lauantai 25. helmikuuta 2017

Wanhat fiilistelyssä: Donkey Kong Jungle Beat

Tässä jokin aika sitten pelailin siskon Gamecubella Donkey kong Jungle beat -peliä, jossa ohjaaminen tapahtuu bongorummuilla. Vaikka en juurikaan Nintendon pelejä pelaile, niin arvostan kyllä heidän innovatiivisuuttaan. Pelillä on jo kiitettävästi ikää, onhan se julkaistu vuonna 2004. Idea on kuitenkin erikoisuudessaan yhä tuore.

Siskoni on hommannut Gamecuben pelkästään tämän pelin takia eikä hänellä muita pelejä sille edes taida olla. Viihtyvyyttä lisäisi huomattavasti, jos konsolissa olisi muistikortti. Tällöin jokaista pelikertaa ei tarvitsisi aloittaa ihan alusta.

Tärkeintä on saada kerättyä mahdollisimman paljon banaaneja.
Tällä kertaa jaksoin rummuttaa ja taputtaa tieni kuuden maailman läpi. Jokaisessa maailmassa on ensin kaksi seikkailukenttää ja lopuksi pomotaistelu. Ohjaaminen tosiaan tapahtuu rumpuja paukuttamalla sekä taputtamalla käsiä yhteen (rumpujen keskellä on mikrofoni, joka reagoi taputuksen ääneen, ei niinkään liikkeeseen). Ohjaus on tavallaan aika nerokas ja luonteva, vaikka alkuun vaikuttaakin tosi oudolta. Kyllähän tämä pidemmän päälle alkaa tuntua kämmenissä.

Kuvat otti Jimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti