keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Matkalla uuteen maailmaan: Arvostelussa Dragon Age Inquisition
Aikaahan tässä on ehtinyt julkaisusta jo vierähtää lähes kuukauden päivät ja tällä välin Dragon Age Inquisition ehdittiin mm. Game Awardsissa valita vuoden 2014 parhaaksi peliksi.
Dragon Age Inquisitionia pääsee pelaamaan seuraavilla laitteilla: Xbox One & 360, Playstation 3 & 4 sekä PC. Pelin ikäraja on 18 vuotta. DA:I on siis suunnattu aikuisille pelaajille. Pelaaminen vaatii hyvää englannin kielen taitoa, koska keskustelua ja tekstivalintoja on paljon.
Suuren ongelman äärelle jämähdin, kun mietin, mitä kaikkea pelistä yhteen tekstiin mahduttaisin. Mennään nyt aika perusjutuilla. Laajempaakin pohdintaa voisi tehdä pelin maailmankuvasta ja tavasta käsitellä uskontoa ja politiikkaa - ne ovat pelissä yllättävän keskeisessä roolissa.
perjantai 5. joulukuuta 2014
Kingdom Hearts! - parasta Disneytä Japanista sekä Disney-klassikoiden Top10
Kingdom Hearts 1.5 HD remix |
Disney-teemasta innostuneena julkaisenkin nyt vuosi sitten Kingdom Hearts 1.5-huumassa Facebookiin kirjoittamani Disney-leffat Top-10 -tekstin, olkaapa hyvät!
tiistai 2. joulukuuta 2014
Verkosta paperille
Viime talvena olin aivan yllättynyt, kun Pelaaja-lehden sivustolle kirjoittamastani kommentista yksi lause nostettiin lehteen kuukauden sitaatiksi. Hihkuin tästä pienestä asiasta yhdelle jos toisellekin, niin hieno juttu se minusta oli, olenhan ollut lehden aktiivinen lukija jo vuosia.
Lehdet ovat muutenkin kivoja ja lukukokemuksena useinkin miellyttävämpiä kuin tietokoneen tai puhelimen ruudun tuijottelu. Olikin aika miellyttävä yllätys, kun toimittajaystäväni kysäisi tässä syksyllä, kiinnostaisiko alkaa pitää peliblogia perhelehdessä. Me tartuimme Jimin kanssa tarjoukseen.
torstai 13. marraskuuta 2014
Laatikko saapui kotiin. Arvio: Xbox One
Tämän merkittävän tapauksen kunniaksi päätettiin ihan tehdä unboxaus-video. (noin pähkinänkuoressa selitettynä siis vaan avataan paketti ja esitellään ääneen, mitä kaikkia hienouksia sisältä löytyy.)
Joten olkaa hyvät: Torstai-iltainen Xbox One unboxaus:
Seuraavassa vähän sanallista arviointia konsolista:
maanantai 27. lokakuuta 2014
Pelikuulumisia ja naurua
Ja sitten niihin iloihin.
tiistai 30. syyskuuta 2014
Arian päiväkirja
Syyskuun toiseksi viimeinen päivä.
Heti auringon noustua lähdin metsästämään. Pakkasin mukaani eväät, jousen ja nuolia sekä valtavan miekkani sekä varmuuden vuoksi muutaman parantavan yrttijuoman.
Ilma oli kirkas ja kirpeä, yöllä oli selkeästi ollut pakkasta.
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Kaipuu kauas
maanantai 1. syyskuuta 2014
Vapaus valita
"Minä asetan eteesi elämän ja kuoleman, valitse siis elämä."
Kyseinen lause on jäänyt mieleeni muistolauseena kerhosta, jossa kävin lapsena. Lause on tiivistelmä eräästä Raamatun jakeesta.
Jumala on luonut ihmisen ja antanut tälle vapaan tahdon. Hän kertoo oman ehdotuksensa siitä, miten kannattaisi valita, mutta halutessaan ihminen voi valita myös toisin. Koska voiko olla todellista rakkautta ilman vaihtoehtoa olla välittämättä? Voiko olla todellista sitoutumista ilman mahdollisuutta eroon? Jumala ei ole tehnyt ihmisistä robotteja, vaan olentoja, joilla on vapaa tahto. Tarkoittaako vapaa tahto kuitenkaan sitä, että jokainen ratkaisu on samanarvoinen ja yhtä hyvä? Onko yhdentekevää valitseeko elämän vai kuoleman? Jos on olemassa Jumala, on myös olemassa moraali, on olemassa oikea ja väärä ja elämällä on olemassa tarkoitus, eikä kaikki olekaan vain sattumanvaraista mössöä. Valintamme eivät siis ole yhdentekeviä.
Illuusio valinnanvapaudesta
Elokuvat ja kirjat eroavat peleistä mediana erityisesti siinä, että niissä ei voi millään tavalla vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Juoni kulkee eteenpäin lukijasta tai katsojasta riippumatta ja vaikka kuinka samastuisi johonkin tarinan hahmoon, ei hänen tekemisiinsä voi millään tavalla vaikuttaa. Peleissä samastuminen on usein voimakkaampaa, sillä pelaajalle syntyy vähintään illuusio siitä, että hänen tekemisillään on jotakin merkitystä pelin kannalta. Kuitenkin peleissäkin pelaaja on aina pelintekijöiden armoilla. Vapaa tahto on vain illuusio, sillä riippumatta tekemisistämme tai pelitavastamme, etenee tarina kuitenkin käsikirjoitettua latua.keskiviikko 6. elokuuta 2014
Aika juttu
Sunnuntai-iltana havahduin tunteeseen, että elän hyvässä hetkessä. Mietin elämäntilannettani ja totesin, että kaikki on hyvin: sopiva koti, ihanan miehen kanssa kaksin, miellyttävä työ, miellyttäviä ihmisiä ympäristössä, viikon lomakin vielä edessä ja aikaa myös itselleni, ystäville ja jopa pelaamiseen. Vihdoin tunsin myös jokseenkin sopeutuneeni elämiseen tällä kaikin tavoin niin vieraalla paikkakunnalla. Mietin, että tähän tilanteeseen olisi miellyttävää jäädä. Tämä alkavan syksyn olotila voisi kestää vaikka miten kauan.
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Pistetään palikoiksi!
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Työ ja pelit ne yhteen sopii
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
TOP 10 Pelimusiikin helmiä
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Bonuskarkkia
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Wanhat fiilistelyssä: Ōkami
Pelin nimi lausutaan 'ookami'. Nimi on japania ja tarkoittaa 'suuri jumala' tai toisen kirjoitustavan mukaan 'susi'. |
maanantai 26. toukokuuta 2014
Wanhat fiilistelyssä: Ico
maanantai 19. toukokuuta 2014
Helyjä kerrakseen
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Odotuksen ihanuus: Dragon Age ja ...häämarssi?
Tästä päivästä on tasan 5 kuukautta Dragon Age Inquisition -pelin julkaisuun. Siitä ei ole kovin kauaa, kun virallinen julkaisupäivä ilmoitettiin ja siitä asti olen elänyt jonkinlaista superhypetystä: katsellut aiheeseen liittyviä videoita, lukenut artikkeleja. Peliä olen siis odottanut vuodesta 2011 lähtien, jolloin sarjan edellinen osa julkaistiin ja jatkosta oli liikkeellä vasta huhuja. Pikkuhiljaa tietoa on vuotanut enemmän ja enemmän. Kesällä 2013 kerrottiin julkaisun osuvan syksyyn 2014. Tuntui, että siihen on vielä ikuisuus. Mutta jotta pelistä tulisi oikeasti hyvä, kehittäjille täytyy suoda aikaa. Huitaisemalla jotain nopeasti kasaan ei saada aikaan laatua.
Innostus valtaa minut puuskittain, joten uskon, että tämä tästä vielä moneen kertaan ehtii laantua ja syttyä ennen lokakuista pelinjulkaisupäivää.
Odotuksen taika
Odottaminen on oikeastaan aika mukavaa aikaa: saa elää fiiliksessä ja odottaminen myös lisää kohteen arvoa jollain tavalla. Jos kaiken saisi heti kättelyssä ja kokonaan, niin miten vähän asioita lopulta arvostaisikaan.Nyt heitän vähän allegoriaa kehiin. Yksi tosi iso asia, jota aikanaan odotin, oli naimisiinmeno. Se nimittäin toi muassaan paljon muutoksia: Muutto saman katon alle, todellisen yhteiselon aloittaminen, intiimimpi läheisyys kuin ennen, kun koko pelin saa vihdoin käsiinsä ja aukaistua muovikääreestä.
Seurustelu ja kihlausaika olivat täynnä kuplivaa jännitystä, innostusta, tutustumista lisää. Vähän niin kuin pieniä kurkistuksia pelimekaniikkaan, grafiikoihin ja tarinaan. Toki myös pettymyksiä, mutta niiden kautta sai hioa tulevaa parempaan kuntoon ja kasvaa myös itse ihmisenä. Tiesi, ettei ole mikään kiire saada kaikkea heti, arvokasta kannattaa odottaa. Antaa suhteelle aikaa kehittyä hiljaksiin. Avioliiton julkaisupäivä oli arvossaan paljon suurempi, kun sitä joutui todella odottamaan. Ei avioliittoa ole turhaan asetettu ihmisten välille syvimmäksi liitoksi. Ja tämä peli vaan paranee vanhentuessaan. 5 vuotta liittoa takana, lukuisia vuosia edessä. Välillä pitää korjata bugeja päivittämällä, mutta sellaistahan elämä on. Ja julkaistaanhan peleihinkin lisäosia, niitä odotellessa...
maanantai 5. toukokuuta 2014
Ihmispelkoisen elämäsimulaatio
Ihmisten pitäisi hassutella enemmän elämässään, olla avoimempia. Liian vakava ja jäykkä elämä on ihan hukkaan heitetty mahdollisuus. Mutta koska minäkin olen normien uhri, niin tuskinpa lähden tänään kauppaan esim. sammakoksi pukeutuneena tai alan jutella tuntemattomien ihmisten kanssa kassajonossa. Vappu on siksi mielestäni niin kivaa aikaa, kun silloin saa olla luvan kanssa vähän hassu. Harvalta se kuitenkaan silloinkaan onnistuu ihan täysin selvin päin.
Pelimaailmassa on enemmän vapautta toimia hassusti, koska pelithän ovat vain leikkiä. Varsinkin niin sanotut hiekkalaatikkopelit GTA etunenässä antavat vapauden kokeilla kaikenlaista, jota tuskin tulisi tosielämässä tehtyä. Pätee niin hyvässä kuin pahassa. Fable III:ssa pukeuduin valtakunnan hallitsijana hetkellisesti kanapukuun. Absurdia, mutta niin hauskaa.
Kuka tämän jäykän ihmiselämän koodiston oikein on kehittänyt? Miksi ihmisten kohtaaminen on muutenkin niin pelottavaa? Onko kaikki sittenkin vain pääni sisällä? On pitkän päälle tosi rasittavaa, että elämän hallitseva tunne on ihmispelko. Pelkoja on monenlaisia: Osaanko käyttäytyä oikein? Täytänkö omat ja muiden odotukset? Mitä muut minusta ajattelevat? Miltä näytän? Voinko sanoa mielipiteeni ääneen?
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Kun ohjain lentää seinään
Kyllä täytyy itsekin myöntää, että hyvin vaikeassa tilanteessa adrenaliinin määrä kohoaa huippuunsa. Kun taistelun sitten lopulta kovan tahkoamisen jälkeen HÄVIÄÄ, niin kyllä siinä on vaarassa yhden jos toisenkin esineen lentäminen ikkunasta. Häpeillen tunnustan myös, että tiukka pelihetki vaikuttaa myös tapaani puhua (tiuskia) lähimmäisilleni.
En ehkä oikeasti ole heittämässä tavaroita ikkunasta, mutta kyllä sitä ärtymyksen tunnetta tulee purettua joskus esimerkiksi sohvatyynyihin. "KUN SE OLI VAAN NIIIIIIIN LÄHELLÄÄÄÄRGHH!".
Sitten vaan hermot kerälle ja uudelleen kipuamaan kolossin selkään.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Eläköön teräväpiirtopäivitykset
Lähemmin tarkasteltuna täytyy kyllä myöntää, että vaikka ydin olisi kultaa, niin pinnalta ne näyttävät usein ihan kamalilta. Itseäni ei myöskään juurikaan innosta retroilu pikseligrafiikalla, vaikka olen myös muutamia uusia pikselipelejä pelannutkin.
Nykyaikana tuntuu ennemminkin törmäävän peleihin, jotka ovat kuin lehtikullalla pinnoitettuja kakkakikkareita. Grafiikkaa on vaikka muille jakaa, mutta sisältö on ontto ja yhdentekevä.
Onkin siis (rahastuksen lisäksi) oikea kulttuuriteko kaivaa historian hämäristä aidot kultakimpaleet ja päällystää ne uudella pinnoitteella. Ehkä siinä samassa kannattaa tehdä muutamia parannuksia myös esimerkiksi ohjattavuuteen. Aika ajaa peleistä ohi joskus yllättävänkin nopeasti grafiikoiden lisäksi myös muilla osa-alueilla.
Kestorakkauteni Kingdom hearts
Viimeinen niitti, joka johti minut ostamaan Playstation 3:n viime kesänä, oli HD-päivitys Kingdom Hearts -pelistä. Eikä se ollut pelkkä päivitys, sillä paketti sisälsi myös toisen pelin (Kingdom hearts Re: Chain of memories) johon ei aiemmin ollut päästy Euroopan mantereella edes käsiksi. Fani sai käsiinsä ehtaa kultaa.
Vaikka olen pelannut sarjan kakkososan jo aikanaan läpi kahdesti, en malta odottaa myös sen päivitettyä versiota saapuvaksi. Siihenkin on kylkeen pakattu extraa, nimittäin PSP:n peli Birth by sleep. Koska en ole kyseistä konsolia omistanut, on pelikin jäänyt aiemmin pelaamatta. HD-päivitys on siis myös mahdollisuus kokea uudelleen menetetty tilaisuus.
Vanhaan jumiutunut?
Viime viikolla totesin naureskellen, että kaikki parhaan omistamani pelit PS3:lla ovat PS2:n pelejä - kauniimmalla HD-kuorrutuksella. Olin juuri ostanun Final Fantasy X:n teräväpiirtoversion.Pelin päivitys on paikoitellen hyvinkin ristiriitainen. Päähahmot ja maisemat ovat todellista silmäkarkkia, mutta sivuhahmot näyttävät välillä turpaansa saaneilta perunoilta. Mutta sen kestää. Tätä peliä en itse asiassa ole koskaan aiemmin pelannut läpi, olin vain kokeillut sitä vaivaisen kymmenen tunnin ajan pari vuotta sitten. Silloin suttuinen grafiikka ei juurikaan häirinnyt, tarinan alku oli niin mielenkiintoinen ja vuoropohjainen taistelu yllättävän toimivaa. Nyt pääsen vihdoin uppoutumaan pelin pariin ja paremmat grafiikat tulevat oikeastaan vain plussana.
Pari muuta mainitsemisen arvoista hiottua timanttia, jotka tuli ostettua latauspalvelusta: Ōkami HD sekä Shadow of the colossus HD.
Ōkami näytti kauniilta jo ilmestyessään ja se graafinen ratkaisu on yksinkertaisesti nerokas: se näytti ja näyttää vesivärimaalaukselta. Itse asiassa pelin latasi mieheni, joka oli aikanaan katsellut pelaamistani PS2:lla kymmenien tuntien ajan ja halusi nyt itse kokea tuon lumovoimaisen seikkailun.
Kuten alussa tuli sanottua: Pinnalta siloittelu kannattaa vain silloin, kun itse ydin on jo valmiiksi kultaa. Läpimätää omenaa ei päällystämällä saa syötäväksi. Pätee niin peleihin kuin elämässä noin muutenkin.
torstai 3. huhtikuuta 2014
Kohti ääretöntä ja sen yli! (sekä fiilistelyssä Mass Effect-trilogia)
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Väkivaltapelejä, verta sekä Laura, joka ei osaa ampua.
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Koukuttavat pikkupelit: 2048
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Konsolisota
Ihmisillä on synnynnäinen tarve kuulua johonkin joukkoon. Jännittävänä yksityiskohtana voidaan havaita, että joukkoon kuulumista ja me-henkisyyttä usein vahvistaa muiden, joukon ulkopuolella olevien halveksinta. Parasta on tietenkin löytää vastapuolinen joukkue,
jotta päästään leikkimään suoranaista sotaa.
Sama tilanne tuntuu toistuvan aivan elämänalueesta riippumatta: urheilu, politiikka, musiikki...
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Tarinoista ja peleistä
Rakastan tarinoita.
Pelit tarinankertojina ovat suhteellisen uusi ilmiö ja täytyy myöntää, ettei kovin moni peli siinä edes välttämättä onnistu kovin hyvin. Mutta vuosi vuodelta asiassa edetään ja viime aikoina on peleissä nähty todella syvällisiäkin tarinoita.
Itse pelasin viime viikolla läpi ruotsalaisen Starbreeze Studion luomuksen Brothers: A tale of two sons. Peli kertoo kauniin, haikean ja surumielisen tarinan kahdesta veljeksestä, jotka lähtevät etsimään lääkettä kuolemansairaalle isälleen. Pelihahmot eivät puhu mitään ymmärrettävää kieltä, vaan kaikki kommunikaatio tapahtuu hahmojen eleillä, puheen äänenpainoilla ja ilmeillä sekä erittäin toimivalla yksinkertaisella pelimekaniikalla. Molempia veljeksiä ohjataan yhtä aikaa erikseen molemmilla tateilla ja pysyäkseen kiinni esimerkiksi kallionreunassa, täytyi tarttumanappia pitää koko ajan pohjassa. Harvoin juuri pelimekaniikkaa on käytetty näin tehokkaasti hyväksi tarinankerronnallisena elementtinä. Spoilaamatta tarinaa on hankala kertoa enempää, suosittelenkin jokaista kokemaan tämän tarinan itse. Satukirjamaisesta grafiikastaan huolimatta peli ei todellakaan ole mikään lastenpeli, vaan käsittelee melko rankkojakin teemoja ja on itse asiassa saanut Pegi-merkinnäkseen K-16.
Jaahas, nyt kun näistä tarinoista höpisee, niin tekeekin mieli jatkaa tätä vapaapäivään uppoutumista. Aamupalaksi luinkin jo yhden satasivuisen satuseikkailun*, tästä on hyvä jatkaa.
Eläköön hyvät tarinat!
*Säde Loponen: Hippajaisen jäljillä. Suosittelen tätäkin! Päässäni yhdistyi ilotulituksen lailla välähdyksiä mm. Peukaloisen retkistä ja Artemis Fowlista sekä jostain ihan omalaatuisesta