Pelivuosi 2025

 Sähköpostiin kilahti jokavuotiseen tapaan Trueachievement-sivuston vuosikooste, tällä kertaa videon muodossa. Sen mukaan olen kerännyt huomattavasti vähemmän saavutuksia kuin edellisenä vuotena.No, pelaan vähemmän xboxilla ja olen vähemmän saavutushakuinen, joten eipä mikään ihme.

 

Joka tapauksessa tänäkin vuonna on tullut jonkin verran pelattua ja nyt onkin jälleen aika kurkistaa, mitä kaikkea. Ainakin huomaan jälleen kerran palanneeni useiden tuttujen ja turvallisten nimikkeiden pariin.

Pelaaja-lehti lopettaa ja minut on myyty

Rakkaudesta videopeleihin

 
Eilisen haikea uutinen kilahti miehelleni tekstiviestillä: 
"Hei, Pelaaja- ja Pelit-lehdet yhdistyvät 8.4.2025. Saat tilausjaksosi loppuun asti Pelit-lehteä + yhden lisälehden. Muutos ei vaadi sinulta toimenpiteitä. Lisätiedot fokusmedia.fi
Terveisin, Fokus Media Finland Oy"

Molempien ensireaktio oli, että "eikös se aprillipäivä mennyt jo?" Huhtikuun lehti ei ollut eilen vielä kolahtanut postiluukusta, joten oli pakko heti hypähtää verkkosivuille lukemaan Pelaajan uusin pääkirjoitus, joka vahvisti asian.
Jos nyt oikein uutisoinnista ymmärsin, niin Pelaaja.fi jää sivustona olemaan verkkoon Pop median alle, paperinen lehti loppuu kokonaan ja käytännössä ainoa, mikä lopulta myytiin H-townilta eteenpäin Fokus Medialle, oli minut. Siis meidät tilaajat myytiin Pelit-lehden tilaajiksi, mistä käytetään nyt nimitystä Pelaajan ja Pelitin "yhdistyminen". Vaikea sanoa, vaikuttaako yhdistyminen millään lailla Pelitin sisältöön.

Fanifiktion kirjoittamisesta

Olen välillä kirjoittanut peleissä kokemiani asioita novellien tai päiväkirjan muotoon ja jonkin verran täydentänyt tapahtumia omalla tekstillä, mutta varsinaista itse keksimääni fanifiktiota en juurikaan ole kirjoitellut. Kirjoittaminen on kivaa, mutta en ole mikään kirjailija. Viime vuosina olen kirjoittanut lähinnä päiväkirjaa, tätä blogia sekä työkseni puheita ja saarnoja, oma lajinsa sekin.

Joulukuussa tein paluun Thedasin maailmaan Dragon Age Veilguardin julkaisun myötä. Siitä intoutuneena palasin sarjan ykkösosan pariin ja olen kyllä nauttinut pelaamisesta.

Viime viikolla aloin pyöritellä ideaa kirjoittaa Dragon Age: Origins -pelin tämänkertaiselle pelihahmolleni taustatarinan tämän lapsuudesta ja nuoruudesta, koska niistä peli ei kerro juuri mitään. 

Etiikantunti avaruudessa

Teksti on kirjoitettu joulukuussa 2021, mutta jäi jostain syystä silloin julkaisematta, joten stilisoin sen nyt tuolta luonnoksista julkaisukuntoon.

Aloin kaivata jotain tasapainottavaa arkeen ja toteutin kuukausia kyteneen ajatuksen: Palasin Mass Effect -trilogian pariin aloittamalla Legendary edition -version peluun.

Nostalgista päästä taas matkustamaan pitkin kuvitteellista kotigalaksiamme, skannailemaan planeettoja, heittämään toistuvasti samaa läppää tiimitovereiden kanssa ja löytämään joka ikisestä Linnunradan nurkasta identtisiä luolastoja. No, vitsi vitsi. Puutteineenkin peli on oikeasti hyvä ja laaja.

Hyvikset ja pahikset

Mass effect on tullut tunnetuksi siitä, että valinnoilla on väliä. Niillä voi vaikuttaa tapahtumiin, mutta myös omaan hahmoonsa komentaja Shepardiin.

Shepardin maine ja luonne kasvaa kahdella akselilla. Valinnoista ja toiminnoista saa pisteitä kahteen erilliseen mittariin. Paragon (hyvätekijä) ja Renegade (kapinallinen) eivät onneksi ole toisiaan poissulkevia eikä pahisratkaisu kutista hyvismittaria, joten orjallisesti ei tarvitse tiettyä linjaa noudattaa.

Ajatuksia Halloweenista

En juurikaan pidä halloweenista.

Eskarissa oli tulossa naamiaiset. Lokakuun loppu, tietäähän sen teeman. Kuitenkaan missään ei erikseen ohjeistettu, että naamiaisiin olisi pakko pukeutua hirviöksi. Tytär valitsi hyvissä ajoin sievän keijuasun.

Naamiaisia edeltävänä iltana tulin töistä kotiin klo 20. Alkoi lohduton valitus: "Äiti, kun ne on Halloween-naamiaiset ja siellä pitää olla pelottava! Kaikki nauraa mulle, jos en ole pelottava tai paha hahmo! Nyt meet ostaan mulle noidan hatun, en mä voi olla mikään keiju!"

Kuka pilasi Vihaiset linnut?

Siitä on muutama vuosi, kun viimeksi pelasin Angry birdsiä. Taisi itse asiassa olla aikaa, kun puhelimeni oli vielä Nokia Lumia.

Yksinkertaisuudessan peli oli tosi koukuttava ja kiva ja siitähän oli vaikka mitä versioita. Joitain kenttiä tuli jauhettua useita kertoja, kunnes lopulta sai rakennelman sortumaan täydellisellä tavalla.

Eilen tuli tyttären kanssa puhetta pelistä ja ajattelin tutustuttaa hänet tähän suomalaiseen laatutuotteeseen. Mutta mitä pöyristyttävää tajusin: alkuperäistä peliä ei saa enää ladattua sovelluskaupasta! 

Tarjolla on sen sijaan Angry birds 2: pientä turhaa sälää täyteen ahdettu free to play -kökkäre, jossa varsinainen peli hautautuu kaiken kerättävän/ostettavan sälän, mikromaksujen varomisen ja ajan kanssa latautuvien elämien alle. Ei minua kiinnosta pelata arpakorttipeliä taikahississä, olisin vain halunnut ampua linturitsalla possuja.

Kertokaa, että olen käsittänyt jotain väärin tai edes että jossain netin syövereissä on vielä olemassa paikka, josta voin ostaa jonkin alkuperäisen Angry birds -pelin!

Kaivoin jopa vanhan luurin pöytälaatikosta, jonne se oli vuosiksi unohtunut, mutta valitettavasti siinäkään ei ollut asennettuna enää yhtään Angry birdsiä. No, jos jotain hyvää, niin ehkäpä vihdoin voisin tyhjentää vanhan luurin tiedot ja kierrättää sen.

Angry birds 2 on tähän mennessä onnistunut minun suhteeni yhdessä asiassa: se tekee Minusta Todella Vihaisen. 

Ei jatkoon. (Paitsi kuitenkin jatkoon, sillä lapsi, joka ei paremmasta tiedä, tykästyi pelin simppeliin perusideaan ja jos ei kerran muuta ole tarjolla, niin tähän on kai tyydyttävä.)

Jälkikirjoitus: hetken tutkimisen jälkeen löytyi vielä Angry birds friends, olisikohan siitä tilanteen pelastajaksi?

 

Runo äidin haaveista

Mä haluun viedä lapset
muumeja halaamaan
pulikoimaan kylpylään
huvipuistoon maailmanpyörään
karkkimaailmaan herkuttelemaan
Kaukomaille kaivamaan rantahiekasta simpukankuoria

Mä katson muumeja telkkarista
lapset sylissä sohvalla
Vien ammeen parvekkeelle
roikun pää alaspäin kiipeilytelineessä
ostan lähikaupasta vaahtokarkin.

Järven rannalta löytyi kaunis kivi.

Se, mikä on yhdelle perheelle koronavuoden kuriositeetti on toiselle ihan normaali arki. Hyvä lapsuus ei onneksi vaadi matkaa Disneylandiin.

Pelien pituudesta

Ohops. Yhtäkkiä huomasin, etten olekaan kuukauteen pelannut mitään. On ollut niin paljon kaikkea muuta puuhaa ja aika on aina rajallinen. 

Kuten olen aiemmin maininnut, olen lokakuusta alkaen pelannut lähinnä yhtä japaniroolipeliä, pitkää kuin nälkävuosi. Niin on kyllä nimikin: Dragon quest XI: Echoes of an Elusive age - Definitive edition. Mielestäni peli on tarjonnut todella hyvin sisältöä koko yli satatuntisen taipaleensa ajan, vaikka lähes kaikki kartan alueet onkin koluttu pariin-kolmeen kertaan. Virallisesti pelin lopputekstit vyöryivät ruudulle siinä 70 pelitunnin jälkeen, mutta juoni jatkui yhä eteenpäin, jos vain pelaamista tajusi jatkaa. Aika selväksi jatkuminen kyllä tehtiin sekä hahmojen puheissa, että sen suhteen, miten monta juonenpätkää jäi leijumaan ilmaan. Maailmassa oli myös paljon ovia ja arkkuja, joihin ei vielä ollut avainta ja muitakin selviä vihjeitä jälkipeliä varten oli tarjolla.

Tässä alkaa nyt olla taas se ongelma, että mitä pidemmäksi venyy pelitauko, sitä epätodennäköisemmin enää palaan pelin ääreen - ja kun aloin vihdoinkin olla todella lähellä todellista loppua. Viimeisimmät juoneen liittyvät saavutukset ovat olleen ns. timanttisaavutuksia, eli peliä pelanneista vain alle 5% on avannut ne, joten en ole tilanteeni kanssa yksin. Aika harva pelaa superpitkiä pelejä loppuun, kun pelitulvasta voi aina poimia uuden helmen kokeiluun, jos vähänkin alkaa kyllästyttää.

On taitolaji tehdä pelistä sopivan mittainen. Liian lyhyestä pelistä saattaa jäädä hassu olo: tässäkö tämä oli? Sopivaan mittaan tehty peli jättää hienon fiiliksen. Matka oli kiva, mutta nyt on hyvä siirtyä eteenpäin muihin juttuihin. Pidän tarinoista, joilla on loppu, vaikka asioiden loppuminen olisikin muuten todella haikeaa. 

Olen todennut, että jatkuvasti päivittyvät pelipalvelut, jotka tiputtelevat sisältöä säännöllisesti pitääkseen pelaajat mukana, eivät ole minun juttuni. Pidemmän päälle sellaisten kokemusten pelaaminen alkaa ahdistaa, varsinkin, jos pelaaminen on reaaliaikaan sidottua. Ehkä toistan aiempia kirjoituksiani, mutta haluan mielummin, että minä pelaan peliä silloin, kun minulle sopii, kuin että peli peluuttaa minua silloin, kun pelille sopii. Pelaaminen kuitenkin tuntuu valuvan yhä enemmän palvelumaiseen suuntaan ja ns. ilmaispelattavat pelit valtaavat markkinoita. Toivottavasti yhä tulevaisuudessakin tehdään tarinavetoisia pelejä, joilla on alku ja loppu.

Osaan ja haluan kyllä sitoutua tärkeisiin asioihin pitkäksikin ajaksi, mutta ehkäpä pelit ja muut viihdetuotteet eivät kuulu siihen kaikkein tärkeimpään kategoriaan.

Dragon Quest XI. (Älä edes kysy xD)

 

Xbox Game Passista jokunen ajatus

Erilaiset kuukausimaksulliset suoratoistopalvelut kuuluvat tähän aikaan. On esimerkiksi musiikkia, äänikirjoja ja katsottavaa moneen lähtöön ja melko samaan tapaan voi kuukausimaksulla tilata myös pelejä.

Pelien suoratoistopelaaminen ei käsittääkseni ole vielä lyönyt itseään läpi, vaikka sellaistakin tarjolla on. Kuukausimaksulliset pelikirjastot ovat kuitenkin pikkuhiljaa vankentamassa asemaansa. Pelit pitää yleensä ensin ladata palvelusta koneelle, mutta muuten eivät pelikirjastotuotteet juuri vastaavista muista medioista eroa. En ole kovin syvällisesti perehtynyt eri alustojen tarjontaan.

Meillä on tilauksena Xbox Game Pass Ultimate, johon kuuluu käsittääkseni ainakin:

Aikamatkalla: Nintendo-lehti vuodelta 1992

 

Tein pienen tutkimusmatkan aikaan ennen oman pelaajaurani alkua. Toisin sanoen selailin Nintendo-lehteä vuodelta 1992. Lehti löytyi mieheni lapsuudenkodista. Itse en ole aiemmin vastaavaa lukenut eivätkä pelilehdet muutenkaan kuuluneet lapsuuteeni.

Lehdessä on muutama sarjakuva, jotka kylläkin sivuutin. Paljon kiinnostavampi sisältö löytyi erilaisilta palstoilta, jotka huokuvat vahvasti omaa aikaansa. Kyllä maailma on aika paljon muuttunut 30 vuodessa, erityisesti Internetin seurauksena.

The Legend on Zelda: rynnäkkö (by G.Caragonne ym.)

Tuttua ja turvallista! (Dragon Quest XI maistiaisia ja pelikirkko)

Olen joskus vähän ihmetellyt urheilupelejä, joista joka vuosi julkaistaan uusi versio, joka on lähestulkoon sitä samaa kuin edellinen, mutta vähän päivitettynä vaikkapa uusin joukkuein. Kuka muka viitsii ostaa lähes saman pelin uudelleen? No, sen jälkeen, kun olen mieheni kanssa ostanut Skyrimin neljään kertaan eri laitteille, en ole ehkä enää niinkään kyseenalaistanut ajatusta.  Eilen illalla kuitenkin koin ahaa-elämyksen: tämä tuttu kaava hieman päivitettynä itse asiassa pätee oikeastaan mihin tahansa peliin, jolle julkaistaan jatko-osia. Myös vanhojen pelien grafiikkapäivitetyt versiot kalastelevat meitä nostalgiannälkäisiä.

Tarinavetoisissa peleissä toki tarina jatkuu tai on kokonaan uusi, mutta pelimekaniikka pysyy usein yllättävän samanlaisena. Jos ei pysy, niin fanikunnassa saattaa alkaa märinä. Toki aina monet myös ottavat muutokset vastaan ilolla. Esimerkiksi Final Fantasy -sarja luotti alkuaikoina vahvasti vuoropohjaiseen taistelusysteemiin, mutta on muokannut ja muuttanut tätä vuosien saatossa reaaliaikaisempaan ja toimintapainotteisempaan suuntaan. Toiset pelisarjat etenevät kuitenkin tutummalla kaavalla vuodesta toiseen ja ilmeisesti Dragon Quest on juuri tällainen sarja.

Eilen julkaistiin demo pelistä Dragon Quest XI S: Echoes of an elusive age - Definitive edition. Nimihirviön takaa löytyy siis paranneltu versio 3 vuotta sitten julkaistusta pelisarjan yhdennestätoista osasta. Xboxilla peliä ei ole vielä nähty lainkaan. Julkaisupäivä on joulukuussa, mutta demon verran peliin voi jo nyt tutustua ja siirtää sitten tallennuksen kokoversioon. Vähän vasta demoa aloittelin, mutta jo tunnin pelisessio nosti paljon muistoja pintaan. Heti kaikesta kokemastani huomasin todellakin pelaavani Dragon Questia: tutut sävelteemat, mekaniikat, piirrostyyli. Olin heti kotona.

 Opiskelijasolun sohva

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kosketukseni tähän japanilaiseen pelisarjaan on ollut Playstation 2 -konsolille julkaistu kahdeksas osa Journey of the cursed king, joka taisi muutenkin olla sarjan ensimmäinen Eurooppaan virallisesti rantautunut osa. 

Ajattelin ostaa pelin kotelossa

Nostalgia on jännä asia. Pitkästä aikaa julkaisussa on peli, jonka hankkimista ja pelaamista aloin pohtia ihan vakavasti. 20 vuotta sitten, vuonna 1998 julkaistiin ensimmäinen peli pienestä violetista lohikäärmeestä, Spyrosta. Pari vuotta tätä myöhemmin kaverilta lainattu Spyro oli ensimmäinen peli, jonka maailma tuntui laajalta ja avoimelta ja joka imaisi minut seikkailuun niin, että pelasin sitä kerralla 8 tuntia putkeen. (Tämä nörttiyteni aiheutti hilpeyttä kylän pojissa, kun he veljeni keralla paukkasivat meille kylään pelisessioni loppumetreillä..)

No, ei menneestä sen enempää. Spyro-trilogia on nyt tehty uudelleen nykypäivän grafiikoilla ja peliä on kai muutenkin nykyaikaistettu, en vielä tiedä. Sillä kun julkaisupäivänä (tämän viikon tiistai) päätin hankkia pelin, en tiennyt, että homma voi mennä hankalaksi.

Helpoin tapa olisi ollut vain ladata peli digitaalisena, pari napin painallusta ja se on siinä. Mutta eihän se tunnu yhtään niin aidolta, jos ei ole pelikoteloa. Sitä paitsi jos vain periaatteessa ja teoriatasolla kannatan fyysisiä pelikauppoja, niin eihän sellaisia kohta enää ole. Kun minulla joka tapauksessa oli seuraavana päivänä asiaa keskustaan, niin ajattelin käydä samalla nappaamassa pelin hyllystä.

"Hei, onko teillä sitä uutta Spyroa?" "Valitettavasti se on juuri nyt loppuunmyyty, mutta pian tulee lisää, haluatko varata?" "Öö, ei kiitos, kun en tiiä milloin seuraavan kerran olen keskustaan tulossa."

"No mutta huomennahan mennään ruokaostoksille Prismaan ja siellä peli on halvempikin kuin diginä, nappaanpa sen sitten sieltä mukaan", pohdin.

Prisman pelihyllyssä oli tasan yksi tyhjä aukko ja se oli juuri Spyron kohdalla.

No, ainakin yritin olla perinteinen. Nyt on peli latautumassa digi-ostona. Ei koteloa hyllyyn, ei lainaus/jälleenmyynti/ lahjoitusmahdollisuutta ja hinta vitosen enemmän kuin siellä Prismassa, mutta ei sitä nyt määräänsä enempää viitsi nähdä vaivaa. Toivottavasti on edes hyvin tehty uusintaversio, pidän peukkuja.

Pahoinvointi pelasti minut ilmaispeleiltä

Aika on suhteellinen käsite ja näin yllättäen blogi onkin viettänyt hiljaiseloa jo yli puoli vuotta! Mutta vihdoinkin jaksoin istua hetken koneen äärellä ja kirjoittaa tämän tekstin, jota olen pyörittänyt päässäni kesäkuun alusta asti.

Taisin alkuvuonna kirjoitella erilaisista free to play -peleistä, jotka olivat hiljalleen valloittaneet puhelimeni ja tietokoneeni ja alkaneet hallita ajankäyttöäni. Lopulta niiden pelaaminen alkoi tuntua jo ahdistavalta: minä en voinut päättää milloin ja miten kauan pelaan, vaan peli rankaisi minua liian pitkistä tauosta. Toisaalta taas pelit eivät yleensä suoneet kuin pienen pelihetken kerrallaan. Ymmärrän, että ihmiset jäävät näihin koukkuun ja niin jäin minäkin. Laskeskelin jo keväällä mielessäni, että mitenköhän selviän kesäloman mökkireissusta ilman läppäriä, kun pelihuvipuiston pisteet hilautuvat jokaisen poissaolopäivän myötä kohti nollaa. Huolestuttavaa, kun olen kuullut, että joissain some-sovelluksissakin on jo samankaltaisia ominaisuuksia: pakko käyttää sovellusta joka päivä ettei putki katkea. Kyllä minusta "muista pyhittää lepopäiväsi" olisi aika hyvä ohjenuora näille kaiken maailman sovelluksillekin: antaisivat edes kerran viikossa vapaapäivän sovelluksen käytöstä ilman mitään väkinäistä rankaisua.

Sitten elämässä osui kohdalle kauan odotettu uutinen, kun tein huhtikuun lopulla positiivisen raskaustestin. Odotetusti testiä seurasi melko rankka väsymys-, pahoinvointi- ja oksentelujakso, jota kesti käytännössä toukokuulta elokuulle. (no, viimeksi oksensin eilen, mutta tällä hetkellä pahoinvointi tuntuu liittyvän enemmänkin rautatablettien syömiseen kuin itse raskauteen...)

Yllättäen huomasin, että kamalinta pahoinvointia aiheutti "väärien ruokien" syömisen ja nälän lisäksi erityisesti erilaisten näyttöjen tuijottelu ja varsinkin pelaaminen. Vartti Candy crush sagaa ja juoksu vessanpöntölle oli taattu. Jouduin jopa poistamaan puhelimestani Facebook-sovelluksen, kun tottumuksesta aina päädyin sitä selaamaan. Ja yllättäen huomasinkin olevani täysin irti puhelimen kaiken maailman ponipeleistä. Tietokonetta en avannut kesän aikana kertaakaan. Että jotain hyötyä siitä pahoinvoinnistakin, vaikka muuten koko kesä oli sen takia aika kamala.

Nyt, vaikka olo on jo parempi, en enää viitsi lainkaan palata noiden aikasyöppöjen hirvitysten pariin. En ole oikeastaan kyllä pelannut juuri muuta kuin lähinnä lapsen kanssa vähän lautapelejä. Ja oli meillä kaverien kanssa yksi oikein mukava lautapeli-ilta tuossa pari kuukautta sitten. Sellainen onkin nykyään harvinaista herkkua. Mutta siis videopeleistä kun puhutaan, niin ihan periaatteen tasolla päätän jatkossa mielummin maksaa siitä, että saan itse päättää peliaikani ja saan vastineeksi jotain kokonaista kuin että jatkuvasti päivittyvä peli varastaa vaivihkaa ajankäyttöni.

Kokonaan en ole kuitenkaan ruutujen tuijottelua hylännyt nyt, kun sitä taas pystyn tekemään: olen alkanut katsoa välillä telkkaria ja lukea netistä (ja lehdistä jos vain mahdollista) uutisia. Ja tietysti selaan taas Facea, kiitos vaan kaikille, jotka sinne sisältöä tuottavat. Toki pelimaailmaakin seurailen peliuutisten kautta, mutta pelata en ole jaksanut. Ylipäätään passiivinen tuijottaminen ja lukeminen on ollut sitä, mihin nyt kykenen: ahmin muiden kommentteja ja tuotoksia, mutta en ole itse jaksanut juurikaan tuottaa mitään (paitsi kirjoitan kyllä käsin päiväkirjaa). Pelaaminenhan on yleensä aktiivisempaa toimintaa kuin pelkkä tuijotus, joten ehkä siinäkin syy, miksei se ole nyt oikein huvittanut.

No, jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin kyllä pelaaminenkin varmaan alkaa taas jossain vaiheessa kiinnostaa, sillä edelliseenkin raskauteen liittyi myös pitkä pelaamaton kausi. Viimeistään sitten eläkkeellä kaivan vanhat xboxit komerosta ja pelaan kaikki rästiin jääneet retropelit.

Loppukevennyksenä vielä kuva tyttäreni 3v-kakkukoristeesta, johon taiteilimme hänen pyynnöstään samanlaisia "ändi bööks possuja kuin siinä isin pelissä". Uuden aallon vihaiset linnut ovat myös siirtyneet tähän ilmaispelien mahdollisimman koukuttavaan tyyliin. Se taitaa kyllä olla nykyisessä mobiilimaailmassa valitettavasti aika lailla elinehto.

Ilmainen!* *sisältää mikomaksuja

Häpeäkseni tunnustan, että olen jäänyt jälleen koukkuun muutamaan Free to play -peliin. Viime kerrasta onkin jo vuosia, sillä se tapahtui Facebook-pelien kulta-aikana.

Häpeän asiaa siksi, että tahtoisin ihan vaan periaatteesta vastustaa pelejä, joiden pääasiallinen tarkoitus on lähinnä kiusata pelaajaa kaiken maailman hidasteilla, jotta tämä vihdoin laittaisi kehiin ihan oikeaa rahaa. Ja silti jokin näissä koukuttaa.

Candy crush saga

Älkää käsittäkö minua väärin. Maksan mielelläni kokonaisesta pelistä, enkä oleta, että pelintekijöiden pitäisi tarjota tuotoksensa ilmaiseksi. Maksan uutena julkaisussa konsolipelistä parhaimmillaan 70 euroa. Naputtelin vuosi sitten kännykällä ilmais-mahjongista läpi kaikki ilmaiskentät. Koska tykkäsin pelistä, maksoin mielelläni sen pari euroa saadakseni auki loput kentät. Kiva, helppo kertamaksu, ihan reilu maksusysteemi.
Mikromaksujen kalastelu on minusta ärsyttävää. Vaikka haluaisi, ei Free to play -peleissä voi ostaa pelin kokoversiota, jossa kaikki toimisi kerralla, vaan ainoaksi ratkaisuksi tarjotaan kertakäyttöisiä helpotteita, joilla peli sujuu vähän aikaa nopeammin. Pelien tapa kerjätä rahaa muutaman minuutin välein, saa ylpeyteni nousemaan: "Minähän en tästä maksa, katsokaa vaan, kitkutan tätä vaikka kuinka pitkälle ihan omin avuin." Ja niinpä runttasin läpi 78 tasoa Candy crush sagaa yhdessä illassa. Tässä toki auttoi, että sain jostain tehtävästä bonuksena kolmen tunnin kuolemattomuuden, pelkällä viidellä kerran tunnissa latautuvalla elämällä ei kovin kauaa jauheta vaikeimpia tasoja. Yhdistä kolme palikkaa -sarjan kopio tajoaa kyllä aika runsaasti bonuksia ja helpotuksia ihan vaan pelaamalla ja tasotkin ovat sopivan haastavia. Mutta silti ärsyttää, että peli päättää sen, koska sitä saa pelata. Kun minulla olisi aikaa, niin elämät loppuvat kesken. Kun aion käyttää peliin vain lyhyen 5 minuutin hetken, peli lahjoittaakin juuri silloin tunnin kuolemattomuuden, joka astuu voimaan heti. Miksei sitä voisi varastoida, kuten muitakin bonuksia?

Nyt saa kerätä maailmanpyörän tuotot!
(Disney magic kingdom)

Peli, jossa pärjää taidolla ja tuurilla on toki erilainen kuin kaiken maailman "rakenna ja odottele" -pelit, joissa ylensä siis rakennetaan kaupunkia/maatilaa/huvipuistoa ja joissa on pakko odotella jopa tunteja, että tietyt yksiköt tuottavat rahaa, jolla saa ostettua lisää yksiköitä. "Pelaaminen" on siis käytännössä sitä, että käyn muutaman tunnin välein klikkailemassa tuotot talteen ja laittamassa uudet tehtävät tulille. Oikealla rahalla peli yleensä nopeutuu, joten aika on rahaa,rahalla saa aikaa. Tai sitten välillä voi katsella mainoksia, eli joku muu maksaa pelaamisestani.

Olisi jälleen tarjolla yksi mainosvideo

Jos yksikin päivä jää välistä, niin peli kostoksi rankaisee bonusten menetyksillä.

Kyllä, minulla oli 90-luvulla virtuaalilemmikki. Kyllä, se kuoli, jos sen jätti päiväksi nurkkaan. Ei tämä siis mikään uusi juttu ole, että peli haluaa jatkuvaa huomiotani. Yleensä kuitenkin tykkään siitä, että pelaaja on pelin herra ja peli jatkuu samasta kohtaa, vaikka pitäisin siinä puolen vuoden tauon. Kun tein paluun Skyrimiin vuoden tauon jälkeen, ei hahmoni ollut kuollut nälkään, koska pelissä aika ei etene. Niin sen kuuluisi ollakin.

My Little Pony: Friendship is magic
Lentominipeli

Näitä valtakunnanrakennuspelejä pelaan tällä hetkellä kahta: My little Pony ja Disney Magic kingdoms. Ensiksi mainitun latasin koneelle lähtökohtaisesti siitä syystä, että tyttäreni ehkä tykkäisi katsella söpöjä ponihahmoja. Ja kyllä, käymme välillä yhdessä katsomassa, mitä poneille kuuluu. Kaksivuotias ei toki itse pelaa, vaan juttelee poneille (minä juttelen takaisin poniäänillä) ja hihkuu riemullisesti, kun poni pelaa palloa. Keksimme poneista satuja ja peli onkin yhtäkkia interaktiivinen satukirja. Täppärillä tai älykännykällä melko pienikin lapsi varmaan pystyisi helposti pelaamaan vaikka mitä, sen verran looginen systeemi on kosketusnäyttö verrattuna hiireen. Mutta siis tosiaan, jäin itse koukkuun, kun "pitäähän minun vielä saada rakenettua poneille pitseria, eihän se maksa kuin 40 000 kolikkoa", ja "Ihan kohta saan tästä palkintobonuksen."Raketelun lisäksi My little Ponyssä on tajolla minipelejä, toki niitäkin pääsee pelaamaan vain odotusajan jälkeen. Odotus vaihtelee pallopelin muutamasta minuutista tanssiminipelin vuorokauteen. Odotuksen voi ohittaa timanteilla, joita peli jakaa todella niukasti, mutta rahallahan niitä saisi. Peli on yksinkertainen ja selvästi tehty kosketusnäyttölaitteille, mutta kyllä sitä läppärilläkin pelaa. Disney-pelin latasin lopulta, kun olin katsellut ponipelissä sen mainoksia muutaman kymmenen kertaa. Disney-puistonkin kolikkopakettien hinnat nousevat korkeimmillan jopa sataan euroon, eikä pelissä ole minipelejä, mutta odotteluun ja resurssien kerämiseen perustuva uusien hahmojen availu on silti jollain tavalla koukuttavaa. Nyt olen pelannut viikon putkeen.

Pet Society
R.i.p. Pavel-kisuni 2009-2013

Muutama vuosi sitten nämä ilmaispelit olivat oikea hitti Facebookissa. Ihan täytyy tehdä toinenkin tunnustus: pelit olivat syy, joka sai minut ylipäätään palaamaan Naamakirjan aktiivikäyttäjäksi vuonna 2009.

Country Story

Tai no, en tiedä, voiko Pet Societya edes kutsua peliksi, ennemminkin kyseessä oli jonkinlainen virtuaalilemmikki. Mutta juurihan kerroin, että lapsenakin minulla oli sellainen. Sitä paitsi Pavel-kissani oli söpö ja sille saattoi ostaa vaatteita. Eipä onnistunut nimettomälle pikselikoiralleni silloin ala-asteella sellainen. Playfishin Pet society oli tähtihetkinään Facessa todella suosittu, mutta lakkautettiin kokonaan vuonna 2013. Saman valmistajan Country Story taisi olla ensimmäinen  "rakenna ja odottele" -peli, jota pelasin. Muistan, että myös anoppini jäi siihen koukkuun. Talvella ei voi niin paljon touhuta oikeassa kasvihuoneessa, mutta onneksi on virtuaalitomaatit.

Nykyään Facepelejä näkee harvemmin. Ehkä kaikilla meni hermot jatkuviin pelipyyntöihin ja pelaaminen on muutekin siirtynyt Facesovelluksista mobiililaitteille. Toki nytkin kaikki pelaamani kolme peliä haluaisivat yhdistyä facetiliini ja tarjota parempia bonuksia, jos mainostan kaikesta kavereilleni. Mutta hei, enhän minä nyt kehtaa julkisesti jaella jotain My little Pony -päivityksiä, haloo.

 
Oho, kello onkin jo noin paljon, Spitfire taitaa  olla valmis pelaamaan kanssani palloa.

Ja niinhän se olikin.

Pelit museoon ja museoon pelaamaan!

Pelimuseo avattiin Tampereen museokeskus Vapriikkiin reilu viikko sitten. Teimme sinne parin tunnin vierailun Jimin synttäreiden kunniaksi. Koettavaa olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Mielestäni pelimuseon perustaminen on oikea kulttuuriteko (yllättyikö joku, että juuri minä sanon noin ja vieläpä peliblogissa?). Pelimuseo on muuten Suomen ensimmäinen joukkorahoitettu museo.

Pelit ja museo saattaa kuulostaa yhdistelmänä aika tylsältä, sillä kuinka moni haluaisi käydä ihailemassa vitriinissä olevia pelikoteloita? Onneksi sana museo on nykypäivänä saanut vaikka minkälaisia interaktiivisia ilmenemismuotoja ja tästä myös pelimuseo on hieno esimerkki. Lähes jokainen esitelty peli on pelattavissa. Toki esillä on myös esimerkiksi seinällinen erilaisia pelikonsoleita. (Ne on siis kirjaimellisesti ripustettu seinälle, kuten kuvasta näkyy.)

Tässä pieni kurkistus pelimuseon tarjontaan, mutta jos vain mahdollista, kannattaa käydä itse paikan päällä tutustumassa, suosittelen! Vapriikin pääsylippu maksaa aikuisilta 12 euroa ja samalla lipulla pääsee kaikkiin muihinkin näyttelyihin (joita on yhteensä ihan liikaa yhdelle kerralle, mutta ehkä kaikkiin ei tarvitsekaan niin suuresti syventyä).

Vuosikatsaus 2016

Jälleen ollaan liikkumassa kohti vuodenvaihdetta. Onkin siis aika katsahtaa menneseen. Perinteiseen tapaan tein vuonna 2016 pelaamilleni peleille oman sivun, jonne pääsee vaikkapa tästä. Siellä onkin tämän päivityksen varsinainen sisältö, eli aakkosjärjestyksessä luetellut pelit sekä lyhyet arviot niistä. Kannattaa katsoa. Mitäpä tässä sen enempää tähän siis jaarittelemaan.

Ammottavan tyhjiön osaan sivulla kuitenkin jäävät Oculus Riftille julkaistut pelit. Haaveilen kirjoittavani niistä joskus jotain ihan oikeasti. Sitä odotellessa, hyvää ja pelirikasta uutta vuotta kaikille!

Mikkisofta keksii aina uutta höpöä vuodenvaihteeseen.
Tällä kertaa pelaajavaakunan. Susi tulee siitä, etten pelaa moninpelejä.
Jostain syystä Gamertag ei näy yläreunassa, vaikka ilmeisesti pitäisi.

trueachievements.com taas tilastoi pelivuottani boxilla näin.

Yksivuotias osti pelin (vahingossa)

Tässä on nyt noin vuoden verran tullut opeteltua vanhemmuutta. Olen saanut huomata, että pitäisi osata ajatella monet asiat ihan uudella tavalla myös pelaamisen näkökulmasta.

Itsestään selvää oli, että lattialla sijaitseva johtoviidakko pitää ajatella jotenkin uudella tavalla, kuten myös muutenkin tavaroiden sijoittelu, ettei lapsi hajota tutkimusmatkoillaan mitään laitteita (tai itseään). Myös koko päivän kestävät pelimaratonit on toistaiseksi saanut unohtaa. Iltaisin saa joskus pelata pitkäänkin, mutta tietysti yöunien kustannuksella. Muuton yhteydessä päätimme tehdä toisesta makuuhuoneesta tietokonehuoneen, jossa oven takana turvassa on paljon lapselle sopimatonta tavaraa. Olohuoneessahan me joka tapauksessa muutenkin pääosin leikimme ja lapsi nukkuu kanssamme samassa huoneessa, niin ei lastenhuoneelle ole vielä varsinaista tarvetta.

Olen lukenut netistä juttuja, kuinka lapset ovat tehneet vanhempien tiliin suuria ostoja esimerkiksi mobiilipeleihin. Samalla ajattelin, että aikanaan pitää sitten varmasti itsekin miettiä näitä virtuaalisia maksujuttuja ja että meillehän ei varmasti mitään tuollaista tule tapahtumaan.

En tosin ajatellut, että niitä pitää ajatella jo nyt, kun lapsemme täytti juuri vuoden.

Tahtoisin pelata hyviä raamattuaiheisia pelejä

Raamattu - tuo ehtymätön lähde elämään, miksei siis peleihinkin?

Elokuvia, kirjoja, musiikkia, videopelejä, lautapelejä ja vaikka ties mitä Raamatusta on tuotettu paljon ihan hyvälläkin menestyksellä. Ja sitten on myös todella huonoja ja myötähäpeää aiheuttavia uskovien tuotoksia... ja niitä tuotoksia, joita voi kutsua vain inspiraatiota Raamatusta ottaneiksi, ei varsinaisesti kovin raamattu-uskollisiksi. Ja sitten on niitä tuotoksia, joiden pääasiallinen tarkoitus tuntuu olevan lähinnä Raamatun sisällölle irvailu ja halveksunta. Kirja jakaa mielipiteitä ja kohdeyleisöä.

 

Katsaus vuoteen 2015

On tullut aika selailla vähän kalenterimerkintöjä tältä vuodelta. 

Mitähän tämä vuosi taas pitikään sisällään? Pelaamisen lisäksi paljon muutakin. 
Lyhyet arviot vuoden aikana pelaamistani peleistä löytyvät tuttuun tapaan sivun ylälaidan valikosta, kohdasta 2015. Katso toki sinnekin! (Edit. Vuosilistaukset löytyvät nykyään valikon kohdasta "pelipäiväkirjat")

Vuosi 2015 oli monin tavoin mullistava ja tuntui äärettömän pitkältä. Mahtuihan siihen kuitenkin 9 kuukautta raskausaikaa, esikoisen syntymä ja nyt vauvan kanssa äidiksi kasvamista. On tämä vaan ollut kaiken kaikkiaan todella jännittävää!

Vaikka aikaa olisi ollut hurjasti, niin pelattua tuli omalla mittapuulla yllättävän vähän. "Vähällä pelaamisella" viittaan tässä kuitenkin yhteensä kolminumeroiseen tuntimäärään, että ehkä kaikki on aika suhteellista :D 

Microsoft tiivisti pelivuoteni xboxilla näin.
(klikkaa suuremmaksi)

Kun on konsoleissa varaa, mistä valita, niin tänä vuonna pleikkari lähinnä keräsi hyllyssä pölyä. Vuoden aloitin kyllä Kingdom Hearts Birth By Sleepin parissa, mutta se urakka katkesi noin 20 pelitunnin jälkeen. Jotenkin alkoi vaan kyllästyttää, vaikka toki muutaman kerran pitkin vuotta pelin pariin vielä palailin. Pelistä näkee, että se on tehty psp-käsikonsolille: Vaikka kyseessä on HD-päivitys, maisemat ovat tyhjiä ja karuja ja pelin lähes ainoa sisältö on katkeamaton taisteluiden kombottaminen.  Ehkä kuitenkin  suurimpana syynä alkuvuoden pidempään pelitaukoon oli jatkuva raskauspahoinvointi ja väsymys: pelaamisen sijaan rötkötinkin vapaa-aikana paljon sohvalla katsellen leffoja ja sarjoja Netflixistä (pakko kehua tässä kohtaa erinomaista Uusi Sherlock -sarjaa sekä Kuninkaan puhe -elokuvaa).

Varhaisnuortenilloissa syödään aina
hirveän terveellisesti. ;)

Piti lopettaa jumpassa käyntikin, kun ei vaan pystynyt rehkimään. Työnkuvani seurakunnassa on hyvin monipuolinen ja aika joustava, joten pystyin melko hyvin sumplimaan töitä vointini mukaan. Saikkua ei sentään tarvinnut ottaa, mutta kyllä muutaman kerran täytyi jättää juttuja välistä. Alkuraskauteen sisältyi lisäksi jopa 3 leiriä parin kuukauden sisään, mutta niistäkin selvittiin. Onneksi pahin oksentelu lakkasi neljän kuukauden jälkeen ja loppuraskaus oli lähes miellyttävä.
Kevät oli töissä aika moista härdelliä, kun yritin saattaa loppuun kaikenlaisia kesken jääneitä urakoita. Yhtenä mainittakoon pyhäkouluvaraston järjestely, johon upposi useita päiviä. Lisäksi kävin opiskelemassa Hangossa pari nuorisotyön kurssia. Oli kyllä virkistävää palata hetkeksi koulun penkille. Äärettömän pitkät junamatkat kulutin lukemalla mielenkiintoista Dietrich Bonhoefferin elämäkertaa. (Teologi, joka vastusti Hitlerin natsiaatetta ja toimintansa seurauksena kuoli keskitysleirillä.) Tuo tiiliskivi on kyllä yhä kesken, luen sitä välillä aina pieninä annoksina.

Toki väsymys ja kasvava vatsa pakottivat hiljentämään tahtia. Kesällä se onnistui helposti, sillä pidin kaikki lomat pois ennen työsuhteen loppua ja äitiyslomaa, joten kesä-heinäkuussa varsinaista intensiivistä työaikaa kertyi vain 3 viikkoa, josta viimeinen kului lastenleirillä. (Pyöreävatsainen leirinjohtaja käskytti viimeisen päivän muita ohjaajia sängystä käsin, sen verran uupunut oli.) Lomaakin tuli vähän työjuttuihin käytettyä, mutta aika hyvin sain siirrettyä itseni ulos tehtävistä ja koutsattua työn jatkajaa. Tällä hetkellä toimin seurakunnassa ihan vaan vapaaehtoisena. Mukavaa vaihtelua vauva-arkeen käydä välillä puhumassa nuortenillassa tai tehdä muita pieniä juttuja. Oli hauskaa, että meidän perhettä pyydettiin joulukuvaelmaan esittämään Mariaa, Joosefia ja Jeesus-vauvaa. Hienosti 3kk ikäinen tyttömme ensimmäisestä näytelmäroolistaan selviytyikin.

Kesästä nautin sekä kotona että ystävien ja sukulaisten luona. Ehdimme myös pelaamaan mieheni kanssa kaksi "parisuhdepeliä", eli siis Lego Harry Potter 2 sekä Lego Batman 3: Beyond Gotham. Jälkimmäinen oli kyllä todella laaja peli täynnä (minulle tuntemattomia) DC-comicsin supersankareita, planeettojen tutkimista ja ties mitä kaikkea tekemistä. Sitten palasin taas kestorakkauteni pariin ja nautiskelin Dragon Age Inquisitionin lisäosista. Viimeisen ehdin pelata rauhassa yhteen putkeen, sillä vauva panttasi vielä tuloaan. Vauvan syntymän jälkeen jatkoin taas toista läpipeluutani Qunari-hahmolla ja sillä tiellä olen yhä. Kun kerran odotin peliä vuosia, niin kai siihen pelaamiseenkin sitten voi upottaa aikaa. Paljon nukkuva pikkuvauva ja synnytyksestä toipuva äiti - tottakai se tarkoittaa mahdollista peliaikaa, eikös? Toki paljon aikaa kului ihan vaan pienen nukkuvan ihmeen katseluun (ensimmäiseen kuukauteen en edes koskenut konsoliin). On pieni tyttäremme vaan ihastuttava pakkaus.

Täytyy myös tunnustaa, että ensimmäisen älypuhelimen käyttöönotto johti kosketusnäytön lääppimiseen pikku naksuttelujen parissa. Pitkiä imetyshetkiä sängyssä tahditti ainakin Mahjong-palikoiden napsuttelu. Sopivan helppoa ja raukeaa touhua se. Eikä tietenkään unohdeta Angry Birdsiä. Ja onhan puhelin ihan älyttömän helppo napsia täyteen vauvakuvia. Mutta voi kuinka paljon aikaa voikaan viedä uutisten lukeminen ja Facebookin selailu... *huokaus*. Onneksi en ihan riippuvaiseksi ole laitteesta tullut. Pitkään nimittäin vastustin älypuhelimen hankintaa, koska tuntui niin raivostuttavalta, miten paljon se vaikutti syövän aikaa ja normaalikontakteja. (Viime vuosina lukuisat sosiaaliset tilanteet varsikin nuorten kanssa ovat olleet pahimmillaan sitä, että väki lähinnä tuijottelee omia ruutujaan ja parhaimmillaan keskustelee keskenään whatsapilla, vaikka ollaan samassa huoneessa.)

Uuteen elämäntyyliin totuttelu on sujunut melko mutkattomasti. Vauva on pääosin rauhallinen ja nukkuu öisin pitkiäkin pätkiä levollisesti, joten aivan älyttömästä univajeesta ei ole tarvinnut kärsiä. Välillä toki on oma jaksaminen ollut koetuksella, mutta onneksi olemme mieheni kanssa saanet myös jakaa vastuutaakkaa. On kyllä ollut ihanaa tutustua tähän uuteen perheenjäseneemme. Kovin on ollut myös hemmoteltu olo, niin paljon olemme saaneet tutuilta ja sukulaisilta lahjoja ja muistamisia. Nimijuhliakin pidimme jopa kaksin kappalein. Kotiseurakunnassa yhdet ja sitten Etelä-Suomessa toiset. Kyllä meidän elämäämme mahtuu upeita ihmisiä, joita on ollut mukava nähdä tässä vuoden mittaan. Kiitos kaikille meitä muistaneille!

Vuoden aikana sivistin itseäni myös hurjalla määrällä Scifiä:
Jatkoimme Star Trek the original seriesin katselua ja telkkarista seurasimme keväällä Star Trek the next generationia. Yle Teemalta tuli aivan huikean mielenkiitoinen dokumenttisarja Scifin historia. Syksyllä töllötin telkkarista kaikki Star Warsit (täytyy tunnustaa, että en ollut aiemmin katsellut episodeja 5 & 6 ihan kokonaan ja täydellä keskittymiskyvyllä. Nyt on tämäkin rikkomus korjattu.) Loppukesästä kävimme leffassa katsomassa Jurassic Worldin ja siitä innostuneen paikkasin myös toisen suuren aukon sivistyksessäni ja luin kirjan Dinosauruspuisto, joka olikin aivan erinomainen. Sen jälkeen katselin myös saman elokuvana, mutta Jurassic park ei tehnyt elokuvana läheskään yhtä suurta vaikutusta. Uudemmasta Scifistä ahmaisin ystäväni suositteleman Outolintu-kirjasarjan, josta tykkäsin kyllä kovasti. (Leffoja en ole katsonut). Ja Marvelilta taisi tulla taas joku Avengers-pätkä katseltua. Syksyä tahditti tottakai uuden Doctor Whon 9. tuotantokausi. (Aloin oikeastaan pitää Capaldin Tohtorista ja Clarasta vasta vuoden takaisesta jouluspesiaalista lähtien.) Tulinpa myös ostaneeksi super-alennuksesta aiemmat tuotantokaudet. Ihana tunne omistaa jotain niin laadukasta.

Tässä oli nyt joitain nostoja kuluneen vuoden jutuista, ehkä tämä riittää tällä erää.
Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2016 kaikille!

Kun illuusio menee rikki - muutama hassu bugikokemus

Jos peli on yleisesti ihan kunnossa, viihdyttävä ja toimiva, niin erilaiset bugit lähinnä hauskuuttavat ja viihdyttävät. Odottamattomat tilanteet rikkovat hienosti rakennetun illuusion. Silloin, kun peli on täysin rikki tai jatkuva bugaaminen haittaa pelaamista, asian laita on tietenkin toinen.

Nykykonsoleilla on hyvin kätevää tallentaa kuvia ja videoleikkeitä, joten lähinnä erilaisia bugeja tuleekin napsittua talteen ja jaettua muiden iloksi. Ennen piti vain tyytyä kuvailemaan hullunkurisia tilanteita sanallisesti. Toki voisin tehdä sitä nytkin.
Tässä muutama kokemukseni Lähinnä Dragon Age Inquisitionin  maailmasta (eipä paljon muuta ole tänä vuonna tullut pelailtua. Tarjolla tekstiä, kuvia ja videota, olkaapa hyvät.

1. Linnassamme on vankityrmä, jossa tuomiotaan kärsii tällä hetkellä kolme roistoa. Kuitenkin, kun astelen alas tyrmään ja juttelen vartijan kanssa, hän toistaa aina vain samaa lausetta tähän tapaan: "Ei yhtään vankia vahdittavana, sir. Joko meillä on paljon ystäviä, tai teet vihollisista selvää välittömästi". Alan olla huolissani vanginvartijani mielenterveydestä, sillä minä kyllä näen vankiselleissä ihmisiä.

2. Traaginen tilanne, jossa tiimiämme uhkaa valtava hämähäkkimäinen hirviö. Yksi tiimiläisistäni päättää uhrautua, jotta muut pääsevät pakoon. Hän säntää miekka ojossa kohti hirviötä ja alkaa katkoa tältä raajoja, verta roiskuaa ympäriinsä ja muu tiimi pakenee. - Entäs jos uhrautuja onkin velho? No, tapahtuu sama animaatio: Hän hyökkää taikasauva ojossa kohti hirviötä ja alkaa katkoa hämähäkin raajoja - puukepillä. Ja vertakin roiskuu. Monikäyttöisiä nuo taikasauvat.


3. Tämä on pelistä Assasin's Creed Black Flag, katselin Jimin pelaamista. Ystävämme lentävä sotilashan se siinä huitoo musketilla. Ehkä ilmassa olikin keijupölyä? Kyllä tilanne vaan kovasti nauratti, vaikka ukko rukka päätyikin lopulta mereen.

4. Tämän jaoin kyllä jo joskus aiemminkin. Eräs tietty kypärä aiheutti grafiikkabugin, jonka seurauksena aina taistellessa päähenkilön pää yhtäkkiä vain lakkasi olemasta. Hyvin päätöntä taistelua, sanoisin.

5. Tämän leikkeen kasasin vuosi sitten, kun vasta aloittelin Dragon Agen pelailua. Luvassa leijuvia luurankoja sekä yksi warppaava tonttu.

Jos jäi bugifiilis päälle, niin youtubestahan näitä löytyy vaikka millä mitalla. Jaettu moka on yhteinen ilo.
Hyvää joulun odotusta kaikille!