Wanhat fiilistelyssä: Ni no kuni

Tuli Facebookin muistoissa niin hauskoja pelipäivityksiä vastaan, että pitää ihan jakaa tännekin. 

13.8.2013

"Haaksirikkouduimme saarelle, jota luulimme autioksi. Oli siellä kuitenkin elämää: Keskustelin luolassa sinisten rapujen kanssa, löysin keijujen komediateatterin sekä tein tutkimusmatkan keijujen äidin vatsaan, jossa oli lastentarha. Voitin vatsassa häiriköineen jättimäisen meduusan ja palasin onnellisesti keijukylään. Sitten laiva olikin jo korjattu ja saatoimme jatkaa matkaa.
Kiitos tästä elämyksestä Level-5."

15.8.2013 

"Eilen pukeuduin sika-asuun, jotta pääsisin livahtamaan vartioiden ohi palatsiin tapaamaan prinssiä.

Jokin meni kuitenkin pieleen ja suuri sumu siirsi koko seurueen menneisyyteen. Jotta pääsisimme nykyaikaan, täytyy löytää tehokas taikasauva, joka on piilotettu hautausmaan takaiseen luolaan. Zombit eivät millään meinannet päästää meitä hautausmaalle ennen kuin tekeydyimme kuoliaaksi. Sen jälkeen vastaanotto oli vieraanvarainen, sain jopa pääsylipun zombien kasinolle. Jäimme yöksi vanhaan vajaan. Tänään ajattelin jatkaa taikasauvan metsästystä. Ps. Peleistä tulee jotenkin paljon mielenkiintoisempia päivityksiä kuin tosielämästä, vaikka tosielämän puolellakin on kaikkea jännää tapahtunut. Siitä sitten ehkä toisella kertaa."

Vuonna 2013 minulla oli usein tapana kuvailla kummallisia uniani facepäivityksissä, joten näiden päivitysten julkaisu kirvoitti myös kommentteja kuten "ai tää ei ollutkaan sun uni :D"

Ni no kuni: Wrath of the white witch herätti alun perin mielenkiintoni sillä, että Studio Ghibli oli mukana suunnittelussa ja teki peliin välianimaatioita. Vaikka näiden animaatiopätkien osuus oli suuren pelin mittakaavaan nähden melko vähäinen, loivat ne kyllä hienosti tunnelmaa. Peli oli juoneltaan polveileva, toki paikoin hyvin kliseinenkin japanirope, mutta monessa kohtaa todella hauska, oivaltava ja yllättävä. Taistelumekaniikkaan liittyi otusten sieppaamista ja kesyttämistä, mikä oli muistaakseni ihan mukiinmenevää, vaikkakin homma meni välillä grindauksen puolelle (mikä toki on myös lajityypin ominaisuus). Peli julkaistiin alun alkujaan jollekin Nintendon käsikonsolille ja myöhemmin julkaistua Ps3-versiota pidennettiin jonkin verran. Alkuperäinen loppu oli selvästi hahmotettavissa ja eeppinen, mutta pidennetty osio oli jopa hieman turha, ei tuonut peliin mitään mullistavaa ja myös loppui vähän töksähtäen. Hyvät muistot tästä pelistä kuitenkin kokonaisuudessaan jäi.

Jatko-osaa en koskaan pelannut. Olisikohan ollut niin, että sillä kertaa en enää raaskinut ostaa kokonaista konsolia yhden pelin takia... (ps3:n hankin osittain ihan tätä peliä varten, mutta toisaalta myös Blu-ray-soittimeksi, sillä Xbox360 pyöritti vain dvd-levyjä. Ja tulihan sillä lopulta pelattua monia muitakin yksinoikeuspelejä.)