torstai 31. joulukuuta 2020

Kuulumiskierros: Vuosi 2020

Isäni, jouluvalopuu, minä ja lapset


Aika kääntää jälleen katse taaksepäin ja muistella vähän mennyttä vuotta. Mitä poikkeusvuonna tapahtui? Alkuun yleisiä kuulumisia, loppuun vähän jotain peleistäkin. Sarjat ja leffat fiilistelin läpi jo aiemmin. (linkit ohjaavat toisiin kirjoittamiini blogiteksteihin)

"Ihanaa olla kotona!"

Olen yhä ollut hoitovapaalla kotona molempien lasten kanssa. Tammi-helmikuu oli ihanan touhukasta aikaa, johon mahtui Hoploppia, bussimatkailua, kerhoja ja ties mitä normaalia, joka katosi loppuvuoden ohjelmistostamme (lähes) kokonaan. Olen kieltämättä muutamankin kerran kyseenalaistanut kaupungissa asumisen mielekkyyttä, kun kaikki syyt, joiden tähden kaupunkiin muutimme, yllättäen karsittiin pois. Onneksi sentään asumme lähiössä lähestulkoon metsässä. Kerrostaloasunnon parhaiksi puoliksi ovat osoittautuneet sijainti katutasossa, sauna sekä nopea netti.


Lähitienoolla bongaamassa junia

Kevätpuolella tein loppuun nuorisotyön täydennysopintoja ja odotin maaliskuun lähiviikkoa kuin kuuta nousevaa. Jimi ottaisi isyyslomaa ja minä saisin hetkeksi vähän irtautua lastenhoidosta. No, lopulta irtauduin sulkeutumalla viikoksi päivisin luurit päässä läppärille lastenhuoneeseen ja Jimi vietti lasten kanssa isyyslomaa olohuoneessa. Muut kevään opintopäivät suoritin videoyhteydellä keittiön pöydän ääressä lasten nauttiessa Areenan tarjonnasta ja videopeleistä. Välillä tietysti kävin nostelemassa taaperoa alas pöydiltä ja kirjahyllyistä. Mutta kunnialla selvittiin! Sitä yhtä viikkoa (ja kesälomia) lukuun ottamatta Jimi kävi ihan normaalisti työpaikallaan töissä koko vuoden.

Olemme normaalistikin lasten kanssa paljon kotona, mutta kyllä koronasulku otti silti välillä koville. Lähiön leikkipuistoja kiersimme vuoropäivin, mutta välillä ei jaksanut kotoa liikkua mihinkään. Ruutuaika on ollut tänä vuonna tähtitieteellinen ja viisivuotias on välillä lähes kasvanut kiinni konsoliin. Välillä olen koittanut keksiä arjen vastapainoksi jotain erikoisempaa. Esimerkiksi vappuviikkoa vietettiin Mikä mikä maassa: Yhtenä päivänä koristeltiin kylppäristä merenneitolaguuni, toisena päivänä lipaston päälle keijujen piilopaikka, kolmantena rakennettiin lastenhuoneeseen salainen tukikohta (vilteistä ja pyykkitelineestä). Vapun herkkutarjoilua ja pöytäkoristeita valmisteltiin monta päivää. Vappuaattona isi lausui tyttärelle taikasanat: "Pelataankos huomenna vähän Minecraftia?" ja saman tien tytön mielestä haihtuivat suunnitelut vappujuhlat. Lopulta viimeistelin pöydän loppuun yksin, mutta herkut sentään maistuivat muullekin perheelle.

Vappukattaus
 

Kevään kieltojen jälkeen oli todella ihana uskaltua taas mummoloihin! Toinen yllättävän tärkeä kohde on ollut kirjasto. Onneksi oltiin lainattu valtava kasa kirjoja, leffoja ja jokin lautapelikin ennen kuin kirjastot keväällä suljettiin. (toki kotoa muutenkin löytyy näitä kaikkia hyllymetreittäin) Kesän ja syksyn aikana lähikirjastossa tuli taas käytyä suunnilleen viikottain. Mukava kirjastontäti on lapsillekin niin tärkeä, että eristyksen jälkeen esikoinen vei hänelle fanipostia.


Mummolan pihalla autoilemassa

Kesällä sentään vähän reissattiin kotimaassa. Viikonloppuihin ja parin viikon kesälomaan mahdutettiin mm. kolme huvipuistoreissua (Powerpark, Miljoonativoli ja Särkänniemi), kyläilyjä, Herra Hakkaraisen talo sekä Ähtärin eläinpuisto. Syyskuussa vanhempieni ja lasten kanssa päästiin lopulta mökillekin ja puolukkaan. (oma tekstinsä puolukkaretkestä)

Pojan seurana karusellissa
 

 "Älä pelkää, sinä et pääse putoamaan"

Pelko on ollut välillä hyvin hallitseva tunne tänä vuonna. Epämääräisyys ja epätietoisuus aiheuttavat minussa pelkoa. Välillä ahmin tylsyyteeni vähän liikaakin uutisia ja somea. 

Mitä enemmän olen erossa ihmiskontakteista, sitä suurempi kynnys on lähteä mihinkään. Huomaan, ettei yhteydenpito ihmisiin ole minulle muutenkaan kovin helppoa ja luontevaa, vaan helposti käperryn sisäänpäin ja jumitun pieniin ympyröihin. Sitä suuremmin ovatkin merkanneet ne satunnaiset leikkipuistokutsut ja kuulumisten kyselyt kaukanakin asuvilta ystäviltä. Itse en aina oikein käsitä ajan kuluakaan ihan täsmällisesti. "Vastahan me nähtiin" saattaa tarkistuksen jälkeen osoittautua tapahtuneen yli vuotta aiemmin. (Jos tuntuu, että kolahti kohdalle, niin ottakaa tämä vastaan vilpittömänä anteeksipyyntönä...)

Pelon keskellä turvautuminen Jumalaan on ollut luonnollista, mutta välillä vaikeaa sekin. Aiemmin aivan itsestäänselvät kirkkoreissut ovat vaihtuneet Youtube-strimiin sohvalle ruudun ääreen ja etäehtoolliseen. Leikkihuoneen melu ja keskittymisen hankaluus on sentään lähes yhtäläistä, vaikka lapsia on kotona vain kaksi. Vaikka loppukesästä olisi saanutkin lähteä jumalanpalvelukseen paikan päälle, en sitä lasten kanssa halunnut/uskaltanut tehdä, kun iso väkimäärä jännitti. Jimi on sentään käynyt välillä tekniikkatiimissä auttamassa striimien teossa.

Viikottainen virkistysannos on tullut vapaaehtoisohjaajana seurakunnassa ja MLL:n touhuissa. Vapaaehtoistyö on pitänyt minut järjissäni ja ihmisissä kiinni. Olen kiitollinen sitä kautta tulleista ystävistä. 

Vuosi haastoi meidän varhaisnuorisotyön ohjaajatiimiäkin luoviin ratkaisuihin. Hyvin nopeasti keväällä sulun alettua siirsimme toiminnan Zoomiin (videopuhelusovellus) ja sama toistui nyt joulukuussa. Etäyhteydellä voi todistetun mainiosti pelata ainakin hirsipuuta, Aliasta, pantomiimiä, tietokilpailuja ja jopa järjestää vappunaamiaiset. Hauskinta on ollut kisa, "hae mahdollisimman nopeasti ruudun ääreen tavara x", kun kaikki ryntäävät yhtä aikaa etsimään kotoaan tiskiharjaa tai pehmolelua. Syksyllä oli silti ihana palata kasvokkain kohtaamiseen. Alkusyksyn kohokohtana käytiin pelaamassa Megazonea, kun suvantovaiheessa vähän uskalsi tehdäkin jotain.

MLL:n perhekahvilakin luonnollisesti katkesi keväällä aiottua aiemmin. Kesällä oli ihanaa kokoontua uimarannalla piknikkien merkeissä ja syksyllä taas palattiin sisätiloihin. Ennätettiin pitää myös lautapeli-ilta, jossa sain mm. opastaa 4-vuotiaita pelaamaan Touhulapeliä. Riemukas syksyinen ulkoilutapahtumakin järjestettiin läheisellä rannalla MLL:n 100-vuotispäivänä, vaikka suurin osa juhlallisuuksista valtakunnallisesti siirrettiinkin vuodella eteenpäin. Syyskausi ennätettiin melkein saada purkkiin ennen uutta sulkua. Loppuvaiheessa tosin oli aikuisilla maskit naamalla, mutta vain viimeinen kokontuminen piti kokonaan perua. 

Harmittavasti olin syksyllä itse paljon kipeänä, niin en kaikkeen mukavaan päässyt aina mukaan. Myöskään koskaan eivät ole muut kaivaneet ja sörkkineet nenääni niin paljon kuin tänä syksynä.

Syksyllä maskit saapuivat vihdoin ryminällä katukuvaan. Alkuun bussimatkojen ja kauppareissujen maskipäiset matkustajat toivat mieleen lähinnä, että olen jotunut tieteiselokuvaan, mutta pikkuhiljaa tilanteeseen alkaa jo tottua. Siihen en kyllä totu, kun lasit menevät huonolla säällä jatkuvasti huuruun. Kuitenkin suhteellisen vähän joudun itse käyttämään suojainta missään, koska emme edelleenkään juuri liiku ihmisten ilmoilla.

Bussia tässä odotellaan

Sekalainen pelivuosi

Yli puoli vuotta pelityhjiötäni täytti lähinnä kännykkäpeli Hogwarts Mystery, jossa alkoi kuitenkin kyllästyttää ilmaispelien perussurkeus: peli pelaa minua enkä minä peliä. Onneksi siihen tuli lopulta stoppi.

Spyroa pelattiin alkuvuonna tasaiseen tahtiin sekä satunnaisia pelejä Xbox Game passin valikoimasta, kun siitä oli kokeilujakso. Loppuvuonna sitten tilattiinkin Game pass Ultimate muutamaksi vuodeksi, kun Jimi keksi keinon saada sen aktivoitua vähän tavallista halvemmalla kultatilauksesta päivittämällä. Syksyllä hankittiin myös heti julkaisupäivänä uusi Xbox series X.

Keväällä pelattiin Rare replay -kokoelmasta muinaisia Banjo & Kazooie -pelejä, mutta en niistä kovin innostunut ja ne olivat yllättävän vaikeita. Viva Piñataa tuli myös lapsen kanssa joitain tunteja pelailtua vapaatilassa. Ja tietenkin jonkin verran Lego-pelejä, joiden pelaaminen on muuttunut parisuhdeajasta vanhempi-lapsiajaksi.

Itsekseni pelasin keväällä ihastuttavan 2-ulotteisen tasohyppelytarinan Seasons after fall, jossa kettuhahmo oppii pelin edetessä vaihtamaan vuodenaikoja ja näin muokkaamaan kenttiä. Pari pulmaa oli mielestäni niin epäselviä, että piti hakea netistä vinkkejä.

Kesästä muistan kirjastosta lainatun Ryhmä Hau -pelin, jossa oli melkoisen rasittava ominaisuus: ohjeita toisteltiin ihan koko ajan, jos vaikka sattui sekunniksi pysähtymään tai jos edessä oli tulossa kerättävä esine. Välillä jopa lapseni kysyi, että eikö tuota ohjeita papattavaa Rikua saa millään hiljenemään, vaikka selostus olikin englanniksi. Mutta kyllä hän tykkäsi sen verran, että pelasi pelin kokonaan läpi. Pienille lapsille suunnattu helppo ja väkivallaton 2d-tasohyppely höystettynä helpoilla pikkutehtävillä. Pääsee ohjaamaan lempisarjasta tuttuja hahmoja, mikäs siinä. (jos sen jatkuvan ohjeiden toistamisen vain saisi pois päältä).

Syksyllä tein pitkästä aikaa paluun Skyrimiin, tosin ensimmäistä kertaa modien kanssa, vuosia sitten pelatessa niitä ei konsolille saanut. Latasin Skyrimiin ison kasan sekalaisia modeja, minkä seurauksena hahmot alkoivatkin käyttää kasvosuojaimia. Se jotenkin tämän kaiken keskellä suuresti huvitti. Tällä hetkellä harvat omat pelituntini kulutan Dragon Quest XI:n parissa.

Skyrim

Syksyllä aloitamani haaste kirjoittaa kaikista meidän lautapeleistä jatkuu ensi vuoden puolelle.


Kaikkiaan 2020 oli absurdi jatkuvien perumisten ja muuttuvien suunnitelmien vuosi, johon on myös mahtunut paljon hyviä hetkiä. Kiitollinen, että lähipiirini on selvinnyt kaiken keskellä suhteellisen kivuttomasti.

Parempaa, kaunista ja mukavaa uutta vuotta 2021 kaikille!

Toivottelee Laura

Kuvat on ottanut Jimi paria itse nappaamani lukuunottamatta.

Tuulimyllyä ihailemassa Virtain perinnekylässä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti