Elokuvakokemuksen tekee täydelliseksi se, ettei tarvitse tyytyä pelkkään elokuvaan. Lopputekstien fiilistelyn lisäksi olen välillä oikea lisämateriaalien ja tekoprosessista kertovien dokumenttien suurkuluttaja. Viikonloppuna katsoin Disneyn Pocahontasin lisämatskut ja sen jälkeen huomasin leffasta paljon hienoja yksityiskohtia esimerkiksi musiikeista. Ja aina on ihan mahtavaa nähdä otoksia ääninäyttelijöistä nauhoitushetkillä, oli sitten kyse elokuvista tai peleistä.
Tässä illan ratoksi ahmaisin The Amazing Spidermanin lisälevyltä parituntisen dokkarin. Kannatti viimein muuten antaa sillekin leffalle mahdollisuus, sehän olikin aikas toimiva sovitus. Hämähäkkimies on ehdottomasti lemppari supersankarini ja teini-minäni rakasti 2000-luvun leffasovituksia lähes fanaattisesti, joten kesti melko kauan, ennen kuin olin kypsä katsastamaan tätä uudempaa sovitusta.
Lisämateriaaleja katsoessa huomaa, miten paljon väkeä ja erilaisia vaiheita lopputuloksen saavuttamiseen vaaditaan. Uskomattomat lavasteet ja erilaiset tehosteet, ääniefektit, musiikki. Jokainen tekijä ansaitsisi tulla näkyviin, mutta useimmiten näyttelijät vievät kaiken huomion.
Törmäsin tänään muuten aika koomiseen, mutta tavallaan masentavaan kuvasarjaan siitä, miten nykyään niin paljon efekteistä ja maisemista tehdään tietokoneella.
Kaiholla muistelen yhä sitä parin viikon jaksoa, jonka aikana elin läpi kaikki sormusten herrojen 9 dvd-levyllistä lisämateriaaleja. Eikä minulla ole hajuakaan, miten paljon olen kuluttanut youtubessa erilaisten Doctor Who -aiheisten videoiden parissa. Oma lukunsa ovat tietenkin vielä fanivideot jokaisesta mahdollisesta genrestä.
Peleistä on harmittavan harvoin paketissa mukana minkäänlaista making of -matskua, mutta onneksi netin ihmemaailmasta voi kaivaa kaikenlaista tietoa ja materiaalia. Fanittamisella ei ole rajaa.
Onkin ollut hauskaa seurata viimeaikoina pienen ranskalaisen studion tulevan toimintaroolipelin Shinessin etenemistä ja taustatietoja ihan reaaliajassa. Peli starttasi pienellä indieporukalla ja siihen on luotu jopa oma kieli ja fantasiamaailma. Mahtava seurata, kuinka jotkut toteuttavat omaa unelmaansa. Tämä oli ensimmäinen projekti ikinä, jota päädyin tukemaan Kickstarterissa, koska peli vaikutti sellaiselta, jota todellakin haluaisin tulevaisuudessa päästä pelaamaan.
Jos kiinnostus heräsi, niin tästä Shiness-pelin kotisivuille.
Kun tämä nyt meni hypettämiseksi, niin Dragon Agesta vielä pakko mainita, että pelistä on taas paljastettu uusia sivuhahmoja E3-messujen kunniaksi. Siitäkin pelisarjasta on tullut katsottua varmaan tuntien edestä tekijöiden haastatteluja ja muita lisämatskuja.
Harrastaako joku muukin elokuvien (tai pelien) taustamatskuja ja dokumentteja vai ovatko ne ihan turhaa ekstraa viemässä levytilaa ja tuomassa lisää hintaa tuotteille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti