Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia (arvostelu)

 

Muumit täyttivät tänä vuonna pyöreitä, mikä on näkynyt ainakin täällä Muumimuseon kotikaupungissa mm. Muumi-teemaisena ratikkana, Valoviikkojen valtavina keskustorin rakennusten seinille heijastettuina valotaideteoksina sekä lukuisina muumiteemaisina tapahtumina. Onnea 80-vuotiaille! 

Muumeista olen kirjoittanut tänne joskus ennenkin (arvostelu Muumi-lautapelista sekä yleistä pohdintaa muumeista ja muumi-esineistä luettavissa täällä)

Mutta mikäpä olisikaan parempi vuosi pelata melko uusi muumiteemainen videopeli?

Snufkin: Melody of Moominvalley, suomeksi siis Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia julkaistiin alkuvuodesta 2024 ja se on saatavilla monelle alustalle. Itse pelasin pelin Xbox SeriesX:llä.

Muumilaakson Melodia on muutaman tunnin mittainen kompakti seikkailupeli. Nuuskamuikkunen saapuu keväällä Muumilaaksoon, jossa ihan kaikki ei olekaan kohdallaan. Puistonvartija on rakentanut puistoja ja sotkenut Muumilaakson luonnollisuutta ja   Muumipeikkokin on kateissa. Muumipeikon etsintä johtaa Nuuskamuikkusen seikkailulle ympäri Muumilaaksoa ja jopa Hattivattien saarelle asti. Välillä Muikkusen seuraksi liittyy hetkeksi myös muita hahmoja.

Lautapelit: Suomen aarre

Suomen aarre on virkistävä luontoteemainen muunnelma klassisesta Afrikan tähdestä. 

Jokainen Afrikan tähteä pelannut on Suomen aarteen kanssa heti kotonaan, koska pelin säännöt ovat käytännössä samat. 

Lautapelit: Battle sheep

Battle sheep

Pelaajia: 2-4

Ikäsuositus: 7+

Kesto: 15min

Battle sheep on koko perheen kevyt ja nopea strategiapeli, jossa jokainen yrittää levittää lampaansa pelilaudalle ja estää muita tekemästä samaa.

Lautapelit: Muuttuva labyrintti

 

 

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 7+

Kesto n. 20min+

Lautapelit: Lankulle!

 

LANKULLE!

 

Ikäsuositus 5+

Pelaajia 2-4

Peliaika 15min

 

Lankulle! on kutkuttava merirosvoteemainen lasten ja koko perheen riskinottopeli. Uskallatko nostaa vielä yhden kortin?

Lautapelit: Virus!

Virus on itse asiassa puhdas korttipeli ilman pelilautaa.

Virus! - tautisin korttipeli

Pelaajia 2-6

Ikäsuositus 8+

Kesto 20 min

Saimme pelin joululahjaksi ja se on ollut ehdottomasti alkuvuoden useimmin pelaamamme korttipeli, josta koko perhe tykkää, erityisesti perheen kuusivuotias. 

Arvostelu: Persona 3 Reload

Persona 3 Reload on täysin uusiksi tehty versio vuoden 2006 pelistä Persona 3. Peli siis pohjautuu tuohon vanhaan peliin, mutta on täysin uudistettu. En ole pelannut alkuperäistä, joten en osaa verrata, mutta vertailukohtana on tuoreeltaan pelattu saman sarjan Persona 4 Golden, jonka arvio kannattaa lukea ensin tästä.

Peli käynnistyy heti nelososaa huomattavasti synkemmin ja huomattavasti kauniimmat grafiikat lisäävät synkkyyttä vielä asteella, vaikka grafiikka onkin animetyylistä. Pelin päähahmo, lukiolaispoika saapuu uuteen asuntolaan ja uuteen kouluun, mutta keskiyön ympäristössä on kummallisia ja karmivia piirteitä. Pian poika pääseekin osaksi mystisiä varjoja vastustavaa joukkiota.

 

Dragon Age: the Veilguard (arvostelu)

 Dragon Age: The Veilguard

Pelin ikäraja 18v. Arvio ei sisällä merkittäviä juonipaljastuksia.

Jatko-osa, jonka valmistumista odottaa 9 vuotta, kerää paljon latautuneita odotuksia. Ja kun pelin pariin pääsee vasta kaksi kuukautta julkaisun jälkeen luettuaan sekä kehuja että ties minkälaista kuraa ja alentavia arvioita, on ennakko-odotus jännittynyt: pliis, ole nyt kuitenkin pelaamisen arvoinen!

Ja onhan se, onneksi. Aloitin 5 tunnin ilmaisella kokeilulla ja kun se loppui, ostin pelin samantien, hintaakin oli alennettu julkaisusta reilusti. EA tekee nähtävästi kaikkensa nostaakseen pelin myyntiä.

Kuoppainen kehityspolku

Dragon Age -sarja meinasi jumiutua kehityslimboon. Inquisitionin viimeisen lisäosan loppu (vuonna 2015) vihjasi, että seuraava peli sijoittuisi pohjoiseen Tevinterin valtakuntaan. Lähdettiin kehittämään peliä, mutta jossain kohtaa vaihdettiin suunnitelmaan, jonka mukaan pelistä piti tulla verkkomoninpeli. Olen todella iloinen, että tuo suunnitelma kariutui ja palattiin tekemään yksinpeliä. Pari vuotta sitten ilmestyi kiusoittelutraileri, joka lupaili peliä nimeltä Dragon Age: Dread Wolf nimettynä pelin pahiksen mukaan. Kesällä 2024 pelin nimi muutettiin Dragon Age: The Veilguardiksi, koska nimessä haluttiin kuulemma sittenkin painottaa mahtavaa tiimiä ja positiivista otetta. Julkaisu tapahtui järkyttävän Fortnite-tyylisen trailerin saattelemana. Onneksi lopputulos ei ollut lopulta ihan sitä, mitä trailerin perusteella pelättiin.

Wanhat fiilistelyssä: Persona 4 Golden

Vuodenvaihteen peliaika on kulunut 12 vuotta vanhan klassikon, Persona 4 Goldenin parissa.

Vaikka peli on vanha, on Persona 4 nyt uusintajulkaisujen myötä ollut laajemmin saatavilla kuin ikinä ennen. Paranneltu Golden-versio on julkaistu alkujaan Vitalle vuonna 2012. 

Muistan aikanaan useampaankin otteeseen harkinneeni pleikkakakkoselle (Euroopassa vuonna 2009 julkaistua) alkuperäistä Persona 4 -peliä, mutta sarjan synkeähköltä kuulostava teema ja K-16 -ikäraja vaikutti niin, että harkinta ei tuossa elämänvaiheessa lopulta edennyt hankinnaksi asti. 

Mutta sitten saapui vuosi 2023 ja kaipasin jotain perinteisempää jrpg-peliä Hogwart Legacy -savotan jälkeen. Xbox Game passiin oli ilmestynyt liuta Persona-sarjan pelejä ja innostuin tästä kyllä kovasti. Tosin Persona 4 Golden ehti pelirupemani aikana jo poistuakin valikoimasta, joten piti lopulta ostaa se omaksi, jotta sain pelin läpi. 12€ sijoitus ei ollut sinänsä paha, mutta vähän ärsytti, kun jäljellä oli enää n. 6h / 65h. Mutta toki nyt voi rauhassa pelata New game + vähän eri valinnoilla, jos joskus innostun.

Persona 4 tuntuu siltä kuin animesarja, visual novel ja jrpg-peli olisivat saaneet lapset. Välivideot ja alkuteema ovat ehtaa animea, ja pelissä tasapainoillaan visual novel- tyyppisen yläastesimulaattorin ja hirviöiden mätön välillä. Nykymittapuulla melko kököt kevyesti remasteroidut grafiikatkaan eivät menoa juurikaan haittaa, kun sisältö on muuten toimiva.

Alkutekstit haluan tietysti katsoa lähes joka kerta, kun käynnistän pelin.

 

Fiiliksiä Hogwarts Legacyn jälkeen (arvostelu)

Helmikuussa kirjoitin Hogwarts Legacyn alkutunnelmista melko positiiviseen sävyyn. Ja myönnän, peli imaisi alussa mukaansa hyvällä tempolla ja taianomaisella miljööllä ja kaikkiaan pidin siitä kyllä todella paljon, mutta valitettavaakin löydän.

 

Lumoavat puitteet seikkailulle

Oli mahtava päästä kiertelemänä Tylypahkan suuressa linnassa, jossa en vielä 60 pelitunnin jälkeenkään osaa kunnolla suunnistaa.

Linna on ihastuttava! Se pursuaa elämää ja on täynnä etsittäviä kohteita, pieniä pulmia ja paljon kirjoista ja elokuvista tuttuja elementtejä. Puuskupuhin tupahuone on kaunis. Siellä täällä hääräilee kotitonttuja, haamut leijailevat käytävillä, taulut liikkuvat ja oppilaat keskustelevat käytävillä. Suuri sali tarjoiluineen näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Visuaalisesti kokemus on hieno, kuin pääsisi vihdoin kulkemaan elokuvan lavasteissa. Käytinkin varmasti useamman tunnin ihan vain Tylypahkan ihailuun ja paikkojen fiilistelyyn.

Huikaisevaa on myös päästä kävelemään Tylyahoon ja kurkistaa Hunajaherttuan karkkikauppaan tai Zonkon pilailupuotiin. Nähdä kuuluisa rautatieasema. Kaikki tärkeä on. Tarinan edetessä säätilat vaihtuvat ja pelin aikana käydäänkin läpi kaikki kauniit vuodenajat. Peli etenee pikkuhiljaa ja kun vihdoin saa luudan ja oppii lentämään, niin maailma laajenee entisestään.

Yölennolla

Kaikesta tästä huolimatta peli tuntuu kuitenkin vähän ontolta. 

Lautapelit: Dobble

Dobble on helposti opittava ja kaikenikäisille sopiva peli, josta on olemassa useita eri teemaversioita.

Meille peli tuli tutuksi aikanaan eskarin kautta ja tyttären suuri toive oli saada peli myös omaan hyllyyn. Rakkaus peliä kohtaan näkyi siinä, että heti kun Dobble kuoriutui paketista, unohtuivat muut lahjat ja pappa piti välittömästi haastaa pelaamaan.

Arvostelu: TOEM

Toem: a photo adventure julkaistiin juuri tällä viikolla Xbox Game Passiin. Peli on ollut toki jo pari vuotta saatavilla muille laitteille, mutta itselleni tämä oli aivan tuntematon indie-peli, jota aloin pelata kylmiltään vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin ikäraja (pegi3). Peli olikin niin ihastuttava, että pelasin sen läpi miltei yhdeltä istumalta. Pelin päätarinan läpäiseminen vaatii, että siitä suorittaa noin puolet kaikista tehtävistä, joten vielä on pariksi illaksi pelattavaa jäljellä.

Tarina kertoo nuoresta lampaasta(?), joka on lähdössä retkelle ottamaan valokuvaa tarunhohtoisesta ilmiöstä nimeltä Toem. Ilmiö säilyy pelin loppuun asti salaisuutena. Matkaan pitäisi lähteä bussilla, mutta rahan sijaan bussi liikkuukin hyvillä teoilla. Tai oikeastaan leimapassilla, johon saa leimoja suoritetuista tehtävistä. Vastaan tuleekin hyvin monenlaisia avuntarvitsijoita. Yksi haluaisi nähdä kuvan legendaarisesta kuningaskalasta ja toinen kaipaisi pullanmurusia lintujen ruokintaan.

Toemissa seikkaillaan muutamalla erilaisella alueella ja suoritetaan pieniä tehtäviä, joista suurin osa liittyy tavalla tai toisella valokuvaamiseen. Osa tehtävistä on aivan selkeitä, osa vaatii hieman enemmän oivaltamista. Alkuun peli opastaa lähes kädestä pitäen. Ihan kaikkia tehtäviä en heti osannut ratkaista tai en vain vielä löytänyt sokkeloiselta alueelta ratkaisua. Tehtävien suorittamisen ohessa albumiin kerätään luontokuvia ja muutamia erityiskohteita, joten melkein kaikkea kannattaakin tutkia myös kameran linssin läpi.

Lautapelit: Sushi go!

Aloitin arvion kirjoittamisen vuosi sitten, mutta kuvat jäivät ottamatta ja sitten unohdin tämän kokonaan. 
Nyt on siis aika korjata tilanne.

Sushi Go! (sekä Sushi Go Party!)

"Pakanpläräyskorttipeli, jonka teemana on sushi? Kuulostaa kivalta", muistan pohtineeni, kun ensimmäistä kertaa tutkin tyylikästä metallista pelikoteloa. Yritin aikanaan tutustuttaa opiskelutovereitani maistamaan sushia jo ennen kuin siitä tuli aivan valtavirtaa, joten teema innosti heti. Kuvitus on söpö, mutta en tosin tiedä uppoaako teema niin hyvin sellaiseen, joka ei tiedä, mitä on wasabi. Mutta on Sushi Go onneksi pelinäkin oikein kiva. Ei mikään maailmaa mullistava, mutta kiva.

Lautapelit: Brändi Dog

Olin pari päivää meidän kirkkokunnan nuoriso- ja lapsityöntekijöiden voimaantumispäivillä. Osallistujia oli tällä kertaa tusinan verran, mikä mahdollisti todella vapaamuotoisen ohjelman. Paljon vertaistukea, juttelua, rukousta, ulkoilua ja hyvää ruokaa. Ja loistavana bonuksena illat kuluivat saunomisen ja kortti- sekä lautapelien parissa aina yömyöhälle asti. Hyvä seura ja häiriötöntä aikaa pelata, mikä mahtava kombo!

Parin illan pelilista koostui omalta osaltani seuraavista: Ligretto, Sushi Go, Roll for it, Love Letter, Modern art sekä itselleni aivan uusi tuttavuus Brändi Dog. Peli on kotoisin Sveitsistä ja pelilautoja tekee vammaisia työllistävä järjestö Stiftung Brändi, mistä tulee nimen etuliite.

Ei yhtään Kimble, mutta melkein

Ensisilmäyksellä iskee ahdistus: olenko juuri lupautunut pelaamaan Kimbleä?!

Neljän pelaajan pelissä lauta tosiaan muistuttaa Kimblen (eli Ludon) pelilautaa, vaikka siinä onkin enemmän ruutuja. Pohjimmiltaan Dogissa on myös aivan sama idea: kuljettaa omat nappulat kotipesästä maaliin laudan ympäri. Itsehän siis inhoan Kimbleä ja sen yksitoikkoisuutta ja tuuripohjaisuutta, joten olin alkuun hieman epäileväinen pelin suhteen (enkä tainnut olla ainoa).

Mutta ei tämä ole Kimble. Ennemmin ehkä Kimble potenssiin kolme, jos sitä Kimbleä haluaa vertailukohtana käyttää. Pelilaudan ja nappuloiden lisäksi tarvitaan tavalliset pelikortit (2 pakkaa), joiden avulla liikutaan. Pelissä on toki tuurielementti siinä, mitä kortteja sattuu saamaan, mutta se mahdollistaa hienosti myös taktikointia.

Hogwarts Legacy -ensisilmäys

Kauan odotettu päivä on koittanut: Hogwarts Legacy julkaistiin viime viikolla. Oli sen verran oikeaa elämää tiellä, että en ihan heti ennättänyt pelin pariin, mutta eilen illalla vihdoin aloitin opintoni Tylypahkassa (tavallaan jälleen, olenhan aikanaan tahkonut aiheesta mobiilipeliä).

Kolmisen tuntia ehdin ensimmäisellä pelikerralla tutustua ja siitäkin aika ison osan haukkasi alkusäätö ja hahmonluonti. Mutta en valita, oma hahmo ja sen nimeäminen on aina peleissä plussaa, vaikka aiheuttaakin esim. dialogissa sen, että nimen sijaan käytössä on monenlaisia kiertoilmauksia.

Peli ottaa huomioon todella monenlaiset pelaajat. Aluksi voi valita valikosta vaikeustason ohella vaikkapa ohjaimelle vasenkätisyyden, tekstin koon, värisokeustilan jne. Hienoa, että nykyään otetaan yhä paremmin huomioon erilaiset pelaajat. 

Wanhat fiilistelyssä: De Blob 2 (arvostelu)

De Blob 2

Pelattu: Xbox One X (Game Pass), pelaajia: 1-2, Ikäraja: 7 vuotta

Pelivuosi käynnistyi aiemmin vaille huomiota jääneellä pienellä klassikolla vuodelta 2011. Jälleen kerran peli, jota lapseni kokeili Game Passista ja joka vaikuttikin ihan kivalta ja jumitti minut muutamaksi illaksi kiinni sohvaan. Ykkösosaa en ole pelannut.

Pahis Komentaja Musta (Comrade Black) on muuttanut joukkoineen koko maailman harmaan mustavalkoiseksi, mutta hätiin rullaa vastarintaliike ja pelin sankari Blob, hyllyvä pallero, joka maalaa taas maailmaan värit. Jippii, eikun värikylpyyn ja hyppimään seinille!

Disney Dreamlight Valley (arvostelu)

 Kuten vuoden ekassa postauksessa totesin, viime syksyn pelihetket menivät pääosin rentoutuessa puuhailupelin Disney Dreamlight Valleyn parissa. Vihdoin siis aika jotain tästä pelistä kirjoitella.

 Disney Dreamlight Valley

Ikäraja 3. Yksinpeli. Jatkuvasti päivittyvä early access -versio. Pelattu XboxOne/XboxSeriesX

Pelihahmo nukahtaa ja päätyy taikamaailmaan. "Unenlumon laakso", joka on aluksi täynnä "painajaistappuroita" (nämä meidän omia suomennoksia), laajenee pelin edetessä kauniiksi puutarhaksi ja täyttyy pikkuhiljaa tutuilla Disney-hahmoilla. Oman hahmon saa vapaasti luoda.

Moving out! (pika-arvostelu)

Samalta sohvalta pelattavat yhteistyöpelit ovat meidän perheessä säännöllistä ajanviettoa.

Yksi tällainen kestosuosikki on pöhköilevää huumoria pursuileva "Moving out!", jossa pelaajat asettuvat toheloivan muuttofirman työntekijöiden saappaisiin. Tarkoitus on kantaa tavaroita talosta muuttoautoon (tai kentästä riippuen -hissiin, -laivaan tai -avaruusalukseen) mahdollisimman nopeasti enimmillään neljän pelaajan voimin. 

Tämän muuttofirman käsiin en kyllä oman kodin muuttoa luottaisi. Tavarat paiskotaan pihalle tottakai lyhintä mahdollista reittiä, kodinkoneet revitään irti seinistä ja kaikki irtaimisto tuhoutuu sähellyksessä, mutta mitäs pienistä. Tarinakin yltyy aivan absurdeihin sfääreihin ja on kaikkiaan ihan hilpeä, vaikka pelin voi toki nauttia läpi vaikka skipaten kaikki keskustelut.

Höpsöstä ulkoasusta huolimatta peli on normaaliasetuksella aivan järkyttävän vaikea ja aiheuttaa ainakin itsessäni lähinnä järkyttävää turhautumista ja vihaisuutta: isoja huonekaluja voi kantaa vain kaksin, tavarat eivät millään meinaa mahtua tai pysyä auton lavalla, eläimet juoksevat karkuun ja niin edelleen.

Onneksi asetuksista saa laitettua vaikka kuinka paljon helpotuksia, kuten kevyemmät tavarat tai pidemmän aikarajan. Helpotusten päälle laittaminen ei edes vie mahdollisuutta saada saavutuksia. Jokainen saa siis asettaa peliinsä sen verran haastetta kuin haluaa ja peli pysyykin siksi ihan kivana myös lasten kanssa. (Tai siis minullahan se ongelma tästä pelistä tykkäämisessä on, pienet lapset lähinnä nauravat kaikelle säheltämiselle eikä heitä kiinnosta kentän läpäisy tavoiteajassa).

Lapsen kanssa lautapelejä: Piikkisiili

 Piikkisiili

 

Ikäsuositus: 3+

Pelaajia: 2-4 (periaatteessa voi hyvin olla enemmänkin)
Kesto: 15 min tai alle

Pitkästä aikaa lautapeliarvio! Tällä kertaa kestosuosikki mummulan hyllystä.

Piikkisiili on todella yksinkertainen, mutta hauska pienten lasten peli. Pelissä on söpö iso ja kestävä muovinen siilihahmo, jonka selässä on eri pituisia irrotettavia muovipiikkejä. Päällepäin katsottuna piikit näyttävät samanlaisilta. 

Pelaajat heittävät vuorotellen noppaa, joka määrittää voittaako kierroksen lyhin vai pisin piikki. Sitten jokainen pelaaja nappaa siilin selästä piikin, jonka jälkeen piikkien pituutta verrataan. Voittaja saa pitää piikin, muut laittavat omansa takaisin. Peliä voidaan pelata siihen saakka kun siili on tyhjä tai vaikkapa siihen saakka, että joku saa viisi piikkiä. Pelatessa tulevat samalla tutuksi käsitteet pitkä ja lyhyt sekä näiden vertailumuodot.

Meidän eskari-ikäinen jaksaa yhä innostua Piikkisiilistä. Hieman alle kolmevuotias tykkää lähinnä leikkiä siilillä ja asetella piikkejä, mutta varsinainen kilpailullinen pelaaminen ei ihan vielä jaksa innostaa.

Nopalle on oma säilytyskolo siilin alla, joten se ei helposti joudu hukkaan. Lapsia nauratti, kun noppa laitetaan pelin lopuksi talteen siilin peppuun. No, siltähän se vaikuttaa, kun säilytyskolo tosiaan on siinä pepun kohdalla.

Peli on valittu vuoden lastenpeliksi 2007, joten uutena tätä ei varmaankaan enää kaupoista löydä. Mutta jos vaikka kirpparilla tulee vastaan, niin vahva suositus!

Lapsen kanssa: Skidipark (Viihdekeskus Ideapark, Lempäälä) (päivitetty syksyllä 2024)

Jutun alkuun on lisätty päivitys Skidiparkin aktiviteeteista syksyllä 2024. Osa varsinaisessa jutussa esitellyistä on vuosien saatossa nimittäin suljettu.

 Päivitys syksy 2024

Skidipark tuntuu olevan jätetty oman onnensa nojaan vain olemaan olemassa mahdollisimman pienillä ylläpitokuluilla. Hinnoittelua ei ole nostettu avajaisista, toisin kuin Hoploppien kanssa vuosien saatossa tapahtui. Viikko sitten suljettiin molemmat Tampereen alueen Hoplopit, joten voisi luulla, että se lisäisi Skidiparkin kävijämääriä tulevaisuudessa. Hoplop-kiipeilyviidakko täältä yhä löytyykin. Lähes kaikki tekniikkaa pohjautuvat aktiviteetit on kuitenkin vuosien saatossa suljettu yksi kerrallaan. Ei ole enää kolikkokaruselleja, Minirideria, Time freak -peliä tai Lazer mazea. Toisen lasersokkelohuoneen tilalle on sentään laitettu pieni peilisali hupipeileineen. Minigolfin mailat ovat osin ränsistyneet, mutta radat ovat täysin pelattavissa.

Skidiparkissa ei ole enää omaa henkilökuntaa eikä kahviota, mutta vanhan kahvion tiski ja pöydät on kuitenkin jätetty paikoilleen ihan vain istuskelua varten. Vai saisikohan täällä syödä eväitä? Enpä tullut kysyneeksi. Ostoksia voi tehdä kartingin kahviosta, jonka kautta puistoon kuljetaan ja josta myös rannekkeet ostetaan.  Tätä kirjoittaessani istuskelen perjantai-iltapäivänä lähes tyhjässä puistossa, aivan muutamia muita täällä oli paikalla saapuessamme. Siitä iloitsen, ettät tanssimattopeli toimii edelleen. Saatoinkin ottaa turnauksen tai pari tyttäreni kanssa, kun jonoa ei ollut. Meille tanssipelin olemassaolo riittää lähes jo itsessään hyvinkin syyksi tulla Skidiparkiin.

Lasten kanssa Skidiparkissa

 Heinäkuussa 2021 Lempäälän Ideaparkin yläkerta on herätetty jälleen henkiin. Tällä kertaa konseptin nimi on Viihdekeskus Ideapark ja se jakautuu lasten sisähuvipuistoon (Skidipark), karting-rataan sekä jonkilaiseen tilaussaunaan. 

Särkänniemi Zones (tästä aiempi käyntiarvio) lakkautettiin koronakeväällä 2020, joten ehtihän tässä olla reilu vuosi aikaa tehdä uudistuksia. Tekstissäni tulee väistämättä jonkin verran vertailua vanhaan.

Uskaltauduimme testaamaan Skidiparkia kesäloman lopulla arkipäivänä (vaikka Pirkanmaa olikin taas juuri siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.) Mukana oli lisäkseni lapset 2,5v. ja 5v, sekä hetkellisesti myös mieheni. Väkeä oli alkuiltapäivästä vain kourallinen ja alue on laaja, joten hyvin oli kaikille tilaa pitää pitkät turvavälit eikä toimintoihinkaan tarvinnut juuri jonotella. Siellä täällä oli asiaan kuuluvasti käsidesiä tarjolla ja ovella muutama muistutus turvaväleistä. Maski päässä juoksukonttaaminen kiipeilysokkelossa 2-vuotiaan perässä oli hieman rankkaa, mutta siitäkin selvittiin. 

Isompi kiipeilyseikkailu

Hintansa väärti

Hinnoittelu on nyt huomattavasti yksinkertaisempi verrattuna Zonen aikaan: 0-vuotiaat 0€, 1-vuotiaat 7€ ja yli 2-vuotiaat 15€, aikuiset valvojat ilmaiseksi mukaan. Lippujen oston jälkeen bongasin Prisman puoleisen päädyn myyntitiskiltä tekstin, että samana päivänä Ideaparkissa tehdyn ostoksen kuitilla olisi saanut rannekkeesta alennusta. Lukihan siitä nettisivullakin, mutta unohdin asian lippuja ostaessa. Olisin siis voinut saada alennusta, sillä ostoksia oli tehty. Ehkä seuraavalla kerralla muistan huomioida tämän. (Tulimme keskusaukion suunnasta kartingin puolen ovesta sisään, enkä sieltä samaa tietoa bongannut eikä myyjäkään asiasta maininnut).

Mielestäni tarjonta on hyvinkin hintansa arvoinen, varsinkin kun aikuisten ei tarvitse ostaa ranneketta.

Hinnastossa leikkiajaksi on määritelty 2 tuntia, mutta meille myyjä sanoi, että päivän aikana saa mennä ja tulla puistoon niin usein kuin haluaa. Ehkä 2 tunnin rajoitus koskee vain ruuhka-aikoja? Pidimmekin touhuilun välissä ruokatauon yhdessä Ideaparkin ravintolassa nälkäkiukun yllätettyä. 

 

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain puuttui

Paljon on tuttua aiemmista kokonaisuuksista, mutta karsintaakin oli tehty ja uusia juttuja tullut tilalle. Konsepti eroaa yhä selvästi liikuntaseikkailupuistosta (tyyliin Hoplop), mutta tarjoaa vähemmän kuin mitä Särkänniemi Zones oli parhaimmillaan (laajennuksen jälkeen). Ydinkohderyhmänä ovat selvästi alakoululaiset ja sitä nuoremmat lapset, toki kyllä yläkoululaisetkin varmasti löytäisivät tekemistä. Moni aktiviteetti innostaa helposti koko perhettä yhteiseen tekemiseen.         

Alueelta löytyy yhä Funpark-Hoplopin peruja oleva kiipelyseikkailu liukumäkineen ja pallomerineen sekä erikseen myös pienempi seikkailualue, jonka suosituksena luki "Tämä seikkailurata tarkoitettu pääasiassa perheen pienimmille". Jättilegoillakin pääsee rakentelemaan. Pomppulinnoja alueella on kolme ja isoja trampoliineja neljän kappaleen rivi. Uutena juttuna on pienempi trampoliini, josta voi hyppiä vaahtomuovikuutioaltaaseen (sillekin on varmaan jokin oma nimitys...)

Polkuautorata on aiempaa pienempi. Autoja oli radalla kolme: kaksi iso ja yksi pienempi. Enempää ei oikein mahtuisikaan. Akkukäyttöisiä autoja ei enää ole. (Paitsi tietysti sitten kartingin puolella yli 145-senttisille kuljettajille on tarjolla aika paljon nopeampi ja kalliimpi ajorata).

Zonesiin tehty tyylikäs hohtominigolf on säilytetty paikallaan, kuten myös huonepelit "Lazer Maze" ja "Time freak", jotka ovat molemmat omastanikin mielestä oikein hauskoja pelejä. Lasersokkelossa pujotellaan pimeässä huoneessa agenttileffan tyyliin laservalojen väistellen ja jälkimmäisessä juostaan hämärässä huoneessa klikkaamassa seiniin syttyviä valopainikkeita mahdollisimman nopeasti.

Entisten aikojen (Funpark ja Zones) tarjonnasta on jätetty pois kaikki varsinaiset huvipuistolaitteet ja muutenkin kaikki erillistä henkilökuntaa vaativat toiminnot. (Ristiriitaisesti puiston mainoksessa kuitenkin näkyy taustalla ketjukaruselli.) Kaksi pienintä "kolikkokarusellia" on vapaasti käytettävissä. Liikkuvista simulaattoreista on säilytetty vain itsekseen käytettävä Minirider. Kaikissa toiminnoissa on selkeät käyttöohjeet. Toinen lasersokkeloista ei ollut käytössä, sillä huoneen käynnistysnäyttö näytti erroria, mutta muuten nämä tekniikkaan pohjautuvat aktivitetit vaikuttivat toimivan oikein hyvin.

Skidiparkin ja kartingin välissä on erikseen ostettavilla poleteilla pelattavia pelejä, kuten arcade-pelejä ja minikeilausta. Skidiparkin sisäänpääsyyn kuuluu tanssimattopeli, joka sijaisee muista peleistä erillään puiston puolella.

Yhden erän ehdin itsekin tanssimattoilla,
kun mies tuli ostoksiltaan lasten seuraksi.

Skidiparkin puolella kassalla/kahviossa näkyi olevan hommissa yksi henkilö. Kahvion tarjonnassa oli joitain herkkuja ja jäähilejuomia, mutta emme tällä kertaa syöneet mitään.

Kahvioalue. Taustalla pienempi seikkailurata.

 

Puistossa kuljetaan ilman kenkiä ja lattiat ovat paikoin aika liukkaat, joten suosittelen ainakin pienimmille sisätossuja. Valaistus on alueella entiseen tapaan hieman hämärä. Skidiparkin oman sisäänkäynnin luona on muutama lukittava säilytyslokero, naulakot molemmilla sisäänkäynneillä. Kahvion lähellä on myös aikuisten oma lukunurkkaus aikakauslehtineen. (Ainoa tila koko alueella, jossa on kunnollinen kirkas valaistus.)

Tämä "isiparkki" muistutti vähän hammaslääkärin odotustilaa.

 

Lopuksi

Sisältö on monipuolinen ja konseptia on sopivasti yksinkertaistettu hinnoittelujen ja henkilökunnan määrän suhteen. Jospa tämä tällaisenaan olisi kannattavaa. Vähän itseäni harmitti huvilaitteiden sekä lasersodan poistuminen tässä uudessa konseptissa, mutta lapseni eivät sellaisia tienneet edes odottaa ja sekosivatkin innosta aivan täysin, kun oli niin kivaa ja paljon kaikkea erilaista. 

Nettisivuilla voisi mielestäni olla vähän tarkemmin tietoja ja ohjeistusta, mutta ehkä sivutkin ovat vielä vähän alkutekijöissään.
Kiva reissu, vaikka päättyikin kiukutteluun (eihän sieltä olisi saanut lapsia millään lähtemään...)
Loppuun vielä vähän lisää kuvia (voi klikata isommiksi).

 

 

 

Kartingin päädyn sisäänkäynti. Minirider ja pomppulinnoja

 

Volttitrampan taustalla polkuautorata

Hohtominigolf

 

Tarkennetaan nyt vielä lopuksi, että ihan itse maksoimme ja huvikseni kirjoittelin. En harrasta tässä pienessä blogissani kaupallista yhteistyötä.