Dragon Age: the Veilguard (arvostelu)

 Dragon Age: The Veilguard

Pelin ikäraja 18v. Arvio ei sisällä merkittäviä juonipaljastuksia.

Jatko-osa, jonka valmistumista odottaa 9 vuotta, kerää paljon latautuneita odotuksia. Ja kun pelin pariin pääsee vasta kaksi kuukautta julkaisun jälkeen luettuaan sekä kehuja että ties minkälaista kuraa ja alentavia arvioita, on ennakko-odotus jännittynyt: pliis, ole nyt kuitenkin pelaamisen arvoinen!

Ja onhan se, onneksi. Aloitin 5 tunnin ilmaisella kokeilulla ja kun se loppui, ostin pelin samantien, hintaakin oli alennettu julkaisusta reilusti. EA tekee nähtävästi kaikkensa nostaakseen pelin myyntiä.

Kuoppainen kehityspolku

Dragon Age -sarja meinasi jumiutua kehityslimboon. Inquisitionin viimeisen lisäosan loppu (vuonna 2015) vihjasi, että seuraava peli sijoittuisi pohjoiseen Tevinterin valtakuntaan. Lähdettiin kehittämään peliä, mutta jossain kohtaa vaihdettiin suunnitelmaan, jonka mukaan pelistä piti tulla verkkomoninpeli. Olen todella iloinen, että tuo suunnitelma kariutui ja palattiin tekemään yksinpeliä. Pari vuotta sitten ilmestyi kiusoittelutraileri, joka lupaili peliä nimeltä Dragon Age: Dread Wolf nimettynä pelin pahiksen mukaan. Kesällä 2024 pelin nimi muutettiin Dragon Age: The Veilguardiksi, koska nimessä haluttiin kuulemma sittenkin painottaa mahtavaa tiimiä ja positiivista otetta. Julkaisu tapahtui järkyttävän Fortnite-tyylisen trailerin saattelemana. Onneksi lopputulos ei ollut lopulta ihan sitä, mitä trailerin perusteella pelättiin.

Etiikantunti avaruudessa

Teksti on kirjoitettu joulukuussa 2021, mutta jäi jostain syystä silloin julkaisematta, joten stilisoin sen nyt tuolta luonnoksista julkaisukuntoon.

Aloin kaivata jotain tasapainottavaa arkeen ja toteutin kuukausia kyteneen ajatuksen: Palasin Mass Effect -trilogian pariin aloittamalla Legendary edition -version peluun.

Nostalgista päästä taas matkustamaan pitkin kuvitteellista kotigalaksiamme, skannailemaan planeettoja, heittämään toistuvasti samaa läppää tiimitovereiden kanssa ja löytämään joka ikisestä Linnunradan nurkasta identtisiä luolastoja. No, vitsi vitsi. Puutteineenkin peli on oikeasti hyvä ja laaja.

Hyvikset ja pahikset

Mass effect on tullut tunnetuksi siitä, että valinnoilla on väliä. Niillä voi vaikuttaa tapahtumiin, mutta myös omaan hahmoonsa komentaja Shepardiin.

Shepardin maine ja luonne kasvaa kahdella akselilla. Valinnoista ja toiminnoista saa pisteitä kahteen erilliseen mittariin. Paragon (hyvätekijä) ja Renegade (kapinallinen) eivät onneksi ole toisiaan poissulkevia eikä pahisratkaisu kutista hyvismittaria, joten orjallisesti ei tarvitse tiettyä linjaa noudattaa.

Game Awards 10 vuotta

 Vaikka olen tänä vuonna pelannut itsekseni vain yhden pelin (Persona 3 Reload, johon investoin 93 tuntia), seuraan kuitenkin peliuutisia ja olen kiinnostunut myös sellaisista peleistä, joita en koskaan pelaa. Esimerkiksi Alan wake 2 -kauhupelin uutisointia, Suomea fiilisteleviä peliklippejä ja Sami Järven haastatteluja on ollut todella kiinnostava seurata, mutta kauhu ei ole genre, jota itse pelaisin.

Vapaapäivän kunniaksi (ja koska törmäsin somessa yhteen mahtavaan pelijulkistukseen), päätin katsastaa YouTubesta koko tämän vuoden Game Awards -gaalan, joka siis lähetetettin rapakon takaa eilen. Ja gaalahan juhlii nyt. 10-vuotissynttäreitä, kuten lähetyksen aikana kävi selväksi. Luvassa siis senkin kunniaksi ihan eeppisiä julkistuksia (ja siis tottakai mainosten välissä jaetaan niitä palkintojakin ja nähdään hienoja musiikkiesityksiä). Gaalassa kuuluu esittely- ja kiitospuheissa englantia usealla eri maan aksentilla sekä japania ja kiinaa. Peliala on hyvin kansainvälinen.

Ihan omaksi ilokseni kommentoin muutamia kiinnostavia julkistuksia ja palkintoja, kiva palata näihin sitten myöhemmin. Katselin gaalan kahdessa erässä.

Wanhat fiilistelyssä: Persona 4 Golden

Vuodenvaihteen peliaika on kulunut 12 vuotta vanhan klassikon, Persona 4 Goldenin parissa.

Vaikka peli on vanha, on Persona 4 nyt uusintajulkaisujen myötä ollut laajemmin saatavilla kuin ikinä ennen. Paranneltu Golden-versio on julkaistu alkujaan Vitalle vuonna 2012. 

Muistan aikanaan useampaankin otteeseen harkinneeni pleikkakakkoselle (Euroopassa vuonna 2009 julkaistua) alkuperäistä Persona 4 -peliä, mutta sarjan synkeähköltä kuulostava teema ja K-16 -ikäraja vaikutti niin, että harkinta ei tuossa elämänvaiheessa lopulta edennyt hankinnaksi asti. 

Mutta sitten saapui vuosi 2023 ja kaipasin jotain perinteisempää jrpg-peliä Hogwart Legacy -savotan jälkeen. Xbox Game passiin oli ilmestynyt liuta Persona-sarjan pelejä ja innostuin tästä kyllä kovasti. Tosin Persona 4 Golden ehti pelirupemani aikana jo poistuakin valikoimasta, joten piti lopulta ostaa se omaksi, jotta sain pelin läpi. 12€ sijoitus ei ollut sinänsä paha, mutta vähän ärsytti, kun jäljellä oli enää n. 6h / 65h. Mutta toki nyt voi rauhassa pelata New game + vähän eri valinnoilla, jos joskus innostun.

Persona 4 tuntuu siltä kuin animesarja, visual novel ja jrpg-peli olisivat saaneet lapset. Välivideot ja alkuteema ovat ehtaa animea, ja pelissä tasapainoillaan visual novel- tyyppisen yläastesimulaattorin ja hirviöiden mätön välillä. Nykymittapuulla melko kököt kevyesti remasteroidut grafiikatkaan eivät menoa juurikaan haittaa, kun sisältö on muuten toimiva.

Alkutekstit haluan tietysti katsoa lähes joka kerta, kun käynnistän pelin.

 

Fiiliksiä Hogwarts Legacyn jälkeen (arvostelu)

Helmikuussa kirjoitin Hogwarts Legacyn alkutunnelmista melko positiiviseen sävyyn. Ja myönnän, peli imaisi alussa mukaansa hyvällä tempolla ja taianomaisella miljööllä ja kaikkiaan pidin siitä kyllä todella paljon, mutta valitettavaakin löydän.

 

Lumoavat puitteet seikkailulle

Oli mahtava päästä kiertelemänä Tylypahkan suuressa linnassa, jossa en vielä 60 pelitunnin jälkeenkään osaa kunnolla suunnistaa.

Linna on ihastuttava! Se pursuaa elämää ja on täynnä etsittäviä kohteita, pieniä pulmia ja paljon kirjoista ja elokuvista tuttuja elementtejä. Puuskupuhin tupahuone on kaunis. Siellä täällä hääräilee kotitonttuja, haamut leijailevat käytävillä, taulut liikkuvat ja oppilaat keskustelevat käytävillä. Suuri sali tarjoiluineen näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Visuaalisesti kokemus on hieno, kuin pääsisi vihdoin kulkemaan elokuvan lavasteissa. Käytinkin varmasti useamman tunnin ihan vain Tylypahkan ihailuun ja paikkojen fiilistelyyn.

Huikaisevaa on myös päästä kävelemään Tylyahoon ja kurkistaa Hunajaherttuan karkkikauppaan tai Zonkon pilailupuotiin. Nähdä kuuluisa rautatieasema. Kaikki tärkeä on. Tarinan edetessä säätilat vaihtuvat ja pelin aikana käydäänkin läpi kaikki kauniit vuodenajat. Peli etenee pikkuhiljaa ja kun vihdoin saa luudan ja oppii lentämään, niin maailma laajenee entisestään.

Yölennolla

Kaikesta tästä huolimatta peli tuntuu kuitenkin vähän ontolta. 

Lautapelit: Dobble

Dobble on helposti opittava ja kaikenikäisille sopiva peli, josta on olemassa useita eri teemaversioita.

Meille peli tuli tutuksi aikanaan eskarin kautta ja tyttären suuri toive oli saada peli myös omaan hyllyyn. Rakkaus peliä kohtaan näkyi siinä, että heti kun Dobble kuoriutui paketista, unohtuivat muut lahjat ja pappa piti välittömästi haastaa pelaamaan.

Arvostelu: TOEM

Toem: a photo adventure julkaistiin juuri tällä viikolla Xbox Game Passiin. Peli on ollut toki jo pari vuotta saatavilla muille laitteille, mutta itselleni tämä oli aivan tuntematon indie-peli, jota aloin pelata kylmiltään vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin ikäraja (pegi3). Peli olikin niin ihastuttava, että pelasin sen läpi miltei yhdeltä istumalta. Pelin päätarinan läpäiseminen vaatii, että siitä suorittaa noin puolet kaikista tehtävistä, joten vielä on pariksi illaksi pelattavaa jäljellä.

Tarina kertoo nuoresta lampaasta(?), joka on lähdössä retkelle ottamaan valokuvaa tarunhohtoisesta ilmiöstä nimeltä Toem. Ilmiö säilyy pelin loppuun asti salaisuutena. Matkaan pitäisi lähteä bussilla, mutta rahan sijaan bussi liikkuukin hyvillä teoilla. Tai oikeastaan leimapassilla, johon saa leimoja suoritetuista tehtävistä. Vastaan tuleekin hyvin monenlaisia avuntarvitsijoita. Yksi haluaisi nähdä kuvan legendaarisesta kuningaskalasta ja toinen kaipaisi pullanmurusia lintujen ruokintaan.

Toemissa seikkaillaan muutamalla erilaisella alueella ja suoritetaan pieniä tehtäviä, joista suurin osa liittyy tavalla tai toisella valokuvaamiseen. Osa tehtävistä on aivan selkeitä, osa vaatii hieman enemmän oivaltamista. Alkuun peli opastaa lähes kädestä pitäen. Ihan kaikkia tehtäviä en heti osannut ratkaista tai en vain vielä löytänyt sokkeloiselta alueelta ratkaisua. Tehtävien suorittamisen ohessa albumiin kerätään luontokuvia ja muutamia erityiskohteita, joten melkein kaikkea kannattaakin tutkia myös kameran linssin läpi.

Kesäkuulumisia

Sekalainen päiväkirjapäivitys elämästä ja vähän peleistäkin

Elämä on työn osalta ihan eri tavalla kiireistä näin alkukesästä kuin kouluvuoden aikana. Viime viikonloppuna oli meidän kirkkokunnan kesäjuhlat, joissa johdin varhaisnuorten sisällöstä vastaavaa tiimiä. Yhden opetuspuheenkin pääsin pitämään, jolloin heiluin lavalla suuri palapelinpala kädessä. Ohjelmallisen osion lisäksi meillä oli varkeille Hengaamo, jossa sai viettää aikaa, askarrella ja pelailla.