Runo äidin haaveista

Mä haluun viedä lapset
muumeja halaamaan
pulikoimaan kylpylään
huvipuistoon maailmanpyörään
karkkimaailmaan herkuttelemaan
Kaukomaille kaivamaan rantahiekasta simpukankuoria

Mä katson muumeja telkkarista
lapset sylissä sohvalla
Vien ammeen parvekkeelle
roikun pää alaspäin kiipeilytelineessä
ostan lähikaupasta vaahtokarkin.

Järven rannalta löytyi kaunis kivi.

Se, mikä on yhdelle perheelle koronavuoden kuriositeetti on toiselle ihan normaali arki. Hyvä lapsuus ei onneksi vaadi matkaa Disneylandiin.

Xbox Game Passista jokunen ajatus

Erilaiset kuukausimaksulliset suoratoistopalvelut kuuluvat tähän aikaan. On esimerkiksi musiikkia, äänikirjoja ja katsottavaa moneen lähtöön ja melko samaan tapaan voi kuukausimaksulla tilata myös pelejä.

Pelien suoratoistopelaaminen ei käsittääkseni ole vielä lyönyt itseään läpi, vaikka sellaistakin tarjolla on. Kuukausimaksulliset pelikirjastot ovat kuitenkin pikkuhiljaa vankentamassa asemaansa. Pelit pitää yleensä ensin ladata palvelusta koneelle, mutta muuten eivät pelikirjastotuotteet juuri vastaavista muista medioista eroa. En ole kovin syvällisesti perehtynyt eri alustojen tarjontaan.

Meillä on tilauksena Xbox Game Pass Ultimate, johon kuuluu käsittääkseni ainakin:

Kiva päivä Kiviniityn kotieläinpuistossa

Välillä pitää vähän nähdä vaivaa, että saa perheen irti pelikonsolista. 

Tänään oli kiva ulkoilupäivä (myös autoilupäivä...). Sääkin suosi ja eväät maistui.

Sastamalassa on ihastuttava kotieläinpuisto, jossa on eläinten lisäksi (pienille) lapsille vaikka mitä tekemistä koko päiväksi: pomppulinnoja, polkuautoja, sähkömönkijöitä ja leikkipuistoa. Eläimiä sai melkein kaikkia syöttää voikukalla. Ihan reilusti kyllä pääsylipulle sai vastinetta (12€/hlö). Ensimmäistä kertaa käytiin, mutta ehkä joskus vielä toistekin tuonne voisi mennä.

Amanda Laama

Pikkumönkijät 2-6-vuotiaille. Kylläpä niistä lähti ääntä.

Mielestäni ajelutus kuvan mönkijän peräkärryssä oli vähän hassu aktiviteetti, mutta kyytiläiset näytti tykkäävän. Pomppulinna oli tytöllä ja serkuillaan kovassa suosiossa.

Lapsen kanssa: isin ja tyttären Lego-aikaa

Jos joku ei sattunut huomaamaan, niin pari lelukauppaketjua ajautui konkurssiin tässä vuodenvaihteessa. Mekin suuntasimme konkurssimyynteihin ja pari ostoskärryllistä tavaraa tarttui mukaan (toki hamstrasin leluja  kodin  lisäksi myös perhekahvilaan).  Viimeisten  päivien aikana ollut 90% alennus johti tottakai monenlaisiin heräteostoihin. Jono kiersi halki valtavan myymälän ja matka kasalle kesti noin tunnin. Olihan kokemus.

Mieheni sijoitti huikeat 12,5€ Lego dimensions -peliin ja kaikkiin mahdollisiin erilaisiin hyllyssä jäljellä oleviin lisäosiin. Valitettavasti jäljellä ei ollut Xbox one -versiota, joten tulipa taas tuolle vanhemmallekin konsolille käyttöä.

 Pelistä

Vähänkin blogiani  lukenut  tietää,  että  meidän  perheessä on  kulutettu  hyvin  paljon  aikaa Lego-pelien parissa.  Viime  vuosina  ne  ovat  kuitenkin  jäänet  vähemmällä, kun loppui aika ja mielenkiinto,  joten  tämä  Dimensions jäi kokonaan hankkimatta. Muista Lego-peleistä tämä eroaa siinä, että jokainen pelattava hahmo on fyysinen koottava figuuri tai kulkuneuvo, jotka pitää tietenkin kaikki ostaa erikseen. Pelisarja on jo päättynyt eikä lisää sisältöä ole tulossa, mutta kyllä lisäpaketteja ehti hyvinkin paljon ilmestyä. Pelin pääjuonen voi läpäistä kolmella mukana tulevalla perushahmolla (Gandalf, Batman ja Wyldstyle), mutta jopa jokaisen tarinatilassa avatun maailman vapaapelaamiseen tarvitaan kyseisen maailman hahmo. Kuulostaa juuri niin rahastukselta kuin kaikki muutkin figuuripohjaiset pelisarjat ikinä. Tai lelusarjat, mitä näitä nyt onkaan.

Hahmot asetetaan pelialustalle, josta ne siirtyvät "taikaportaalin" avulla peliin. Kerralla alustalle mahtuu seitsemän hahmoa. Yksi uusi pelimekaniika on hahmojen siirtely alustalla, joten tätä peliä ei niin vaan pelatakaan vauva sylissä sohvalla röhnöttäen. Toki alustassa on melko pitkä johto, mutta silti.

Peli on ihastuttava kaaos eri genrejen hahmoja ja tapahtumapaikkoja. Kun samaan aikaan villissä lännessä mellestää Batman, Keskimaan örkkejä, dalek, valomiekkoja, Marty mcFly sekä Homer Simpson, ei voi olla hieman hymyilemättä. Loistavaa koko perheen yhteistä viihdettä, jossa lapsilta menee melkein kaikki viittaukset ohi, mutta onhan legot silti kivoja jo itsessään. Ja tuttuun tapaan peli on suunniteltu kaksinpeliksi.
Ärsyttävästi  peli jäätyy  todella usein,  mihin auttaa vain konsolin resetointi. Lisäksi päivitysten takia peli ei  alkuun suostunut tallentamaan,  mutta  ongelma ratkesi, kun  poisti kaikki päivitykset,  aloitti  pelin ja  vasta  sitten latasi päivitykset uudelleen.

Lapsesta ja vanhemmista

Pelin ikäraja on 7 vuotta. Miten siis voimme antaa 3-vuotiaan pelata tätä? Tarinatilaa en annakaan, sen verran pelottavia kohtia mukana on. Esim. Doctor Who -kentän itkevät enkelipatsaat nostivat  minullekin kylmiä väreitä jopa palikkaversioinaan. Isi ja äiti pelaavat siis iltaisin tarinaa eteenpäin (tai no sen jälkeen kun äiti on nukahtanut ohjain kädessä sohvalle, niin isi pelaa yksin...koettu muutamaan kertaan) Tytär saa sitten isin kanssa seikkailla vapaan maailman kentissä, joissa tytön pääasiallinen hupi on kävellä tai lentää eri paikkoihin ja kerätä aarrepalikoita ja joissa vastaan ei tule pelottavia taisteluita. Yllättävän hyvin hän osaakin jo ohjata, mutta ei tuon ikäinen pelissä osaisi mitenkään itse tavoitteellisesti edetä. Eikä tarvitsekaan, enemmän se on leikkimistä. Ensin hahmot kootaan yhdessä ja sitten niillä leikitään ruudulla. Ajetaan vähän Batmobiilia Oz-maassa ja pyydetään vanhempaa apuun, kun pudotaan veteen.

Tässä kasaantuu taikaportaali

Jos lapsi pelaa, niin olkoon pelaaminen sitten yhteistä tekemistä vanhemman kanssa, mielestäni se on hyvä juttu niin. (Ja kyllä, puhelimestani löytyy silti myös pikkukakkossovellus niitä hetkiä varten, kun itse ei vaan millään enää jaksa.)
Mutta  täytyy sanoa,  että pelaamisen tasapainossa on meillä koko perheenä opettelemista, sen verran iso raivokohtaus ainakin välillä syntyy, kun on aika lopettaa peli. Ollaan käytetty mm. munakelloa ilmoittamaan peliajan loppumisesta, koska lopettaminen on helpompaa, kun siihen osaa vähän varautua. Tässä on myös  hyvä  sauma  aloittaa kellonaikojen opettelu: "Vartti jäljellä, eli peli loppuu sitten, kun iso viisari on tuolla ylhäällä."

Mietin vaan, että jos pelaaminen on jo 3-vuotiaana tällaista, niin miten sitten myöhemmin... Ehkä tärkeää onkin, että elämässä on monia mielekkäitä touhuja, joista pelaaminen on yksi, josta ei tehdä sen suurempaa numeroa kuin muistakaan. Tätä kirjoittaessani (nukkuva vauva sylissäni kirjoitan kännykällä sohvalla) isi ja tytär rakentavat yhdessä pihalla lumilinnaa. Ulkoa sisään siirtyminenkin tehdään välillä itkun kautta, kun ei millään malttaisi lähteä. Elämä on opettelua.

Ajattelin ostaa pelin kotelossa

Nostalgia on jännä asia. Pitkästä aikaa julkaisussa on peli, jonka hankkimista ja pelaamista aloin pohtia ihan vakavasti. 20 vuotta sitten, vuonna 1998 julkaistiin ensimmäinen peli pienestä violetista lohikäärmeestä, Spyrosta. Pari vuotta tätä myöhemmin kaverilta lainattu Spyro oli ensimmäinen peli, jonka maailma tuntui laajalta ja avoimelta ja joka imaisi minut seikkailuun niin, että pelasin sitä kerralla 8 tuntia putkeen. (Tämä nörttiyteni aiheutti hilpeyttä kylän pojissa, kun he veljeni keralla paukkasivat meille kylään pelisessioni loppumetreillä..)

No, ei menneestä sen enempää. Spyro-trilogia on nyt tehty uudelleen nykypäivän grafiikoilla ja peliä on kai muutenkin nykyaikaistettu, en vielä tiedä. Sillä kun julkaisupäivänä (tämän viikon tiistai) päätin hankkia pelin, en tiennyt, että homma voi mennä hankalaksi.

Helpoin tapa olisi ollut vain ladata peli digitaalisena, pari napin painallusta ja se on siinä. Mutta eihän se tunnu yhtään niin aidolta, jos ei ole pelikoteloa. Sitä paitsi jos vain periaatteessa ja teoriatasolla kannatan fyysisiä pelikauppoja, niin eihän sellaisia kohta enää ole. Kun minulla joka tapauksessa oli seuraavana päivänä asiaa keskustaan, niin ajattelin käydä samalla nappaamassa pelin hyllystä.

"Hei, onko teillä sitä uutta Spyroa?" "Valitettavasti se on juuri nyt loppuunmyyty, mutta pian tulee lisää, haluatko varata?" "Öö, ei kiitos, kun en tiiä milloin seuraavan kerran olen keskustaan tulossa."

"No mutta huomennahan mennään ruokaostoksille Prismaan ja siellä peli on halvempikin kuin diginä, nappaanpa sen sitten sieltä mukaan", pohdin.

Prisman pelihyllyssä oli tasan yksi tyhjä aukko ja se oli juuri Spyron kohdalla.

No, ainakin yritin olla perinteinen. Nyt on peli latautumassa digi-ostona. Ei koteloa hyllyyn, ei lainaus/jälleenmyynti/ lahjoitusmahdollisuutta ja hinta vitosen enemmän kuin siellä Prismassa, mutta ei sitä nyt määräänsä enempää viitsi nähdä vaivaa. Toivottavasti on edes hyvin tehty uusintaversio, pidän peukkuja.

Lapsen kanssa: Funparkista tuli Zones by Särkänniemi, jossa 2-vuotias saa kalliimmalla vähemmän.

Lisäys syksyllä 2021: Teksti saa edelleenkin Google-hakujen kautta paljon klikkejä, joten haluan heti kärkeen huomauttaa, että Ideapark osti puiston kesällä 2020 Särkänniemeltä ja remontoi siitä uudenlaisen. Skidiparkin (Viihdekeskus Ideapark) arvio täällä.

 Ehkä suunnilleen vuosi sitten kirjoitin juttua Tampereen alueen sisäleikkipuistoista. Vuodessa on tapahtunut muutoksia: on avattu jälleen uusi HopLop (jonka lyhyen arvion lisäsin aiempaan tekstiin) ja lisäksi Ideaparkin Funpark-huvipuisto sulki ovensa ja avautui hiljattain uudelleen Särkänniemen lipun alla.

Eilen käväistiin vähän huvittelemassa Zones by Särkänniemi -huvipuistossa tyttäreni sekä veljeni ja hänen vanhemman poikansa kanssa, joten kirjaanpa jotain kokemuksistamme. Kuvia napsin puhelimella kaiken muun ohessa ja ne ovat valitettavasti vähän huonolaatuisia.

Uudistunut puisto on avattu vasta osittain ja loput alueista avataan ilmeisesti ennen kesää. Huvipuiston uusi konsepti perustuu aluejakoon, mikä muuttaa hinnoittelusysteemiä ja säätämistä esimerkiksi maksullisten lisäpolettien kanssa, kun kaikki aitojen sisäpuolella oleva sisältyy sen alueen pääsymaksuun. Alueita (eli Zoneja) on tällä hetkellä neljä: pääsymaksuttomat ruokailualua sekä aikuisten lepo-/työskentely-/odotustila sekä maksulliset koko perheen alue (Family fun zone) ja pienten lasten alue (Kid's zone).

Kid's zonella on siniset aidat. Taustalla punaisen aidan takana Family Fun.

Visuaalisesti paikka on mielestäni tyylikkäämpi ja selkeämpi kuin ennen. Alueet on aidattu kukin oman teemavärinsä mukaisesti. Jopa ilmastointiputket on maalattu teemavärien mukaan ja valaistusta on lisätty. Tila vaikuttaa kliinisemmältä, kun matot on poistettu eikä pitkin käytäviä voi enää ajella pehmohevosilla. Toisaalta selkeys luo myös kolkomman vaikutelman. Sisällä liikutaan kengät jalassa. Kiipeilysokkelon (alueella olleen HopLopin peruja) ja pomppulinnojen luona kengät voi jättää kenkätelineisiin. Onneksi kaikki sukkasilleen suoritettava on sijoitettu kätevästi samaan kulmaukseen, joten kenkiä ei jatkuvasti tarvitse pukea takaisin jalkaan.

Melko vähän oli torstaina päivällä porukkaa.
Kolmen maissa väkeä oli jo hieman enemmän ja huvilaitteillekin tuli ajoja.

Käytännössä laitteet ja muu sisältö ovat tuttuja Funparkin ajoilta, mutta nyt ne on sijoiteltu uudelleen eri alueille. Uudistunut huvipuisto tarjoaa meidän alle 100 cm pitkälle 2-vuotiaalle nyt kalliimmalla hinnalla (13e) vähemmän kuin ennen, kun pienten laitteisiin on tullut uudet tiukemmat turvarajat (100-140 cm) ja lisäksi esimerkiksi polkuautorata ja isompi pomppulinna on sijoitettu perhealueelle, jonne pienillä lapsilla olisi ilmainen pääsy, mutta jonne vuorostaan aikuiset eivät pääse ilman maksua. Potkuautot, trampoliinit ja sählykenttä loistivat myös poissalolollaan, saapa nähdä tuleeko niitä tarjolle, kun alue laajenee (edit: kaksi viimeistä kyllä tuli). Toisaalta sähköautoilla saa nyt ajaa rajattomasti, kun erillisiä poletteja ei enää tarvita. Vertailuna vanhaan: Funparkin aikaan alle 3v/100cm hinta oli 10e, koko alueelle pääsi aikuinen ilmaiseksi valvojana ja merirosvolaivaan ja junaan pääsi ainakin hiljaisempina aikoina aikuinen yhdessä alle 100cm lapsen kanssa.

Sohvat on korvattu värikkäillä pehmopenkeillä.

Toisaalta tiukemmat turvarajat ovat selkeämmät ja linjassa Särkänniemen periaatteiden kanssa. Mutta kyllä veljeni joutui useampaan otteeseen selvittämään parivuotiaalle pojalleen, että ei, enää emme voi mennä ajamaan junalla, vaikka viime kerralla pääsimmekin. Alueella on sentään yhä kaksi pientä karusellia (sellaista, jotka toimivat markeiteissa kolikoilla) ja niissä tuli pyörittyä kyllä koko rahan edestä.

Aikuisten hengailutilaan en kunnolla ehtinyt tutustua. Oviaukosta näkyi nopealla vilkaisulla pöytäfutispeli sekä sohvia ja pöytäryhmiä. Alue on varmaankin tarkoitettu kouluikäisten vanhemmille, kun sen ikäiset lapset voivat huvitella jo keskenään ilman jatkuvaa valvontaa. Kuitenkin puiston ohjeet korostavat, että kaikki lapset huvittelevat vanhempiensa vastuulla ja valvonnassa.

Ruoka-alueella on kahvio ja herkkukulmaus. Me ostimme pienen pehmiskipon (3,90), jonka sai täyttää itse jäätelöllä ja lukuisilla lisukkeilla. Jonkin verran minulla oli ongelmia lisukekarkkien kanssa, kun niitä lennähti annostelulaitteista vähän lattiallekin.

Pehmislisukkeissa riitti valikoimaa.

Ravintolassakin on väriä. Työmaa-aita toimii myös liitutauluna.

Molemmat huvialueet kattava ranneke maksaa tällä hetkellä vain 15€,  mutta hyvin todennäköisesti kallistuu, kun lisää alueita avataan. Nyt puisto palvelee ehkä parhaiten (ala)kouluikäisiä lapsia, jotka voivat nauttia molempien zonejen tarjonnasta yhteislipulla. Ja hyvä huomioida sekin näkökulma, että eipä Suomessa edelleenkään kovin monessa paikassa taida päästä talviaikana huvilaitteisiin. Vaikka lohikäärmerata on vuoristoradaksi pieni, niin on se kuitekin lapselle aika hieno juttu.

Tällaisenaan kokemus oli ihan mukava, mutta tuskin menemme uudelleen ennen kuin tyttömme yltää vaadittuihin pituusrajoihin. Ellen sitten käy kurkkaamassa, mitä laajennus tuo tullessaan. Aitausten ulkopuoleltahan alueeseen saa tutustua ihan ilmaiseksi. Tuntuu hieman turhauttavalta, että hinta on kaikille yli yksivuotiaille sama pituudesta riippumatta, vaikkei hinta itsessään ole kuitenkaan ihan mahdoton. Kiitollinen olen siitä järkiratkaisusta, että aikuinen pääsee yhä ilmaiseksi mukaan edes pienten lasten aluelle, muuten koko konsepti olisi kyllä ollut melko tuhoon tuomittu.

Lapsemme näkökulmasta reissu oli huippukiva: sai touhuta hiki päässä serkun kanssa, pääsi karuselliin ja sai jäätelöä. Tänäänkin hän vielä kuvia katsoessaan riemastuneena kiljui: siinä me oltiin siellä HUVIPUISTOSSAAA!!

 

Mainitaan nyt vielä loppuun, että itse maksoimme eikä mitään mainosyhteistyötä ole tässä tehty. En tässä pikku blogissani sellaista muutenkaan harrasta.

Arvostelussa Disney Magic kingdoms (free to play)

Jospa taas parin kuukauden tauon jälkeen vähän kirjoittelisin jotain. Tapaan jaotella pelit "oikeisiin peleihin" ja sitten niihin muihin eli mobiilipeleihin (ihan alustasta riippumatta). Jälkimmäiset ovat viime aikoina syöneet lähes kaiken peliaikani.

Mikki Hiiren valtakunta
Disney Magic Kingdoms (2016-, Gameloft) on perusolemukseltaan keräily- ja valtakunnanrakennuspeli. Sitä voi pelata älypuhelimilla, tableteilla ja tietokoneella, jolla itse pelaan. Peli on ilmaispohjainen, mutta sen sisällä voi ostaa tuotteita.

Pelin viehätys perustuu tuttujen Disney-hahmojen keräilyyn.

Huvipuistoon ostetaan hahmoja, rakennuksia ja huvipuistolaitteita, jotka tuottavat ajan kuluessa kokemusta sekä rahaa (taikajuomia), jolla ostetaan lisää kaikkea. Tuotot eivät kasaannu, vaan ne pitää käydä keräämässä ennen kuin rakennus alkaa jälleen tuottaa lisää. Aluksi alue on pieni, mutta juonen edetessä puistosta aukeaa lisää alueita auki ostettaviksi. (Tai siis juonen mukaan Merlin-velho puhdistaa alueet taikajuomien voimalla Pahattaren kirouksesta). Uutta tavaraakin aukeaa ostettavaksi sitä mukaa, kun etenee juonessa. Pääjuonen lisäksi jokaisella hahmolla on omia sivutehtäviä.

Pelaaminen on pääosin klikkailua. Hahmoja lähetetään klikkaamalla suorittamaan erilaisia tehtäviä, jotka ovat kestoltaan jotain 1 minuutin ja 24 tunnin väliltä. Varsinaista "oikeaa pelaamista" pelissä ei ole juurikaan, lähinnä voi vain katsella, mitä tehtäviinsä lähetetyt hahmot touhuavat, jos kyseinen tehtävä sattuu olemaan animoitu. Myös pääjuonessa eteen tulevat "pomotaistelut" suoritetaan klikkauksella ja tuntien odotuksella, erotuksena vain se, että taistelutehtävää pitää toistaa jopa kymmeniä kertoja. Eli käytännössä Magic kingdomsia käydään klikkaamassa pieniä hetkiä kaiken muun elämän ohessa. Tai sitten muu elämä rytmitetään siihen klikkailuun sopivaksi.

Kaikki kerätään?

Hahmojen avaaminen ja tasojen korottaminen vaatii rahan lisäksi erityisiä pelimerkkejä. Merkit liittyvät tietenkin hahmon ominaisuuksiin: Mikki Hiiri tarvitsee hanskoja, Buzz lightyear laserpyssyjä, Pirates of the Caribbean -hahmot merirosvolippuja ja niin edelleen. Merkkejä tipahtelee hahmojen suoritettua tehtäviään  ja myös jotkin rakennukset pudottelevat niitä. Osa merkeistä on helppo kerätä, osa on harvinaisia ja niiden saamisen todennäköisyys hyvin pieni. Esimerkiksi Aku Ankan avaaminen kesti minulta noin kolme viikkoa, kun tarvittavat tehtävät kestivät 12 tuntia ja todennäköisyys oli "legendaarisen harvinainen".

Aika on rahaa

Asiat etenevät välillä todella hitaasti, joten oikealla rahalla voikin siis ostaa timantteja, joilla kaiken odottamisen saa ohitettua. Osan hahmoista ja laitteista saa ostettua vain timanteilla (premium). Timantteja saa kerättyä myös pelaamalla, mutta melko hitaasti. Timantteja kerääntyy esimerkiksi nostamalla hahmojen tasoja, päivittäisbonuksina kalenterista tai erityisistä kampanjoista.

Free to play -pelit sisältävät yleensä aina mainoksia, niin tämäkin. Mainosten katsominen ei kuitenkaan ainakaan pc-versiossa ole koskaan pakollista, vaan aina vapaaehtoista ja palkitsevaa: joka päivä on mainoksia (lähinnä pelitrailereita) katsomalla tarjolla ainakin pari timanttia ja aarrearkku. Ehkä mainosten asemaa kuvaa se, että niiden hetkellinenkin toimimattomuus tai puuttuminen aiheuttaa paljon hätääntynyttä ja vihaista keskustelua somessa. Tuntuu, että pelaajalta otetaan jotain pois, jos ei saa käyttää päivittäisiä mainosbonuksia. Myöskin ilman nettiyhteyttä pelaaminen tarjoaisi osin rajatun ja puutteellisen pelikokemuksen, jossa jäisi monesta asiasta paitsi.

Premium-hahmoja voi ostaa timanttien sijaan myös suoraan rahalla, mutta ei todellakaan millään pikkurahalla. Yksittäisten hahmojen hinta on keskimäärin noin 10 euroa kappaleelta, toki pakettiin kuuluu yleensä myös timantteja. Lisäksi peli tarjoaa ostettavaksi aarrearkkusettejä. Arkuista voittaa erilaisia palkintoja, kuten rahaa, koristeita, pelimerkkejä ja kalleimmista arkuista jopa hahmoja.

Pelin aarrearkuista on käyty samaa vääntöä kuin maksullisista loottiboxeista yleisestikin käydään tällä hetkellä, eli ovatko ne uhkapelaamista. Ehkä tämän seurauksena viime päivitys toi peliin ominaisuuden, joka näyttää prosentteina, mikä todennäköisyys milläkin voitolla on. Peli jakaa halvempia aarrearkkuja myös ilmaiseksi, mutta niistä ei voi voittaa hahmoja ja niiden avautumista pitää odottaa 3-24 tuntia.

Valtakunnan uudet kuviot

Eri pelaajille jaettiin eri paloja, joita sai jakaa somessa.
Ratkaisu selvisi pelaajayhteisölle noin puolessa tunnissa.

Peliä päivitetään sännöllisesti.  Tulevista päivityksistä ensin vihjaillaan viikkotolkulla ja lopulta tiimi pitää Facebookissa live-videojulkistuksen, jota seuraa livenä tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa. Itsekin olen pari lähetystä katsonut. Muutenkin peli hyödyntää somea, vaikka pelaamiseen se ei varsinaisesti vaikuta. Viime päivityksessä pelistä poistettiin myös mahdollisuus vierailla kavereiden valtakunnissa. Itselläni ei edes ole yhtään pelaavaa kaveria, joten minua muutos ei haitannut. Tilalle tullut päivittäisiä palkintoja jakava kalenteri on paljon mieluisampi. Saa nähdä palaako jonkinlainen kavereihin pohjaava toiminto peliin jossain vaiheessa uudelleen. Siinä tapauksessa toivoisin kaverikoodeja enkä facebook-linkitystä. Koodeilla saisi helposti kavereiksi ihan satunnaisia ihmisiä eri foorumeilta.

Välillä käynnistyy pieniä tapahtumia, jossa kisataan muita pelaajia vastaan: kuka saa kerättyä eniten jotain pelimerkkejä tai muuta sellaista. Luulisin, että ykkössijalle ei voi yltää käyttämättä timantteja.

Hiukan olisi matkaa ykkösijaan. Vielä sijalla 4500
saisi pienen lohdutuspalkinnon.

Siinä mielessä maksavat asiakkaat ovat kilpailuissa etusijalla ilmaiskäyttäjiin.

Päivitykset tuovat välillä jatkoa pääjuoneen, mutta muutaman kerran vuodessa pelissä käynnistyy iso tapahtuma, joka perustuu johonkin Disney-elokuvaan. Viimeisin 1,5 kk kestävä tapahtuma oli marras-joulukuussa ja keskittyi Lumikkiin. Tapahtuman hahmot ja muut tavarat ovat avattavissa vain tapahtuman aikana. Myöhemmin niitä voi voittaa ainoastaan kalliista erikoisaarrearkuista, joten tapahtumissa käydäänkin kilpajuoksua aikaa vastaan. (Ja surkutellaan huonoa tuuria, kun tietty tärkeä harvinainen pelimerkki ei vaan millään meinaa ilmestyä ruudulle, vaikka kuinka suorittaisi tehtäviä.)
Peliä kohtaan kannattaa ottaa sellainen asenne, että kaikkea ei voi eikä tarvitse saada kerättyä, muuten pelaaminen alkaa tuntua turhauttavalta työltä. Hyvä taktiikka on myös kerätä timantteja varastoon tapahtumien välillä päivittämällä hahmoja.

Lumikki-tapahtuman valikkoruutu

Facebook-sivulla kirjoittelevan yhteisön kommenttien perusteella osa ihmisistä ottaa pelin todella tosissaan ja herää tapahtumien ja kilpailujen aikana säännöllisesti myös keskellä yötä keräämään resursseja. Olen lukenut myös ihmisistä, jotka ovat käyttäneet peliin satoja dollareita ja valittelevat, etteivät millään saa aarrearkusta auki sitä viimeistä haluamaansa hahmoa. Antaumuksellista sitoutuneisuutta, mutta ei välttämättä enää kovin terveellistä. Ajastimella käyvien pelien kanssa saattaakin helposti käydä niin, että minä en enää pelaa peliä, vaan peli pelaa minua ja vaikuttaa jopa päivärytmiin.
 
Täytyy myöntää, että itsekin käytin syksyn Ihmemaa-tapahtumassa yötaktiikkaa: kun mieheni valvoi muutenkin yöllä, niin delegoin hänet klikkaamaan peliäni parina yönä. Ja se poiki hedelmää: sain lopulta Liisan avattua 2 tuntia ennen kuin tapahtuma päättyi.

Laitoin tähän lopulta rahaa

 

Olen nyt pelannut DMK:ta 120 päivänä (tiedän, koska pelissä on laskuri) ja lisäksi myös hyvin paljon toista Gameloftin samankaltaista peliä, My Little Ponya. Olen viihtynyt, koukuttunut, jännittänyt, odotellut ja turhautunut. Olen myös saanut Gameloftilta teknisiin ongelmiin liittyen asiallista ja nopeaa asiakaspalvelua sähköpostitse kahdesti eri peleistä (vaikkakin asiointi täytyy tehdä englanniksi). Jotenkin alkoi tuntua oikealta maksaa edes jotain tästä koko kokemuksesta. Iso tiimi kuitenkin tekee tätä peliä työkseen jne. Niinpä ostinkin sitten paketillisen (6kpl) aarrearkkuja kympillä. Sinänsä itse arkkujen sisällöllinen vastine ei mielestäni ollut mitenkään kymmenen euron arvoinen, mutta ei se ollut ostokseni pointti muutenkaan. Jos olisin käyttänyt rahaa pelkästään arkkujen takia, olisin kyllä pettynyt.

Lopultakaan tätä peliä ei voi omistaa tai ostaa itselleen kokonaan, ja jos pelin ylläpitäjät joskus sulkevat palvelimen, niin ostokseni haihtuvat kuin tuhka tuuleen.  Mutta tuntui vain jotekin väärältä nauttia tästä koko palvelusta ilmaiseksi.

Pelien olemus muuttuu, ja vaikka monista free to play -peleistä nautinkin, niin silti toivon, että perinteiset kokonaiset pelit eivät täysin lakkaisi olemasta. Ja että minulla olisi välillä aikaa pelata myös niitä kokonaisia pelejä, joissa on ihan oikea alku ja loppu.

Ilmainen!* *sisältää mikomaksuja

Häpeäkseni tunnustan, että olen jäänyt jälleen koukkuun muutamaan Free to play -peliin. Viime kerrasta onkin jo vuosia, sillä se tapahtui Facebook-pelien kulta-aikana.

Häpeän asiaa siksi, että tahtoisin ihan vaan periaatteesta vastustaa pelejä, joiden pääasiallinen tarkoitus on lähinnä kiusata pelaajaa kaiken maailman hidasteilla, jotta tämä vihdoin laittaisi kehiin ihan oikeaa rahaa. Ja silti jokin näissä koukuttaa.

Candy crush saga

Älkää käsittäkö minua väärin. Maksan mielelläni kokonaisesta pelistä, enkä oleta, että pelintekijöiden pitäisi tarjota tuotoksensa ilmaiseksi. Maksan uutena julkaisussa konsolipelistä parhaimmillaan 70 euroa. Naputtelin vuosi sitten kännykällä ilmais-mahjongista läpi kaikki ilmaiskentät. Koska tykkäsin pelistä, maksoin mielelläni sen pari euroa saadakseni auki loput kentät. Kiva, helppo kertamaksu, ihan reilu maksusysteemi.
Mikromaksujen kalastelu on minusta ärsyttävää. Vaikka haluaisi, ei Free to play -peleissä voi ostaa pelin kokoversiota, jossa kaikki toimisi kerralla, vaan ainoaksi ratkaisuksi tarjotaan kertakäyttöisiä helpotteita, joilla peli sujuu vähän aikaa nopeammin. Pelien tapa kerjätä rahaa muutaman minuutin välein, saa ylpeyteni nousemaan: "Minähän en tästä maksa, katsokaa vaan, kitkutan tätä vaikka kuinka pitkälle ihan omin avuin." Ja niinpä runttasin läpi 78 tasoa Candy crush sagaa yhdessä illassa. Tässä toki auttoi, että sain jostain tehtävästä bonuksena kolmen tunnin kuolemattomuuden, pelkällä viidellä kerran tunnissa latautuvalla elämällä ei kovin kauaa jauheta vaikeimpia tasoja. Yhdistä kolme palikkaa -sarjan kopio tajoaa kyllä aika runsaasti bonuksia ja helpotuksia ihan vaan pelaamalla ja tasotkin ovat sopivan haastavia. Mutta silti ärsyttää, että peli päättää sen, koska sitä saa pelata. Kun minulla olisi aikaa, niin elämät loppuvat kesken. Kun aion käyttää peliin vain lyhyen 5 minuutin hetken, peli lahjoittaakin juuri silloin tunnin kuolemattomuuden, joka astuu voimaan heti. Miksei sitä voisi varastoida, kuten muitakin bonuksia?

Nyt saa kerätä maailmanpyörän tuotot!
(Disney magic kingdom)

Peli, jossa pärjää taidolla ja tuurilla on toki erilainen kuin kaiken maailman "rakenna ja odottele" -pelit, joissa ylensä siis rakennetaan kaupunkia/maatilaa/huvipuistoa ja joissa on pakko odotella jopa tunteja, että tietyt yksiköt tuottavat rahaa, jolla saa ostettua lisää yksiköitä. "Pelaaminen" on siis käytännössä sitä, että käyn muutaman tunnin välein klikkailemassa tuotot talteen ja laittamassa uudet tehtävät tulille. Oikealla rahalla peli yleensä nopeutuu, joten aika on rahaa,rahalla saa aikaa. Tai sitten välillä voi katsella mainoksia, eli joku muu maksaa pelaamisestani.

Olisi jälleen tarjolla yksi mainosvideo

Jos yksikin päivä jää välistä, niin peli kostoksi rankaisee bonusten menetyksillä.

Kyllä, minulla oli 90-luvulla virtuaalilemmikki. Kyllä, se kuoli, jos sen jätti päiväksi nurkkaan. Ei tämä siis mikään uusi juttu ole, että peli haluaa jatkuvaa huomiotani. Yleensä kuitenkin tykkään siitä, että pelaaja on pelin herra ja peli jatkuu samasta kohtaa, vaikka pitäisin siinä puolen vuoden tauon. Kun tein paluun Skyrimiin vuoden tauon jälkeen, ei hahmoni ollut kuollut nälkään, koska pelissä aika ei etene. Niin sen kuuluisi ollakin.

My Little Pony: Friendship is magic
Lentominipeli

Näitä valtakunnanrakennuspelejä pelaan tällä hetkellä kahta: My little Pony ja Disney Magic kingdoms. Ensiksi mainitun latasin koneelle lähtökohtaisesti siitä syystä, että tyttäreni ehkä tykkäisi katsella söpöjä ponihahmoja. Ja kyllä, käymme välillä yhdessä katsomassa, mitä poneille kuuluu. Kaksivuotias ei toki itse pelaa, vaan juttelee poneille (minä juttelen takaisin poniäänillä) ja hihkuu riemullisesti, kun poni pelaa palloa. Keksimme poneista satuja ja peli onkin yhtäkkia interaktiivinen satukirja. Täppärillä tai älykännykällä melko pienikin lapsi varmaan pystyisi helposti pelaamaan vaikka mitä, sen verran looginen systeemi on kosketusnäyttö verrattuna hiireen. Mutta siis tosiaan, jäin itse koukkuun, kun "pitäähän minun vielä saada rakenettua poneille pitseria, eihän se maksa kuin 40 000 kolikkoa", ja "Ihan kohta saan tästä palkintobonuksen."Raketelun lisäksi My little Ponyssä on tajolla minipelejä, toki niitäkin pääsee pelaamaan vain odotusajan jälkeen. Odotus vaihtelee pallopelin muutamasta minuutista tanssiminipelin vuorokauteen. Odotuksen voi ohittaa timanteilla, joita peli jakaa todella niukasti, mutta rahallahan niitä saisi. Peli on yksinkertainen ja selvästi tehty kosketusnäyttölaitteille, mutta kyllä sitä läppärilläkin pelaa. Disney-pelin latasin lopulta, kun olin katsellut ponipelissä sen mainoksia muutaman kymmenen kertaa. Disney-puistonkin kolikkopakettien hinnat nousevat korkeimmillan jopa sataan euroon, eikä pelissä ole minipelejä, mutta odotteluun ja resurssien kerämiseen perustuva uusien hahmojen availu on silti jollain tavalla koukuttavaa. Nyt olen pelannut viikon putkeen.

Pet Society
R.i.p. Pavel-kisuni 2009-2013

Muutama vuosi sitten nämä ilmaispelit olivat oikea hitti Facebookissa. Ihan täytyy tehdä toinenkin tunnustus: pelit olivat syy, joka sai minut ylipäätään palaamaan Naamakirjan aktiivikäyttäjäksi vuonna 2009.

Country Story

Tai no, en tiedä, voiko Pet Societya edes kutsua peliksi, ennemminkin kyseessä oli jonkinlainen virtuaalilemmikki. Mutta juurihan kerroin, että lapsenakin minulla oli sellainen. Sitä paitsi Pavel-kissani oli söpö ja sille saattoi ostaa vaatteita. Eipä onnistunut nimettomälle pikselikoiralleni silloin ala-asteella sellainen. Playfishin Pet society oli tähtihetkinään Facessa todella suosittu, mutta lakkautettiin kokonaan vuonna 2013. Saman valmistajan Country Story taisi olla ensimmäinen  "rakenna ja odottele" -peli, jota pelasin. Muistan, että myös anoppini jäi siihen koukkuun. Talvella ei voi niin paljon touhuta oikeassa kasvihuoneessa, mutta onneksi on virtuaalitomaatit.

Nykyään Facepelejä näkee harvemmin. Ehkä kaikilla meni hermot jatkuviin pelipyyntöihin ja pelaaminen on muutekin siirtynyt Facesovelluksista mobiililaitteille. Toki nytkin kaikki pelaamani kolme peliä haluaisivat yhdistyä facetiliini ja tarjota parempia bonuksia, jos mainostan kaikesta kavereilleni. Mutta hei, enhän minä nyt kehtaa julkisesti jaella jotain My little Pony -päivityksiä, haloo.

 
Oho, kello onkin jo noin paljon, Spitfire taitaa  olla valmis pelaamaan kanssani palloa.

Ja niinhän se olikin.

Arvostelussa King's Quest (2015)

Selailinpa aikani kuluksi pleikkarilla kauppapaikan tarjontaa ja latasin kokeeksi ilmaisen ensimmäisen episodin pelistä King's Quest, joka osoittautuikin ihan kelpo seikkailupeliksi.

Uljaat "yksisarviset". Tämä kuva kertoo King's Questin
tyylistä ja huumorista enemmän kuin tuhat sanaa.

Olen asiaa hieman selvitellyt, ja King's Quest on ilmeisesti melko legendaarinen 80-luvulla alkanut seikkailupelisarja, josta on vuonna 2015 tehty tällainen nykyaikaistettu uudelleenlämmittely.
Päädyimme ensimmäisen osan perusteella lopulta ostamaan XboxOnelle koko 5 episodin paketin, kuten nähtävästi noin 5% muistakin peliä kokeilleista on tehnyt (ainakin Xboxilla saavutuksiin liittyvien tilastoprosenttien perusteella).
Minun piti heti kättelyssä pelata ensimmäinen osa uudelleen läpi, koska olin läpäissyt sen pleikkarilla, mutta eipä se minua haitannut, sen verran hauska oli pelikokemus.

Uusi versio King's Questista on eri tiimin tekemä kuin alkuperäinen sarja. En tämän enempää puhu alkuperäisestä pelisarjasta, sillä en siitä juuri mitään tiedä. Ilmeisesti peli kumartelee ja viittailee reilusti lähdemateriaaliinsa, mutta ei sillä tavalla, että sitä välttämättä edes huomaisi (viimeisen episodin yhtä aivan ilmiselvää jaksoa lukuun ottamatta). Peli toimii hyvin itsenäisenä seikkailuna myös kaltaisilleni noviiseille.

Kuninkaan muistelmat

Pelin kertojana toimii vanha kuningas, joka tarinoi lapsenlapselleen elämästään. Ensimmäinen episodi kertoo ajasta ennen kuninkuutta, mutta vähitellen kuningas vanhenee ja etenee elämässä. Kuningas ja lapsi kommentoivat lähes kaikkea hilpeään tyyliinsä. Jos pelaaja kuolee, voi Game over -ruudussa kuulla vaikkapa kommentin "Muistinkohan tämän varmasti oikein, ei se kyllä näin mennyt", minkä jälkeen pelaaja saa palata yrittämään uudelleen, kunnes onnistuu. Koko peli on muutenkin täynnä sanaleikkejä, puujalkavitsejä ja slapstick-huumoria. Varsinkin alkupuolen episodeissa on paljon pöhköä hyväntahtoista huumoria. Sarjakuvamainen hieman höpsö grafiikka tukee tätä kepeää otetta. Iso osa komediasta syntyy hahmojen liikkeestä.

Lapsen kanssa: Tampereen alueen sisäliikuntaleikkipuistot

 Edit 2020&2025. Tämä vuosia sitten kirjoitettu arvio saa edelleenkin Google-hakujen kautta paljon klikkejä, joten päivitin sitä hieman. Mainittakoon, että osaa artikkelin paikosta ei sellaisenaan ole enää olemassa. Lisäsin lakkautustiedon otsikoihin ja myös oman lyhyen kappaleen Linnainmaan Hoplopista.
Edit 2021. Viihdekeskus Ideaparkiin kesällä 2021 avatun Skidiparkin arvio täällä.

Leikkipuistoon!

Talvella keinut kerätään pois ja leikkipuistot peittyvät lumeen. Juuri, kun lapseni alkoi ymmärtää jotain hiekkalaatikosta, se jäätyi. Lumi on kivaa, mutta tänä talvena meille avautui myös ihan uusi maailma: sisäliikuntaleikkipuistot! Lapsen kanssa (/varjolla) pääsee kiipeilemään, liukumäkeen ja pallomereen, jee! Ei siis sillä, että olisin tästä jo muutaman vuoden salaa vähän haaveillut, ainakaan en tunnusta.  Kun näissä nyt on tullut käytyä, niin en voinut olla jotain aiheesta kirjoittamatta.

Ajattelin nyt jakaa ensivaikutelmia ja huomioita Tampereen ja lähialueen liikuntaleikkipaikoista taaperoperheen näkökulmasta. Testaajina siis isä äiti ja tytär, joka näiden käyntien aikana oli 1v3kk-1v6kk. Noin kerran kuussa olemme käyneet jossain puistossa, joten tämän kirjoituksen tekemisen olen aloittanut jo tammikuussa.

Liikuntaleikkipaikoissa yleensä vain lapsista menee maksu. Aikuiset pääsevät sisään ilmaiseksi, mutta lapsi onkin sitten koko ajan vanhempiensa vastuulla. Hinnoittelun on tarkoitus myös kannustaa koko perhettä yhdessä liikkumaan.
Hinnoitteluportaat: Alle 1-vuotiaat (tai jopa alle 2-vuotiaat) ilmaiseksi. Käyntihetkellä taaperot paikasta riippuen 6-10e. HopLopeissa taaperoksi laskettiin käyntihetkellä alle 3-vuotias, Leon leikkimaassa alle 2-vuotias. Normaalilippu n. 15e. Maksulla saa olla leikkipaikassa niin kauan kuin jaksaa, mutta poistua ei välillä saa eikä omia eväitä sallita (vesipulloa ja vauvanruokia lukuunottamatta.). Jokaisessa puistossa on oma kahvilaravintola.
Pelailemaankin pääsee, mutta pelilaitteet ovat puistoissa sivuosassa, kenties Funparkia lukuunottamatta.
Jokaisen puiston pihassa on ilmaista parkkitilaa autolla saapuville.

Hop Lop Tampere Onkiniemi (lakkautettu)

Hauskat ratsut Onkiniemen Hoplopissa.
Pirkkalassa ja Lempäälässä tarjolla
näitä myös aikuisten koossa.

Ensimmäinen käyntikohteemme oli Tampereen HopLop Onkiniemessä. HopLop on suomalainen ketju, varmaankin Suomen yleisin. Moni tuntuu käyttävän hoplop-nimitystä ihan yleisnimenä vastaavista leikkipaikoista. Koska seudulle on avattu / avataan uusia isompia leikkipaikkoja tänä vuonna, niin tämän vanhan pienemmän paikan hintoja laskettiin vuodenvaihteessa. Pääsimme siis sisään kuudella eurolla.
Ajankohtana oli arkipäivä joululomalla, joten väkeä oli reilusti, mutta ei mitenkään liikaa.

Seikkailulabyrinttialue oli mukavan sokkeloinen ja monikerroksinen, mutta kerrokset ovat matalia, joten ainakin aikuisen on käytännössä koko ajan kuljettava kontaten tai kyykyssä. Pienille (0-4v.) on tarjolla myös oma erillinen leikkialue, jossa on myös kivasti kerroksia ja pallomeri liukumäkineen. Pienten alue on selkeästi erotettu muista alueista, joten siellä ei niin helposti jää kenenkään jalkoihin.

Yksivuotias osti pelin (vahingossa)

Tässä on nyt noin vuoden verran tullut opeteltua vanhemmuutta. Olen saanut huomata, että pitäisi osata ajatella monet asiat ihan uudella tavalla myös pelaamisen näkökulmasta.

Itsestään selvää oli, että lattialla sijaitseva johtoviidakko pitää ajatella jotenkin uudella tavalla, kuten myös muutenkin tavaroiden sijoittelu, ettei lapsi hajota tutkimusmatkoillaan mitään laitteita (tai itseään). Myös koko päivän kestävät pelimaratonit on toistaiseksi saanut unohtaa. Iltaisin saa joskus pelata pitkäänkin, mutta tietysti yöunien kustannuksella. Muuton yhteydessä päätimme tehdä toisesta makuuhuoneesta tietokonehuoneen, jossa oven takana turvassa on paljon lapselle sopimatonta tavaraa. Olohuoneessahan me joka tapauksessa muutenkin pääosin leikimme ja lapsi nukkuu kanssamme samassa huoneessa, niin ei lastenhuoneelle ole vielä varsinaista tarvetta.

Olen lukenut netistä juttuja, kuinka lapset ovat tehneet vanhempien tiliin suuria ostoja esimerkiksi mobiilipeleihin. Samalla ajattelin, että aikanaan pitää sitten varmasti itsekin miettiä näitä virtuaalisia maksujuttuja ja että meillehän ei varmasti mitään tuollaista tule tapahtumaan.

En tosin ajatellut, että niitä pitää ajatella jo nyt, kun lapsemme täytti juuri vuoden.

Tahtoisin pelata hyviä raamattuaiheisia pelejä

Raamattu - tuo ehtymätön lähde elämään, miksei siis peleihinkin?

Elokuvia, kirjoja, musiikkia, videopelejä, lautapelejä ja vaikka ties mitä Raamatusta on tuotettu paljon ihan hyvälläkin menestyksellä. Ja sitten on myös todella huonoja ja myötähäpeää aiheuttavia uskovien tuotoksia... ja niitä tuotoksia, joita voi kutsua vain inspiraatiota Raamatusta ottaneiksi, ei varsinaisesti kovin raamattu-uskollisiksi. Ja sitten on niitä tuotoksia, joiden pääasiallinen tarkoitus tuntuu olevan lähinnä Raamatun sisällölle irvailu ja halveksunta. Kirja jakaa mielipiteitä ja kohdeyleisöä.

 

Tätä lisää! - Mitä maksoin ladattavasta lisäsisällöstä?

Konsolipelin hinta uutena julkaisussa on noin 50-80 euroa. Sillä rahallahan pitäisi saada jo kokonainen pelipaketti ilman lisämaksuja ja mielellään vielä muutamia julkaisun jälkeisiä lisäpäivityksiä. Näin asia usein onkin. Kuitenkin on nykyään jo aivan arkipäivää, että myös isoihin, kalliisiin peleihin julkaistaan maksullisia ladattavia lisäosia. Kannattaako niitä hankkia? Kuka niitä kaipaa?

Onko lisärien osto ihan päätöntä?
(grafiikkavirhe vei inkvisiittoriltani hetkellisesti pään)

No se varmaan riippuu vähän sisällöstä. Itse en ostaisi peliin maksullista lisäpakettia, joka tarjoaa päähahmolle uuden mekon ja pari uutta asetta. Sen sijaan kunnon tarinallinen lisäri, jo vain kelpaa. Sopivassa suhteessa aikaa ja laatua, ei turhaa tyhjää pelin pitkittämistä ilman kunnon sisältöä.

Pelasin viime marras-joulukuussa pitkän ja eeppisen roolipelin Dragon Age: Inquisition. (Joo tuli ehkä pikkaisen hehkuteltua sitä täällä etu- ja jälkikäteen)