Lapsen kanssa: isin ja tyttären Lego-aikaa

Jos joku ei sattunut huomaamaan, niin pari lelukauppaketjua ajautui konkurssiin tässä vuodenvaihteessa. Mekin suuntasimme konkurssimyynteihin ja pari ostoskärryllistä tavaraa tarttui mukaan (toki hamstrasin leluja  kodin  lisäksi myös perhekahvilaan).  Viimeisten  päivien aikana ollut 90% alennus johti tottakai monenlaisiin heräteostoihin. Jono kiersi halki valtavan myymälän ja matka kasalle kesti noin tunnin. Olihan kokemus.

Mieheni sijoitti huikeat 12,5€ Lego dimensions -peliin ja kaikkiin mahdollisiin erilaisiin hyllyssä jäljellä oleviin lisäosiin. Valitettavasti jäljellä ei ollut Xbox one -versiota, joten tulipa taas tuolle vanhemmallekin konsolille käyttöä.

 Pelistä

Vähänkin blogiani  lukenut  tietää,  että  meidän  perheessä on  kulutettu  hyvin  paljon  aikaa Lego-pelien parissa.  Viime  vuosina  ne  ovat  kuitenkin  jäänet  vähemmällä, kun loppui aika ja mielenkiinto,  joten  tämä  Dimensions jäi kokonaan hankkimatta. Muista Lego-peleistä tämä eroaa siinä, että jokainen pelattava hahmo on fyysinen koottava figuuri tai kulkuneuvo, jotka pitää tietenkin kaikki ostaa erikseen. Pelisarja on jo päättynyt eikä lisää sisältöä ole tulossa, mutta kyllä lisäpaketteja ehti hyvinkin paljon ilmestyä. Pelin pääjuonen voi läpäistä kolmella mukana tulevalla perushahmolla (Gandalf, Batman ja Wyldstyle), mutta jopa jokaisen tarinatilassa avatun maailman vapaapelaamiseen tarvitaan kyseisen maailman hahmo. Kuulostaa juuri niin rahastukselta kuin kaikki muutkin figuuripohjaiset pelisarjat ikinä. Tai lelusarjat, mitä näitä nyt onkaan.

Hahmot asetetaan pelialustalle, josta ne siirtyvät "taikaportaalin" avulla peliin. Kerralla alustalle mahtuu seitsemän hahmoa. Yksi uusi pelimekaniika on hahmojen siirtely alustalla, joten tätä peliä ei niin vaan pelatakaan vauva sylissä sohvalla röhnöttäen. Toki alustassa on melko pitkä johto, mutta silti.

Peli on ihastuttava kaaos eri genrejen hahmoja ja tapahtumapaikkoja. Kun samaan aikaan villissä lännessä mellestää Batman, Keskimaan örkkejä, dalek, valomiekkoja, Marty mcFly sekä Homer Simpson, ei voi olla hieman hymyilemättä. Loistavaa koko perheen yhteistä viihdettä, jossa lapsilta menee melkein kaikki viittaukset ohi, mutta onhan legot silti kivoja jo itsessään. Ja tuttuun tapaan peli on suunniteltu kaksinpeliksi.
Ärsyttävästi  peli jäätyy  todella usein,  mihin auttaa vain konsolin resetointi. Lisäksi päivitysten takia peli ei  alkuun suostunut tallentamaan,  mutta  ongelma ratkesi, kun  poisti kaikki päivitykset,  aloitti  pelin ja  vasta  sitten latasi päivitykset uudelleen.

Lapsesta ja vanhemmista

Pelin ikäraja on 7 vuotta. Miten siis voimme antaa 3-vuotiaan pelata tätä? Tarinatilaa en annakaan, sen verran pelottavia kohtia mukana on. Esim. Doctor Who -kentän itkevät enkelipatsaat nostivat  minullekin kylmiä väreitä jopa palikkaversioinaan. Isi ja äiti pelaavat siis iltaisin tarinaa eteenpäin (tai no sen jälkeen kun äiti on nukahtanut ohjain kädessä sohvalle, niin isi pelaa yksin...koettu muutamaan kertaan) Tytär saa sitten isin kanssa seikkailla vapaan maailman kentissä, joissa tytön pääasiallinen hupi on kävellä tai lentää eri paikkoihin ja kerätä aarrepalikoita ja joissa vastaan ei tule pelottavia taisteluita. Yllättävän hyvin hän osaakin jo ohjata, mutta ei tuon ikäinen pelissä osaisi mitenkään itse tavoitteellisesti edetä. Eikä tarvitsekaan, enemmän se on leikkimistä. Ensin hahmot kootaan yhdessä ja sitten niillä leikitään ruudulla. Ajetaan vähän Batmobiilia Oz-maassa ja pyydetään vanhempaa apuun, kun pudotaan veteen.

Tässä kasaantuu taikaportaali

Jos lapsi pelaa, niin olkoon pelaaminen sitten yhteistä tekemistä vanhemman kanssa, mielestäni se on hyvä juttu niin. (Ja kyllä, puhelimestani löytyy silti myös pikkukakkossovellus niitä hetkiä varten, kun itse ei vaan millään enää jaksa.)
Mutta  täytyy sanoa,  että pelaamisen tasapainossa on meillä koko perheenä opettelemista, sen verran iso raivokohtaus ainakin välillä syntyy, kun on aika lopettaa peli. Ollaan käytetty mm. munakelloa ilmoittamaan peliajan loppumisesta, koska lopettaminen on helpompaa, kun siihen osaa vähän varautua. Tässä on myös  hyvä  sauma  aloittaa kellonaikojen opettelu: "Vartti jäljellä, eli peli loppuu sitten, kun iso viisari on tuolla ylhäällä."

Mietin vaan, että jos pelaaminen on jo 3-vuotiaana tällaista, niin miten sitten myöhemmin... Ehkä tärkeää onkin, että elämässä on monia mielekkäitä touhuja, joista pelaaminen on yksi, josta ei tehdä sen suurempaa numeroa kuin muistakaan. Tätä kirjoittaessani (nukkuva vauva sylissäni kirjoitan kännykällä sohvalla) isi ja tytär rakentavat yhdessä pihalla lumilinnaa. Ulkoa sisään siirtyminenkin tehdään välillä itkun kautta, kun ei millään malttaisi lähteä. Elämä on opettelua.

Katsaus vuoteen 2015

On tullut aika selailla vähän kalenterimerkintöjä tältä vuodelta. 

Mitähän tämä vuosi taas pitikään sisällään? Pelaamisen lisäksi paljon muutakin. 
Lyhyet arviot vuoden aikana pelaamistani peleistä löytyvät tuttuun tapaan sivun ylälaidan valikosta, kohdasta 2015. Katso toki sinnekin! (Edit. Vuosilistaukset löytyvät nykyään valikon kohdasta "pelipäiväkirjat")

Vuosi 2015 oli monin tavoin mullistava ja tuntui äärettömän pitkältä. Mahtuihan siihen kuitenkin 9 kuukautta raskausaikaa, esikoisen syntymä ja nyt vauvan kanssa äidiksi kasvamista. On tämä vaan ollut kaiken kaikkiaan todella jännittävää!

Vaikka aikaa olisi ollut hurjasti, niin pelattua tuli omalla mittapuulla yllättävän vähän. "Vähällä pelaamisella" viittaan tässä kuitenkin yhteensä kolminumeroiseen tuntimäärään, että ehkä kaikki on aika suhteellista :D 

Microsoft tiivisti pelivuoteni xboxilla näin.
(klikkaa suuremmaksi)

Kun on konsoleissa varaa, mistä valita, niin tänä vuonna pleikkari lähinnä keräsi hyllyssä pölyä. Vuoden aloitin kyllä Kingdom Hearts Birth By Sleepin parissa, mutta se urakka katkesi noin 20 pelitunnin jälkeen. Jotenkin alkoi vaan kyllästyttää, vaikka toki muutaman kerran pitkin vuotta pelin pariin vielä palailin. Pelistä näkee, että se on tehty psp-käsikonsolille: Vaikka kyseessä on HD-päivitys, maisemat ovat tyhjiä ja karuja ja pelin lähes ainoa sisältö on katkeamaton taisteluiden kombottaminen.  Ehkä kuitenkin  suurimpana syynä alkuvuoden pidempään pelitaukoon oli jatkuva raskauspahoinvointi ja väsymys: pelaamisen sijaan rötkötinkin vapaa-aikana paljon sohvalla katsellen leffoja ja sarjoja Netflixistä (pakko kehua tässä kohtaa erinomaista Uusi Sherlock -sarjaa sekä Kuninkaan puhe -elokuvaa).

Varhaisnuortenilloissa syödään aina
hirveän terveellisesti. ;)

Piti lopettaa jumpassa käyntikin, kun ei vaan pystynyt rehkimään. Työnkuvani seurakunnassa on hyvin monipuolinen ja aika joustava, joten pystyin melko hyvin sumplimaan töitä vointini mukaan. Saikkua ei sentään tarvinnut ottaa, mutta kyllä muutaman kerran täytyi jättää juttuja välistä. Alkuraskauteen sisältyi lisäksi jopa 3 leiriä parin kuukauden sisään, mutta niistäkin selvittiin. Onneksi pahin oksentelu lakkasi neljän kuukauden jälkeen ja loppuraskaus oli lähes miellyttävä.
Kevät oli töissä aika moista härdelliä, kun yritin saattaa loppuun kaikenlaisia kesken jääneitä urakoita. Yhtenä mainittakoon pyhäkouluvaraston järjestely, johon upposi useita päiviä. Lisäksi kävin opiskelemassa Hangossa pari nuorisotyön kurssia. Oli kyllä virkistävää palata hetkeksi koulun penkille. Äärettömän pitkät junamatkat kulutin lukemalla mielenkiintoista Dietrich Bonhoefferin elämäkertaa. (Teologi, joka vastusti Hitlerin natsiaatetta ja toimintansa seurauksena kuoli keskitysleirillä.) Tuo tiiliskivi on kyllä yhä kesken, luen sitä välillä aina pieninä annoksina.

Toki väsymys ja kasvava vatsa pakottivat hiljentämään tahtia. Kesällä se onnistui helposti, sillä pidin kaikki lomat pois ennen työsuhteen loppua ja äitiyslomaa, joten kesä-heinäkuussa varsinaista intensiivistä työaikaa kertyi vain 3 viikkoa, josta viimeinen kului lastenleirillä. (Pyöreävatsainen leirinjohtaja käskytti viimeisen päivän muita ohjaajia sängystä käsin, sen verran uupunut oli.) Lomaakin tuli vähän työjuttuihin käytettyä, mutta aika hyvin sain siirrettyä itseni ulos tehtävistä ja koutsattua työn jatkajaa. Tällä hetkellä toimin seurakunnassa ihan vaan vapaaehtoisena. Mukavaa vaihtelua vauva-arkeen käydä välillä puhumassa nuortenillassa tai tehdä muita pieniä juttuja. Oli hauskaa, että meidän perhettä pyydettiin joulukuvaelmaan esittämään Mariaa, Joosefia ja Jeesus-vauvaa. Hienosti 3kk ikäinen tyttömme ensimmäisestä näytelmäroolistaan selviytyikin.

Kesästä nautin sekä kotona että ystävien ja sukulaisten luona. Ehdimme myös pelaamaan mieheni kanssa kaksi "parisuhdepeliä", eli siis Lego Harry Potter 2 sekä Lego Batman 3: Beyond Gotham. Jälkimmäinen oli kyllä todella laaja peli täynnä (minulle tuntemattomia) DC-comicsin supersankareita, planeettojen tutkimista ja ties mitä kaikkea tekemistä. Sitten palasin taas kestorakkauteni pariin ja nautiskelin Dragon Age Inquisitionin lisäosista. Viimeisen ehdin pelata rauhassa yhteen putkeen, sillä vauva panttasi vielä tuloaan. Vauvan syntymän jälkeen jatkoin taas toista läpipeluutani Qunari-hahmolla ja sillä tiellä olen yhä. Kun kerran odotin peliä vuosia, niin kai siihen pelaamiseenkin sitten voi upottaa aikaa. Paljon nukkuva pikkuvauva ja synnytyksestä toipuva äiti - tottakai se tarkoittaa mahdollista peliaikaa, eikös? Toki paljon aikaa kului ihan vaan pienen nukkuvan ihmeen katseluun (ensimmäiseen kuukauteen en edes koskenut konsoliin). On pieni tyttäremme vaan ihastuttava pakkaus.

Täytyy myös tunnustaa, että ensimmäisen älypuhelimen käyttöönotto johti kosketusnäytön lääppimiseen pikku naksuttelujen parissa. Pitkiä imetyshetkiä sängyssä tahditti ainakin Mahjong-palikoiden napsuttelu. Sopivan helppoa ja raukeaa touhua se. Eikä tietenkään unohdeta Angry Birdsiä. Ja onhan puhelin ihan älyttömän helppo napsia täyteen vauvakuvia. Mutta voi kuinka paljon aikaa voikaan viedä uutisten lukeminen ja Facebookin selailu... *huokaus*. Onneksi en ihan riippuvaiseksi ole laitteesta tullut. Pitkään nimittäin vastustin älypuhelimen hankintaa, koska tuntui niin raivostuttavalta, miten paljon se vaikutti syövän aikaa ja normaalikontakteja. (Viime vuosina lukuisat sosiaaliset tilanteet varsikin nuorten kanssa ovat olleet pahimmillaan sitä, että väki lähinnä tuijottelee omia ruutujaan ja parhaimmillaan keskustelee keskenään whatsapilla, vaikka ollaan samassa huoneessa.)

Uuteen elämäntyyliin totuttelu on sujunut melko mutkattomasti. Vauva on pääosin rauhallinen ja nukkuu öisin pitkiäkin pätkiä levollisesti, joten aivan älyttömästä univajeesta ei ole tarvinnut kärsiä. Välillä toki on oma jaksaminen ollut koetuksella, mutta onneksi olemme mieheni kanssa saanet myös jakaa vastuutaakkaa. On kyllä ollut ihanaa tutustua tähän uuteen perheenjäseneemme. Kovin on ollut myös hemmoteltu olo, niin paljon olemme saaneet tutuilta ja sukulaisilta lahjoja ja muistamisia. Nimijuhliakin pidimme jopa kaksin kappalein. Kotiseurakunnassa yhdet ja sitten Etelä-Suomessa toiset. Kyllä meidän elämäämme mahtuu upeita ihmisiä, joita on ollut mukava nähdä tässä vuoden mittaan. Kiitos kaikille meitä muistaneille!

Vuoden aikana sivistin itseäni myös hurjalla määrällä Scifiä:
Jatkoimme Star Trek the original seriesin katselua ja telkkarista seurasimme keväällä Star Trek the next generationia. Yle Teemalta tuli aivan huikean mielenkiitoinen dokumenttisarja Scifin historia. Syksyllä töllötin telkkarista kaikki Star Warsit (täytyy tunnustaa, että en ollut aiemmin katsellut episodeja 5 & 6 ihan kokonaan ja täydellä keskittymiskyvyllä. Nyt on tämäkin rikkomus korjattu.) Loppukesästä kävimme leffassa katsomassa Jurassic Worldin ja siitä innostuneen paikkasin myös toisen suuren aukon sivistyksessäni ja luin kirjan Dinosauruspuisto, joka olikin aivan erinomainen. Sen jälkeen katselin myös saman elokuvana, mutta Jurassic park ei tehnyt elokuvana läheskään yhtä suurta vaikutusta. Uudemmasta Scifistä ahmaisin ystäväni suositteleman Outolintu-kirjasarjan, josta tykkäsin kyllä kovasti. (Leffoja en ole katsonut). Ja Marvelilta taisi tulla taas joku Avengers-pätkä katseltua. Syksyä tahditti tottakai uuden Doctor Whon 9. tuotantokausi. (Aloin oikeastaan pitää Capaldin Tohtorista ja Clarasta vasta vuoden takaisesta jouluspesiaalista lähtien.) Tulinpa myös ostaneeksi super-alennuksesta aiemmat tuotantokaudet. Ihana tunne omistaa jotain niin laadukasta.

Tässä oli nyt joitain nostoja kuluneen vuoden jutuista, ehkä tämä riittää tällä erää.
Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2016 kaikille!

Kohti ääretöntä ja sen yli! (sekä fiilistelyssä Mass Effect-trilogia)

Avaruus. Tuo käsittämättömän suuri maailmankaikkeus, joka avautuu jokaisessa suunnassa ympärillämme. Avaruus voi saada ihmiset ahdistumaan tai innostumaan. Yötaivaan tuijottelu saa ihmisen sisällä jotain liikahtamaan. Nousee mieleen kysymyksiä: mitä kaikkea noiden tähtien takana onkaan? Olemmeko yksin maailmankaikkeudessa? Onko tämän kaiken takana Luoja?

Avaruus on aina saanut ihmisen mielikuvituksen liikkeelle. Jo muinaisajan mytologioissa kirjoitetaan avaruudesta. Planeetat tosin nimetään jumaluuksiksi ja tähdistä luetaan tulevaisuutta. Joissain kulttuureissa aurinkoa pidettiin jumalana, elämän antajana. Tätä maailmankuvaa vasten katsottuna Raamatun luomiskertomus on itse asiassa hyvin aikaansa edellä: tähdissä ei nähdä mitään mystistä, vaan niiden kerrotaan olevan vain Jumalan luomia taivaankappaleita. Ajan kuluessa tämän näkemyksen onkin havaittu olevan lähempänä totuutta. Avaruus ei olekaan niin mystinen eivätkä tähdet yliluonnollisia. Avaruutta on mahdollista tutkia. Mutta silti tähtiin ja avaruuteen liittyy yhä paljon selittämätöntä, tuntematonta. Ja juuri tuo suuri tuntematon antaa tilaa ihmisen mielikuvitukselle.

Koukuttavat pikkupelit: 2048

"Vielä yhden kerran" sanoi hän ja kello olikin yhtäkkiä yksi yöllä. Hyvin usein juuri yksinkertaiset pienet pelit aiheuttavat tällaisen reaktion.