Blogivuosi 2021 (rakastan tilastoja)

Omat kuulumiset kirjasin edelliseen päivitykseen, mutta kiinnosti myös vähän katsoa, miten täällä blogissa meni viime vuosi. Muutenkin on ihan kiinnostavaa välillä vilkuilla bloggerin tilastoanalyysisivua.

Vuonna 2021 julkaisin 28 tekstiä.

  "Eihän tätä mun blogia kukaan lue" on perusoletukseni. Keskimäärin yksi teksti saakin noin 5-30 klikkausta. Mutta sitten on toki Google ja algoritmit. Viime vuoden klikkaussaldo onkin yllättäen n. 2450 klikkausta.

Klikatuimmaksi tekstiksi nousi lähes pelkillä marras-joulukuun klikkauksilla googlehakujen ansiosta joulukuussa 2020 kirjoittamani Monopoly Suklaan arvio. Hyvänä kakkosena elokuussa kirjoittamani käyntikokemus uudesta Skidipark -sisäleikkipuistosta. Päivitin kesällä myös vuosia sitten kirjoittamaani yhteisarviota Tampereen alueen sisäleikkipuistoista, koska se saa googlen ohjaamana tasaisesti klikkejä ympäri vuoden, tänäkin vuonna lähes sata.

Ajatuksia Halloweenista nousi listalla hyvin korkealle sijalle, koska isäni jakoi sen julkisena Facebookissa. Kuuden kärjestä löytyy lisäksi kaksi peliarviota, tosin lautapelejä.

20 kärjessä on vain yksi videopeliarvostelu: sijalla 17 kahden ensimmäisen Paw Patrol (Ryhmä Hau)  -pelin yhteisarvio. Muutenkin on kyllä tänä vuonna jäänyt videopelien arviointi aika vähälle. Alun perin perustin tämän blogin erityisesti videopeleistä kirjoittamista varten, mutta aika laajalla skaalalla peleistä ja muista oman elämänpiirin asioita tulee kirjoiteltua. Ensisijaisesti kirjoitan, koska pidän kirjoittamisesta. Aina plussaa, jos joku muukin näistä testeistä joskus saa jotain.

Facebookin puolella jakamistani teksteistä eniten kommentteja ja tykkäyksia aika luonnollisesti kirvoittivat oman elämäni henkilökohtaiset pohdinnat ja kuulumiset. Tutuilta tulee suullistakin palautetta välillä. Kiva aina kuulla, jos joku on jotain käynyt lukemassa. Netti on kuitenkin pullollaan tekstiä, kuvaa ja videota, joista valita.

Omat lempitekstini tältä vuodelta ovat Runo äidin haaveista sekä 5-vuotiaan toivepäivä. Halusin tallentaa muutaman välähdyksen kotiäitiarjesta. Vuosiin en ole runoja rustaillut, joten senkin puoleen nämä ovat poikkeus normaalista kirjoittelusta, mitä se normaali sitten ikinä tarkoittaakaan. Peliteksteistä mainittakoon nyt vaikka Donut County -pelin arvio.

 Nyt vain kohti uutta blogivuotta ja sen yli!

Top 6

Kuulumiskierros: vuosi 2021

Tänään piti periaatteessa olla työpäivä, mutta joulun vietto mummulassa venähtikin auton hajottua ja kaikki työvälineet ovat kotona, joten teen niitä töitä sitten jonain toisena päivänä. Tänään ehdin siis naputella puhelimella vuosikoosteen!

Vuoteen sisältyy muutakin uutta kuin silmälasit, mutta aloitetaan nyt vaikka niistä. Kävin vihdoin ostamassa uudet lasit kesällä siinä vaiheessa, kun vanhat lasit olivat olleet viikkoja kasassa ilmastointiteipillä. (Mies kyllä väitti, että teipatuista laseista saa hurjasti lisää nörttipisteitä.)

Tytär käski poseerata hänen leikkipandojensa kanssa.

Sapattikevään lukupiiri

Tammikuussa päätin, että alkava kevät on sapattikevät: Ajattelin nauttivani ihan rauhassa lasten kanssa kotoilusta, kun esikoinenkin on vielä kevään kotona ennen syksyllä koittavaa eskarin alkua ja hoitovapaata on vielä mahdollista pitää. Selkeä päätös toi varmuuden kieltäytyä, kun minulle yllättäen ehdotettiinkin kevääksi kirkolta sijaisuutta. Lupasin kuitenkin olla käytettävissä elokuusta alkaen, jos tarvetta silloin vielä olisi. Ja koska uusi tarve ilmeni, niin töihin myös syksyllä pääsin. Keväälläkin kyllä vapaaehtoisena jatkoin varhaisnuorisotiimissä. Suurelta osin kokoonnuimme koneen ääressä etänä, mutta loppukeväästä pääsimme myös kohtaamaan muutaman kerran livenä, mikä oli todella riemukasta! Kevään päättäjäisissä pystytimme pomppulinnan kirkkosaliin.

Tuolit turvaväliteipattu sen hetkisten määräysten mukaan.

Olin luistellut viimeksi lukiossa, mutta tänä talvena tuli lasten kanssa käytyä jäällä itsekin luistimet jalassa, kun sain äidin vanhat luistimet. Kokoontumisrajoitukset aika reilulla kädellä vähensivät mahdollisuuksia isompiin elämyksiin, mutta koitin aina välillä keksiä jotain spesiaalia. Kävimmekin mm. Pupukahvilassa sekä varasimme yksityisvierailun kotieläinpihaan ja pääsimme silittämään suloisia karitsoita.

Kuopus pääsi kevääksi isosiskon mukaan seurakunnan päiväkerhoon täytettyään kaksi vuotta ja minä sain viikossa neljä tuntia ihan omaa aikaa! Se oli kyllä aivan luksusta. Usein aika kului Xboxilla Dragon Questia pelaillen tai rauhaisasti teekupposen ja Raamatun äärellä. Toki tuli asioitakin hoideltua. Ja siivottua. Rauhassa siivoaminen on jotenkin terapeuttista.

Siivoaminen johtaa huomaamaan, että meillä on ihan liikaa tavaraa, jolle ei ole paikkaa. Keväällä osallistuinkin ammattijärjestäjän pitämälle "Paikka kaikelle lastenhuoneessa" -verkkokurssille, josta sain todella hyviä näkökulmia tavarasuhteen pohdintaan ja myös hyviä vinkkejä kodin järjestämiseen. Osa tuli käyttöönkin, mutta siistiä meillä ei silti vieläkään yleensä ole ja lisää tavaraakin on taas kertynyt. Vinkit olivat kyllä hyödyksi syksyllä töissäkin, kun vietin paljon aikaa pyhäkoululuokkia järjestäen. (Sekin projekti on yhä kesken, täytyy myöntää.)

Dragon Quest XI nappasi elämästäni 8 kuukauden aikana lopulta laskurin mukaan 130 pelituntia. Nautin suuresti hyvin tehdystä ja monipuolista sisältöä tarjoavasta japaniroolipelistä. Aivan viimesiä bonuspomotaisteluja en jaksanut enää vääntää läpi kerran hävittyäni, kun se olisi vaatinut järjetöntä levuttamista ja loppuvaiheessa peli alkoi jo kovasti toistaa itseään, mutta muuten kyllä kolusin lähes kaiken. (Pikselimaailman tehtäviä lukuunottamatta. Kaksiulotteinen retro-tyylinen pikselimaailma sai toteutuksellaan minut lähes raivon partaalle, mutta onneksi sen suorittaminen oli muusta pelistä irrallista.)

Terkut aaltojen alta!  Dragon Quest XI: echoes of an elusive age - definitive edition

Alkuvuonna luin pitkästä aikaa aivan valtavasti kirjoja sekä itsekseni että ääneen lapsille. Narnian tarinat, Hobitti, Peppi Pitkätossun tarina... Perillinen -sarja, Maze runner -trilogia, joitakin mainitakseni. Syksyllä into fiktion lukemiseen omaksi iloksi lopahti kuin seinään. Lapsille toki luemme yhä päivittäin.

Kevättalven ytimessä

 

Kesällä oli aikaa nauttia läheisten seurasta, huvipuistoista, mökkeilystä, uimarannasta ja elää lähes normaalia elämää korona-ajan keskellä. Lähirannassa järjestettiin lapsille puistoruokailua ja paljon kivaa tekemistä. Kiersimme kotieläinpuistoja ja markkinoita, asustimme viikon ystäviemme omakotitalossa ja nautimme ihanista lainanaapureista. Kävimme jopa elokuvissa ja sirkuksessa! Vuoden kulttuurikohokohta oli kuitenkin joulukuussa Tampere-talossa nähty Liisa ihmemaassa -baletti Viron kansallisbaletin esittämänä. Hullu hatuntekijä vei sydämeni, vaikka olikin vain sivuroolissa.

 

Työminä vs. Kotiminä

Kuten jo alussa mainitsin, usean kotiäitivuoden jälkeen palasin elokuussa työelämään. Työskentelen siis lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijänä vapaaseurakunnassa. Tykkään työstäni ihan todella paljon, vaikka onkin ihan erilaista tehdä tätä taas kokopäiväisesti eikä vain harrastuksena kotiäitiyden ohessa, jolloin sai poimia tehtävistä pelkät rusinat pullasta. Työnkuvaani kuuluu mm. vapaaehtoisten rekrytointia, johtamista ja tukemista, 0-13-vuotiaiden (+perheiden) toiminnan suunnittelua, käytännön toteutusta ja opettamista. Työpäiväni ovat sisältäneet esimerkiksi opetussuunnitelmien laatimista, uutiskirjeen ja mainosten tekoa, palavereja eri tiimien kesken, perhekerhossa autoradalla leikkimistä, opettamista pyhäkoulussa ja Just Dancen pelaamista varkkien kanssa. Syksy sujui rajoitusten kanssa tasapainoillessa melko normaalisti, vaikkei toimintaa aina voinutkaan järjestää ihan täydessä mitassa ja aika monta etäpalaveriakin takana on. Virkistävintä oli päästä pitkästä aikaa mukaan Vapaakirkon valtakunnallisille työntekijäpäiville. Olin tuolloin myös ensimmäistä kertaa peräti kaksi yötä erossa lapsista.

Hyvänä työsuhde-etuna oman lapsen voi välillä ottaa mukaan töihin. Tässä puuhaillaan perheretkellä traktorin sisärenkaista tehdyssä leikkivuoressa.

Syksyllä olemme koko perheenä opetelleet elämään arkea ihan uudella tavalla. Esikoisella alkoi eskari ja kuopus meni päiväkotiin. Mies ei voikaan enää parin tunnin varoitusajalla jäädä ylitöihin, kun minä olen usein iltahommissa ja lapset pitää hakea ennen kuin hoitopaikat sulkeutuvat. Minä en olekaan enää joka päivä kotona laittamassa päivällistä. Viikonloput eivät enää automaattisesti tarkoita koko perheen yhteistä vapaa-aikaa.

Päiväkodin alku oli kuopukselle aika raskas ja usein hän aamuisin itki, että ei tahdo päiväkotiin, vaan tavalliseen kotiin. Parissa kuukaudessa tilanne onneksi helpottui, kun ryhmä tuli tutuksi. Esikoinen on ollut alusta alkaen hyvin innoissaan eskarista, mutta aamut meillä takkuavat kovasti. Sairasteltu ollaan myös paljon lähinnä erilaisia flunssia, joten kotoilua on sen takia kyllä syksyynkin mahtunut. Koronatestit ja massarokotuksessa käynti ovat olleet kyllä todella surrealistisia kokemuksia.

Jo keväällä aloin pelirintamalla haaveilla Mass Effect -avaruustrilogian pariin palaamisesta. Paluu toteutui lopulta vasta loppusyksystä legendary edition -version myötä. Tunnin tai parin pätkä räiskintäroolipeliä muutamana iltana viikossa saa kyllä ajatukset pois töistä ja tiskivuorista. Vielä riittää pelattavaa, sillä kolmas osa on alle puolivälissä.

Keeper-olento huolehtimassa Citadel-avaruusaseman järjestelmistä. (Mass Effect legendary edition)

Arki on tuntunut ihan uudella tavalla kuormittavalta ja helposti löydän vaikka kuinka paljon syyllistymisen kohteita, kun en vain enää riitä samalla lailla kaikkeen, mihin haluaisin. Esimerkkinä mainitsen, että syksyllä onnistuimme kyllä järjestämään töissä tiimin kanssa kivat kymppisyttärit 30 varhaisnuorelle, ja vapaa-ajalla MLL:n paikallisyhdistyksen 5-vuotissynttärit järjestyivät hattaroineen kaikkineen, mutta oma lapseni ei koskaan saanut toivomiaan kaverisynttäreitä. No, muutaman sukulaisen kanssa sentään juhlittiin ja lapsi oli ihan tyytyväinen, kun sai kutsua kavereita yksittäin kylään noin muuten. Toisaalta myös pieni koti ja koronatilanne vaikuttivat juhlasuunnitelmiin rajoittavasti. Kuopuksellahan ei rajoitusten takia ollut lainkaan juhlia, ellei lasketa sitä, kun mummu ja pappa kävivät kahvilla.

Pysyviä rakenteita horisontissa

Minut tosiaan kutsuttiin töihin sijaisena, mutta syksyllä käynnistyneen rekryprosessin seurauksena hain paikkaa ihan oikeasti ja jatkankin vuoden alusta vakituisena työntekijänä! Suuri kiitollisuus valtaa mielen, mutta samalla myös vähän jännittää. Siirryn nyt pyrähdysten suorittamisesta maratoniin.

(Ensimmäinen isompi hankinta, jonka tein vakityön varmistumisen jälkeen, olivat kolmas ja neljäs peliohjain nuorisotilan pleikkavitoseen. Prioriteetit siis edelleen kohdillaan.)

Vaatii vielä harjoittelua, että opin löytämään tasapainon kodin, työn ja omien voimavarojeni välillä sekä suunnittelemaan myös arjen asiat niin, että kaikki sujuu. Armollisuutta myös itseäni kohtaan opettelen. Siinäpä ihan hyviä tavoitteita ensi vuoteen.

Terkuin Laura, joka pelaa (kun vaan ehtii)

Joululahjatulva

Joulu on taas, joulu on taas, paketit täynnä pelejä... Eihän tavara ole joulun tarkoitus, mutta tavarasta on nyt helpoin ja kevein kirjoittaa tässä päiväunia torkkuvan lapsen vieressä makoillessa.

Peliaiheisia lahjoja tosiaan ilmestyi paketeista tänä vuonna runsain määrin. Lautapeleistä voisi melkein rakentaa tornin. Voisin jo antaa uuden vuoden lupauksen, että ensi vuonna pelaamme enemmän lautapelejä yhdessä.  Tervetuloa meille pelailemaan muutkin. Koska miksi muuten lautapelejä omistetaan ja annetaan lahjaksi kuin että ne ovat mukavaa aikaa yhdessä vietettäväksi? Ja kutsutaanhan niitä myös nimellä "seurapeli". Osuva nimitys.

Lauta-/korttipelejä on tähän mennessä auottu paketeista jo ainakin seitsemän kappaletta, mikä on mielestäni todella paljon. Itse olin ostanut lapsille yhden alennusmyynnistä, mutta mieheni vähän innostui liikaakin ja osti peräti kolme... Ja muualtakin sukulaisilta niitä saatiin. Riittää siis niistä jälleen kirjoitettavaa blogiinkin. Muutama jo omastakin lapsuudesta tuttu klassikko ja muutama itselleni ihan uusi tuttavuus.

Tyttären ykköstoive mummulta ja pappalta oli Dobble-korttipeli. Heti, kun se paketista kuoriutui, niin lahjojen availu lakkasi kiinnostamasta ja pappa piti haastaa välittömästi pelaamaan ennen kuin loput paketit avattiin. Eskarissa peli oli tullut tutuksi ja kyllä se ihan hauskalta minustakin vaikuttaa.

Miehelleni löysin pelikaupasta noppa-joulukalenterin. Joulukalenteri joululahjaksi? Ilmeisesti ostos oli mieluinen, kun kaikki luukut aukesivat vuorokaudessa, vaikka saatekirjeeseen laitoin, että tästä voit sitten aukoa vaikka päiviä synttäreihin. Kauniita noppia kalenterista löytyikin.

Kyllä yksi videopeliaiheinen lahjakin saatiin: Nintendo-ohjaimen mallinen ovimatto. Se onkin sitten ainoa Nintendo-ohjain, joka meidän taloudesta löytyy. Aika herttainen ilmestys kertakaikkiaan.

Oikein mukavaa joulun aikaa ja hyviä pelihetkiä yksin ja yhdessä!

Ajatuksia Halloweenista

En juurikaan pidä halloweenista.

Eskarissa oli tulossa naamiaiset. Lokakuun loppu, tietäähän sen teeman. Kuitenkaan missään ei erikseen ohjeistettu, että naamiaisiin olisi pakko pukeutua hirviöksi. Tytär valitsi hyvissä ajoin sievän keijuasun.

Naamiaisia edeltävänä iltana tulin töistä kotiin klo 20. Alkoi lohduton valitus: "Äiti, kun ne on Halloween-naamiaiset ja siellä pitää olla pelottava! Kaikki nauraa mulle, jos en ole pelottava tai paha hahmo! Nyt meet ostaan mulle noidan hatun, en mä voi olla mikään keiju!"

Lapsen kanssa lautapelejä: Piikkisiili

 Piikkisiili

 

Ikäsuositus: 3+

Pelaajia: 2-4 (periaatteessa voi hyvin olla enemmänkin)
Kesto: 15 min tai alle

Pitkästä aikaa lautapeliarvio! Tällä kertaa kestosuosikki mummulan hyllystä.

Piikkisiili on todella yksinkertainen, mutta hauska pienten lasten peli. Pelissä on söpö iso ja kestävä muovinen siilihahmo, jonka selässä on eri pituisia irrotettavia muovipiikkejä. Päällepäin katsottuna piikit näyttävät samanlaisilta. 

Pelaajat heittävät vuorotellen noppaa, joka määrittää voittaako kierroksen lyhin vai pisin piikki. Sitten jokainen pelaaja nappaa siilin selästä piikin, jonka jälkeen piikkien pituutta verrataan. Voittaja saa pitää piikin, muut laittavat omansa takaisin. Peliä voidaan pelata siihen saakka kun siili on tyhjä tai vaikkapa siihen saakka, että joku saa viisi piikkiä. Pelatessa tulevat samalla tutuksi käsitteet pitkä ja lyhyt sekä näiden vertailumuodot.

Meidän eskari-ikäinen jaksaa yhä innostua Piikkisiilistä. Hieman alle kolmevuotias tykkää lähinnä leikkiä siilillä ja asetella piikkejä, mutta varsinainen kilpailullinen pelaaminen ei ihan vielä jaksa innostaa.

Nopalle on oma säilytyskolo siilin alla, joten se ei helposti joudu hukkaan. Lapsia nauratti, kun noppa laitetaan pelin lopuksi talteen siilin peppuun. No, siltähän se vaikuttaa, kun säilytyskolo tosiaan on siinä pepun kohdalla.

Peli on valittu vuoden lastenpeliksi 2007, joten uutena tätä ei varmaankaan enää kaupoista löydä. Mutta jos vaikka kirpparilla tulee vastaan, niin vahva suositus!

Wanhat fiilistelyssä: Ni no kuni

Tuli Facebookin muistoissa niin hauskoja pelipäivityksiä vastaan, että pitää ihan jakaa tännekin. 

13.8.2013

"Haaksirikkouduimme saarelle, jota luulimme autioksi. Oli siellä kuitenkin elämää: Keskustelin luolassa sinisten rapujen kanssa, löysin keijujen komediateatterin sekä tein tutkimusmatkan keijujen äidin vatsaan, jossa oli lastentarha. Voitin vatsassa häiriköineen jättimäisen meduusan ja palasin onnellisesti keijukylään. Sitten laiva olikin jo korjattu ja saatoimme jatkaa matkaa.
Kiitos tästä elämyksestä Level-5."

15.8.2013 

"Eilen pukeuduin sika-asuun, jotta pääsisin livahtamaan vartioiden ohi palatsiin tapaamaan prinssiä.

Yllätyspaketteja

Syksyn alkuun on liittynyt monia asioita, jotka ovat tuntuneet hyppäykseltä tuntemattomaan. Meidän perhe astui ruuhkavuosiin. Olen siirtynyt kotiäitiydestä työelämään. Aloitin paikallisessa vapaaseurakunnassa lapsi- ja varhaisnuorisotyön ohjaajana. Paljon on vielä uutta opeteltavaa ja totuteltavaa, mutta toki myös paljon tuttua, olenhan samankaltaista hommaa aiemminkin tehnyt.

Saa nähdä, mitä kaikkea tästä syksyn yllätyspaketista vielä kuoriutuu. Kotiarjen ja töiden yhteensovittaminen sekä epäsäännöllisen työajan ja lasten hoitovuorojen sumpliminen tuntuu vielä aika kummalliselta. Onneksi mieheni Jimi tekee säännöllistä päivätyötä.

Tänään saapui myös yksi ihan konkreettinen yllätyspaketti.

Aiemmin ihan vaan huvin vuoksi suunnittelin itselleni Xbox-ohjainta Series x:lle, kun netistä voi tosiaan tilata yksilöllisemmän ohjaimen sen perus mustan sijaan. No, en kyllä koskaan tosissani aikonut sellaista tilata, mutta Jimi näki tilaisuuden yllättää. 

Tänään vapaapäivänä piti odotella kotona saapuvaksi jotain mystistä pakettia ja kappas, mitä sieltä laatikosta kuoriutuikaan: torstainvärinen ilopilkku omalla nimimerkillä. Kiitos!

Tarvitsee varmaankin alkaa etsiä kalenterista ihan omaa konsolihetkeä.

Lapsen kanssa: Skidipark (Viihdekeskus Ideapark, Lempäälä) (päivitetty syksyllä 2024)

Jutun alkuun on lisätty päivitys Skidiparkin aktiviteeteista syksyllä 2024. Osa varsinaisessa jutussa esitellyistä on vuosien saatossa nimittäin suljettu.

 Päivitys syksy 2024

Skidipark tuntuu olevan jätetty oman onnensa nojaan vain olemaan olemassa mahdollisimman pienillä ylläpitokuluilla. Hinnoittelua ei ole nostettu avajaisista, toisin kuin Hoploppien kanssa vuosien saatossa tapahtui. Viikko sitten suljettiin molemmat Tampereen alueen Hoplopit, joten voisi luulla, että se lisäisi Skidiparkin kävijämääriä tulevaisuudessa. Hoplop-kiipeilyviidakko täältä yhä löytyykin. Lähes kaikki tekniikkaa pohjautuvat aktiviteetit on kuitenkin vuosien saatossa suljettu yksi kerrallaan. Ei ole enää kolikkokaruselleja, Minirideria, Time freak -peliä tai Lazer mazea. Toisen lasersokkelohuoneen tilalle on sentään laitettu pieni peilisali hupipeileineen. Minigolfin mailat ovat osin ränsistyneet, mutta radat ovat täysin pelattavissa.

Skidiparkissa ei ole enää omaa henkilökuntaa eikä kahviota, mutta vanhan kahvion tiski ja pöydät on kuitenkin jätetty paikoilleen ihan vain istuskelua varten. Vai saisikohan täällä syödä eväitä? Enpä tullut kysyneeksi. Ostoksia voi tehdä kartingin kahviosta, jonka kautta puistoon kuljetaan ja josta myös rannekkeet ostetaan.  Tätä kirjoittaessani istuskelen perjantai-iltapäivänä lähes tyhjässä puistossa, aivan muutamia muita täällä oli paikalla saapuessamme. Siitä iloitsen, ettät tanssimattopeli toimii edelleen. Saatoinkin ottaa turnauksen tai pari tyttäreni kanssa, kun jonoa ei ollut. Meille tanssipelin olemassaolo riittää lähes jo itsessään hyvinkin syyksi tulla Skidiparkiin.

Lasten kanssa Skidiparkissa

 Heinäkuussa 2021 Lempäälän Ideaparkin yläkerta on herätetty jälleen henkiin. Tällä kertaa konseptin nimi on Viihdekeskus Ideapark ja se jakautuu lasten sisähuvipuistoon (Skidipark), karting-rataan sekä jonkilaiseen tilaussaunaan. 

Särkänniemi Zones (tästä aiempi käyntiarvio) lakkautettiin koronakeväällä 2020, joten ehtihän tässä olla reilu vuosi aikaa tehdä uudistuksia. Tekstissäni tulee väistämättä jonkin verran vertailua vanhaan.

Uskaltauduimme testaamaan Skidiparkia kesäloman lopulla arkipäivänä (vaikka Pirkanmaa olikin taas juuri siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.) Mukana oli lisäkseni lapset 2,5v. ja 5v, sekä hetkellisesti myös mieheni. Väkeä oli alkuiltapäivästä vain kourallinen ja alue on laaja, joten hyvin oli kaikille tilaa pitää pitkät turvavälit eikä toimintoihinkaan tarvinnut juuri jonotella. Siellä täällä oli asiaan kuuluvasti käsidesiä tarjolla ja ovella muutama muistutus turvaväleistä. Maski päässä juoksukonttaaminen kiipeilysokkelossa 2-vuotiaan perässä oli hieman rankkaa, mutta siitäkin selvittiin. 

Isompi kiipeilyseikkailu

Hintansa väärti

Hinnoittelu on nyt huomattavasti yksinkertaisempi verrattuna Zonen aikaan: 0-vuotiaat 0€, 1-vuotiaat 7€ ja yli 2-vuotiaat 15€, aikuiset valvojat ilmaiseksi mukaan. Lippujen oston jälkeen bongasin Prisman puoleisen päädyn myyntitiskiltä tekstin, että samana päivänä Ideaparkissa tehdyn ostoksen kuitilla olisi saanut rannekkeesta alennusta. Lukihan siitä nettisivullakin, mutta unohdin asian lippuja ostaessa. Olisin siis voinut saada alennusta, sillä ostoksia oli tehty. Ehkä seuraavalla kerralla muistan huomioida tämän. (Tulimme keskusaukion suunnasta kartingin puolen ovesta sisään, enkä sieltä samaa tietoa bongannut eikä myyjäkään asiasta maininnut).

Mielestäni tarjonta on hyvinkin hintansa arvoinen, varsinkin kun aikuisten ei tarvitse ostaa ranneketta.

Hinnastossa leikkiajaksi on määritelty 2 tuntia, mutta meille myyjä sanoi, että päivän aikana saa mennä ja tulla puistoon niin usein kuin haluaa. Ehkä 2 tunnin rajoitus koskee vain ruuhka-aikoja? Pidimmekin touhuilun välissä ruokatauon yhdessä Ideaparkin ravintolassa nälkäkiukun yllätettyä. 

 

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain puuttui

Paljon on tuttua aiemmista kokonaisuuksista, mutta karsintaakin oli tehty ja uusia juttuja tullut tilalle. Konsepti eroaa yhä selvästi liikuntaseikkailupuistosta (tyyliin Hoplop), mutta tarjoaa vähemmän kuin mitä Särkänniemi Zones oli parhaimmillaan (laajennuksen jälkeen). Ydinkohderyhmänä ovat selvästi alakoululaiset ja sitä nuoremmat lapset, toki kyllä yläkoululaisetkin varmasti löytäisivät tekemistä. Moni aktiviteetti innostaa helposti koko perhettä yhteiseen tekemiseen.         

Alueelta löytyy yhä Funpark-Hoplopin peruja oleva kiipelyseikkailu liukumäkineen ja pallomerineen sekä erikseen myös pienempi seikkailualue, jonka suosituksena luki "Tämä seikkailurata tarkoitettu pääasiassa perheen pienimmille". Jättilegoillakin pääsee rakentelemaan. Pomppulinnoja alueella on kolme ja isoja trampoliineja neljän kappaleen rivi. Uutena juttuna on pienempi trampoliini, josta voi hyppiä vaahtomuovikuutioaltaaseen (sillekin on varmaan jokin oma nimitys...)

Polkuautorata on aiempaa pienempi. Autoja oli radalla kolme: kaksi iso ja yksi pienempi. Enempää ei oikein mahtuisikaan. Akkukäyttöisiä autoja ei enää ole. (Paitsi tietysti sitten kartingin puolella yli 145-senttisille kuljettajille on tarjolla aika paljon nopeampi ja kalliimpi ajorata).

Zonesiin tehty tyylikäs hohtominigolf on säilytetty paikallaan, kuten myös huonepelit "Lazer Maze" ja "Time freak", jotka ovat molemmat omastanikin mielestä oikein hauskoja pelejä. Lasersokkelossa pujotellaan pimeässä huoneessa agenttileffan tyyliin laservalojen väistellen ja jälkimmäisessä juostaan hämärässä huoneessa klikkaamassa seiniin syttyviä valopainikkeita mahdollisimman nopeasti.

Entisten aikojen (Funpark ja Zones) tarjonnasta on jätetty pois kaikki varsinaiset huvipuistolaitteet ja muutenkin kaikki erillistä henkilökuntaa vaativat toiminnot. (Ristiriitaisesti puiston mainoksessa kuitenkin näkyy taustalla ketjukaruselli.) Kaksi pienintä "kolikkokarusellia" on vapaasti käytettävissä. Liikkuvista simulaattoreista on säilytetty vain itsekseen käytettävä Minirider. Kaikissa toiminnoissa on selkeät käyttöohjeet. Toinen lasersokkeloista ei ollut käytössä, sillä huoneen käynnistysnäyttö näytti erroria, mutta muuten nämä tekniikkaan pohjautuvat aktivitetit vaikuttivat toimivan oikein hyvin.

Skidiparkin ja kartingin välissä on erikseen ostettavilla poleteilla pelattavia pelejä, kuten arcade-pelejä ja minikeilausta. Skidiparkin sisäänpääsyyn kuuluu tanssimattopeli, joka sijaisee muista peleistä erillään puiston puolella.

Yhden erän ehdin itsekin tanssimattoilla,
kun mies tuli ostoksiltaan lasten seuraksi.

Skidiparkin puolella kassalla/kahviossa näkyi olevan hommissa yksi henkilö. Kahvion tarjonnassa oli joitain herkkuja ja jäähilejuomia, mutta emme tällä kertaa syöneet mitään.

Kahvioalue. Taustalla pienempi seikkailurata.

 

Puistossa kuljetaan ilman kenkiä ja lattiat ovat paikoin aika liukkaat, joten suosittelen ainakin pienimmille sisätossuja. Valaistus on alueella entiseen tapaan hieman hämärä. Skidiparkin oman sisäänkäynnin luona on muutama lukittava säilytyslokero, naulakot molemmilla sisäänkäynneillä. Kahvion lähellä on myös aikuisten oma lukunurkkaus aikakauslehtineen. (Ainoa tila koko alueella, jossa on kunnollinen kirkas valaistus.)

Tämä "isiparkki" muistutti vähän hammaslääkärin odotustilaa.

 

Lopuksi

Sisältö on monipuolinen ja konseptia on sopivasti yksinkertaistettu hinnoittelujen ja henkilökunnan määrän suhteen. Jospa tämä tällaisenaan olisi kannattavaa. Vähän itseäni harmitti huvilaitteiden sekä lasersodan poistuminen tässä uudessa konseptissa, mutta lapseni eivät sellaisia tienneet edes odottaa ja sekosivatkin innosta aivan täysin, kun oli niin kivaa ja paljon kaikkea erilaista. 

Nettisivuilla voisi mielestäni olla vähän tarkemmin tietoja ja ohjeistusta, mutta ehkä sivutkin ovat vielä vähän alkutekijöissään.
Kiva reissu, vaikka päättyikin kiukutteluun (eihän sieltä olisi saanut lapsia millään lähtemään...)
Loppuun vielä vähän lisää kuvia (voi klikata isommiksi).

 

 

 

Kartingin päädyn sisäänkäynti. Minirider ja pomppulinnoja

 

Volttitrampan taustalla polkuautorata

Hohtominigolf

 

Tarkennetaan nyt vielä lopuksi, että ihan itse maksoimme ja huvikseni kirjoittelin. En harrasta tässä pienessä blogissani kaupallista yhteistyötä.