Kuulumiskierros: vuosi 2021

Tänään piti periaatteessa olla työpäivä, mutta joulun vietto mummulassa venähtikin auton hajottua ja kaikki työvälineet ovat kotona, joten teen niitä töitä sitten jonain toisena päivänä. Tänään ehdin siis naputella puhelimella vuosikoosteen!

Vuoteen sisältyy muutakin uutta kuin silmälasit, mutta aloitetaan nyt vaikka niistä. Kävin vihdoin ostamassa uudet lasit kesällä siinä vaiheessa, kun vanhat lasit olivat olleet viikkoja kasassa ilmastointiteipillä. (Mies kyllä väitti, että teipatuista laseista saa hurjasti lisää nörttipisteitä.)

Tytär käski poseerata hänen leikkipandojensa kanssa.

Sapattikevään lukupiiri

Tammikuussa päätin, että alkava kevät on sapattikevät: Ajattelin nauttivani ihan rauhassa lasten kanssa kotoilusta, kun esikoinenkin on vielä kevään kotona ennen syksyllä koittavaa eskarin alkua ja hoitovapaata on vielä mahdollista pitää. Selkeä päätös toi varmuuden kieltäytyä, kun minulle yllättäen ehdotettiinkin kevääksi kirkolta sijaisuutta. Lupasin kuitenkin olla käytettävissä elokuusta alkaen, jos tarvetta silloin vielä olisi. Ja koska uusi tarve ilmeni, niin töihin myös syksyllä pääsin. Keväälläkin kyllä vapaaehtoisena jatkoin varhaisnuorisotiimissä. Suurelta osin kokoonnuimme koneen ääressä etänä, mutta loppukeväästä pääsimme myös kohtaamaan muutaman kerran livenä, mikä oli todella riemukasta! Kevään päättäjäisissä pystytimme pomppulinnan kirkkosaliin.

Tuolit turvaväliteipattu sen hetkisten määräysten mukaan.

Olin luistellut viimeksi lukiossa, mutta tänä talvena tuli lasten kanssa käytyä jäällä itsekin luistimet jalassa, kun sain äidin vanhat luistimet. Kokoontumisrajoitukset aika reilulla kädellä vähensivät mahdollisuuksia isompiin elämyksiin, mutta koitin aina välillä keksiä jotain spesiaalia. Kävimmekin mm. Pupukahvilassa sekä varasimme yksityisvierailun kotieläinpihaan ja pääsimme silittämään suloisia karitsoita.

Kuopus pääsi kevääksi isosiskon mukaan seurakunnan päiväkerhoon täytettyään kaksi vuotta ja minä sain viikossa neljä tuntia ihan omaa aikaa! Se oli kyllä aivan luksusta. Usein aika kului Xboxilla Dragon Questia pelaillen tai rauhaisasti teekupposen ja Raamatun äärellä. Toki tuli asioitakin hoideltua. Ja siivottua. Rauhassa siivoaminen on jotenkin terapeuttista.

Siivoaminen johtaa huomaamaan, että meillä on ihan liikaa tavaraa, jolle ei ole paikkaa. Keväällä osallistuinkin ammattijärjestäjän pitämälle "Paikka kaikelle lastenhuoneessa" -verkkokurssille, josta sain todella hyviä näkökulmia tavarasuhteen pohdintaan ja myös hyviä vinkkejä kodin järjestämiseen. Osa tuli käyttöönkin, mutta siistiä meillä ei silti vieläkään yleensä ole ja lisää tavaraakin on taas kertynyt. Vinkit olivat kyllä hyödyksi syksyllä töissäkin, kun vietin paljon aikaa pyhäkoululuokkia järjestäen. (Sekin projekti on yhä kesken, täytyy myöntää.)

Dragon Quest XI nappasi elämästäni 8 kuukauden aikana lopulta laskurin mukaan 130 pelituntia. Nautin suuresti hyvin tehdystä ja monipuolista sisältöä tarjoavasta japaniroolipelistä. Aivan viimesiä bonuspomotaisteluja en jaksanut enää vääntää läpi kerran hävittyäni, kun se olisi vaatinut järjetöntä levuttamista ja loppuvaiheessa peli alkoi jo kovasti toistaa itseään, mutta muuten kyllä kolusin lähes kaiken. (Pikselimaailman tehtäviä lukuunottamatta. Kaksiulotteinen retro-tyylinen pikselimaailma sai toteutuksellaan minut lähes raivon partaalle, mutta onneksi sen suorittaminen oli muusta pelistä irrallista.)

Terkut aaltojen alta!  Dragon Quest XI: echoes of an elusive age - definitive edition

Alkuvuonna luin pitkästä aikaa aivan valtavasti kirjoja sekä itsekseni että ääneen lapsille. Narnian tarinat, Hobitti, Peppi Pitkätossun tarina... Perillinen -sarja, Maze runner -trilogia, joitakin mainitakseni. Syksyllä into fiktion lukemiseen omaksi iloksi lopahti kuin seinään. Lapsille toki luemme yhä päivittäin.

Kevättalven ytimessä

 

Kesällä oli aikaa nauttia läheisten seurasta, huvipuistoista, mökkeilystä, uimarannasta ja elää lähes normaalia elämää korona-ajan keskellä. Lähirannassa järjestettiin lapsille puistoruokailua ja paljon kivaa tekemistä. Kiersimme kotieläinpuistoja ja markkinoita, asustimme viikon ystäviemme omakotitalossa ja nautimme ihanista lainanaapureista. Kävimme jopa elokuvissa ja sirkuksessa! Vuoden kulttuurikohokohta oli kuitenkin joulukuussa Tampere-talossa nähty Liisa ihmemaassa -baletti Viron kansallisbaletin esittämänä. Hullu hatuntekijä vei sydämeni, vaikka olikin vain sivuroolissa.

 

Työminä vs. Kotiminä

Kuten jo alussa mainitsin, usean kotiäitivuoden jälkeen palasin elokuussa työelämään. Työskentelen siis lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijänä vapaaseurakunnassa. Tykkään työstäni ihan todella paljon, vaikka onkin ihan erilaista tehdä tätä taas kokopäiväisesti eikä vain harrastuksena kotiäitiyden ohessa, jolloin sai poimia tehtävistä pelkät rusinat pullasta. Työnkuvaani kuuluu mm. vapaaehtoisten rekrytointia, johtamista ja tukemista, 0-13-vuotiaiden (+perheiden) toiminnan suunnittelua, käytännön toteutusta ja opettamista. Työpäiväni ovat sisältäneet esimerkiksi opetussuunnitelmien laatimista, uutiskirjeen ja mainosten tekoa, palavereja eri tiimien kesken, perhekerhossa autoradalla leikkimistä, opettamista pyhäkoulussa ja Just Dancen pelaamista varkkien kanssa. Syksy sujui rajoitusten kanssa tasapainoillessa melko normaalisti, vaikkei toimintaa aina voinutkaan järjestää ihan täydessä mitassa ja aika monta etäpalaveriakin takana on. Virkistävintä oli päästä pitkästä aikaa mukaan Vapaakirkon valtakunnallisille työntekijäpäiville. Olin tuolloin myös ensimmäistä kertaa peräti kaksi yötä erossa lapsista.

Hyvänä työsuhde-etuna oman lapsen voi välillä ottaa mukaan töihin. Tässä puuhaillaan perheretkellä traktorin sisärenkaista tehdyssä leikkivuoressa.

Syksyllä olemme koko perheenä opetelleet elämään arkea ihan uudella tavalla. Esikoisella alkoi eskari ja kuopus meni päiväkotiin. Mies ei voikaan enää parin tunnin varoitusajalla jäädä ylitöihin, kun minä olen usein iltahommissa ja lapset pitää hakea ennen kuin hoitopaikat sulkeutuvat. Minä en olekaan enää joka päivä kotona laittamassa päivällistä. Viikonloput eivät enää automaattisesti tarkoita koko perheen yhteistä vapaa-aikaa.

Päiväkodin alku oli kuopukselle aika raskas ja usein hän aamuisin itki, että ei tahdo päiväkotiin, vaan tavalliseen kotiin. Parissa kuukaudessa tilanne onneksi helpottui, kun ryhmä tuli tutuksi. Esikoinen on ollut alusta alkaen hyvin innoissaan eskarista, mutta aamut meillä takkuavat kovasti. Sairasteltu ollaan myös paljon lähinnä erilaisia flunssia, joten kotoilua on sen takia kyllä syksyynkin mahtunut. Koronatestit ja massarokotuksessa käynti ovat olleet kyllä todella surrealistisia kokemuksia.

Jo keväällä aloin pelirintamalla haaveilla Mass Effect -avaruustrilogian pariin palaamisesta. Paluu toteutui lopulta vasta loppusyksystä legendary edition -version myötä. Tunnin tai parin pätkä räiskintäroolipeliä muutamana iltana viikossa saa kyllä ajatukset pois töistä ja tiskivuorista. Vielä riittää pelattavaa, sillä kolmas osa on alle puolivälissä.

Keeper-olento huolehtimassa Citadel-avaruusaseman järjestelmistä. (Mass Effect legendary edition)

Arki on tuntunut ihan uudella tavalla kuormittavalta ja helposti löydän vaikka kuinka paljon syyllistymisen kohteita, kun en vain enää riitä samalla lailla kaikkeen, mihin haluaisin. Esimerkkinä mainitsen, että syksyllä onnistuimme kyllä järjestämään töissä tiimin kanssa kivat kymppisyttärit 30 varhaisnuorelle, ja vapaa-ajalla MLL:n paikallisyhdistyksen 5-vuotissynttärit järjestyivät hattaroineen kaikkineen, mutta oma lapseni ei koskaan saanut toivomiaan kaverisynttäreitä. No, muutaman sukulaisen kanssa sentään juhlittiin ja lapsi oli ihan tyytyväinen, kun sai kutsua kavereita yksittäin kylään noin muuten. Toisaalta myös pieni koti ja koronatilanne vaikuttivat juhlasuunnitelmiin rajoittavasti. Kuopuksellahan ei rajoitusten takia ollut lainkaan juhlia, ellei lasketa sitä, kun mummu ja pappa kävivät kahvilla.

Pysyviä rakenteita horisontissa

Minut tosiaan kutsuttiin töihin sijaisena, mutta syksyllä käynnistyneen rekryprosessin seurauksena hain paikkaa ihan oikeasti ja jatkankin vuoden alusta vakituisena työntekijänä! Suuri kiitollisuus valtaa mielen, mutta samalla myös vähän jännittää. Siirryn nyt pyrähdysten suorittamisesta maratoniin.

(Ensimmäinen isompi hankinta, jonka tein vakityön varmistumisen jälkeen, olivat kolmas ja neljäs peliohjain nuorisotilan pleikkavitoseen. Prioriteetit siis edelleen kohdillaan.)

Vaatii vielä harjoittelua, että opin löytämään tasapainon kodin, työn ja omien voimavarojeni välillä sekä suunnittelemaan myös arjen asiat niin, että kaikki sujuu. Armollisuutta myös itseäni kohtaan opettelen. Siinäpä ihan hyviä tavoitteita ensi vuoteen.

Terkuin Laura, joka pelaa (kun vaan ehtii)

Joululahjatulva

Joulu on taas, joulu on taas, paketit täynnä pelejä... Eihän tavara ole joulun tarkoitus, mutta tavarasta on nyt helpoin ja kevein kirjoittaa tässä päiväunia torkkuvan lapsen vieressä makoillessa.

Peliaiheisia lahjoja tosiaan ilmestyi paketeista tänä vuonna runsain määrin. Lautapeleistä voisi melkein rakentaa tornin. Voisin jo antaa uuden vuoden lupauksen, että ensi vuonna pelaamme enemmän lautapelejä yhdessä.  Tervetuloa meille pelailemaan muutkin. Koska miksi muuten lautapelejä omistetaan ja annetaan lahjaksi kuin että ne ovat mukavaa aikaa yhdessä vietettäväksi? Ja kutsutaanhan niitä myös nimellä "seurapeli". Osuva nimitys.

Lauta-/korttipelejä on tähän mennessä auottu paketeista jo ainakin seitsemän kappaletta, mikä on mielestäni todella paljon. Itse olin ostanut lapsille yhden alennusmyynnistä, mutta mieheni vähän innostui liikaakin ja osti peräti kolme... Ja muualtakin sukulaisilta niitä saatiin. Riittää siis niistä jälleen kirjoitettavaa blogiinkin. Muutama jo omastakin lapsuudesta tuttu klassikko ja muutama itselleni ihan uusi tuttavuus.

Tyttären ykköstoive mummulta ja pappalta oli Dobble-korttipeli. Heti, kun se paketista kuoriutui, niin lahjojen availu lakkasi kiinnostamasta ja pappa piti haastaa välittömästi pelaamaan ennen kuin loput paketit avattiin. Eskarissa peli oli tullut tutuksi ja kyllä se ihan hauskalta minustakin vaikuttaa.

Miehelleni löysin pelikaupasta noppa-joulukalenterin. Joulukalenteri joululahjaksi? Ilmeisesti ostos oli mieluinen, kun kaikki luukut aukesivat vuorokaudessa, vaikka saatekirjeeseen laitoin, että tästä voit sitten aukoa vaikka päiviä synttäreihin. Kauniita noppia kalenterista löytyikin.

Kyllä yksi videopeliaiheinen lahjakin saatiin: Nintendo-ohjaimen mallinen ovimatto. Se onkin sitten ainoa Nintendo-ohjain, joka meidän taloudesta löytyy. Aika herttainen ilmestys kertakaikkiaan.

Oikein mukavaa joulun aikaa ja hyviä pelihetkiä yksin ja yhdessä!

Ajatuksia Halloweenista

En juurikaan pidä halloweenista.

Eskarissa oli tulossa naamiaiset. Lokakuun loppu, tietäähän sen teeman. Kuitenkaan missään ei erikseen ohjeistettu, että naamiaisiin olisi pakko pukeutua hirviöksi. Tytär valitsi hyvissä ajoin sievän keijuasun.

Naamiaisia edeltävänä iltana tulin töistä kotiin klo 20. Alkoi lohduton valitus: "Äiti, kun ne on Halloween-naamiaiset ja siellä pitää olla pelottava! Kaikki nauraa mulle, jos en ole pelottava tai paha hahmo! Nyt meet ostaan mulle noidan hatun, en mä voi olla mikään keiju!"

Lapsen kanssa lautapelejä: Piikkisiili

 Piikkisiili

 

Ikäsuositus: 3+

Pelaajia: 2-4 (periaatteessa voi hyvin olla enemmänkin)
Kesto: 15 min tai alle

Pitkästä aikaa lautapeliarvio! Tällä kertaa kestosuosikki mummulan hyllystä.

Piikkisiili on todella yksinkertainen, mutta hauska pienten lasten peli. Pelissä on söpö iso ja kestävä muovinen siilihahmo, jonka selässä on eri pituisia irrotettavia muovipiikkejä. Päällepäin katsottuna piikit näyttävät samanlaisilta. 

Pelaajat heittävät vuorotellen noppaa, joka määrittää voittaako kierroksen lyhin vai pisin piikki. Sitten jokainen pelaaja nappaa siilin selästä piikin, jonka jälkeen piikkien pituutta verrataan. Voittaja saa pitää piikin, muut laittavat omansa takaisin. Peliä voidaan pelata siihen saakka kun siili on tyhjä tai vaikkapa siihen saakka, että joku saa viisi piikkiä. Pelatessa tulevat samalla tutuksi käsitteet pitkä ja lyhyt sekä näiden vertailumuodot.

Meidän eskari-ikäinen jaksaa yhä innostua Piikkisiilistä. Hieman alle kolmevuotias tykkää lähinnä leikkiä siilillä ja asetella piikkejä, mutta varsinainen kilpailullinen pelaaminen ei ihan vielä jaksa innostaa.

Nopalle on oma säilytyskolo siilin alla, joten se ei helposti joudu hukkaan. Lapsia nauratti, kun noppa laitetaan pelin lopuksi talteen siilin peppuun. No, siltähän se vaikuttaa, kun säilytyskolo tosiaan on siinä pepun kohdalla.

Peli on valittu vuoden lastenpeliksi 2007, joten uutena tätä ei varmaankaan enää kaupoista löydä. Mutta jos vaikka kirpparilla tulee vastaan, niin vahva suositus!

Wanhat fiilistelyssä: Ni no kuni

Tuli Facebookin muistoissa niin hauskoja pelipäivityksiä vastaan, että pitää ihan jakaa tännekin. 

13.8.2013

"Haaksirikkouduimme saarelle, jota luulimme autioksi. Oli siellä kuitenkin elämää: Keskustelin luolassa sinisten rapujen kanssa, löysin keijujen komediateatterin sekä tein tutkimusmatkan keijujen äidin vatsaan, jossa oli lastentarha. Voitin vatsassa häiriköineen jättimäisen meduusan ja palasin onnellisesti keijukylään. Sitten laiva olikin jo korjattu ja saatoimme jatkaa matkaa.
Kiitos tästä elämyksestä Level-5."

15.8.2013 

"Eilen pukeuduin sika-asuun, jotta pääsisin livahtamaan vartioiden ohi palatsiin tapaamaan prinssiä.

Yllätyspaketteja

Syksyn alkuun on liittynyt monia asioita, jotka ovat tuntuneet hyppäykseltä tuntemattomaan. Meidän perhe astui ruuhkavuosiin. Olen siirtynyt kotiäitiydestä työelämään. Aloitin paikallisessa vapaaseurakunnassa lapsi- ja varhaisnuorisotyön ohjaajana. Paljon on vielä uutta opeteltavaa ja totuteltavaa, mutta toki myös paljon tuttua, olenhan samankaltaista hommaa aiemminkin tehnyt.

Saa nähdä, mitä kaikkea tästä syksyn yllätyspaketista vielä kuoriutuu. Kotiarjen ja töiden yhteensovittaminen sekä epäsäännöllisen työajan ja lasten hoitovuorojen sumpliminen tuntuu vielä aika kummalliselta. Onneksi mieheni Jimi tekee säännöllistä päivätyötä.

Tänään saapui myös yksi ihan konkreettinen yllätyspaketti.

Aiemmin ihan vaan huvin vuoksi suunnittelin itselleni Xbox-ohjainta Series x:lle, kun netistä voi tosiaan tilata yksilöllisemmän ohjaimen sen perus mustan sijaan. No, en kyllä koskaan tosissani aikonut sellaista tilata, mutta Jimi näki tilaisuuden yllättää. 

Tänään vapaapäivänä piti odotella kotona saapuvaksi jotain mystistä pakettia ja kappas, mitä sieltä laatikosta kuoriutuikaan: torstainvärinen ilopilkku omalla nimimerkillä. Kiitos!

Tarvitsee varmaankin alkaa etsiä kalenterista ihan omaa konsolihetkeä.

Lapsen kanssa: Skidipark (Viihdekeskus Ideapark, Lempäälä)

Jutun loppuun lisätty päivitys Skidiparkin aktiviteeteista syksyllä 2024, osa jutussa esitellyistä on vuosien saatossa suljettu.

 Heinäkuussa 2021 Lempäälän Ideaparkin yläkerta on herätetty jälleen henkiin. Tällä kertaa konseptin nimi on Viihdekeskus Ideapark ja se jakautuu lasten sisähuvipuistoon (Skidipark), karting-rataan sekä jonkilaiseen tilaussaunaan. 

Särkänniemi Zones (tästä aiempi käyntiarvio) lakkautettiin koronakeväällä 2020, joten ehtihän tässä olla reilu vuosi aikaa tehdä uudistuksia. Tekstissäni tulee väistämättä jonkin verran vertailua vanhaan.

Uskaltauduimme testaamaan Skidiparkia kesäloman lopulla arkipäivänä (vaikka Pirkanmaa olikin taas juuri siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.) Mukana oli lisäkseni lapset 2,5v. ja 5v, sekä hetkellisesti myös mieheni. Väkeä oli alkuiltapäivästä vain kourallinen ja alue on laaja, joten hyvin oli kaikille tilaa pitää pitkät turvavälit eikä toimintoihinkaan tarvinnut juuri jonotella. Siellä täällä oli asiaan kuuluvasti käsidesiä tarjolla ja ovella muutama muistutus turvaväleistä. Maski päässä juoksukonttaaminen kiipeilysokkelossa 2-vuotiaan perässä oli hieman rankkaa, mutta siitäkin selvittiin. 

Isompi kiipeilyseikkailu

Hintansa väärti

Hinnoittelu on nyt huomattavasti yksinkertaisempi verrattuna Zonen aikaan: 0-vuotiaat 0€, 1-vuotiaat 7€ ja yli 2-vuotiaat 15€, aikuiset valvojat ilmaiseksi mukaan. Lippujen oston jälkeen bongasin Prisman puoleisen päädyn myyntitiskiltä tekstin, että samana päivänä Ideaparkissa tehdyn ostoksen kuitilla olisi saanut rannekkeesta alennusta. Lukihan siitä nettisivullakin, mutta unohdin asian lippuja ostaessa. Olisin siis voinut saada alennusta, sillä ostoksia oli tehty. Ehkä seuraavalla kerralla muistan huomioida tämän. (Tulimme keskusaukion suunnasta kartingin puolen ovesta sisään, enkä sieltä samaa tietoa bongannut eikä myyjäkään asiasta maininnut).

Mielestäni tarjonta on hyvinkin hintansa arvoinen, varsinkin kun aikuisten ei tarvitse ostaa ranneketta.

Hinnastossa leikkiajaksi on määritelty 2 tuntia, mutta meille myyjä sanoi, että päivän aikana saa mennä ja tulla puistoon niin usein kuin haluaa. Ehkä 2 tunnin rajoitus koskee vain ruuhka-aikoja? Pidimmekin touhuilun välissä ruokatauon yhdessä Ideaparkin ravintolassa nälkäkiukun yllätettyä. 

 

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain puuttui

Paljon on tuttua aiemmista kokonaisuuksista, mutta karsintaakin oli tehty ja uusia juttuja tullut tilalle. Konsepti eroaa yhä selvästi liikuntaseikkailupuistosta (tyyliin Hoplop), mutta tarjoaa vähemmän kuin mitä Särkänniemi Zones oli parhaimmillaan (laajennuksen jälkeen). Ydinkohderyhmänä ovat selvästi alakoululaiset ja sitä nuoremmat lapset, toki kyllä yläkoululaisetkin varmasti löytäisivät tekemistä. Moni aktiviteetti innostaa helposti koko perhettä yhteiseen tekemiseen.         

Alueelta löytyy yhä Funpark-Hoplopin peruja oleva kiipelyseikkailu liukumäkineen ja pallomerineen sekä erikseen myös pienempi seikkailualue, jonka suosituksena luki "Tämä seikkailurata tarkoitettu pääasiassa perheen pienimmille". Jättilegoillakin pääsee rakentelemaan. Pomppulinnoja alueella on kolme ja isoja trampoliineja neljän kappaleen rivi. Uutena juttuna on pienempi trampoliini, josta voi hyppiä vaahtomuovikuutioaltaaseen (sillekin on varmaan jokin oma nimitys...)

Polkuautorata on aiempaa pienempi. Autoja oli radalla kolme: kaksi iso ja yksi pienempi. Enempää ei oikein mahtuisikaan. Akkukäyttöisiä autoja ei enää ole. (Paitsi tietysti sitten kartingin puolella yli 145-senttisille kuljettajille on tarjolla aika paljon nopeampi ja kalliimpi ajorata).

Zonesiin tehty tyylikäs hohtominigolf on säilytetty paikallaan, kuten myös huonepelit "Lazer Maze" ja "Time freak", jotka ovat molemmat omastanikin mielestä oikein hauskoja pelejä. Lasersokkelossa pujotellaan pimeässä huoneessa agenttileffan tyyliin laservalojen väistellen ja jälkimmäisessä juostaan hämärässä huoneessa klikkaamassa seiniin syttyviä valopainikkeita mahdollisimman nopeasti.

Entisten aikojen (Funpark ja Zones) tarjonnasta on jätetty pois kaikki varsinaiset huvipuistolaitteet ja muutenkin kaikki erillistä henkilökuntaa vaativat toiminnot. (Ristiriitaisesti puiston mainoksessa kuitenkin näkyy taustalla ketjukaruselli.) Kaksi pienintä "kolikkokarusellia" on vapaasti käytettävissä. Liikkuvista simulaattoreista on säilytetty vain itsekseen käytettävä Minirider. Kaikissa toiminnoissa on selkeät käyttöohjeet. Toinen lasersokkeloista ei ollut käytössä, sillä huoneen käynnistysnäyttö näytti erroria, mutta muuten nämä tekniikkaan pohjautuvat aktivitetit vaikuttivat toimivan oikein hyvin.

Skidiparkin ja kartingin välissä on erikseen ostettavilla poleteilla pelattavia pelejä, kuten arcade-pelejä ja minikeilausta. Skidiparkin sisäänpääsyyn kuuluu tanssimattopeli, joka sijaisee muista peleistä erillään puiston puolella.

Yhden erän ehdin itsekin tanssimattoilla,
kun mies tuli ostoksiltaan lasten seuraksi.

Skidiparkin puolella kassalla/kahviossa näkyi olevan hommissa yksi henkilö. Kahvion tarjonnassa oli joitain herkkuja ja jäähilejuomia, mutta emme tällä kertaa syöneet mitään.

Kahvioalue. Taustalla pienempi seikkailurata.

 

Puistossa kuljetaan ilman kenkiä ja lattiat ovat paikoin aika liukkaat, joten suosittelen ainakin pienimmille sisätossuja. Valaistus on alueella entiseen tapaan hieman hämärä. Skidiparkin oman sisäänkäynnin luona on muutama lukittava säilytyslokero, naulakot molemmilla sisäänkäynneillä. Kahvion lähellä on myös aikuisten oma lukunurkkaus aikakauslehtineen. (Ainoa tila koko alueella, jossa on kunnollinen kirkas valaistus.)

Tämä "isiparkki" muistutti vähän hammaslääkärin odotustilaa.

 

Lopuksi

Sisältö on monipuolinen ja konseptia on sopivasti yksinkertaistettu hinnoittelujen ja henkilökunnan määrän suhteen. Jospa tämä tällaisenaan olisi kannattavaa. Vähän itseäni harmitti huvilaitteiden sekä lasersodan poistuminen tässä uudessa konseptissa, mutta lapseni eivät sellaisia tienneet edes odottaa ja sekosivatkin innosta aivan täysin, kun oli niin kivaa ja paljon kaikkea erilaista. 

Nettisivuilla voisi mielestäni olla vähän tarkemmin tietoja ja ohjeistusta, mutta ehkä sivutkin ovat vielä vähän alkutekijöissään.
Kiva reissu, vaikka päättyikin kiukutteluun (eihän sieltä olisi saanut lapsia millään lähtemään...)
Loppuun vielä vähän lisää kuvia (voi klikata isommiksi).

 

 

 

Kartingin päädyn sisäänkäynti. Minirider ja pomppulinnoja

 

Volttitrampan taustalla polkuautorata

Hohtominigolf

 

 Päivitys syksy 2024

Skidipark tuntuu olevan jätetty oman onnensa nojaan vain olemaan olemassa mahdollisimman pienillä ylläpitokuluilla. Hinnoittelua ei ole nostettu avajaisista, toisin kuin Hoploppien kanssa vuosien saatossa tapahtui. Viikko sitten suljettiin molemmat Tampereen alueen Hoplopit, joten voisi luulla, että se lisäisi Skidiparkin kävijämääriä tulevaisuudessa. Hoplop-kiipeilyviidakko täältä yhä löytyykin. Lähes kaikki tekniikkaa pohjautuvat aktiviteetit on vuosien saatossa suljettu yksi kerralaan. Ei ole enää Minirideria, Time freak -peliä tai Lazer mazea. Toisen lasersokkelohuoneen tilalle on laitettu pieni peilisali hupipeileineen. Skidiparkissa ei ole omaa henkilökuntaa eikä kahviota, mutta ostoksia voi tehdä kartingin kahviosta, jonka kautta puistoon kuljetaan. Minigolfin mailat ovat osin ränsistyneet, mutta radat ovat täysin pelattavissa. Siitä iloitsen, ettät tanssipeli toimii edelleen. Tätä kirjoittaessani istun perjantai-iltapäivänä lähes tyhjässä puistossa, aivan muutamia muita täällä oli paikalla saapuessamme.

Tarkennetaan nyt vielä lopuksi, että ihan itse maksoimme ja huvikseni kirjoittelin. En harrasta tässä pienessä blogissani kaupallista yhteistyötä.

Lapsen kanssa lautapelejä: Timanttiponit

Ikäsuositus 3+
Pelaajia: 2-4
Kesto: 10 min
Julkaisija: Haba

Timanttiponit on helppo ja selkeä noppapeli pienille lapsille. Se sopisi hyvin vaikka ihan ensimmäiseksi noppapeliksi, mutta on turvallisesti pelattavissa vasta siinä vaiheessa, kun lapsi ei enää laita pieniä esineitä suuhunsa, sillä peliin kuuluu keko pienen pieniä muovitimantteja.

Peli itsessään on pohjimmiltaan hyvin tavanomainen, mutta siitä tekee ihastuttavan ja persoonallisen sen teema: pilvien päällä kulkee yksisarvisia, jotka keräävät kauniita timantteja. Ainakin meidän 5-vuotiaseen tyttöön teema upposi kuin veitsi voihin. 

Pelivihkossa on lyhyt tarinakuvaus. Jokaisella ponilla on oma nimi (jotka lapsi tarkkaan opetteli jatkettuaan pelin jälkeen leikkimistä poninappuloilla). Timantit ovat kimaltavia pinkkejä muovimötiköitä (jotka piti myös saada heti mukaan leikkeihin, koska ovat kuulemma niin ihania). Pelilauta on nätti ja nopat sopivat teemaan myös.

Peli käynnissä. (Timanttien rasia ei tullut pelin mukana.)

Yksinkertaisessa pelissä heitetään noppaa ja laudalla edetään 1-3 askelta kerrallaan. Nopassa on myös muffinssi, jonka ilmestyessä nappulaa ei saa siirtää, vaan poni pysähtyy syömään. Monesti vuoron menetys aiheuttaa peleissä turhautumista, mutta tällä kertaa lähinnä hihitystä, kun "ponilla olikin taas nälkä, nams nams". Sateenkaari luo oikoreitin ja pinkin pilven kohdalla saa timantteja heittämällä toista noppaa. Pelin voittaa se, joka saa kerättyä eniten timantteja, ei siis välttämättä se, joka on ensimmäinen maalissa, vaikka ensimmäiselle onkin luvassa muutama bonustimantti. Kaikki perustuu noppaan ja tuuriin, joten taidolla ei tässä pelissä ole merkitystä. 

Pelilaudan kääntöpuolella on pisteenlaskualusta erityisesti niitä lapsia varten, jotka eivät vielä osaa kunnolla laskea. Timantit saa asettaa jonoon ja pisin jono voittaa. Laskemista tulee samalla harjoiteltua ihan huomaamatta. Vaikka meidän 5-vuotias laskeekin jo sataan, hänkin halusi silti asetella timantit loppulaskennassa alustalle, koska se oli kivaa.

Pikkuvelikin innostui tekemään timanttijonoa.

Kuten pelikotelossakin sanotaan, peli sopii parhaiten pienille poneista pitäville. Jos taikaponit eivät ole lasta innosta, kannattaa ehkä hankkia jonkin toisen teeman mukainen peli.

Angry birds land Särkänniemessä

Käytiin taas jokakesäisellä vierailulla Särkänniemessä ja yhä vieläkin lasten alueen Angry birds -teema saa suupielet nousemaan hymyyn. Alue on ihastuttavan tyylikäs. Jättimäinen teemoitettu seikkailurata on kuin ulko-hoplop, jonne ennen koronaa oli helppo saapua leikkimään vaikka ihan vartavasten, kun puistoon ei ollut erillistä pääsymaksua. Nykyään on tietysti toisin.

Vain yksi alueen laitteista on varsinainen Angry birds -laite, mutta alueen muidenkin laitteiden kyltit ja koristelu istuu teemaan mukavasti. Täytyy kyllä myöntää, että paikoin hahmot ja koristeet ovat jonkin verran rapistuneet ajan saatossa.

 Edellisessä tekstissäni marmatin Angry birds -pelien suunnanmuutoksesta. Free to play -malli kylläkin tuntuu olevan elinehto mobiilipeleille nykyään. Mutta kyllä minä yhä vielä tykkään Angry birdsistä ja siitä, miten hienosti pelihahmot on tuotteistettu. Toivottavasti vihaisten lintujen lento kantaa vielä kauan.

 

Edit 2022: kiipelyseikkailualueella pääsee myös pelamaan Angry birdsiä kahdella isolla kosketusnäytöllä.

 

Edit 2023: Onneksi tuli ikuistettua alueelta joitain kuvia tuolloin pari vuotta sitten, sillä tänä kesänä lasten alue teemoitettiin uudelleen Kärsänniemeksi. Mielestäni uusi teemoitus oli lähinnä teeman poisto ja muutaman laitteen vähennys. Angry birds ride tuunattiin pomppiviksi porkkanoiksi, jossa ei enää soi taustamusiikkia, joten oli kerrassaan hassua, että astuessani laitteeseen alkoi päässä kuitenkin soida laitteen aiempi Angry birds -teemamusiikki. Vuosien ehdollistaminen oli tuottanut tulosta.

Kuka pilasi Vihaiset linnut?

Siitä on muutama vuosi, kun viimeksi pelasin Angry birdsiä. Taisi itse asiassa olla aikaa, kun puhelimeni oli vielä Nokia Lumia.

Yksinkertaisuudessan peli oli tosi koukuttava ja kiva ja siitähän oli vaikka mitä versioita. Joitain kenttiä tuli jauhettua useita kertoja, kunnes lopulta sai rakennelman sortumaan täydellisellä tavalla.

Eilen tuli tyttären kanssa puhetta pelistä ja ajattelin tutustuttaa hänet tähän suomalaiseen laatutuotteeseen. Mutta mitä pöyristyttävää tajusin: alkuperäistä peliä ei saa enää ladattua sovelluskaupasta! 

Tarjolla on sen sijaan Angry birds 2: pientä turhaa sälää täyteen ahdettu free to play -kökkäre, jossa varsinainen peli hautautuu kaiken kerättävän/ostettavan sälän, mikromaksujen varomisen ja ajan kanssa latautuvien elämien alle. Ei minua kiinnosta pelata arpakorttipeliä taikahississä, olisin vain halunnut ampua linturitsalla possuja.

Kertokaa, että olen käsittänyt jotain väärin tai edes että jossain netin syövereissä on vielä olemassa paikka, josta voin ostaa jonkin alkuperäisen Angry birds -pelin!

Kaivoin jopa vanhan luurin pöytälaatikosta, jonne se oli vuosiksi unohtunut, mutta valitettavasti siinäkään ei ollut asennettuna enää yhtään Angry birdsiä. No, jos jotain hyvää, niin ehkäpä vihdoin voisin tyhjentää vanhan luurin tiedot ja kierrättää sen.

Angry birds 2 on tähän mennessä onnistunut minun suhteeni yhdessä asiassa: se tekee Minusta Todella Vihaisen. 

Ei jatkoon. (Paitsi kuitenkin jatkoon, sillä lapsi, joka ei paremmasta tiedä, tykästyi pelin simppeliin perusideaan ja jos ei kerran muuta ole tarjolla, niin tähän on kai tyydyttävä.)

Jälkikirjoitus: hetken tutkimisen jälkeen löytyi vielä Angry birds friends, olisikohan siitä tilanteen pelastajaksi?

 

5-vuotiaan toivepäivä

 

Syödään aamupalaksi hodaria ketsupilla.
Samalla saa katsoa lastenohjelmia.

Ei harjata hiuksia ollenkaan.

Leivotaan toukokuussa joulupipareita
(Se on niin tosi tosi kivaa!)
Sokerimassan avulla syntyy taikaponi.

Värityskuvat valitaan ja tulostetaan itse.
Äiti lukee ääneen, kun väritän.

Tehdään pyöräretki kirjastoon.
Evääksi otetaan joulupipareita.
Matkalla poiketaan rannalle leikkimään.
Pikkuveljen laivan verkkoon takertuu merenneito.

Veljen nukkuessa päiväunia
saadaan häiriöttä pelata lautapelejä.
Isi tulee töistä ja liittyy pelipöytään.

Illalla saa juosta pihalla naapurin lasten kanssa,
puhallella parvekkeelta saippuakuplia.

Runo äidin haaveista

Mä haluun viedä lapset
muumeja halaamaan
pulikoimaan kylpylään
huvipuistoon maailmanpyörään
karkkimaailmaan herkuttelemaan
Kaukomaille kaivamaan rantahiekasta simpukankuoria

Mä katson muumeja telkkarista
lapset sylissä sohvalla
Vien ammeen parvekkeelle
roikun pää alaspäin kiipeilytelineessä
ostan lähikaupasta vaahtokarkin.

Järven rannalta löytyi kaunis kivi.

Se, mikä on yhdelle perheelle koronavuoden kuriositeetti on toiselle ihan normaali arki. Hyvä lapsuus ei onneksi vaadi matkaa Disneylandiin.

Pelien pituudesta

Ohops. Yhtäkkiä huomasin, etten olekaan kuukauteen pelannut mitään. On ollut niin paljon kaikkea muuta puuhaa ja aika on aina rajallinen. 

Kuten olen aiemmin maininnut, olen lokakuusta alkaen pelannut lähinnä yhtä japaniroolipeliä, pitkää kuin nälkävuosi. Niin on kyllä nimikin: Dragon quest XI: Echoes of an Elusive age - Definitive edition. Mielestäni peli on tarjonnut todella hyvin sisältöä koko yli satatuntisen taipaleensa ajan, vaikka lähes kaikki kartan alueet onkin koluttu pariin-kolmeen kertaan. Virallisesti pelin lopputekstit vyöryivät ruudulle siinä 70 pelitunnin jälkeen, mutta juoni jatkui yhä eteenpäin, jos vain pelaamista tajusi jatkaa. Aika selväksi jatkuminen kyllä tehtiin sekä hahmojen puheissa, että sen suhteen, miten monta juonenpätkää jäi leijumaan ilmaan. Maailmassa oli myös paljon ovia ja arkkuja, joihin ei vielä ollut avainta ja muitakin selviä vihjeitä jälkipeliä varten oli tarjolla.

Tässä alkaa nyt olla taas se ongelma, että mitä pidemmäksi venyy pelitauko, sitä epätodennäköisemmin enää palaan pelin ääreen - ja kun aloin vihdoinkin olla todella lähellä todellista loppua. Viimeisimmät juoneen liittyvät saavutukset ovat olleen ns. timanttisaavutuksia, eli peliä pelanneista vain alle 5% on avannut ne, joten en ole tilanteeni kanssa yksin. Aika harva pelaa superpitkiä pelejä loppuun, kun pelitulvasta voi aina poimia uuden helmen kokeiluun, jos vähänkin alkaa kyllästyttää.

On taitolaji tehdä pelistä sopivan mittainen. Liian lyhyestä pelistä saattaa jäädä hassu olo: tässäkö tämä oli? Sopivaan mittaan tehty peli jättää hienon fiiliksen. Matka oli kiva, mutta nyt on hyvä siirtyä eteenpäin muihin juttuihin. Pidän tarinoista, joilla on loppu, vaikka asioiden loppuminen olisikin muuten todella haikeaa. 

Olen todennut, että jatkuvasti päivittyvät pelipalvelut, jotka tiputtelevat sisältöä säännöllisesti pitääkseen pelaajat mukana, eivät ole minun juttuni. Pidemmän päälle sellaisten kokemusten pelaaminen alkaa ahdistaa, varsinkin, jos pelaaminen on reaaliaikaan sidottua. Ehkä toistan aiempia kirjoituksiani, mutta haluan mielummin, että minä pelaan peliä silloin, kun minulle sopii, kuin että peli peluuttaa minua silloin, kun pelille sopii. Pelaaminen kuitenkin tuntuu valuvan yhä enemmän palvelumaiseen suuntaan ja ns. ilmaispelattavat pelit valtaavat markkinoita. Toivottavasti yhä tulevaisuudessakin tehdään tarinavetoisia pelejä, joilla on alku ja loppu.

Osaan ja haluan kyllä sitoutua tärkeisiin asioihin pitkäksikin ajaksi, mutta ehkäpä pelit ja muut viihdetuotteet eivät kuulu siihen kaikkein tärkeimpään kategoriaan.

Dragon Quest XI. (Älä edes kysy xD)

 

Tämän hetken kaipuusta ja menettämisen pelosta

Pelien, elokuvien ja kirjojen maailmassa on mahdollista tehdä paluu tuttuun ja turvalliseen hetkeen. Joskus paluu tuntuu samalta. Joskus paluu aiheuttaa aivan uudenlaisia tunteita, kun huomaa, ettei olekaan itse enää sama ihminen kuin aiemmin samaa kokiessaan.

Mutta toista on elämä. Ei ole mahdollista ladata edellistä tallennusta tai lainata kirjastosta viime torstaita uudelleen.

Jälleen kerran havahdun itkemästä haikeaa kaipaavaa itkua. Mitä kaipaan? - Tätä hetkeä. 

Rakastan nykyistä elämäntilannettani niin paljon (pandemiasta huolimatta), että tahtoisin vain painaa pysäytysnappia ja jäädä olemaan tähän kevääseen. Kuitenkin ainoa varma asia on muutos.

Animea pelifaneille: Dragon Quest Your story sekä Ni no kuni -elokuva

Selailin vähän Netflixin animetarjontaa ja bongasin pari japaniroolipeleihin perustuvaa nimikettä. Koska olen selkeästi kohderyhmää, päätin katsoa. (Kirjoitus ei sisällä spoilereita elokuvien juonesta.)

Dragon Quest: Your story. 2019

Ni No Kuni. 2019

Molempien nimikkeiden Netflixin ikärajaluokitus 13+. Alkuperäinen ja katsottu kieli: japani. 

Arvostelu: Paw Patrol On a roll sekä Paw patrol: Mighty pups save adventure bay

Meillä Ryhmä Hau on kova juttu, kuten varmasti todella monessa muussakin perheessä, jossa on pieniä lapsia. Riku-pojan luotsaama pentujen pelastuspartio on pelastanut Jännälahden asukkaita jo ainakin kuuden tuotantokauden verran. Lukemattomien lelujen lisäksi tuoteperheeseen kuuluu myös videopelejä.

Aiemmin olimme lainanneet kirjastosta pelin Paw Patrol: On a roll! joka on ihan kiva, mutta jonka perusteella en kovin suuria odottanut jatko-osalta Paw Patrol: Mighty pups save Adventure bay. Täytyy myöntää, että sen suhteen yllätyinkin positiivisesti.  Molemmat pelit ovat hienosti uskollisia piirrossarjalle ja ne upposivat ainakin meillä hyvin kohderyhmäänsä. Pelitestaajana on lisäkseni toiminut 5-vuotias tyttäreni.

Wanhat fiilistelyssä: Viva Piñata

Oletko koskaan miettinyt, mistä nykyään Suomessakin yhä tavallisemmat syntymäpäiväjuhlien piñatat tulevat? (Siis nuo kepillä hakattavat paperieläimet, joiden sisustasta poksahtaa karkkia.)

Tietenkin kauniilta ja sadunhohtoiselta Piñata-saarelta! Saarella villit piñatat kirmaavat ja touhuavat monenlaista. Piñata-tarhaajien tehtävänä on kesyttää ja valmistella piñatat ilostuttamaan lapsia juhlissa ympäri maailman. Juhlan jälkeen piñatanpalaset palautuvat saarelle ja eheytyvät taas kokonaisiksi.

Ja mikä sattuma: juuri tuolta saarelta olen saanut haltuuni puutarhatontin. Matkani Piñata-tarhaajaksi voi alkaa!

Xbox Game Passista jokunen ajatus

Erilaiset kuukausimaksulliset suoratoistopalvelut kuuluvat tähän aikaan. On esimerkiksi musiikkia, äänikirjoja ja katsottavaa moneen lähtöön ja melko samaan tapaan voi kuukausimaksulla tilata myös pelejä.

Pelien suoratoistopelaaminen ei käsittääkseni ole vielä lyönyt itseään läpi, vaikka sellaistakin tarjolla on. Kuukausimaksulliset pelikirjastot ovat kuitenkin pikkuhiljaa vankentamassa asemaansa. Pelit pitää yleensä ensin ladata palvelusta koneelle, mutta muuten eivät pelikirjastotuotteet juuri vastaavista muista medioista eroa. En ole kovin syvällisesti perehtynyt eri alustojen tarjontaan.

Meillä on tilauksena Xbox Game Pass Ultimate, johon kuuluu käsittääkseni ainakin:

Pictionary air (arvostelu)

Pelaajia: 2 joukkuetta
Ikäsuositus: 8 +
Huom: Pelaaminen vaatii älylaitteen

Pictionary, (tai suomalaisittan Piirrä & Arvaa) on saanut uuden ulkokuoren ja hyödyntää nykytekniikan mahdollisuuksia kiinnostavalla tavalla. Nyt mennään kuulkaas sillä rajalla, että onko tämä tuote oikeasti luokiteltavissa lautapeliksi. Siinä kategoriassa Pictionary air on kuitenkin voittanut vuoden 2019 party-pelin tittelin, joten mikä minä olen sanomaan.
No, oli mikä oli, niin tutustutaanpa!

Ulkoinen olemus

Myyntipakkauksen sisältä paljastuu varsinainen pienempi pelikotelo, johon kynä ja kortit mahtuvat hyvin joten isolla pakkauksella ei tee mitään. (muistakaa kierrättää pahvit ja muovit erikseen). Pelissä on fyysiset pelikortit, mutta piirtokynä on oikeastaan peliohjain eikä peliä voi pelata ilman älylaitteelle asennettavaa sovellusta. Peli hyödyntää lisättyä todellisuutta. Kännykästä tai täppäriltä pelikuvan voi myös siirtää älytelevisioon, jos laitteiston kyky riittää.

Varsinainen pelikotelo

Piirtokynä sopii hyvin monenkokoisiin käsiin

Pelaaminen

Pelin säännöt ovat tutut: yksi pelaaja piirtää sanaa, jonka muu joukkue yrittää arvata.

Pelaamiseen tarvitaan kaksi joukkuetta ja yksi älylaite. Peliä varten ladataan sovellus, joka on selkeä ja helppokäyttöinen. Sovellus hoitaa ajanoton ja siihen kirjataan myös pisteet sitä mukaa, kun niitä kertyy. Oman tiimin värin voi valita ja tällä värillä sitten ruudulle piirtyy ruudun edessä ilmaan piirretyn kynän jälki.

Ruudun yläreunassa näkyy ajastin, jonka keston saa itse päättää asetuksista. Oikean arvauksen jälkeen saa klikata alareunan tähdestä joukkueelle pisteen, jolloin ruutu tyhjenee ja voi aloittaa uuden kuvan. Ruudun voi tarvittaessa tyhjentää muutenkin. Piirtäjä saa itse valita, missä järjestyksessä piirtää kortin sanat.

Kuvankaappaus pelisovelluksesta.
Pelaajan rooliin on lavastettu lasten lelu.

Myyntipakkauksen takakannessa
fiilistellään pelin ihanuutta.

Piirtäjän täytyy tehdä melko suuria liikkeitä, jotta homma toimisi. Piirtäjä ei sääntöjen mukaan saa nähdä piirtojälkeään, vaikka se näytettäisiin isolta ruudulta. Kynän kärki hohtaa punaisena taukotilassa. Piirtämisen ajaksi painetaan nappi pohjaan, jolloin kärki muuttuu vihreäksi ja liikkeet tallentuvat viivoina näytölle. Piirtäminen on ainakin aluksi todellisuudessa paljon enemmän sekavaa koheltamista kuin mallivideoiden söpöt ja selkeät sateenvarjokuvat. Puhelinta/tablettia pitää luonnollisesti pitää paikallaan, jottei piirtojälki tallennu minne sattuu.

Suuremmalla joukkueella kuvan tihrustaminen yhdeltä puhelimen ruudulta ei varmaankaan ole mikään sujuva kokemus. Kuvan siirtäminen telkkariin kaikkien nähtäväksi lisää myös pelin hauskuutta, kun molemmat joukkueet voivat ihailla taideteoksia. Ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että tämä toiminto onnistuu. Sovellus ei itsessään anna tähän kovin tarkkoja teknisiä ohjeita, vaan ne on etsittävä muualta. Joissain älytelkkaireissa peli saattaa toimia suoraan, jos laite tukee näytön peilausta. Toiminto saattaa kuitenkin edellyttää yhteensopivaa suoratoistolaitetta. (iOS- laitteilla tarvitaan Apple TV, Android-laitteilla Chromecast / Roku)  Puhelimen saattaa myös voida liittää sopivalla HDMI-johdolla telkkariin. Meillä kotona suoratoisto (näytön peilaus) onnistui helposti melko uudella älytelkkarilla. Mummolan vähän vanhemmalla mallilla en saanut peilausta toimimaan.

Valitettavasti vallitsevan koronatilanteen vuoksi ei ole nyt tullut järjestettyä illanistujaisia, jossa tätä olisi tullut isommalla porukalla testattua eivätkä omat lapset ole vielä siinä iässä, että varsinaiseen kilpapelaamiseen voisi ryhtyä, joten ollaan lähinnä testailtu tätä hupipiirtelyyn. Ehkä joskus täydennän tekstiä, kun enemmän varsinaisia pelikokemuksia kertyy.

Kaikkiaan peli vaikuttaa hupaisalta ajanvietteeltä, jota voisin kuvitella pelaavani kotosalla kavereiden kanssa, jos ikinä saataisiin tarpeeksi iso porukka kasaan tai vaikka seurakunnassa varhaisnuorten (varkkien) kanssa, jos keksisin, miten tämän voisi liittää videotykkiin. Tähän mennessä on se fläppitaulukin riittänyt ihan hyvin. Viime aikoina on tullut pelattua Piirrä & Arvaa peliä etänä varkkien kanssa Zoomin kautta: yksi jakaa muille oman ruutunsa ja piirtää paintilla tms. piirtosovelluksella ja muut arvaavat. Hyvin toimii niinkin.

Lapsen kanssa lautapelejä: Busytown - Eye find it! (Touhulapeli)

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 3+

Kesto 15min+

Richard Scarry's Busytown - Eye find it! tai ainakin meillä ihan vaan Touhula-peli on leikki-ikäisille suunnattu hauska yhteistyöpeli. Pelaajien tehtävänä on kiiruhtaa halki kaupungin ja matkata lautalla saarelle eväsretkelle ennen kuin possut syövät kaikki eväät.

Peliä pelataan lattialla. Lauta on 2 metriä pitkä, joten harvalle pöydälle edes mahtuisi pelaamaan. Pelaajat myös liikkuvat laudan ympärillä (ja joskus päälläkin). 

Pelaajat pyörittävät vuorotellen hyrrää. Numerolla saa liikuttaa omaa hahmoa eteenpäin. Jos nuoli osuu possuun, poistetaan piknikiltä yksi eväs ja saa pyörittää uudelleen. (Kannattaa sopia, ettei omalla vuorolla voi menettää eväitä kuin kerran. En muista onko se virallinen sääntö vai meidän oma, mutta tekee pelistä mukavamman.) Kun hyrrästä tulee Luru Lude, on yhteisen salapoliisitehtävän aika. 

Salapoliisitehtävässä käännetään esiin kortti. Pelaajilla on tiimalasillisen verran aikaa etsiä valtavalta pelilaudalta mahdollisimman monta kortin osoittamaa esinettä ja merkata ne "suurennuslaseilla". Alkuun etsiminen on vaikeaa, mutta helpottuu laudan tullessa tutummaksi. Meillä ei ainakaan olla vielä ehditty kyllästymisvaiheeseen, sen verran monta korttia pinossa on ja laudalla pituutta.

Olen huomannut, että varsinkin pienimmille lapsille tiimalasin aikaraja aiheuttaa joskus hieman stressiä ja hermostumista, varsinkin, jos mitään ei tunnu heti löytyvät. Minun on välillä pitänyt useaan kertaan selittää, että tämä ei ole kisa toisia vastaan, vaan yhteistyötä. Lopuksi kaikkien merkkaamat esineet lasketaan yhteen ja ihan jokainen saa liikkua niin monta askelta kuin esineitä löytyi.

Olen pelannut tätä oman lapsen kanssa kahdestaan kotona ja vuosien varrella ohjaajana useampien lasten kanssa pyhäkouluissa ja kerhoissa ja kyllä tämä on aika tykätty peli. Kiva, kun kaikki voittavat (tai häviävät) yhdessä. Etsintä on jännittävää ja laudalla olevat muutamat oikoreitit ovat kutkuttavia. (Joskus jopa niinkin kutkuttavia, että meinaa iskeä suuttumus, jos ei pääsekään oikoreitille...)

Pelatessa onkin saanut käsitellä lasten kanssa laskemisen ja etsimisen ohella harmistumista, toisten tukemista yhteistyössä sekä toisten odottelua. Ei riitä, että itse ehtii lautalle, sinne pitää saada kaikki pelaajat ennen kuin lautta voi lähteä liikkeelle kohti saarta. Eikä haittaa, jos jollain kerralla ei itse löydä yhtään esinettä, koska tehtävä on yhteinen.

 Peli on palkittu kymmen vuotta sitten vuoden lastenpelinä ja yhä edelleen se lapsia suuresti viihdyttää, jos pelin vaan jostain sattuu löytämään. Ainakaan pikasella googlettamisella en tätä uutena enää mistään löytänyt.