vauva-arkeen käydä välillä puhumassa nuortenillassa tai tehdä muita pieniä juttuja. Oli hauskaa, että meidän perhettä pyydettiin joulukuvaelmaan esittämään Mariaa, Joosefia ja Jeesus-vauvaa. Hienosti 3kk ikäinen tyttömme ensimmäisestä näytelmäroolistaan selviytyikin.

Kesästä nautin sekä kotona että ystävien ja sukulaisten luona. Ehdimme myös pelaamaan mieheni kanssa kaksi "parisuhdepeliä", eli siis Lego Harry Potter 2 sekä Lego Batman 3: Beyond Gotham. Jälkimmäinen oli kyllä todella laaja peli täynnä (minulle tuntemattomia) DC-comicsin supersankareita, planeettojen tutkimista ja ties mitä kaikkea tekemistä. Sitten palasin taas kestorakkauteni pariin ja nautiskelin Dragon Age Inquisitionin lisäosista. Viimeisen ehdin pelata rauhassa yhteen putkeen, sillä vauva panttasi vielä tuloaan. Vauvan syntymän jälkeen jatkoin taas toista läpipeluutani Qunari-hahmolla ja sillä tiellä olen yhä. Kun kerran odotin peliä vuosia, niin kai siihen pelaamiseenkin sitten voi upottaa aikaa. Paljon nukkuva pikkuvauva ja synnytyksestä toipuva äiti - tottakai se tarkoittaa mahdollista peliaikaa, eikös? Toki paljon aikaa kului ihan vaan pienen nukkuvan ihmeen katseluun (ensimmäiseen kuukauteen en edes koskenut konsoliin). On pieni tyttäremme vaan ihastuttava pakkaus.

Täytyy myös tunnustaa, että ensimmäisen älypuhelimen käyttöönotto johti kosketusnäytön lääppimiseen pikku naksuttelujen parissa. Pitkiä imetyshetkiä sängyssä tahditti ainakin Mahjong-palikoiden napsuttelu. Sopivan helppoa ja raukeaa touhua se. Eikä tietenkään unohdeta Angry Birdsiä. Ja onhan puhelin ihan älyttömän helppo napsia täyteen vauvakuvia. Mutta voi kuinka paljon aikaa voikaan viedä uutisten lukeminen ja Facebookin selailu... *huokaus*. Onneksi en ihan riippuvaiseksi ole laitteesta tullut. Pitkään nimittäin vastustin älypuhelimen hankintaa, koska tuntui niin raivostuttavalta, miten paljon se vaikutti syövän aikaa ja normaalikontakteja. (Viime vuosina lukuisat sosiaaliset tilanteet varsikin nuorten kanssa ovat olleet pahimmillaan sitä, että väki lähinnä tuijottelee omia ruutujaan ja parhaimmillaan keskustelee keskenään whatsapilla, vaikka ollaan samassa huoneessa.)

Uuteen elämäntyyliin totuttelu on sujunut melko mutkattomasti. Vauva on pääosin rauhallinen ja nukkuu öisin pitkiäkin pätkiä levollisesti, joten aivan älyttömästä univajeesta ei ole tarvinnut kärsiä. Välillä toki on oma jaksaminen ollut koetuksella, mutta onneksi olemme mieheni kanssa saanet myös jakaa vastuutaakkaa. On kyllä ollut ihanaa tutustua tähän uuteen perheenjäseneemme. Kovin on ollut myös hemmoteltu olo, niin paljon olemme saaneet tutuilta ja sukulaisilta lahjoja ja muistamisia. Nimijuhliakin pidimme jopa kaksin kappalein. Kotiseurakunnassa yhdet ja sitten Etelä-Suomessa toiset. Kyllä meidän elämäämme mahtuu upeita ihmisiä, joita on ollut mukava nähdä tässä vuoden mittaan. Kiitos kaikille meitä muistaneille!

Vuoden aikana sivistin itseäni myös hurjalla määrällä Scifiä:
Jatkoimme Star Trek the original seriesin katselua ja telkkarista seurasimme keväällä Star Trek the next generationia. Yle Teemalta tuli aivan huikean mielenkiitoinen dokumenttisarja Scifin historia. Syksyllä töllötin telkkarista kaikki Star Warsit (täytyy tunnustaa, että en ollut aiemmin katsellut episodeja 5 & 6 ihan kokonaan ja täydellä keskittymiskyvyllä. Nyt on tämäkin rikkomus korjattu.) Loppukesästä kävimme leffassa katsomassa Jurassic Worldin ja siitä innostuneen paikkasin myös toisen suuren aukon sivistyksessäni ja luin kirjan Dinosauruspuisto, joka olikin aivan erinomainen. Sen jälkeen katselin myös saman elokuvana, mutta Jurassic park ei tehnyt elokuvana läheskään yhtä suurta vaikutusta. Uudemmasta Scifistä ahmaisin ystäväni suositteleman Outolintu-kirjasarjan, josta tykkäsin kyllä kovasti. (Leffoja en ole katsonut). Ja Marvelilta taisi tulla taas joku Avengers-pätkä katseltua. Syksyä tahditti tottakai uuden Doctor Whon 9. tuotantokausi. (Aloin oikeastaan pitää Capaldin Tohtorista ja Clarasta vasta vuoden takaisesta jouluspesiaalista lähtien.) Tulinpa myös ostaneeksi super-alennuksesta aiemmat tuotantokaudet. Ihana tunne omistaa jotain niin laadukasta.

Tässä oli nyt joitain nostoja kuluneen vuoden jutuista, ehkä tämä riittää tällä erää.
Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2016 kaikille!

Kun illuusio menee rikki - muutama hassu bugikokemus

Jos peli on yleisesti ihan kunnossa, viihdyttävä ja toimiva, niin erilaiset bugit lähinnä hauskuuttavat ja viihdyttävät. Odottamattomat tilanteet rikkovat hienosti rakennetun illuusion. Silloin, kun peli on täysin rikki tai jatkuva bugaaminen haittaa pelaamista, asian laita on tietenkin toinen.

Nykykonsoleilla on hyvin kätevää tallentaa kuvia ja videoleikkeitä, joten lähinnä erilaisia bugeja tuleekin napsittua talteen ja jaettua muiden iloksi. Ennen piti vain tyytyä kuvailemaan hullunkurisia tilanteita sanallisesti. Toki voisin tehdä sitä nytkin.
Tässä muutama kokemukseni Lähinnä Dragon Age Inquisitionin  maailmasta (eipä paljon muuta ole tänä vuonna tullut pelailtua. Tarjolla tekstiä, kuvia ja videota, olkaapa hyvät.

1. Linnassamme on vankityrmä, jossa tuomiotaan kärsii tällä hetkellä kolme roistoa. Kuitenkin, kun astelen alas tyrmään ja juttelen vartijan kanssa, hän toistaa aina vain samaa lausetta tähän tapaan: "Ei yhtään vankia vahdittavana, sir. Joko meillä on paljon ystäviä, tai teet vihollisista selvää välittömästi". Alan olla huolissani vanginvartijani mielenterveydestä, sillä minä kyllä näen vankiselleissä ihmisiä.

2. Traaginen tilanne, jossa tiimiämme uhkaa valtava hämähäkkimäinen hirviö. Yksi tiimiläisistäni päättää uhrautua, jotta muut pääsevät pakoon. Hän säntää miekka ojossa kohti hirviötä ja alkaa katkoa tältä raajoja, verta roiskuaa ympäriinsä ja muu tiimi pakenee. - Entäs jos uhrautuja onkin velho? No, tapahtuu sama animaatio: Hän hyökkää taikasauva ojossa kohti hirviötä ja alkaa katkoa hämähäkin raajoja - puukepillä. Ja vertakin roiskuu. Monikäyttöisiä nuo taikasauvat.


3. Tämä on pelistä Assasin's Creed Black Flag, katselin Jimin pelaamista. Ystävämme lentävä sotilashan se siinä huitoo musketilla. Ehkä ilmassa olikin keijupölyä? Kyllä tilanne vaan kovasti nauratti, vaikka ukko rukka päätyikin lopulta mereen.

4. Tämän jaoin kyllä jo joskus aiemminkin. Eräs tietty kypärä aiheutti grafiikkabugin, jonka seurauksena aina taistellessa päähenkilön pää yhtäkkiä vain lakkasi olemasta. Hyvin päätöntä taistelua, sanoisin.

5. Tämän leikkeen kasasin vuosi sitten, kun vasta aloittelin Dragon Agen pelailua. Luvassa leijuvia luurankoja sekä yksi warppaava tonttu.

Jos jäi bugifiilis päälle, niin youtubestahan näitä löytyy vaikka millä mitalla. Jaettu moka on yhteinen ilo.
Hyvää joulun odotusta kaikille!

Wanhat fiilistelyssä: Bilekonsolien kuningas - Playstation 2!

Sattuipa tässä muutama päivä takaperin, että istahdin koneelle katselemaan valokuvia. Kuvissa oli paljon hyviä ja hauskoja hetkiä. Arvaako joku, mikä yhdistää kaikkia seuraavia tilanteita:

- Opiskeluporukan pikkujoulut kaverin kerrostaloyksiössä
- Kaverin polttarit
- Omat polttarit
- Yliopiston ainejärjestön saunailta
- Mun ja kaverin tuplasynttärit meillä
- Meidän häät
- Uudenvuodenbileet vanhan koulun liikuntasalissa
- sateisen kesäillan viettoa vanhempieni luona
- Liikuntahetki äidin kanssa
- Nuortenillan jatkot
- Seurakunnan lastentapahtumat ja leirit
- Useat tavalliset kyläilyhetket ja spontaanit illanistujaiset?

Vauvapeliä

Kun olin 12-vuotias, minulla oli virtuaalilemmikki, ns. tamagochi. Ne olivat hittituote siihen aikaan. Omani taisi olla koira. Hoito oli melko helppoa - sen kun vain katsoi ruudun yläteunan mittareista, mitä kaikkea pikselilemmikkini oli vailla.

Peleissä muutenkin kaikki on jotenkin määriteltävissä erilaisilla mittareilla, perustuuhan pelaaminen aina jonkinlaiseen laskettavissa olevaan koodiin. Tietyssä ajassa Sims-hahmojen viihtyvyysmittari hupenee ja on aika pitää bileet. Tiettyjä valintoja tekemällä roolipelin käsikirjoitetut tiimitoverit alkavat pitää hahmostani enemmän. Pelin sisäinen laskuri pitää kirjaa kaikesta. Ja lopulta tietää saavuttaneensa jotain merkittävää, kun korviin kilahtaa tuttu äänimerkki ja ruutuun ilmestyy tuttu kuva.

Nyt meillä on vauva. Ihan oikea vauva. Tässä olennossa ei ole selkeitä teknisiä mittareita. Jotenkin pitää vain osata päätellä, mitä yksi ja sama äänimerkki milloinkin tarkoittaa. Tosielämässä kaikki ei ole ihan niin loogista kuin peleissä. Mutta toisaalta, kyllä tosielämän epävarmoissa tilanteissa onnistuminen tuo enemmän voittajafiilistä kuin jonkin vastuksen peittoaminen pelissä. Yllättäen kaikki tuntuukin todella luontevalta, normaalilta. Eipä olisi vauvoja pelkäävä entinen minäni uskonut. Terveisiä vaan sinne menneisyyteen, kyllä tästä kaikesta selviää.

 Ps. Kyllä ihan perinteinen pelaaminenkin vauva-arjessa onnistuu, esimerkiksi silloin, kun baby nukahtaa syliin ;)

Tätä lisää! - Mitä maksoin ladattavasta lisäsisällöstä?

Konsolipelin hinta uutena julkaisussa on noin 50-80 euroa. Sillä rahallahan pitäisi saada jo kokonainen pelipaketti ilman lisämaksuja ja mielellään vielä muutamia julkaisun jälkeisiä lisäpäivityksiä. Näin asia usein onkin. Kuitenkin on nykyään jo aivan arkipäivää, että myös isoihin, kalliisiin peleihin julkaistaan maksullisia ladattavia lisäosia. Kannattaako niitä hankkia? Kuka niitä kaipaa?

Onko lisärien osto ihan päätöntä?
(grafiikkavirhe vei inkvisiittoriltani hetkellisesti pään)

No se varmaan riippuu vähän sisällöstä. Itse en ostaisi peliin maksullista lisäpakettia, joka tarjoaa päähahmolle uuden mekon ja pari uutta asetta. Sen sijaan kunnon tarinallinen lisäri, jo vain kelpaa. Sopivassa suhteessa aikaa ja laatua, ei turhaa tyhjää pelin pitkittämistä ilman kunnon sisältöä.

Pelasin viime marras-joulukuussa pitkän ja eeppisen roolipelin Dragon Age: Inquisition. (Joo tuli ehkä pikkaisen hehkuteltua sitä täällä etu- ja jälkikäteen)

Elävä kokemus

Nykyajan tekniikka on tuonut elämään aivan uudenlaisen ulottuvuuden: virtuaalisen todellisuuden. Kaikki, mitä minulle tapahtuu tai mitä minä olen, ei olekaan enää pelkästään sitä, mitä teen fyysisessä maailmassa. Välillä kuulee ihmisten viittaavan siihen, ettei heillä ole elämää, kun he ovat koko ajan koneella tai että koko elämä on Facebookissa, mistä koetaan huonoa omatuntoa. Toisaalta taas kuulee sitä, miten netti toimii elämää laajentavana kokemuksena, jonka kautta voi olla yhteydessä heihin, joita ei muuten esimerkiksi välimatkan takia näkisi. Vanhempani olivat juuri käymässä 500 km:n päässä asuvan mummoni luona ja soittivat sieltä skypepuhelun minulle. 87-vuotias mummoni oli ihan hämmentynyt, että miten voi tällaista olla. Hän ei ole koskaan oikein innostunut tekniikasta, mutta oli hänestä selkeästi mukavaa, että pääsimme näkemään edes virtuaalisesti, kun ei ollut mahdollisuutta matkustaa.

Mielestäni virtuaalinen maailma voi olla toimiva jatke kaikelle muulle eikä sitä välttämättä tarvitse nähdä erillisenä irrallisena kokemuksena. Siis tottakai ihminen tarvitsee ihan fyysisesti muita ihmisiä ympärilleen ja sellaista ns. "todellista" kanssakäymistä, mutta tätä voidaan täydentää monella tavalla.
Ei nykyään varmaankaan kukaan katso pahalla sitä, jos soittaa jollekin kaukana asuvalle ystävälleen, puhelimethan ovat asia, johon on totuttu. Miksi sitten pitäisi katsoa pahalla kokemuksia, jotka tapahtuvat jollain muulla tavalla virtuaalisesti?
 Minä olen minä myös virtuaalimaailmassa. Paitsi että juuri virtuaalimaailmassa Minun on helpompi olla jotain ihan muuta kuin Minä. Kaikenlaisia lieveilmiöitä tulee, keskustelu voi jäädä hirveän pinnalliseksi, ihmiset haukkuvat toisiaan ja esittävät jyrkkiä mielipiteitä ajattelematta muiden tunteita. Tästähän somessa jauhetaan ihan yhtenään.

Miten sitten kokemukset, jotka eivät liitykään elävien, todellisten ihmisten kanssakäymiseen? Voiko niitä pitää arvokkaina tai edes kokemuksina millään tavalla? Joskus hieman humoristisesti viittaan esimerkiksi johonkin lukukokemukseeni: vierailin eilen Dinosauruspuistossa ( =luin eilen kirjan Jurassic park). Jotkut fantasiakokemukset nimittäin jäävät mieleen elävinä todellisina muistoina, joita on myös hauska jakaa niiden kanssa, jotka ovat kokeneet saman kokemuksen; siis lukeneet saman kirjan, nähneet saman elokuvan, pelanneet samaa peliä. Tätähän ihmiset harrastavat ihan koko ajan, viittaavat yhteisiin kokemuksiin. "Katsoitko eilen uutiset?" tai "Firman piikkiin ninnannunna" ta vaikkapa "Wibbly wobbly timey wimey..stuff". Yhteinen yhdistävä kokemus, joka ei kuitenkaan ole ollut kaikkien määritelmien mukaan edes todellinen, koska se ei ole tapahtunut fyysisesti.

Suurina kokemuksina mieleeni on jäänyt esimerkiksi seuraavia matkoja.
- Satumaiset vierailuni Narniassa (Narnian tarinat -kirjasarjan lukeminen)
- Pakomatka osana kanien yhdyskuntaa (Ruohometsän kansa -kirja)
- Intensiivinen seikkailu keskimaassa (Taru sormusten herrasta leffojen pidennetyt versiot katsottuna yhteen putkeen)
- Elämäni Skyrimissa (Käytin tunteja pelkkien huonekalujen rakentemiseen, sisustamiseen ja hipan leikkimiseen "adoptiolasteni" kanssa )
- Avaruusseikkailuni Komentaja Shepardina (Mass effect -trilogia)

Näihin ei yhteenkään liity kanssakäymistä todellisten ihmisten kanssa, vain fantasiahahmojen.
Tarinat, joissa on eläviä hyvin kirjoitettuja sivuhahmoja, ovat mielenkiintoinen kokemus, koska jossain vaiheessa hahmoista alkaa oikeasti välittää. Heidän puolestaan jopa itkee. Vaikka eiväthän ne ole todellisia. Mutta kokemus, onko se kuitenkin aito?

Tästä vielä loppukevennys kaikille oman elämänsä komentaja Shepardeille. Tämänkin biisin on joku omasta kokemuksestaan tehnyt muiden iloksi, kokemuksen jakamiseksi:

E3 - kesän kohokohta

Pelimaailman yksi merkittävimmistä vuosittaisista tapahtumista, E3-messut on taas täällä.  Tai siis ei täällä, vaan Los Angelesissa, mutta virtuaalisessa maailmassa välimatkoilla ei ole niin väliä. Lehdistötilaisuudet ovat täynnä julkistuksia, näyttäviä trailereita ja pelivideoita. En niitä suorana yöllä katsonut, mutta nyt nautiskelen parhaista paloista.

Pelihype tuntuu kivalta, vaikka joitain hypettämiä pelejä en välttämättä tule koskaan edes pelaamaan (esim. jos ne julkaistaan "väärällä" konsolille, siis konsolille, jota en itse omista). Lisäksi olen melko vakuuttunut siitä, että loppuvuodesta pelaamiseen käytetty aika supistunee melko minimaaliseksi. Tosin en tänä vuonna ole muutenkaan pelannut niin yltiöpäisesti kuin viime vuonna. Saapa nähdä sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ihan kaikkea sisältöä en vielä ole katsastanut, mutta omasta mielestäni kiinnostavimpia juttuja ovat tähän mennessä olleet:

Jumalan perunapelto

Tänään vähän jotain perunoista.

Oikeasti tämän päivän teksti ei liity mitenkään pelaamiseen, mutta pitäähän tähän joku hieno aasinsilta  kehitellä. Peleissä peruna ei ehkä ole mikään kestosuosikkiaihe, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Portal 2. Niinpä ryöväsin tähän jostain netistä kuvan peruna-gladoksesta alkuvirittelyksi.

Sitten aiheeseen.

Olin tänään puhumassa yhteiskristillisessä rukousillassa seuraavanlaisen puheen ja päätin jakaa sen myös täällä.

Jumalan perunapelto

Matt 20:1-16 Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan työmiehistä. Minä en juurikaan tiedä mitään viinitarhassa työskentelemisestä, mutta sen sijaan olen kasvanut perunapellon kupeessa, joten muokkasin tätä tekstiä hiukkasen enemmän Suomen kontekstiin sopivaksi. Tänään aion jakaa joitain ajatuksia Taivasten valtakunnan perunapellosta.

Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aivan aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä perunamaalleen. Hän sopi miesten kanssa satasen päiväpalkasta ja lähetti heidät perunapellolle. Yhdeksän aikaan aamulla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. "Menkää tekin perunamaalleni", hän sanoi heille, "minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa." Miehet lähtivät. Puolilta päivin ja kolmen aikaan iltapäivällä isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos vielä viiden maissa, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: "Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?" "Kukaan ei ole palkannut meitä", he vastasivat. Hän sanoi miehille: "Menkää tekin minun perunapellolleni".

Kun sitten tuli ilta, Isäntä sanoi tilanhoitajalleen: "Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten." Ne, jotka oli palkattu viideltä iltapäivällä, tulivat ja saivat kukin satasensa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain satasen. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: "Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen." Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: "Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet satasesta? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?"

 

Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

Kaikki Jeesukseen uskovat ovat töissä samalla Jumalan perunapellolla. Meille on nimittäin kaikille annettu sama tehtävä, tehdä kaikista kansoista Jeesuksen opetuslapsia, kuten Jeesus tämän lähetyskäskyn antoi silloin ensimmäisenä helatorstaina.

Meillä on vähän erilaiset työajat, sillä osa ihmisistä kuulee evankeliumin sanoman vasta myöhemmin tai ottaa sen vastaan vasta myöhäisellä iällä. Kuten torilla koko päivän odottaneet miehet kuulivat vasta illan jo lähestyessä tästä työmahdollisuudesta. 

On mahtava etuoikeus, jos saa jo lapsesta asti tuntea Jeesuksen ja näin ollen myös jo nuorena aloittaa työt siellä perunapellolla, vaikka välillä työ voikin olla todella raskasta eikä läheskään aina kovin palkitsevaa.

Meillä on myös erilaiset tehtävät ihan yksittäisinä ihmisinä, sillä Jumala jakaa eri ihmisille erilaisia armolahjoja ja tehtäviä niiden mukaisesti. Myös eri seurakuntina meillä voi olla vähän erilaiset tehtävät ja työkalut: joku menee pellolla isolla perunakoneella ja kerää valtavia määriä perunaa kerralla suureen laariin ja joku sitten ihan käsin kuokalla nostelee yksittäisiä perunoita ämpäriin. Mutta jokaisella meillä on oma paikka ja tehtävä, näin uskon.

Perunapelto on tämä koko maailma, eikä maailmaa tavoiteta linnoittautumalla jonkin kirkon seinien sisälle. Maailman tavoittaminen vaatii sitä, mihin Jeesuskin lähetyskäskyssä kehotti: Mennessänne tehkää opetuslapsia. Siis siellä arjen keskellä, ihmisten kohtaamisissa, tavallisissa elämäntilanteissa, joissa saappaat uppoavat multaan. Seurakuntarakennukset on ehkä sitten niitä paikkoja, joissa me saadaan tankata lounasta, että jaksetaan taas jatkaa toitä sillä pellolla, mille meidät on kutsuttu.

Jumala on luvannut meille kaikille palkaksi saman lahjan: pelastuksen ja ikuisen elämän hänen yhteydessään, eikä tähän lahjaan vaikuta se, miten paljon perunaa kukin ehtii elämänsä aikana nostaa tai edes se, missä vaiheessa kukakin pellolle töihin saapuu. Jumala on äärettömän hyvä ja hänen hyvyytensä ja armonsa ei ole riippuvainen meidän teoista.

Kuitenkin samalla pellolla työskentely saattaa nostattaa ihmisissä aikaan monenlaisia tunteita. Joku saattaa tulla kateelliseksi siitä, että toisen ämpäri täyttyy nopeammin, joku toinen päättääkin kuokan heiluttamisen sijaan käydä keräämässä valmiiksi putsattuja perunoita jonkun toisen ämpäristä. Joku saattaa kateuksissaan käydä potkimassa toisen perunakonetta ja puhua pahaa muiden työtavoista, joku taas ahdistuu, kun alkaa vertailla omaa pientä purnukkaansa naapurin saaviin.

Jumalan perunapellolle eivät kuitenkaan kuulu sellaiset asiat kuin kateus, vertailu ja pahan puhuminen, vaikka sellaiset voivatkin joskus olla hyvin tyypillisiä asioita meille ihmisille, oli sitten kyse seurakunnan sisäisistä asioista tai eri seurakuntien välisistä. Tai oikeastaan asioista millä elämanalueella tahansa. Mutta Jumala muokkaa myös meidän sisäistä maaperäämme Pyhän Henkensä kautta ja meidän koko elämämme saa olla sellainen matka, että saamme kasvaa enemmän ja enemmän Jeesuksen kaltaisuuteen. Ja tässä kaikessa meitä ohjaa rakkaus Jeesukseen. Koska rakastamme häntä ja tiedämme, miten hyvä hän on, haluamme nostaa mahdollisimman paljon perunoita hänen valtakuntansa laariin.

Jeesuksen sanoin: Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." (joh 13:35 vanha käännös)

Erittäin hyvää ja rakkaudellista työaikaa kaikille taivasten valtakunnan perunannostajille.

Visual novel - miten paljon pelattavaa peli tarvitsee?

Kirjan/sarjakuvateoksen ja pelin rajamailla elelee pelityyppi nimeltään "Visual novel" (Visuaalinen romaani). Japanista se kai tänne pohjolan perukoillekin on rantautunut.

Muistan lapsena lukeneeni ainakin jostakin Aku Ankan taskukirjasta tai vastaavasta tarinaa, jossa täytyi tehdä valintoja. "Jos käännyt seuraamaan mystistä hahmoa, käännä sivulle 18, jos jatkat matkaa suoraan, käännä sivulle 12". Oli jännittävää nähdä erilaisia loppuratkaisuja ja päästä ikään kuin vaikuttamaan tarinan kulkuun. Vaikka tottakai jokainen tarinakaari oli ennaltakirjoitettu ja vaikuttaminen oli vain illuusio ja lopultakaan en tyytynyt vain yhteen loppuratkaisuun, vaan halusin lukea ne kaikki. Näinpä samaa tarinaa tuli selattua monia kertoja.

Visual Novelien idea on yleisesti samankaltainen: seurataan tarinaa, jossa muutamissa kohdissa pääsee tekemään valintoja, jotka johtavat tarinan uusille raiteille. Joku voisi väittää, ettei tässä voida edes puhua varsinaisesti pelaamisesta, mutta pelaaminen on kuitenkin hyvin laaja käsite. 

Video Games: the movie (pelidokumentti)

Peliarvostelun sijaan ajattelin kirjoittaa tunnelmia äskettäin katsomastamme dokumenttielokuvasta Video Games: the movie (2014, ohjaajana Jeremy Snead).

Katselimme siis tänään Jimin kanssa ihan mielenkiintoisen dokumentin videopelaamisesta.
Puolitoistatuntisessa dokumentissa käydään läpi mm. videopelien historiaa, kulttuuria, henkilöitä, pelintekoa, tarinankerrontaa ja tulevaisuutta. Visuaalisesti dokumentti on tyylikäs, mukana on paljon haastatteluja ja kertojana ilahduttaa Sean Astin, jonka äänen tunnistaessani hihkaisin että "Jee, herra hobitti!" (Jotkut näyttelijät valitettavasti lukkiutuvat päässäni tiettyihin rooleihin). Myös musiikkia yhdistetään toimivalla tavalla. Osa musiikista on ihan pelimusiikkia, mutta soi taustalla myös tunnettuja pop-kappaleita. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisi mainita sen, että elokuvaa on rahoitettu Kickstarter-kampanjan avulla. Joukkorahoituksessa on potentiaalia moneen juttuun.

Uskoisin, että elokuva antaisi hyvän yleiskuvan videopelaamisesta heille, jotka eivät ole ihan sisällä pelikulttuurissa, mutta kuinka moni tällainen ihminen lopulta päätyisi oma-aloitteisesti katsomaan peliaiheista dokumenttia? (Toisaalta tuleehan sitä välillä telkkarista tuijoteltua jos minkälaisia dokumentteja.) Suosittelen tämän katsomista, jos haluaa helposti omaksuttavalla tavalla laajaa yleisnäkemystä videopelikulttuuriin. Nuorimpana viihdemuotona alaan liittyy yhä monenlaisia ennakkoluuloja, vaikkakin aina vain vähemmän. Oli tässä itsellekin uusia tiedonmurusia ja oli hauska bongailla tuttuja pelejä ja henkilöitä.

Dokumentti keskittyy laitepuolesta pääosin kotikonsoleihin, PC-puolta tai kannettavia pelilaitteita lähinnä vain sivutaan, toki historiaosiossa tutustutaan myös videopelihalleihin. Amerikassa kotikonsolit ovat pelaamisen pääroolissa, mikä varmaankin osaltaan vaikuttaa niihin keskittymiseen. Miinuksena voisinkin mainita sen, että loppujen lopuksi tuotos on hyvin USA-keskeinen, toki siellä tehty omaa kotiyleisöä ajatellen. Haastatteluissa vilahtaa toki pari japanilaista pelintekijää (dubattuina englanniksi, hyi) sekä muutamia eurooppalaisia. Puheissa mainitaan tai kuvissa vilahtaa myös muutama suomalainen peli, joista useimmin tietenkin Angry Birds.

Ohessa traileri. Dokumentti löytyy suomeksi tekstitettynä esimerkiksi Netflixistä.

Onko numerolla väliä?

Tämä videopelien ikärajoista kertova teksti on kirjoitettu yhdessä Jimin kanssa ja julkaistu alunperin ABC+ -perhelehden numerossa 1/2015 palstallamme "Peliblogi+".

”Äiti äiti, osta mulle joululahjaksi tää uusi peli”, Ville huutaa koneelta. Äiti saapuu katsomaan.

”Mutta siinähän on ikärajana 18 vuotta ja sinä olet vasta 12”, äiti miettii. Villellä on vastaus valmiina: ”Äh, se kertoo vain pelin vaikeustasosta, mutta mä oon jo pelannu kaikkea niin paljon, että varmasti osaan. Sitä paitsi mun melkein kaikki kaveritkin saa tän joululahjaksi”.

Äiti kohauttaa olkapäitään ja päätyy kauppaan ostamaan peliä. Ison marketin kassaruuhkassa myyjäkään ei ehdi kiinnittää huomiota ostokseen. Näin pikku-Ville saa paketistaan toivomansa pelin ja sulkeutuu omaan huoneeseensa sitä pelaamaan. Vähänpä äiti tietää, millainen maailma paketista pojan huoneessa avautuukaan.

Kuvattu tilanne saattaa olla todellisuutta valitettavan useassa perheessä.

Ikärajaherääminen

Suurin osa kaikista julkaistuista peleistä on käytännössä melko harmittomia, mutta yksikin väärän ikäisenä pelattu peli voi olla jo liikaa. Jotkut saattavat yhä langeta tuohon pikku-Villen selitykseen: ikäraja kertoo vain pelin vaikeustasosta.

Itse asiassa ikärajamerkinnät eivät kerro mitään siitä, kuinka vaikea peli on, vaan ne on tehty suojelemaan lasta pelien ja muun viihteen haitalliselta sisällöltä.

Ei. huvita. pelata.

Välillä iskee kummallisia kausia. Ei nimittäin yhtään huvita pelata. Ajatuskin ohjaimen pitelemisestä tuntuu vastenmieliseltä tai ylitsepääsemättömän raskaalta.

Kuulostaa ihan terveelliseltä vaihtelulta.

Onko tämä sitten hyvä juttu? Innostaako se minua aktiivisempien harrastusten pariin? 

Olisikin niin.

Käytännössä olen tällä kertaa vaihtanut peliaikani lukemiseen sekä tv-sarjojen ja elokuvien tuijotteluun. Eli makaan edelleen sohvalla ihan yhtä paljon. Talvikeli ei houkuttele pihalle kuin pakon edestä. Kummallista, sillä ennen lumi teki minut suorastaan hulluksi ja vielä muutamia vuosia takaperin rakentelin yksikseni igluja takapihalle.

Pelaamattomia kausia onneksi mahtuu elämääni useamminkin, viime vuonna sellaiset olivat kuitenkin aivan merkillisen harvassa. Marras-joulukuussa tuli tahkottua niin paljon pelitunteja mittariin, että ehkä sain yliannostuksen.  

 Noh, pian päättyy jälleen tammikuu ja sen myötä Netflixin ilmaiskuukausi, joka on helppoudellaan varmasti myös vaikuttanut sohvakäyttäytymiseeni. Ehkä alan ensi kuussa jälleen herätellä kadonnutta pelihaluani. Tai lähden ihan jopa pihalle. Aurinkokin saattaa silloin jo paistaa.

Vuoden 2014 hetki

Hyvää uutta vuotta!
Olen tässä pohdiskellut, mikä olisi ollut hienoin ja koskettavin hetki, minkä olen jossain pelissä nähnyt tai kokenut viime vuonna. Lopulta päädyin kohtaukseen pelissä Dragon Age Inquisition.  Pelin prologi, jos sitä siksi voidaan kutsua, kestää pelitavasta riippuen n. 10-20 tuntia. Se päättyy jonkinlaiseen katastrofiin, jossa päähenkilö on lähellä uhrata oman henkensä muiden puolesta, mutta ihmeen kaupalla selviytyykin ja löytää tiensä muiden perustamaan pakolaisleiriin. Tilanne leirissä on kireä ja epätoivoinen, mutta sitten pappi aloittaa laulun, johon muut vähitellen yhtyvät. Aiempien tapahtumien seurauksena päähenkilö nähdään luojan lähettämänä toivon tuojana ja hän nousee lopulta inkvisition johtohahmoksi. Hienoa elokuvamaista tarinankerrontaa. Pelin loppukohtaus ei ole läheskään yhtä eeppinen kuin tämä hetki.