No, itsehän siitä päätän.
Nyt jotain muuta kuin peliarvostelu:
Uusi luuri
Sain (=mieheni osti minulle melkeinpä väkisin) uuden puhelimen (Honor 8) ja siirryin Androidin aikakauteen. Olenkin siis hämmentyneenä selaillut Google Play -kaupan monipuolista valikoimaa. Aiemmin käytössä oli vanha Nokia Lumia, Windows-puhelin, joka jumitti ja johon ei saanut loppuvaiheessa enää juuri mitään sisältöä. Facebookin messengerkään ei tukenut puhelinta enää yli vuoteen.Toisaalta huomaan, että toimiva puhelin yrittää varastaa huomioni koko ajan ja valitettavan usein myös onnistuu siinä. Se etu vanhassa luurissa oli, että sitä tuli käytettyä tasan silloin, kun joku soitti tai laittoi Whatsappiin viestiä. Siinä vaiheessa jääräpäisyyteni suli, kun Whatsappikin lakkasi vastaanottamasta mitään muuta kuin pelkkää tekstiä. "Okei, voisi se uusi puhelin sittenkin olla ihan hyvä idea".
Pakkaspäivien sisäpuuhia kaksivuotiaan kanssa
Tyttäremme on pian 2,5-vuotias. Olen antanut hänen jo kokeilla muutamia yksinkertaisia pelejä ja sovelluksia. Hänen serkkunsa käytti Pipsa-possu-teemaista piirrustusohjelmaa, joka on meilläkin ollut nyt innostuneessa käytössä. Lisäksi telkkarista tuttu Taavi-koira osui silmiini ja ollaankin päästy Taavin kanssa rakentamaan ja koristelemaan hiekkalinnoja. Maailman yksinkertaisin ja tylsin peli, sanon minä. Tyttäreni on toista mieltä, ja haluaa tehdä vielä yhden  |
| Ehkä Pipsa-possun piirto-ohjelmassa parasta ovat sitten animoidut tarrat? |
Melko luontevasti tuon ikäiseltä luonnistuu kosketusnäytön käyttö, mutta hiiri onkin jo paljon vaikeampi konsepti. Isi käyttää hiirtä, tietää tyttö. Hänkin halusi osallistua ja otti jonkun etäisesti hiirtä muistuttavan lelunsa, jonka kantoi Jimin pöydälle, heilutteli siinä ja totesi sitten "Älä häiritse, teen töitä nyt!"
Peliohjainkin vaatii enemmän yhdistelevää ajattelua kuin suora kuvan täppäily. Muistan, kun hieman alle 1,5-vuotiaana tyttömme tajusi peliohjaimen ja ruudulla tapahtuvan liikkeen välillä yhteyden. Hän livahti ohjailemaan ruudulla näkyvää autoa ohjaimen jäätyä hetkeksi sohvalle lojumaan. Silmät ihan kirkastuivat ja suusta kuului "aato, aato!". Tilanne oli pakko ikuistaa videolle.
Parasta juuri nyt on kuitenkin tavallinen paperi ja vesivärisivellin. Päivässä maalaamiseen voisi kuluttaa aikaa vaikka useita tunteja. Väriä ovat tosin saaneet kylkeensä myös seinät ja muutamat huonekalut... onneksi on edes vesiliukoista. Ensimmäinen pääjalkainenkin ilmestyi paperille viikko sitten. Ah, ylpeänä äitinä fiilistelin tätä kovasti. On hienoa saada seurata koko ajan läheltä, kun lapsi oppii uutta ja oivaltaa asioita.
 |
| Tämä kuva esittää veljeäni. Ihan on näköinen. |
Uusi Boxi
Peliarvosteluja lukiessani aika usein kaihoisasti harmittelen, että itseäni eniten kiinnostavat pelit ovat suurelta osaltaan pleikkarinelosen yksinoikeuspelejä. No, toisaalta on kai vähemmän surullista jättää pelit väliin siksi, ettei niitä ole konsolin puuttuessa mahdollista pelata kuin siksi, ettei yksinkertaisesti edes ehtisi pelata kaikkea tarjolla olevaa, vaikka mahdollisuus olisikin.
Uusi konsoli meille toki hiljattain hommattiin, Xbox One X, joka on siis lähinnä tehokkaampi ja pienempi versio alkuperäisestä jättilaatikosta. Vanhempi versiokin sai hyvän uuden kodin. Uusi laatikko on ollut meillä ehkä kuukauden, enkä ole vieläkään edes kirjannut omaa pelitiliäni siihen. Tällä hetkellä ainoa konsolipeli, jota pelaan on Xbox360:lle alennuksesta haalittu jo kymmenen vuoden ikään ehtinyt peli Tales of Vesperia. Hyvin maistuu parin tunnin pätkissä, kun vain tilaisuus tulee. Tämä on kolmas pelaamani Tales -sarjan peli ja tuntuu kyllä hyvin samanlaiselta kuin aiemmin arvostelemani Tales on Symphonia. Samalla saa tarpeellisen anime-annostuksenkin, fiilistelen aina ensin koko alkutunnarin peliä käynnistäessä.Mutta nyt olemme suuntaamassa Muumiaiheiseen ulkoilutapahtumaan, joten tämä tästä tällä erää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti