Assasiinin uskontunnustus

Joulukuussa sai ensi-iltansa elokuva Assasin's Creed (AC), jonka kävimme tällä viikolla Jimin kanssa katsomassa. AC on suosittu pelisarja, josta olen suunnilleen kärryillä ja välillä innostunut, en kuitenkaan mikään superfani. Oikeastaan Assasin's Creed on pelejä laajempi universumi, jonka maailmaa laajentavaa tarinaa on aiemmin nähty ainakin kirjoina ja sarjakuvina, nyt sitten myös elokuvana. Leffasta inspiroituneena päätin jotain aiheesta kirjoitella.

Pelit museoon ja museoon pelaamaan!

Pelimuseo avattiin Tampereen museokeskus Vapriikkiin reilu viikko sitten. Teimme sinne parin tunnin vierailun Jimin synttäreiden kunniaksi. Koettavaa olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Mielestäni pelimuseon perustaminen on oikea kulttuuriteko (yllättyikö joku, että juuri minä sanon noin ja vieläpä peliblogissa?). Pelimuseo on muuten Suomen ensimmäinen joukkorahoitettu museo.

Pelit ja museo saattaa kuulostaa yhdistelmänä aika tylsältä, sillä kuinka moni haluaisi käydä ihailemassa vitriinissä olevia pelikoteloita? Onneksi sana museo on nykypäivänä saanut vaikka minkälaisia interaktiivisia ilmenemismuotoja ja tästä myös pelimuseo on hieno esimerkki. Lähes jokainen esitelty peli on pelattavissa. Toki esillä on myös esimerkiksi seinällinen erilaisia pelikonsoleita. (Ne on siis kirjaimellisesti ripustettu seinälle, kuten kuvasta näkyy.)

Tässä pieni kurkistus pelimuseon tarjontaan, mutta jos vain mahdollista, kannattaa käydä itse paikan päällä tutustumassa, suosittelen! Vapriikin pääsylippu maksaa aikuisilta 12 euroa ja samalla lipulla pääsee kaikkiin muihinkin näyttelyihin (joita on yhteensä ihan liikaa yhdelle kerralle, mutta ehkä kaikkiin ei tarvitsekaan niin suuresti syventyä).

Vuosikatsaus 2016

Jälleen ollaan liikkumassa kohti vuodenvaihdetta. Onkin siis aika katsahtaa menneseen. Perinteiseen tapaan tein vuonna 2016 pelaamilleni peleille oman sivun, jonne pääsee vaikkapa tästä. Siellä onkin tämän päivityksen varsinainen sisältö, eli aakkosjärjestyksessä luetellut pelit sekä lyhyet arviot niistä. Kannattaa katsoa. Mitäpä tässä sen enempää tähän siis jaarittelemaan.

Ammottavan tyhjiön osaan sivulla kuitenkin jäävät Oculus Riftille julkaistut pelit. Haaveilen kirjoittavani niistä joskus jotain ihan oikeasti. Sitä odotellessa, hyvää ja pelirikasta uutta vuotta kaikille!

Mikkisofta keksii aina uutta höpöä vuodenvaihteeseen.
Tällä kertaa pelaajavaakunan. Susi tulee siitä, etten pelaa moninpelejä.
Jostain syystä Gamertag ei näy yläreunassa, vaikka ilmeisesti pitäisi.

trueachievements.com taas tilastoi pelivuottani boxilla näin.

Arvostelussa Beyond Eyes

Beyond Eyes on pieni suuri kokemus, jossa yritetään pelillisin keinoin kuvata sokean maailmaa näkevälle. Saattaa kuulostaa hieman sekavalta, mutta ei se sitä ole. Tekijä itse kuvaa peliä moderniksi saduksi. Pelien käsite tuntuu laajenevan koko ajan ja tässä on taas yksi osoitus siitä, mihin tämä taiteen muoto voi taipua. Tähän tuotokseen pitää ennemminkin suhtautua juuri tarinaelämyksenä, vaikka pelillisiä elementtejäkin siitä löytyy. Kokemus on muutaman tunnin mittainen, sopivan tiivis paketti.

Ensimmäinen versio pelistä oli alankomaalaisen Sherida Halatoen lopputyö. Halatoe perusti oman studion nimeltään tiger&squid ja peli valmistui yhteistyössä Team17-studion kanssa vuonna 2015.
Pelin suositusikäraja on 3, joten väkivaltaa ei ole luvassa. Ei tätä kuitenkaan varsinaisesti lapsille ole suunnattu.

Beyond Eyes kertoo kauniin tarinan sokeutuneesta Rae-tytöstä, joka lähtee etsimään kadonnutta ystäväänsä Nani-kissaa.
Maailmassa kaikki on näkymättömissä, eli täysin valkoista, kunnes Rae jollain tavalla havainnoi ympäristöään - käytännössä siis kuulemalla tai koskettamalla (pelissä kosketukseksi lasketaan, että kävelee lähietäisyydelle). Kun havainnointi on tapahtunut, piirtyy ympäristö näkyviin ja pysyy Raen muistissa, joten aiemmin käydyt alueet jäävät näkyville. Poikkeuksena on kenttä, jossa kaatosade sotkee havainnointia ja pelaajallekin tulee lopulta täysin sokea olo, kun näkyvyys rajoittuu koko ajan vain kosketusetäisyyteen. Se on oikeastaan ainoa todella turhauttava jakso muuten melko miellyttävästi soljuvassa kokemuksessa. Mutta ehkä sekin on tarpeen, sillä onhan pelin tarkoitus luoda välähdyksiä sokean elämästä. Pelimekaniikassa on tätä tukemassa yllättäviäkin oivalluksia: esimerkiksi kaikki ei aina olekaan sitä, mitä ensikuulemalta luulisi.

Taustalla kaukaisuudessa kuuluu kohinaa
- siellä on siis varmaankin vesiputous.

Peli koostuu pääasiassa kävelystä, ympäristön havainnoinnista ja muutamasta harvasta hetkestä, jolloin Rae voi vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa. Osa näistä vuorovaikutustilanteista liittyy juoneen, osa on piilotettuja yllätyksiä. Eniten pelimäisyyttä liittyykin juuri näiden piilotettujen metatehtävien metsästykseen. Pelissä on yhteensä 10 (piilotettua) saavutusta, joista suurin osa napsahtaa näistä juoneen liittymättömistä sivutilanteista. Kaikki tilanteet eivät ole kovin selkeitä, ja hermoja säästääkseni itsekin turvauduin vinkkisivustoon metsästäessäni puuttuvat saavutukset pelin läpäisyn jälkeen. Onnneksi läpäistyihin kenttiin pääsee pikavalinnan kautta ja tehdyt asiat säilyvät muistissa, joten ihan koko peliä ei tarvitse saavutusten takia kahlata uudelleen läpi, ellei sitten ihan välttämättä halua. Pelin voi pelata siis ensimmäisellä kerralla läpi ihan vain tunnelmointiin keskittyen, mikä on tarinan kannalta parempi kokemus.

Grafiikka on kauniin satumaista. Korvin kuultavat kohteet välkkyvät kaukana vain silloin, kun ne pitävät ääntä. Erivärisin nauhamaisin kuvioin korostetaan merkittäviä asioita sekä Raen tuntemuksia: pelottavia ääniä tuottavat asiat huokuvat mustaa, asiat, joiden kanssa voi toimia nappia painamalla ympäröidään sinisellä nauhalla ja niin edelleen.
Äänimaailma on minimalistinen. Lähes kaikki kuultu on yhteydessä näköhavaintoihin, mutta toki tilanteita korostetaan tunnelmamusiikilla.

Rytmi on äärettömän hidastempoinen. Itse kuljen peleissä yleensä juoksunappi pohjassa aina kun mahdollista, joten Raen hidas ja tunnusteleva kävely tuntui välillä to-del-la hi-taal-ta. Varsinkin silloin, kun halusi palata alueelle, jolla oli jo käynyt, tuntui eteneminen suorastaan matelemiselta.

Beyond Eyes tarjoaa verkkaisen ja tunnelmoivan, hieman haikean elämyksen. Pelillisesti se ei ole oikein millään mittapuulla ikimuistoinen superteos, mutta on se kuitenkin herttainen, tasapainoisesti rytmitetty ja sopivan lyhyenä kantaa itsensä kunnialla loppuun saakka. Tunnelmaltaan ja kokemuksena Beyond on sen sijaan onnistunut. Peli sai myös ainakin minut pohtimaan, minkälaista elämä ilman näköaistia olisikaan. Kun Rae-tyttö tarpoi kaatosateessa ja minua alkoi ärsyttää, etten nähnyt kunnolla ympärilleni vaan pyörin sokkona ympyrää, ymmärsin, että peli oli takonut jotain syvimmästä sanomastaan vihdoin omaankin kallooni.

Arvostelussa Dragon's Dogma

Ah, kirjastot, nuo yhteiskunnan julkiset aarreaitat.
Luin Dragon's Dogmasta muistaakseni joskus arvostelun Pelaaja-lehdestä ja se herätti kyllä mielenkiintoni, mutta sitä kuvattiin paikoin kovin vaikeaksi. Eipä sitten koskaan tullut peliä hommattua, kun en ollut ihan varma, onko se itselleni mieluinen ja oli niin paljon muutakin kiinnostavaa pelattavaa. Tässä syksyllä peli sattui osumaan käsiini kirjastossa käydessäni. "Eihän tässä mitään menetä", totesin ja lainasin pelin. Ja nyt on jälleen uusi maailma minut imenyt otteeseensa. Tässä vaiheessa en ole pelissä vielä kovinkaan pitkällä, vaikka aikaa siihen olen kyllä kuluttanut jo melkein 20 tuntia. Olen hyvä käyttämään aikaa sivutehtäviin ja tutkiskeluun. Kirjoittelenpa nyt jo kuitenkin ajatukseni tässä vaiheessa.

Dragon's Dogma (pelin alkuperäinen v.2012 versio),
Capcom, xbox360, PEGI-18

Japanilainen ydin länsimaisessa kuoressa

Dragon's Dogma on toimintaroolipeli, jonka juoni on perus fantasiahuttua:
Puolustaessaan kotikyläänsä päähenkilö suututtaa lohikäärmeen, joka kirjaimellisesti repii tältä sydämen rinnasta. Kostomatkalle on lähdettävä ja maailmakin pitäisi varmaan pelastaa ja samalla jos jonkinlaista örkkiä kurmottaa. Vuosien saatossa peliä on myyty paljon, se on saanut hyviä arvosteluja ja sitä ilmeisesti pelataan vieläkin, joten jotain on varmasti tehty oikein.

Pelistä huomaa heti, että se on japanilainen, vaikka se muistuttaakin ulkoisesti länsimaisia roolipelejä. Alkuvalikossa soiva biisi tuo mieleen minkä tahansa geneerisen animen alkutunnarin.
Välillä pelatessa nousee Skyrim-fiilis, välillä tuntuu Shadow of the Colossukselta, välillä vähän jotain Dragon Agen kaltaista, välillä Final Fantasy XII, ihan tilanteesta riippuen. Tämä on coctail, johon on otettu aineksia sieltä täältä, mutta silti kokonaisuus on toimiva ja itsenäinen. Pelissä on myös ihan omiakin oivalluksia.

Hahmoeditorilla voi luoda oman hahmonsa vaikka kuinka tarkkojen yksityiskohtien mukaan. Aikuinen tai lapsi, laiha tai lihava, mies tai nainen, arpia, viikset ja afro. Mitä saisi olla? Tyydyin tälläkertaa yhteen pelin ehdottamista valmishahmoista, vain hiukset vaihdoin.
Päähenkilö ei puhu, mikä on aika tyypillistä japanilaisissa peleissä.

"Tuostapa vähän eväslihaa matkalle",
sanoi voro ja jännitti jousensa.
"Ottihan joku muuten säilykepurkin mukaan, ettei liha mätäne?"

Hahmoluokkina ovat perinteistäkin perinteisemmät soturi, voro ja velho, mutta pelin edetessä näiden yhdistelmiäkin on luvassa. Hahmoluokkaa voi myös vaihtaa kesken pelin ja tähän peli kehottaakin.
Jatkuva valikossa roikkuminen ja taitojen sekä varusteiden vaihtelu ja kehittäminen vie aikansa, mutta on jollain tavalla tyydyttävää, kun onnistuu yhdistelemään keräämistään aineksista uusia ja parempia.

Yksivuotias osti pelin (vahingossa)

Tässä on nyt noin vuoden verran tullut opeteltua vanhemmuutta. Olen saanut huomata, että pitäisi osata ajatella monet asiat ihan uudella tavalla myös pelaamisen näkökulmasta.

Itsestään selvää oli, että lattialla sijaitseva johtoviidakko pitää ajatella jotenkin uudella tavalla, kuten myös muutenkin tavaroiden sijoittelu, ettei lapsi hajota tutkimusmatkoillaan mitään laitteita (tai itseään). Myös koko päivän kestävät pelimaratonit on toistaiseksi saanut unohtaa. Iltaisin saa joskus pelata pitkäänkin, mutta tietysti yöunien kustannuksella. Muuton yhteydessä päätimme tehdä toisesta makuuhuoneesta tietokonehuoneen, jossa oven takana turvassa on paljon lapselle sopimatonta tavaraa. Olohuoneessahan me joka tapauksessa muutenkin pääosin leikimme ja lapsi nukkuu kanssamme samassa huoneessa, niin ei lastenhuoneelle ole vielä varsinaista tarvetta.

Olen lukenut netistä juttuja, kuinka lapset ovat tehneet vanhempien tiliin suuria ostoja esimerkiksi mobiilipeleihin. Samalla ajattelin, että aikanaan pitää sitten varmasti itsekin miettiä näitä virtuaalisia maksujuttuja ja että meillehän ei varmasti mitään tuollaista tule tapahtumaan.

En tosin ajatellut, että niitä pitää ajatella jo nyt, kun lapsemme täytti juuri vuoden.

Lego-pelien evoluutio

Voikohan Lego-peleihin koskaan kyllästyä?
Pakko kirjoittaa taas kerran legoista, kun niitä on kerran tullut kulutettua.

Tausta

Oikeanpuoleisen hahmon pelaaja taisi juuri nukahtaa sohvalle.

Jokainen Lego-peli on peruskaavaltaan samanlainen, mutta kuitenkin kaikissa on omat persoonalliset yksityiskohtansa. Pelit petustuvat suosittuihin elokuvasarjoihin, mutta tarinat on toteutettu lapsiystävällisesti ja pöhköllä huumorilla maustettuna. Jossain vaiheessa peleihin tuli mukaan (elokuvista napattu) ääninäyttely, mikä teki niistä asteen verran vakavastiotettavampia. Lisäksi kaikki Lego-pelit on suunniteltu kahdelle pelaajalle, mikä lisää niiden viehätystä. Olen lähestulkoon varma, ettei meillä kulutettaisi näitä pelejä ilman tätä ominaisuutta.

Maryn päiväkirja (Arvostelussa Stardew Valley)

Varsinaista arvostelutekstiä vasta ihan lopussa lyhyt pätkä. Intouduin sen sijaan kirjaamaan pelikokemuksestani fanifiktiota. Perustuu vahvasti pelin tapahtumiin, joten sisältää jonkin verran spoilereita. Toki olen oikonut ja omiani heitellyt sekaan aika paljon. Tämä oli ihan hauskaa, tosin meinasi venyä ikuisuusprojektiksi, joten loppua kohden tekstit huomattavasti lyhenevät.

Elämäni Tähtisumun laaksossa 

***Päiväkirjan omistaa Mary, muiden näpit irti!!!***

Syksy

En päässyt taaskaan opiskelemaan, mutta sain jonkun duunin puhelinmyyntifirmassa. Eiköhän tämä toinenkin välivuosi tästä... Mitähän sitä elämällään tekisi.

Lopputalvi

Nyt se on tapahtunut! Kyllästyin rasittavaan työhön ja avasin vihdoin vaarin minulle kirjoittaman kirjeen. Olen perinyt isoisän maatilan Tähtisumun laaksosta, läheltä Pelikaanikylää. Aika pakata omaisuuteni. Lande-farmi, täältä tullaan!