Shiness - ensifiilikset ja kokemukseni Kickstarter-tukijana

 Kerran olen laittanut rahaa Kickstarter-kampanjaan. Totta kai kyse oli pelinkehityksestä. Tämä tapahtui keväällä 2014. Kyseessä oli ranskalaisen Enigami-stuodion tuotos Shiness: the lightning kingdom, jossa perinteiseen roolipelailuun on yhdistetty taistelupelien mekaniikka (siis mätkintäkaksintaistelupelien tyyliin Tekken).

Ihastuin projektin esittelymateriaaliin. Miellyttävän söpöt mangatyyppiset pelihahmot eivät olleet mistään valmiista fantasiagenrestä, vaan alkuaan yhden ihmisen luomasta fantasiamaailmasta, joka laajeni kaveriporukan peliprojektiksi ja siitä sitten suuremman luokan produktioksi. Erityisesti minua sykähdytti, että maailmaan oli luotu kokonaan oma kieli, jolla hahmot puhuivat Kickstarter-kampanjan trailerilla. Pelin luvattiin ilmestyvän PC:lle keväällä 2015 ja konsoleille ehkä myöhemmin, jos kampanjasta tulisi tuottoisa.

Yksi päähahmoista latausruudulla.
Alareunassa lukee jotain kuvitteellisella maherien-kielellä.

Taisin laittaan kampanjaan n. 40€, joka on mielestäni ihan sopiva hinta pelille. Se oli myös pienin summa, jolla sai oman nimensä lopputeksteihin, mikä oli kutkuttava ajatus, olenhan lopputekstifriikki. Elokuvateatterissakin kökötän lopputekstien ajan, jos se vain on mahdollista. Inhoan niitä mainoskanavia, jotka katkaisevat elokuvan heti lopputekstien alettua (kuten TV5 tai jopa venäläiset elokuvateatterit. Yäk, mikä käytäntö.)

Käytännössä siis ennakkotilasin pelin digitaalisen version, tuossa vaiheessa vielä PC:lle, sekä bonuksena paljon digitaalista lisämateriaalia. Toki ostin sian säkissä, sillä onhan epäonnistuneista Kickstarter-kampanjoista kuultu paljon. Vaikka rahoitus menisi läpi, ei tuote aina olekaan välttämättä lopulta sitä, mitä alunperin on luvattu. Jäin pitämään peukkuja ja lopulta koko asia unohtui taka-alalle.

Paljon ehtikin aikaa kulua. Projekti viivästyi lopulta yli kaksi vuotta luvatusta, mutta mielestäni se kannatti. Peli ilmestyi PC:lle, PS4:lle ja XboxOnelle tämän vuoden huhtikuussa. En hirveästi kolmen odotteluvuoden aikana seurannut pelin kehitystä lukuun ottamatta joitakin tiimin facebook-päivityksiä ja sähköposteja. Mielikuvituskielinen tervehdys "Owa Djijinoli!" toistui usein pelin Facebook-sivulla ja jäi mieleen. Päivitykset olivat aivan alkuun ranskaksi, myöhemmin myös englanniksi. En osallistunut suljettuun betaan, vaikka se kuuluikin tilaukseeni. En ole luonteeltani betatestaaja, haluan mielelläni nauttia valmiista paketista.

Liian pitkä peli vaiko pelkkä kolmenkympin kriisi?

Edellisestä Tales of -kokemuksesta innostuneena päädyin huhtikuun lopulla lainaamaan kirjastosta saman sarjan hieman uudemman pelin Tales of Zestirian. Tiesin, että edessä on pitkä koitos, mutta päätin kuitenkin tarttua siihen, sillä olinhan edellisestäkin pelistä selviytynyt.
Tämän läpipeluun aikana opin yllättävän paljon.
Se ei kuitenkaan ole varsinaisesti mitenkään kyseisen pelin ansiota, sillä tuohon reiluun pariin kuukauteen mahtui paljon kaikenlaista.

Kirjastoissa kirjojen keskimääräinen laina-aika on yksi kuukausi. Pelien laina-aika on kaksi viikkoa.
Sinänsä vähän kieroa logiikkaa, sillä 300-sivuisen kirjan lukemiseen kuluu ehkä noin 10 tuntia. Japaniroolipelin läpäisyyn taas kuluu noin 45 tuntia - jos haluaa suorittaa kaiken, noin sata tuntia. Alkuun ahminkin peliä pitkiäkin pätkiä iltaisin ja päiväuniaikaan. Olin päättänyt pelata sen läpi, vaikka kaikessa viihdyttävyydessään sisältö olikin aika perushöttöä.

Minulle tarjottiin keväällä yllättäen töitä, joten kokeilin pari kuukautta, miltä tuntuu elämä ruuhkavuosissa. Mies hoiti lastamme kotona ja minä kävin töissä. Vaikka kyseessä olikin yhdenlainen unelmatyöni (seurakunnan lapsityöntekijänä), totesin, että en halua vielä palata pysyvästi työelämään.
Töissäkäynnin ja pienen lapsen äitinä olemisen yhdistäminen onkin aika rankkaa.
Minua ahdisti, kun en kiireisimpien työviikkojen aikana ehtinyt tehdä lapsen kanssa muuta kuin nukkua, kun työpäivät venyivät kellon ympäri. Kolmekymppisetkin jäivät juhlimatta, kun vietin ne töissä. (Vaikka sainkin mm. yllätysonnittelulaulun ukrainalaiselta kuorolta, mitä ei varmasti olisi kotiäitinä ollessa tapahtunut).