Syyskuun toiseksi viimeinen päivä.
Heti auringon noustua lähdin metsästämään. Pakkasin mukaani eväät, jousen ja nuolia sekä valtavan miekkani sekä varmuuden vuoksi muutaman parantavan yrttijuoman.
Ilma oli kirkas ja kirpeä, yöllä oli selkeästi ollut pakkasta.
Aurinko loisti kirkkaana Skyrimin valtakunnan yllä. Kävelin useita kilometrejä, pidin evästauon hylätyllä laavulla ja kohtasin matkalla pari muuta metsästäjää, jotka olivat saaneet saaliikseen muutamia jäniksiä. En kuitenkaan nähnyt hiirtä suurempia eläimiä.
Lopulta löysin maasta mammutin jäljet, joita lähdin seuraamaan. Jäljet vaikuttivat melko tuoreilta.
Ne johdattivat minut tuliperäiselle alueelle, jossa oli useita kuumia lähteitä. Jo kaukaa näin surullisen näyn: yhdessä lammikossa makasi valtava, kuollut mammutti. Sen vieressä kyyhötti itkemässä jättiläinen. Jättiläiset paimentavat mammutteja näillä seuduin ja nämä valtavat tundran eläimet ovat heille hyvin tärkeitä. En halunnut häiritä jättiläistä, joten hiivin varovasti ohitse.
Pohdin, mikä ihme oli mahtanut tappaa mammutin, sillä harva siihen pystyy. Yhtäkkiä taivaalta kuului korviahuumaava ääni. "Lohikäärme!" huudahdin itsekseni puoliksi kauhusta ja puoliksi sisälläni syttyvästä innostuksesta ja etsin itselleni nopeasti piilopaikan. Kaivoin viinestä nuolia ja jännitin jouseni.
Lohikäärme oli käynyt lähistölle taisteluun valtavan jättiläishämähäkin kanssa. Kun se keskittyi vahingoittamaan hämähäkkiä, minulle jäi aikaa tähdätä. Käteni tärisi jännityksestä ja ensin ammuinkin ohi. Lohikäärme teki hämähäkistä selvää, mutta hämähäkki oli kuitenkin ehtinyt upottaa myrkkyhampaansa sen jalkaan. Kolmannella nuolella osuin arkaan paikkaan lohikäärmeen siiven tyveen ja toivoin tehneeni siitä lentokyvyttömän. Lohikäärme karjahti tuskaisesti ja huomasin tilaisuuteni koittaneen. Juoksin nopeasti mahdollisimman lähelle lohikäärmettä, joka selvästi ontui toista siipeään eikä päässyt kunnolla nousemaan ilmaan. Vedin miekan huotrasta, kohotin sen ilmaan ja yhdellä iskulla leikkasin lohikäärmeen pyrstön irti. Sillä sekunnilla valtava olento huomasi minut.
Tulen sijaan tämä lohikäärme sylki suustaan hyytävää kuuraa. Kylmyys tunki iholleni, kun lohikäärme kääntyi minua kohden. Minulla olisi vain yksi mahdollisuus onnistua. Taistelimme elämästä ja kuolemasta. Valmistauduin iskemään. Ikuisuudelta tuntunut taistelu kesti lopulta muutamia sekunteja. Miekan terä upposi syvälle lohikäärmeen kaulaan, josta alkoi tursuta tahmeaa mustaa verta. Lohikäärmeen pää lensi iskun voimasta läheiseen lähteeseen. Päätön ruumis sätki tuskissaan, mutta pian sen liike lakkasi ja väheni kokonaan.
Tärisin jännityksestä, väsymyksestä ja voitonriemusta. Peräännyin nopeasti ruhon luota, sillä tiesin hyvin, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kului noin neljä sekuntia, ja sitten kuin taikaiskusta lohikäärme syttyi palamaan. Kovalla kohinalla sen sielu erkani kantajastaan ja imeytyi minuun. Vapisin liikkeen voimasta. Hetken kuluttua edessäni oli vain valtava kasa savuavia luita. Melkein oksensin sielun siirtymisen voimasta. En varmaan ikinä totu siihen tunteeseen, kun jotain niin voimakasta tiivistyy sisälleni. Voima muotoutui sanaksi, joka vahveni ja vahveni sisälläni.
"Fo Krah Diin!" lausuin kovalla varmalla äänellä. Suustani purkautui huudon voimasta ilmaa, joka kieppui ympäriinsä ja kylmetti kaiken, mihin osui.
Dovahkiin, Lohikäärmetappaja, oli oppinut jälleen uuden voimahuudon ja oli yhtä askelta lähempänä Lohikäärmeiden vallan kukistamista.
Inspiraatio tarinaan syntyi eilisestä pelisessiostani: The Elder Scrolls V: Skyrim (Bethesda Softworks 2011 Pegi: K-18)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti