perjantai 24. maaliskuuta 2023

Lautapelit: Sushi go!


Aloitin arvion kirjoittamisen vuosi sitten, mutta kuvat jäivät ottamatta ja sitten unohdin tämän kokonaan. 
Nyt on siis aika korjata tilanne.

Sushi Go! (sekä Sushi Go Party!)

"Pakanpläräyskorttipeli, jonka teemana on sushi? Kuulostaa kivalta", muistan pohtineeni, kun ensimmäistä kertaa tutkin tyylikästä metallista pelikoteloa. Yritin aikanaan tutustuttaa opiskelutovereitani maistamaan sushia jo ennen kuin siitä tuli aivan valtavirtaa, joten teema innosti heti. Kuvitus on söpö, mutta en tosin tiedä uppoaako teema niin hyvin sellaiseen, joka ei tiedä, mitä on wasabi. Mutta on Sushi Go onneksi pelinäkin oikein kiva. Ei mikään maailmaa mullistava, mutta kiva.

torstai 16. maaliskuuta 2023

Lautapelit: Brändi Dog

Olin pari päivää meidän kirkkokunnan nuoriso- ja lapsityöntekijöiden voimaantumispäivillä. Osallistujia oli tällä kertaa tusinan verran, mikä mahdollisti todella vapaamuotoisen ohjelman. Paljon vertaistukea, juttelua, rukousta, ulkoilua ja hyvää ruokaa. Ja loistavana bonuksena illat kuluivat saunomisen ja kortti- sekä lautapelien parissa aina yömyöhälle asti. Hyvä seura ja häiriötöntä aikaa pelata, mikä mahtava kombo!

Parin illan pelilista koostui omalta osaltani seuraavista: Ligretto, Sushi Go, Roll for it, Love Letter, Modern art sekä itselleni aivan uusi tuttavuus Brändi Dog. Peli on kotoisin Sveitsistä ja pelilautoja tekee vammaisia työllistävä järjestö Stiftung Brändi, mistä tulee nimen etuliite.

Ei yhtään Kimble, mutta melkein

Ensisilmäyksellä iskee ahdistus: olenko juuri lupautunut pelaamaan Kimbleä?!

Neljän pelaajan pelissä lauta tosiaan muistuttaa Kimblen (eli Ludon) pelilautaa, vaikka siinä onkin enemmän ruutuja. Pohjimmiltaan Dogissa on myös aivan sama idea: kuljettaa omat nappulat kotipesästä maaliin laudan ympäri. Itsehän siis inhoan Kimbleä ja sen yksitoikkoisuutta ja tuuripohjaisuutta, joten olin alkuun hieman epäileväinen pelin suhteen (enkä tainnut olla ainoa).

Mutta ei tämä ole Kimble. Ennemmin ehkä Kimble potenssiin kolme, jos sitä Kimbleä haluaa vertailukohtana käyttää. Pelilaudan ja nappuloiden lisäksi tarvitaan tavalliset pelikortit (2 pakkaa), joiden avulla liikutaan. Pelissä on toki tuurielementti siinä, mitä kortteja sattuu saamaan, mutta se mahdollistaa hienosti myös taktikointia.