Lohikäärmeen Aika: Oppivuodet. Luvut 8-11. (Dragon Age: Origins fanifiktio)

Luvut 1-3 voit lukea tästä

Luvut 4-7 voit lukea tästä

Luvusta 8 alkaen tapahtumat sijoittuvat Lohikäärmeen Ajalle vuoteen 930 ja mukailevat pelin tapahtumia, joten kunnia suuremmista juonenkäänteistä sekä osasta repliikkejä pelin käsikirjoittajille. Tulkinta, suomennos ja yksityiskohdat omiani. Näkökulma Taurielin.

 

Luku 8 Hiiri

Kävelin portaita Cullenin seuratessa perässä. Jokainen askel tuntui painavan edellistä enemmän. Viimein saavuimme tornin huipulle koetuskammion ovelle.
“Astu sisään, sinua odotetaan”, Cullen kehotti. Avasin painavan oven. Edessäni aukeni pyöreä ja korkea, lähes tyhjä tornihuone. Irving ja Greagoir seisoivat molemmat minua vastassa ja lisäksi huoneen sivuilla oli valmiudessa muutamia temppeliritareita. Greagoir nyökkäsi Cullenille, joka astui paikalleen muiden ritarien joukkoon. Cullen näytti lähes pahoinvoivalta. Mikä ihme häntä vaivasi?

Huoneen keskellä pilarin päällä oli malja täynnä hohtavaa nestettä, oletettavasti lyriumia.
“Tauriel. Koetuksesi aika on tullut. Tämän testin läpäisyn jälkeen sinusta tulee oikea maagi. Ennen aloitusta sinun tulee vannoa, ettet puhu Koetuksen sisällöstä ulkopuolisille etkä myöskään paljasta mitään oppilaille”, Irving lausui juhlallisesti. Hänen läsnäolonsa loi minuun varmuutta.
“Minä vannon.” Eihän muita vaihtoehtoja edes ollut.

“Koetuksen aikana tietoisuutesi astuu lyriumin avulla Hälveeseen. Olemme kutsuneet ennalta määrättyyn paikkaan demonin, joka sinun tulee kohdata ja voittaa”, Irving kertoi.
“Mikäli demoni saa sinusta vallan ja alat muuntautua hirvitykseksi, on yksi tämän huoneen ritareista määrätty lävistämään sinut epäröimättä ja välittömästi”, lisäsi Greagoir kuivasti kuin olisi keskustellut päivän säästä. Tunsin, kauhun sävähtävän selkäpiissäni, mutta ravistin tunteen pois.

Olin kuullut lukuisia kertoja Hälveeseen astumisesta Lyriumin avulla, mutten ollut koskaan kokenut sitä itse. Nukkuessani kuljin Hälveessä kuten muutkin, mutta kuulemani mukaan se oli erilaista. Lyriumin avulla Hälve olisi vähemmän utuinen. Pysyisin koko ajan täysin tietosena, muistaisin kaiken kokemani ja voisin jopa keskustella demonien ja henkien kanssa.

Astuin kohti maljaa ja upotin käteni lyriumiin. Neste tuntui yhtä aikaa viileältä ja polttavalta. Kohotin käden huulilleni ja hörppäsin pienen kulauksen. Neste oli kitkerää. Koko kehoni värisi. Huone alkoi pyöriä ja  kaikki pimeni.

Lohikäärmeen Aika: Oppivuodet. Luvut 4-7 (Dragon Age fanfic)

Luvut 1-3 pääset lukemaan tästä.

Luku 4 Veritaika

Tauriel, vuosi 927


"Nämä totuudet on Tekijä paljastanut minulle:
On vain yksi maailma, yksi, elämä, yksi kuolema.
On vain yksi jumala ja hän on meidän Tekijämme.
Syntisiä ovat he, jotka osoittavat rakkautensa epäjumalille.

Taian tulee palvella ihmistä, ei koskaan hallita häntä.
Rumia ja turmeltuneita ovat he, jotka ovat ottaneet Hänen lahjansa
ja kääntäneet sen Hänen lapsiaan vastaan.
He saavat nimen Maleficar, nuo kirotut Noidat.
He eivät löydä lepoa tästä maailmasta eivätkä tuonpuoleisesta.”
Kirkastus 1:1-2

Kunnioitettu Äiti lausui Valon Veisua tasaisella äänellä. Nuo kyseiset Kirkastuksen jakeet oli kaikkien pitänyt opetella ulkoa jo melkein heti Torniin tullessa. Valon Veisussa oli paljon mukavampiakin tekstejä kuin kirous taikaa väärin käyttäville. Istuin Petran ja Jowanin välissä ja katseeni harhaili pitkin kappelia. Jowan vilkuili jatkuvasti sivusilmällä uusia pappiskoulutettavia: kahta nuorta neitoa, jotka olivat saapuneet Tornin kappeliin joitakin päiviä sitten.
Jokaisen Tornin asukkaan tuli kunnioittaa Andrasten opetuksia Tekijästä, oli torniin saapunut sitten mistä taustasta tahansa. Itse olin oppinut osoittamaan rukoukseni Tekijälle jo lapsena, mutta joukossamme oli myös harvoja laaksohaltioita, joilla oli omat jumalansa.
Yhdyin lyhyeen rukoukseen ennen kuin poistumme kappelista. 

“Kuule Tauriel, oletko koskaan syvemmin miettinyt Noitia?” Jowan kysyi yllättäen kävellessämme takaisin alempaan kerrokseen. “Noidat, nuo kirotut. Mitä muuta he ovat kuin maageja, jotka käyttävät taikaa toisin kuin kirkko määrittelee?” hän jatkoi. Katsahdin Jowania epäilevästi. “Mitä ajattelet niistä Uldredin jutuista, luopiomaageista ja veritaiasta ja sen semmoisesta?” hän vielä kysäisi.
“Ai mitäkö mieltä olen? Sitä mieltä, että sinun ei pidä jatkaa tuota ajatusleikkiä yhtään pidemmälle. Karkaaminen tai veritaian käyttö johtavat vain epätoivoon ja tuhoon!” huudahdin kauhistuneena.

Minua huolestutti Jowanissa herännyt kiinnostus aiheeseen. En ymmärtänyt, miksi Uldredin piti ylipäätään edes kuvailla veritaikaa oppilaille tarkemmin. Uldred oli toisaalta tunnettu siitä, että hän oli onnistunut vuosikymmenten aikana käräyttämään useampiakin maageja veritaian käytöstä, joten kaipa hän vain halusi varoittaa meitä sen vaaroista. Toisin kuin tavallinen, Hälveestä tai lyriumista ammentava taika, veritaika imi voimansa nimensä mukaisesti verestä ja sen käyttö oli ehdottomasti ja aina väärin. Minua puistatti, kun muistelin Uldredin kuvausta tyhjiin imetystä uhrista, jonka veren Noita oli käyttänyt voimansa lähteenä. Pysähdyin.
“Jowan. Lupaa minulle, ettet sekaannu mihinkään veritaikoihin, lupaathan?”
Jowan nyökkäsi. “Joo, tottakai, unohda koko juttu. Tule, kysytään innostuisivatko Niall ja Petra tänään korttipelistä”, hän vaihtoi aihetta ja pyrähti juoksuun koko seitsemäntoistavuotiaan energiallaan niin että kaavun helmat vain hulmusivat.

Lohikäärmeen Aika: Oppivuodet. Luvut 1-3 (Dragon Age fanfic)

Lohikäärmeen Aika: Oppivuodet perustuu peliin Dragon Age: Origins (Bioware 2009). Kertomus on kaksiosainen: Ensimmäiset 7 lukua sijoittuvat aikaan ennen pelin alkuhetkeä. Luvusta 8 alkaen tarina perustuu jo varsinaisen pelin tapahtumiin, maagihahmon prologiin. Lähtökohtaisesti kirjoitin sellaiselle, joka ei tiedä Dragon Agen maailmasta mitään, joten tekstissä selitetään hyvinkin paljon käsitteitä auki. Kertomus on uskollinen pelin maailmalle, sivuhenkilöhahmoille ja kaanonille melko tarkasti (tahallisia tai tahattomia) yksityiskohtia lukuunottamatta. Apuna faktantarkistuksessa toimi erityisesti sivusto Dragon Age Wiki. Suoraan pelistä otetut Valon Veisun lainaukset ja muutamat suorat repliikit ovat omia suomennoksiani. Olen suomentanut myös pelimaailmassa ilmenevät termit ja käsitteet pääosin itse, muutamien termien osalta olen käyttänyt muista lähteistä löytämiäni suomennoksia. Pelin ikäraja on 18. Kertomus sopii huomattavasti nuoremmille, muttei ole pienten lasten satu.

 

 Lohikäärmeen Aika: Oppivuodet

Luku 1 Leimahdus

“Taian tulee palvella ihmistä,
ei koskaan hallita häntä.”
Kirkastus 1:2a, Valon Veisu

Lähtökohtani eivät olleet kovin kummoiset.

Synnyin pääkaupunkimme Denerimin haltiakorttelissa Lohikäärmeen Ajan yhdentenätoista vuonna (toisin sanoen vuonna 911 ajanlaskun alusta). "Haltiakortteli" oli oikeastaan liian kaunis nimitys muureilla ympäröidylle asuinalueelle, jonne useimmat meistä kurjista suippokorvista oli siivottu pois ihmisten tieltä. Haltiat olivat ihmisten keskellä kakkosluokan kansalaisia. Monesta asiasta oli puutetta, mutta meillä oli kuitenkin katto pään päällä ja kerjäämisen sijaan vanhempani työskentelivät, vaikkakin melko mitättömällä palkalla. Olin keskimmäinen viiden lapsen katraassa.

Sain nimeni vanhoista tarinoista - Tauriel, metsän tytär. Eihän muurin sisäpuolella mitään oikeista metsistä tiedetty, mutta edelleen myös kaupunkihaltiat kaipasivat yhteyttä luontoon. Korttelin keskellä kasvoi valtava puu, joka muistutti menneistä ajoista. Tarinoissa kerrottiin haltioiden olleen muinaisina aikoina mahtava, koko Thedasia hallinnut rotu, mutta kaikki oli ollut jo vuosisatoja toisin. Nyt Lohikäämeen Ajalla parasta, mitä vanhempani saattoivat toivoa tulevaisuuteni varalle oli työpaikka paikallisen aatelisen palvelusväessä tai aviomies hyvästä haltiasuvusta. “Haltioiden tulee pitää yhtä", toisteli isäni usein. "Älä luota ihmisiin, sillä hekään eivät luota sinuun."

Olin kahdeksan vanha, kun taikuus leimahti. Taikuus on synnynnäistä, mutta pitkään piilossa. Kuten olen myöhemmin kuullut useille käyneen, myös minun taikuuteni leimahti valloilleen suuttumuksesta. Jotenkin ihmeellisesti onnistuin irrottamaan kotimme oven koskematta siihen lainkaan ja lennättämään sen kolmen metrin päähän päin muuria. Tapaus aiheutti naapurustossa aikamoisen hälinän.

Illalla kysyin, miksi äitini itki. "Taikuus on vaarallista. Taikuus pitää hallita", hän niiskutti, muttei selittänyt enempää. Äidillä oli vahvat kädet, mutta hento ja vakava olemus. Raskaan elämän paino tuntui hänen silmissään ja hartioillaan. Hän piti huolen, mutten muista juuri koskaan hänen ottaneen minua syliin tai halanneen.

Kahden päivän päästä tulivat temppeliritarit kiiltävissä haarniskoissaan. "Sinä lähdet mukaamme. Taikapiiri on perheesi nyt. Sinusta tulee maagi", murahti toinen ritareista matalalla äänellä. Ritarilla oli lempeät silmät. Toinen ritari mulkoili perhettämme halveksivasti kulmiensa alta. "Pitikin joutua tänne suippokorvajänisten slummiin", hän mutisi itsekseen ja sai toveriltaan pikaisen tönäisyn.

Nuorin sisareni ojensi minulle muistoksi pienen sileän kiven, hänen suurimman aarteensa. Puristin sen nyrkkiini. Muuta en mukaani saanut. Minulla ei ollut edes kenkiä. Käytännöllisenä haltiana äiti oli päättänyt säästää kenkäni nuoremmille sisaruksilleni, koska saisin kuulemma Taikapiiristä kaiken, mitä jatkossa tarvitsisin.

Isäni rutisti minut halaukseen. "Toivon sinulle kaikkea hyvää, tyttäreni. Pysy lujana, mutta lempeänä", hän kuiskasi korvaani. Ritarit vetivät minut isäni sylistä ja saattoivat hevosrattaille. Sisarukset vilkuttivat. Äitini hartiat hytkyivät hänen pidätellessään itkua. Toisaalta aistin hänessä ristiriitaista helpotusta. Joku muu kantaisi minusta huolen jatkossa ja hänen vastuullaan olisi yksi tulevaisuus vähemmän murehdittavana.

Sen koommin en enää nähnyt perhettäni.

Fanifiktion kirjoittamisesta

Olen välillä kirjoittanut peleissä kokemiani asioita novellien tai päiväkirjan muotoon ja jonkin verran täydentänyt tapahtumia omalla tekstillä, mutta varsinaista itse keksimääni fanifiktiota en juurikaan ole kirjoitellut. Kirjoittaminen on kivaa, mutta en ole mikään kirjailija. Viime vuosina olen kirjoittanut lähinnä päiväkirjaa, tätä blogia sekä työkseni puheita ja saarnoja, oma lajinsa sekin.

Joulukuussa tein paluun Thedasin maailmaan Dragon Age Veilguardin julkaisun myötä. Siitä intoutuneena palasin sarjan ykkösosan pariin ja olen kyllä nauttinut pelaamisesta.

Viime viikolla aloin pyöritellä ideaa kirjoittaa Dragon Age: Origins -pelin tämänkertaiselle pelihahmolleni taustatarinan tämän lapsuudesta ja nuoruudesta, koska niistä peli ei kerro juuri mitään. 

Arvostelu: Persona 3 Reload

Persona 3 Reload on täysin uusiksi tehty versio vuoden 2006 pelistä Persona 3. Peli siis pohjautuu tuohon vanhaan peliin, mutta on täysin uudistettu. En ole pelannut alkuperäistä, joten en osaa verrata, mutta vertailukohtana on tuoreeltaan pelattu saman sarjan Persona 4 Golden, jonka arvio kannattaa lukea ensin tästä.

Peli käynnistyy heti nelososaa huomattavasti synkemmin ja huomattavasti kauniimmat grafiikat lisäävät synkkyyttä vielä asteella, vaikka grafiikka onkin animetyylistä. Pelin päähahmo, lukiolaispoika saapuu uuteen asuntolaan ja uuteen kouluun, mutta keskiyön ympäristössä on kummallisia ja karmivia piirteitä. Pian poika pääseekin osaksi mystisiä varjoja vastustavaa joukkiota.