Fiiliksiä Hogwarts Legacyn jälkeen (arvostelu)

Helmikuussa kirjoitin Hogwarts Legacyn alkutunnelmista melko positiiviseen sävyyn. Ja myönnän, peli imaisi alussa mukaansa hyvällä tempolla ja taianomaisella miljööllä ja kaikkiaan pidin siitä kyllä todella paljon, mutta valitettavaakin löydän.

 

Lumoavat puitteet seikkailulle

Oli mahtava päästä kiertelemänä Tylypahkan suuressa linnassa, jossa en vielä 60 pelitunnin jälkeenkään osaa kunnolla suunnistaa.

Linna on ihastuttava! Se pursuaa elämää ja on täynnä etsittäviä kohteita, pieniä pulmia ja paljon kirjoista ja elokuvista tuttuja elementtejä. Puuskupuhin tupahuone on kaunis. Siellä täällä hääräilee kotitonttuja, haamut leijailevat käytävillä, taulut liikkuvat ja oppilaat keskustelevat käytävillä. Suuri sali tarjoiluineen näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Visuaalisesti kokemus on hieno, kuin pääsisi vihdoin kulkemaan elokuvan lavasteissa. Käytinkin varmasti useamman tunnin ihan vain Tylypahkan ihailuun ja paikkojen fiilistelyyn.

Huikaisevaa on myös päästä kävelemään Tylyahoon ja kurkistaa Hunajaherttuan karkkikauppaan tai Zonkon pilailupuotiin. Nähdä kuuluisa rautatieasema. Kaikki tärkeä on. Tarinan edetessä säätilat vaihtuvat ja pelin aikana käydäänkin läpi kaikki kauniit vuodenajat. Peli etenee pikkuhiljaa ja kun vihdoin saa luudan ja oppii lentämään, niin maailma laajenee entisestään.

Yölennolla

Kaikesta tästä huolimatta peli tuntuu kuitenkin vähän ontolta. 

Lautapelit: Dobble

Dobble on helposti opittava ja kaikenikäisille sopiva peli, josta on olemassa useita eri teemaversioita.

Meille peli tuli tutuksi aikanaan eskarin kautta ja tyttären suuri toive oli saada peli myös omaan hyllyyn. Rakkaus peliä kohtaan näkyi siinä, että heti kun Dobble kuoriutui paketista, unohtuivat muut lahjat ja pappa piti välittömästi haastaa pelaamaan.

Arvostelu: TOEM

Toem: a photo adventure julkaistiin juuri tällä viikolla Xbox Game Passiin. Peli on ollut toki jo pari vuotta saatavilla muille laitteille, mutta itselleni tämä oli aivan tuntematon indie-peli, jota aloin pelata kylmiltään vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin ikäraja (pegi3). Peli olikin niin ihastuttava, että pelasin sen läpi miltei yhdeltä istumalta. Pelin päätarinan läpäiseminen vaatii, että siitä suorittaa noin puolet kaikista tehtävistä, joten vielä on pariksi illaksi pelattavaa jäljellä.

Tarina kertoo nuoresta lampaasta(?), joka on lähdössä retkelle ottamaan valokuvaa tarunhohtoisesta ilmiöstä nimeltä Toem. Ilmiö säilyy pelin loppuun asti salaisuutena. Matkaan pitäisi lähteä bussilla, mutta rahan sijaan bussi liikkuukin hyvillä teoilla. Tai oikeastaan leimapassilla, johon saa leimoja suoritetuista tehtävistä. Vastaan tuleekin hyvin monenlaisia avuntarvitsijoita. Yksi haluaisi nähdä kuvan legendaarisesta kuningaskalasta ja toinen kaipaisi pullanmurusia lintujen ruokintaan.

Toemissa seikkaillaan muutamalla erilaisella alueella ja suoritetaan pieniä tehtäviä, joista suurin osa liittyy tavalla tai toisella valokuvaamiseen. Osa tehtävistä on aivan selkeitä, osa vaatii hieman enemmän oivaltamista. Alkuun peli opastaa lähes kädestä pitäen. Ihan kaikkia tehtäviä en heti osannut ratkaista tai en vain vielä löytänyt sokkeloiselta alueelta ratkaisua. Tehtävien suorittamisen ohessa albumiin kerätään luontokuvia ja muutamia erityiskohteita, joten melkein kaikkea kannattaakin tutkia myös kameran linssin läpi.

Kesäkuulumisia

Sekalainen päiväkirjapäivitys elämästä ja vähän peleistäkin

Elämä on työn osalta ihan eri tavalla kiireistä näin alkukesästä kuin kouluvuoden aikana. Viime viikonloppuna oli meidän kirkkokunnan kesäjuhlat, joissa johdin varhaisnuorten sisällöstä vastaavaa tiimiä. Yhden opetuspuheenkin pääsin pitämään, jolloin heiluin lavalla suuri palapelinpala kädessä. Ohjelmallisen osion lisäksi meillä oli varkeille Hengaamo, jossa sai viettää aikaa, askarrella ja pelailla.

Lautapelit: Sushi go!

Aloitin arvion kirjoittamisen vuosi sitten, mutta kuvat jäivät ottamatta ja sitten unohdin tämän kokonaan. 
Nyt on siis aika korjata tilanne.

Sushi Go! (sekä Sushi Go Party!)

"Pakanpläräyskorttipeli, jonka teemana on sushi? Kuulostaa kivalta", muistan pohtineeni, kun ensimmäistä kertaa tutkin tyylikästä metallista pelikoteloa. Yritin aikanaan tutustuttaa opiskelutovereitani maistamaan sushia jo ennen kuin siitä tuli aivan valtavirtaa, joten teema innosti heti. Kuvitus on söpö, mutta en tosin tiedä uppoaako teema niin hyvin sellaiseen, joka ei tiedä, mitä on wasabi. Mutta on Sushi Go onneksi pelinäkin oikein kiva. Ei mikään maailmaa mullistava, mutta kiva.

Lautapelit: Brändi Dog

Olin pari päivää meidän kirkkokunnan nuoriso- ja lapsityöntekijöiden voimaantumispäivillä. Osallistujia oli tällä kertaa tusinan verran, mikä mahdollisti todella vapaamuotoisen ohjelman. Paljon vertaistukea, juttelua, rukousta, ulkoilua ja hyvää ruokaa. Ja loistavana bonuksena illat kuluivat saunomisen ja kortti- sekä lautapelien parissa aina yömyöhälle asti. Hyvä seura ja häiriötöntä aikaa pelata, mikä mahtava kombo!

Parin illan pelilista koostui omalta osaltani seuraavista: Ligretto, Sushi Go, Roll for it, Love Letter, Modern art sekä itselleni aivan uusi tuttavuus Brändi Dog. Peli on kotoisin Sveitsistä ja pelilautoja tekee vammaisia työllistävä järjestö Stiftung Brändi, mistä tulee nimen etuliite.

Ei yhtään Kimble, mutta melkein

Ensisilmäyksellä iskee ahdistus: olenko juuri lupautunut pelaamaan Kimbleä?!

Neljän pelaajan pelissä lauta tosiaan muistuttaa Kimblen (eli Ludon) pelilautaa, vaikka siinä onkin enemmän ruutuja. Pohjimmiltaan Dogissa on myös aivan sama idea: kuljettaa omat nappulat kotipesästä maaliin laudan ympäri. Itsehän siis inhoan Kimbleä ja sen yksitoikkoisuutta ja tuuripohjaisuutta, joten olin alkuun hieman epäileväinen pelin suhteen (enkä tainnut olla ainoa).

Mutta ei tämä ole Kimble. Ennemmin ehkä Kimble potenssiin kolme, jos sitä Kimbleä haluaa vertailukohtana käyttää. Pelilaudan ja nappuloiden lisäksi tarvitaan tavalliset pelikortit (2 pakkaa), joiden avulla liikutaan. Pelissä on toki tuurielementti siinä, mitä kortteja sattuu saamaan, mutta se mahdollistaa hienosti myös taktikointia.

Hogwarts Legacy -ensisilmäys

Kauan odotettu päivä on koittanut: Hogwarts Legacy julkaistiin viime viikolla. Oli sen verran oikeaa elämää tiellä, että en ihan heti ennättänyt pelin pariin, mutta eilen illalla vihdoin aloitin opintoni Tylypahkassa (tavallaan jälleen, olenhan aikanaan tahkonut aiheesta mobiilipeliä).

Kolmisen tuntia ehdin ensimmäisellä pelikerralla tutustua ja siitäkin aika ison osan haukkasi alkusäätö ja hahmonluonti. Mutta en valita, oma hahmo ja sen nimeäminen on aina peleissä plussaa, vaikka aiheuttaakin esim. dialogissa sen, että nimen sijaan käytössä on monenlaisia kiertoilmauksia.

Peli ottaa huomioon todella monenlaiset pelaajat. Aluksi voi valita valikosta vaikeustason ohella vaikkapa ohjaimelle vasenkätisyyden, tekstin koon, värisokeustilan jne. Hienoa, että nykyään otetaan yhä paremmin huomioon erilaiset pelaajat. 

Wanhat fiilistelyssä: De Blob 2 (arvostelu)

De Blob 2

Pelattu: Xbox One X (Game Pass), pelaajia: 1-2, Ikäraja: 7 vuotta

Pelivuosi käynnistyi aiemmin vaille huomiota jääneellä pienellä klassikolla vuodelta 2011. Jälleen kerran peli, jota lapseni kokeili Game Passista ja joka vaikuttikin ihan kivalta ja jumitti minut muutamaksi illaksi kiinni sohvaan. Ykkösosaa en ole pelannut.

Pahis Komentaja Musta (Comrade Black) on muuttanut joukkoineen koko maailman harmaan mustavalkoiseksi, mutta hätiin rullaa vastarintaliike ja pelin sankari Blob, hyllyvä pallero, joka maalaa taas maailmaan värit. Jippii, eikun värikylpyyn ja hyppimään seinille!

Disney Dreamlight Valley (arvostelu)

 Kuten vuoden ekassa postauksessa totesin, viime syksyn pelihetket menivät pääosin rentoutuessa puuhailupelin Disney Dreamlight Valleyn parissa. Vihdoin siis aika jotain tästä pelistä kirjoitella.

 Disney Dreamlight Valley

Ikäraja 3. Yksinpeli. Jatkuvasti päivittyvä early access -versio. Pelattu XboxOne/XboxSeriesX

Pelihahmo nukahtaa ja päätyy taikamaailmaan. "Unenlumon laakso", joka on aluksi täynnä "painajaistappuroita" (nämä meidän omia suomennoksia), laajenee pelin edetessä kauniiksi puutarhaksi ja täyttyy pikkuhiljaa tutuilla Disney-hahmoilla. Oman hahmon saa vapaasti luoda.

Moving out! (pika-arvostelu)

Samalta sohvalta pelattavat yhteistyöpelit ovat meidän perheessä säännöllistä ajanviettoa.

Yksi tällainen kestosuosikki on pöhköilevää huumoria pursuileva "Moving out!", jossa pelaajat asettuvat toheloivan muuttofirman työntekijöiden saappaisiin. Tarkoitus on kantaa tavaroita talosta muuttoautoon (tai kentästä riippuen -hissiin, -laivaan tai -avaruusalukseen) mahdollisimman nopeasti enimmillään neljän pelaajan voimin. 

Tämän muuttofirman käsiin en kyllä oman kodin muuttoa luottaisi. Tavarat paiskotaan pihalle tottakai lyhintä mahdollista reittiä, kodinkoneet revitään irti seinistä ja kaikki irtaimisto tuhoutuu sähellyksessä, mutta mitäs pienistä. Tarinakin yltyy aivan absurdeihin sfääreihin ja on kaikkiaan ihan hilpeä, vaikka pelin voi toki nauttia läpi vaikka skipaten kaikki keskustelut.

Höpsöstä ulkoasusta huolimatta peli on normaaliasetuksella aivan järkyttävän vaikea ja aiheuttaa ainakin itsessäni lähinnä järkyttävää turhautumista ja vihaisuutta: isoja huonekaluja voi kantaa vain kaksin, tavarat eivät millään meinaa mahtua tai pysyä auton lavalla, eläimet juoksevat karkuun ja niin edelleen.

Onneksi asetuksista saa laitettua vaikka kuinka paljon helpotuksia, kuten kevyemmät tavarat tai pidemmän aikarajan. Helpotusten päälle laittaminen ei edes vie mahdollisuutta saada saavutuksia. Jokainen saa siis asettaa peliinsä sen verran haastetta kuin haluaa ja peli pysyykin siksi ihan kivana myös lasten kanssa. (Tai siis minullahan se ongelma tästä pelistä tykkäämisessä on, pienet lapset lähinnä nauravat kaikelle säheltämiselle eikä heitä kiinnosta kentän läpäisy tavoiteajassa).

Hyvää uutta vuotta 2023!

 Mies pelaili illalla kokkaussimulaattoria ja lapset kikattivat kuorossa vieressä, kun sähellys oli niin huvittavaa. Hauska kuunnella lasten hersyvää naurua.

Tjaah, pitäisiköhän herättää blogi taas eloon? Juuri ja juuri on välillä riittänyt vapaa-aikaa pelaamiseen silloin tällöin, muttei juuri aiheesta kirjoitteluun. Toistan varmaan taas itseäni, koska näin varmaan viimeksikin totesin. Joko konsoli ei ole vapaana tai on paljon kaikkea muuta.

Hyllyssä olisi myös pino uusia (lasten)lautapelejä arvosteltavaksi. Joulun hittilahjoja olivat Dragomino, joka oli minustakin oikein kiva peli ja Ryhmä Hau -teemainen Dobble. Perusversio pelistä meillä on ollut jo kauemminkin, mutta kyllä tuttu kuvitus herätti kuopuksen innostuksen ihan uudella tavalla.

Videopeleistäkin olisi varmasti jonkin verran sanottavaa, mutta viime aikoina olen tyytynyt lähinnä lukemaan muiden sanomisia aiheesta. 

Syksyllä satunnainen pelailuni keskittyi enimmäkseen Disney-teemaiseen puuhastelupeliin Dreamlight valley, eli "Unenlumon laakso", kuten tätä meillä kutsutaan (mieheni suomennos lapsille). Alla olevassa kuvassa Buzz Lightyear muuttaa juuri laaksoon asumaan ja tottakai jokaisen hahmon kanssa kuuluu ottaa selfie, se taitaa olla ihan pakollinen operaatio.

 Mielenkiinnolla odotan ensi kuussa ilmestyvää Hogwarts Legacya, mutta luultavimmin en sitäkään aivan heti julkaisussa aloita. Xboxin Game Passissa riittäisi kyllä melkein loputtomasti pelattavaa, mutta mistäpä sitä aikaa omiin pelihetkiin aina taikoisi? Ehkä pelituokiotkin voisi merkata etukäteen kalenteriin ja sitten annan tiskien vaan olla, jos on suunniteltu pelihetki? Hmm, tätä täytyykin harkita.

Joka tapauksessa oikein hyvää pelivuotta itse kullekin!

Terkuin, Laura