tiistai 19. heinäkuuta 2016

Maryn päiväkirja (Arvostelussa Stardew Valley)

Varsinaista arvostelutekstiä vasta ihan lopussa lyhyt pätkä. Intouduin sen sijaan kirjaamaan pelikokemuksestani fanifiktiota. Perustuu vahvasti pelin tapahtumiin, joten sisältää jonkin verran spoilereita. Toki olen oikonut ja omiani heitellyt sekaan aika paljon. Tämä oli ihan hauskaa, tosin meinasi venyä ikuisuusprojektiksi, joten loppua kohden tekstit huomattavasti lyhenevät.

Elämäni Tähtisumun laaksossa 

***Päiväkirjan omistaa Mary, muiden näpit irti!!!***

Syksy

En päässyt taaskaan opiskelemaan, mutta sain jonkun duunin puhelinmyyntifirmassa. Eiköhän tämä toinenkin välivuosi tästä... Mitähän sitä elämällään tekisi.

Lopputalvi

Nyt se on tapahtunut! Kyllästyin rasittavaan työhön ja avasin vihdoin vaarin minulle kirjoittaman kirjeen. Olen perinyt isoisän maatilan Tähtisumun laaksosta, läheltä Pelikaanikylää. Aika pakata omaisuuteni. Lande-farmi, täältä tullaan!




Kevät

3. päivä Kevättä
Täällä sitä nyt ollaan! Aika pieni tämä mökki, mutta eiköhän elämä tästä lähde sujumaan. Kaupungin pormestari oli minua vastassa bussiasemalla. Kyläyhteisö vaikuttaa mukavalta. Jokainen tuntuu tietävän, kuka minä olen, eli ilmeisen pienet piirit täällä.

25. päivä Kevättä
Olipa vaan järkytys, missä kunnossa paikka on: aivan umpeen kasvanut koko piha. Monta päivää meni, mutta nyt minulla on pieni kasvimaakin.


Kesä

5. päivä kesää, perjantai
Tutustuin tänään Saluunassa Samiin, Abigailiin ja Sebastianiin. Tosi kivoja tyyppejä. Niillä on bändi, lupasivat, että pääsen joskus seuraamaan treenejä. Kaikki on suunnilleen mun ikäisiä parikymppisiä, mutta ne asuu silti porukoillaan. No, ehkä se on täällä päin tapana.

20. päivä kesää
Pormestari Lewis esitteli tänään vanhaa kylätaloa. Aivan räsistynyt paikka. Olen ihan varma, että näin siellä kummituksen! Tai no jotain siellä taatusti oli. Pakko palata illalla uudestaan.




21. päivä kesää
En meinannut uskoa silmiäni, kylätalolla asuu jotain pieniä keijukaisia tai jotain. Lupasin viedä niille tavaroita ja vastineeksi ne tekevät jotain.. no näkee sitten onko tämä viisasta. Syteen tai saveen.


28. päivä kesää
Tänään on kesän viimeinen päivä. Kylläpä aika vaan hurahti. Illalla on joku tapahtuma rannalla, koko kylä kerääntyy seuraamaan meduusojen syysmuuttoa. Kuulostaa jännältä.
ps. Naapurifarmilla on lehmiä. Ihania.. haluan vielä joskus oman lehmän!


Syksy

4. päivä syksyä
Minulla on kissa! Annoin sille nimeksi Kisumisu. Pitää toivottavasti hiiret loitolla talvella.

15. päivä syksyä.
Satoi vettä. Mentiin Abigailin kanssa metsään kävelylle. Ollaan siitä outoja, että tykätään molemmat sateesta. Sen lisäksi, että hän soittaa bändissä rumpuja, niin upeasti soittaa myös huilua. Musisoitiin vähän. Abigail on kyllä kiva ja tykkää videopeleistä ja kaikista fantasiajutuista. Hän opiskelee etänä jotain... eipä oo tullut tarkemmin kysyttyä, mitä.

Viimeinen päivä syksyä
Löysin Halloween-labyrintistä kultaisen kurpitsan! Myin sen kyllä heti E-bayssa, kun vähän tässä rahapulaa on ollut.

Talvi

11. päivä Talvea
Mikään ei kasva ja lunta vaan sataa. Robin aloitti syksyllä rakennusurakan ja laajentaa taloani, saan vihdoin kunnon keittiön. Siinä hommassa menee päivät autellessa.
Oltiin eilen Sebastianin luona pelaamassa jotain roolipeliä, minä ja Sam. Abigail on kipeenä.
Pakko sanoa, että Sam on kyllä tosi kiva. Se skeittaa ja soittaa kitaraa ja käy pätkätöissä paikallisessa supermarketissa siivoojana. Vähän niinku mäkin viime talvena, ei silleen mitään hajua, mitä elämältä oikeesti haluais...
Sebastiankin on iha mukava. Se lähinnä istuu koneella. Tekee kuulemma jotain töitä verkossa. Ainoo, mikä mua ällöttää, on se että se polttaa. En vaan jotenkin siedä röökin hajua yhtään, yäk.

16. päivä talvea
Sain vinkin, että läheisestä kaivoksesta voisi löytyä vaikka mitä myytävää. Sinne siis suuntasin. Huh, mikä homma, ottaa kyllä kunnon päälle. Lisäksi siellä oli jotain ihmeellisiä limaörkkejä ja ötököitä. Mutta löysin aika paljon kuparia. Onpa ainakin jotain hommaa talveksikin.


25. päivä Talvea
Juhlittiin keskustorilla joulua. Täällä on sellainen tapa, että jokainen saa salaisen ystävän, jolle antaa lahjan. Tänä vuonna sain pormestarilta teekannun. Itse tein Shanelle Chili-chutneyta, kun tiesin, että se on hulluna chiliin. Shane on vähän sellainen masentuneen oloinen mies, joka asuu naapurifarmilla ja käy töissä siinä samassa marketissa kuin Sam. Alkuun se oli mulle aika töykeä, mutta nykyään heitetään kyllä ihan hyvääkin läppää välillä. Jostain syystä kun tulee pyörittyä siellä marketissa välillä... En tykkää paikasta, mutta niillä on jotenkin aika kiva siivooja...


Kevät! toinen vuosi Lande-farmilla.

En oo hirveesti ehtinyt kirjoitella. Innostuin kalastuksesta. Kevätkylvöissä meni aikaa. Istutin valtavasti chiliä, sillä on nyt kova kysyntä. Tein ihan hyvän tilin.

Kesä.

6. päivä. Olin tänään katselemassa, kun Sam skeittasi. On se taitava.

19. Päivä. Olin Samin luona kylässä, tehtiin lettuja. Pudotin vahingossa kananmunan lattialle juuri, kun niiden äiti tuli. Hermostutti jotenkin niin.

25. Päivä
Sam Sam Sam... *huokaus* Tykkääköhän se musta yhtä paljon kuin mä siitä...


28. päivä.
Tutustuin tänään Linukseen, siihen outoon mieheen, joka asustelee kesät-talvet teltassa Sebastianin kodin takana olevassa metsässä. Kaikki pitää sitä jotenkin outona. No outohan se on, mutta oikeesti tosi mukava, ei olis uskonut! Neuvoi tosi hyvän marjapaikankin.

Syksy

1. päivä syksyä
Hommasin kanoja ja ankan. Annoin ankalle nimeksi Aku Ankka. Sitten tajusin, että sehän on tyttö, kun se munii. No ei kai hirveästi haittaa, vaikka sen nimi on Aku...

15. päivä Syksyä
Innostuin kokkailemaan ja leivoin suklaakakun. Söin sen melkein kokonaan, nyt on vähän äklöttävä olo.

20. päivä syksyä.
Eilen satoi vettä koko päivän. Menin aikaisin nukkumaan. Näin unta, että menin Samin kanssa naimisiin. Ehkä vihdoin voisin uskaltautua sanomaan sille jotakin...



26. päivä Syksyä
Olin eilen illalla Samin luona kylässä. Me seurustellaan! awwww en kestä, ihanaa!


Arvio

Stardew Valleyssä jokainen Harvest Moonia pelannut on heti kuin kotonaan, mutta uusille tulokkaillekin aivan loistava peli. Farmilla ja sen ympäristössä on tarjolla paljon tekemistä ja kokemista ja pelin sivuhahmot ovat ihan hauskoja. Alkuun pääsee helposti, mutta kaikkea ei opeteta kädestä pitäen, vaan monet asiat löytyvät vain tutkimalla ja oivaltamalla itse tai vaikka juttelemalla muille asukkaille ja katsomalla telkkaria (tai jos on, kuten minä, eikä millään tajua jotain, niin netistä löytyy ainakin fanien tekemiä oppaita, kuten jokaiseen peliin nykyään). Mukavaa moniksi tunneiksi, suosittelen kaikille rauhallisesta meiningistä tykkäävälle. Hintakin oli jotain 15 euron luokkaa, eli rahoilleen saa vastinetta.
Peli tallentaa vain ja ainoastaan, kun hahmo menee nukkumaan. Onneksi pelin saa tarvittaessa pauselle milloin vain. Aika tehokkaasti kesän aikana on tullut vauvan päiväuni-, yöuni- ja satunnaisia "isä leikkii vauvan kanssa" -hetkiä vietettyä Stardew valleyn parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti