Minä ja shakki

 Shakki, tuo kenties lautapelien tunnetuin kuningas. Shakkia on pelattu jo satojen (vai tuhansien?) vuosien ajan, mutta omaan elämääni se ei varsinaisesti ole koskaan pelattavana pelinä kuulunut. Toki joskus lapsuudessa opettelin säännöt ja sitä tuli nuorena myös netissä pelailtua, koska netissä pelailu oli uutta ja viehättävää (Pasimaailma ja mitä näitä nyt oli). 

Sitten oli vuosien tauko ja ehdin jopa unohtaa säännöt, kunnes tänä vuonna yksi shakista suuresti innostunut poika opetti ne minulle pyhäkoulussa uudelleen ja häntä vastaan olen muutaman matsin otellut (hävinnyt). Oman lapseni pyynnöstä hankittiin shakki hiljattain kotiinkin. 

Käväistiin äskettäin perheen kanssa Launeen perhepuistossa Lahdessa (tosi kiva leikkipustokohde!) ja siellä tuli vastaan pihashakki, jota yksi erä tyttäreni kanssa pelattiin. Tämä kävi jo urheilusta, koska nappulat olivat yllättävän painavia.

 

 En varsinaisesti koskaan ole pitänyt shakista mitenkään erityisesti pelinä ja olen aika huono miettimään siirtoja pitkälle eteenpäin, mutta visuaalisesti peli on näyttävä, koska pelinappulat ovat persoonallisia ja niistä on olemassa hienoja muunnelmia. Tykkään ihailla erilaisia nappuloita vaikkapa museoissa. Pelimuseossa oli jokin aika sitten näyttely, jossa pääsi näkemään erilaisia shakkinappuloita eri aikakausilta. Tampereella Hiekan taidemuseossa on nähtävillä varsin korea shakkilauta 1900-luvun taitteesta Aasiasta (kuva). Ikimuistoisimmin mieleen jäänyt shakkilauta on varmaankin Harry Potter ja Viisasten kivi -elokuvassa nähty jättimäinen velhoshakki, jossa nappulat liikkuvat itsekseen käskystä ja syödessään kirjaimellisesti hakkaavat toisensa palasiksi.

 Mukavia shakkihetkiä itse kullekin!

 

Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia (arvostelu)

 

Muumit täyttivät tänä vuonna pyöreitä, mikä on näkynyt ainakin täällä Muumimuseon kotikaupungissa mm. Muumi-teemaisena ratikkana, Valoviikkojen valtavina keskustorin rakennusten seinille heijastettuina valotaideteoksina sekä lukuisina muumiteemaisina tapahtumina. Onnea 80-vuotiaille! 

Muumeista olen kirjoittanut tänne joskus ennenkin (arvostelu Muumi-lautapelista sekä yleistä pohdintaa muumeista ja muumi-esineistä luettavissa täällä)

Mutta mikäpä olisikaan parempi vuosi pelata melko uusi muumiteemainen videopeli?

Snufkin: Melody of Moominvalley, suomeksi siis Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia julkaistiin alkuvuodesta 2024 ja se on saatavilla monelle alustalle. Itse pelasin pelin Xbox SeriesX:llä.

Muumilaakson Melodia on muutaman tunnin mittainen kompakti seikkailupeli. Nuuskamuikkunen saapuu keväällä Muumilaaksoon, jossa ihan kaikki ei olekaan kohdallaan. Puistonvartija on rakentanut puistoja ja sotkenut Muumilaakson luonnollisuutta ja   Muumipeikkokin on kateissa. Muumipeikon etsintä johtaa Nuuskamuikkusen seikkailulle ympäri Muumilaaksoa ja jopa Hattivattien saarelle asti. Välillä Muikkusen seuraksi liittyy hetkeksi myös muita hahmoja.

Pelivuosi 2025

 Sähköpostiin kilahti jokavuotiseen tapaan Trueachievement-sivuston vuosikooste, tällä kertaa videon muodossa. Sen mukaan olen kerännyt huomattavasti vähemmän saavutuksia kuin edellisenä vuotena.No, pelaan vähemmän xboxilla ja olen vähemmän saavutushakuinen, joten eipä mikään ihme.

 

Joka tapauksessa tänäkin vuonna on tullut jonkin verran pelattua ja nyt onkin jälleen aika kurkistaa, mitä kaikkea. Ainakin huomaan jälleen kerran palanneeni useiden tuttujen ja turvallisten nimikkeiden pariin.

Lautapelit: Muuttuva labyrintti

 

 

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 7+

Kesto n. 20min+

Lautapelit: Lankulle!

 

LANKULLE!

 

Ikäsuositus 5+

Pelaajia 2-4

Peliaika 15min

 

Lankulle! on kutkuttava merirosvoteemainen lasten ja koko perheen riskinottopeli. Uskallatko nostaa vielä yhden kortin?

Lapsen kanssa: Kissakahvila Purnauskis

 Meillä ei ole lemmikkejä. Kissoja tavataan lähinnä mummoloissa. Kotona lapset ovat viime aikoina ahkerasti pelanneet peliä Little kitty, big city, jossa ohjataan kaupunkiin eksynytta kissaa ja ratkotaan pieniä pulmia. Peliin onkin aika hauskasti tavoitettu kissan kujeileva olemus. Mutta en itse asiassa aiokaan tällä kertaa kirjoittaa peleistä, vaan ihan oikeista kissoista.

Tyttäreni on jo pitkään kysellyt, voitaisiinko käydä kissakahvilassa ja tässä kuussa toive vihdoin toteutettiin. 

Purnauskis sijaitsee Tampereen Tammelassa. Saavuimme kahvilaan toukokuisena torstaina klo 14 aikoihin, jolloin ainoa paikalla ollut asiakas oli juuri poistumassa. Saimme siis yksityisvierailun.

 

Lautapelit: Virus!

Virus on itse asiassa puhdas korttipeli ilman pelilautaa.

Virus! - tautisin korttipeli

Pelaajia 2-6

Ikäsuositus 8+

Kesto 20 min

Saimme pelin joululahjaksi ja se on ollut ehdottomasti alkuvuoden useimmin pelaamamme korttipeli, josta koko perhe tykkää, erityisesti perheen kuusivuotias. 

Hyvää uutta vuotta 2023!

 Mies pelaili illalla kokkaussimulaattoria ja lapset kikattivat kuorossa vieressä, kun sähellys oli niin huvittavaa. Hauska kuunnella lasten hersyvää naurua.

Tjaah, pitäisiköhän herättää blogi taas eloon? Juuri ja juuri on välillä riittänyt vapaa-aikaa pelaamiseen silloin tällöin, muttei juuri aiheesta kirjoitteluun. Toistan varmaan taas itseäni, koska näin varmaan viimeksikin totesin. Joko konsoli ei ole vapaana tai on paljon kaikkea muuta.

Hyllyssä olisi myös pino uusia (lasten)lautapelejä arvosteltavaksi. Joulun hittilahjoja olivat Dragomino, joka oli minustakin oikein kiva peli ja Ryhmä Hau -teemainen Dobble. Perusversio pelistä meillä on ollut jo kauemminkin, mutta kyllä tuttu kuvitus herätti kuopuksen innostuksen ihan uudella tavalla.

Videopeleistäkin olisi varmasti jonkin verran sanottavaa, mutta viime aikoina olen tyytynyt lähinnä lukemaan muiden sanomisia aiheesta. 

Syksyllä satunnainen pelailuni keskittyi enimmäkseen Disney-teemaiseen puuhastelupeliin Dreamlight valley, eli "Unenlumon laakso", kuten tätä meillä kutsutaan (mieheni suomennos lapsille). Alla olevassa kuvassa Buzz Lightyear muuttaa juuri laaksoon asumaan ja tottakai jokaisen hahmon kanssa kuuluu ottaa selfie, se taitaa olla ihan pakollinen operaatio.

 Mielenkiinnolla odotan ensi kuussa ilmestyvää Hogwarts Legacya, mutta luultavimmin en sitäkään aivan heti julkaisussa aloita. Xboxin Game Passissa riittäisi kyllä melkein loputtomasti pelattavaa, mutta mistäpä sitä aikaa omiin pelihetkiin aina taikoisi? Ehkä pelituokiotkin voisi merkata etukäteen kalenteriin ja sitten annan tiskien vaan olla, jos on suunniteltu pelihetki? Hmm, tätä täytyykin harkita.

Joka tapauksessa oikein hyvää pelivuotta itse kullekin!

Terkuin, Laura

Prinsessajuhlat

"Blogi peleistä ja elämästä" - nyt tulee taas sitä jälkimmäistä.

Oi, jos tapaisin prinsessan

Satujen prinsessat. Heistä varmasti jokaisella on jonkinlainen kokemus ja mielipide satukirjojen sekä elokuvien perusteella. Itse tunnustan ruokkivani lapsissani prinsessainnostusta. Meille kolahtaa kuukausittain postiluukusta Prinsessa-lehti, elokuvat pyörivät ruudulla säännöllisen epäsäännöllisesti ja kotoa löytyykin kaksi tällä hetkellä erityisesti Frozen-prinsessoista innostunutta lasta: 6-vuotias tyttäreni (joka on vuorannut seinät prinsessajulisteilla) ja 3-vuotias poikani (joka rakastaa Elsan ja Annan lisäksi erityisesti myös autoja).

Lasten juttujen ohjella olen viime aikoina itse kohdannut prinsessoja lähinnä videopeleissä. Oli kieltämättä hurmaava kokemus päästä tutkimaan Tähkäpään tornia lähietäisyydeltä Kingdom Hearts -pelissä tai jutella prinsessojen kanssa virtuaalisessa Disneyworldissa - oikeassa kun en koskaan ole päässyt käymään, vaikka pienenä haaveena se on aina mielessä elänyt. 

Mutta ah, tavatapa joskus oikea satuprinsessa!

Muutama vuosi sitten sain kuulla, että Tampereen keskustassa on taikaportaali, jonka kautta ihan oikeat prinsessat saapuvat satujen maailmasta vierailemaan meidän maailmassamme!

Välähdyksiä arjesta

Voi hyvänen aika! Miten taas vierähtikin monta kuukautta kirjoittamatta tänne mitään?

Voi kyllä todellakin todeta eläväni niitä paljon puhuttuja ruuhkavuosia. Elämän rytmi on aivan toista kuin vuosi sitten samaan aikaan. 12-tuntiset työpäivät eivät ole edes mikään harvinaisuus - toisaalta vastapainoksi välillä olen sitten enemmän vapaalla. Vapaa-aika menee suurelta osin lasten ehdoilla. Haaveilen treffeistä mieheni kanssa kahden kesken. No, ehkä tässä vielä joku päivä saadaan onnistumaan sellainen muuallakin kuin kotisohvalla lasten jo nukkuessa.

Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että tässä elämäntilanteessa elokuvistakin tulee kuin tv-sarjoja. Harvaa leffaa saa kerralla katsottua kokonaan. Kevättalven urakaksi otettiin pitkästä aikaa eeppiset Taru sormusten herrasta elokuvien pidennetyt versiot. Reilut kaksi kuukautta siihen meni, että ne saatiin katsottua läpi. Oli ne vaan edelleen yhtä hyviä!

Kuulumiskierros: vuosi 2021

Tänään piti periaatteessa olla työpäivä, mutta joulun vietto mummulassa venähtikin auton hajottua ja kaikki työvälineet ovat kotona, joten teen niitä töitä sitten jonain toisena päivänä. Tänään ehdin siis naputella puhelimella vuosikoosteen!

Vuoteen sisältyy muutakin uutta kuin silmälasit, mutta aloitetaan nyt vaikka niistä. Kävin vihdoin ostamassa uudet lasit kesällä siinä vaiheessa, kun vanhat lasit olivat olleet viikkoja kasassa ilmastointiteipillä. (Mies kyllä väitti, että teipatuista laseista saa hurjasti lisää nörttipisteitä.)

Tytär käski poseerata hänen leikkipandojensa kanssa.

Sapattikevään lukupiiri

Tammikuussa päätin, että alkava kevät on sapattikevät: Ajattelin nauttivani ihan rauhassa lasten kanssa kotoilusta, kun esikoinenkin on vielä kevään kotona ennen syksyllä koittavaa eskarin alkua ja hoitovapaata on vielä mahdollista pitää. Selkeä päätös toi varmuuden kieltäytyä, kun minulle yllättäen ehdotettiinkin kevääksi kirkolta sijaisuutta. Lupasin kuitenkin olla käytettävissä elokuusta alkaen, jos tarvetta silloin vielä olisi. Ja koska uusi tarve ilmeni, niin töihin myös syksyllä pääsin. Keväälläkin kyllä vapaaehtoisena jatkoin varhaisnuorisotiimissä. Suurelta osin kokoonnuimme koneen ääressä etänä, mutta loppukeväästä pääsimme myös kohtaamaan muutaman kerran livenä, mikä oli todella riemukasta! Kevään päättäjäisissä pystytimme pomppulinnan kirkkosaliin.

Tuolit turvaväliteipattu sen hetkisten määräysten mukaan.

Olin luistellut viimeksi lukiossa, mutta tänä talvena tuli lasten kanssa käytyä jäällä itsekin luistimet jalassa, kun sain äidin vanhat luistimet. Kokoontumisrajoitukset aika reilulla kädellä vähensivät mahdollisuuksia isompiin elämyksiin, mutta koitin aina välillä keksiä jotain spesiaalia. Kävimmekin mm. Pupukahvilassa sekä varasimme yksityisvierailun kotieläinpihaan ja pääsimme silittämään suloisia karitsoita.

Kuopus pääsi kevääksi isosiskon mukaan seurakunnan päiväkerhoon täytettyään kaksi vuotta ja minä sain viikossa neljä tuntia ihan omaa aikaa! Se oli kyllä aivan luksusta. Usein aika kului Xboxilla Dragon Questia pelaillen tai rauhaisasti teekupposen ja Raamatun äärellä. Toki tuli asioitakin hoideltua. Ja siivottua. Rauhassa siivoaminen on jotenkin terapeuttista.

Siivoaminen johtaa huomaamaan, että meillä on ihan liikaa tavaraa, jolle ei ole paikkaa. Keväällä osallistuinkin ammattijärjestäjän pitämälle "Paikka kaikelle lastenhuoneessa" -verkkokurssille, josta sain todella hyviä näkökulmia tavarasuhteen pohdintaan ja myös hyviä vinkkejä kodin järjestämiseen. Osa tuli käyttöönkin, mutta siistiä meillä ei silti vieläkään yleensä ole ja lisää tavaraakin on taas kertynyt. Vinkit olivat kyllä hyödyksi syksyllä töissäkin, kun vietin paljon aikaa pyhäkoululuokkia järjestäen. (Sekin projekti on yhä kesken, täytyy myöntää.)

Dragon Quest XI nappasi elämästäni 8 kuukauden aikana lopulta laskurin mukaan 130 pelituntia. Nautin suuresti hyvin tehdystä ja monipuolista sisältöä tarjoavasta japaniroolipelistä. Aivan viimesiä bonuspomotaisteluja en jaksanut enää vääntää läpi kerran hävittyäni, kun se olisi vaatinut järjetöntä levuttamista ja loppuvaiheessa peli alkoi jo kovasti toistaa itseään, mutta muuten kyllä kolusin lähes kaiken. (Pikselimaailman tehtäviä lukuunottamatta. Kaksiulotteinen retro-tyylinen pikselimaailma sai toteutuksellaan minut lähes raivon partaalle, mutta onneksi sen suorittaminen oli muusta pelistä irrallista.)

Terkut aaltojen alta!  Dragon Quest XI: echoes of an elusive age - definitive edition

Alkuvuonna luin pitkästä aikaa aivan valtavasti kirjoja sekä itsekseni että ääneen lapsille. Narnian tarinat, Hobitti, Peppi Pitkätossun tarina... Perillinen -sarja, Maze runner -trilogia, joitakin mainitakseni. Syksyllä into fiktion lukemiseen omaksi iloksi lopahti kuin seinään. Lapsille toki luemme yhä päivittäin.

Kevättalven ytimessä

 

Kesällä oli aikaa nauttia läheisten seurasta, huvipuistoista, mökkeilystä, uimarannasta ja elää lähes normaalia elämää korona-ajan keskellä. Lähirannassa järjestettiin lapsille puistoruokailua ja paljon kivaa tekemistä. Kiersimme kotieläinpuistoja ja markkinoita, asustimme viikon ystäviemme omakotitalossa ja nautimme ihanista lainanaapureista. Kävimme jopa elokuvissa ja sirkuksessa! Vuoden kulttuurikohokohta oli kuitenkin joulukuussa Tampere-talossa nähty Liisa ihmemaassa -baletti Viron kansallisbaletin esittämänä. Hullu hatuntekijä vei sydämeni, vaikka olikin vain sivuroolissa.

 

Työminä vs. Kotiminä

Kuten jo alussa mainitsin, usean kotiäitivuoden jälkeen palasin elokuussa työelämään. Työskentelen siis lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijänä vapaaseurakunnassa. Tykkään työstäni ihan todella paljon, vaikka onkin ihan erilaista tehdä tätä taas kokopäiväisesti eikä vain harrastuksena kotiäitiyden ohessa, jolloin sai poimia tehtävistä pelkät rusinat pullasta. Työnkuvaani kuuluu mm. vapaaehtoisten rekrytointia, johtamista ja tukemista, 0-13-vuotiaiden (+perheiden) toiminnan suunnittelua, käytännön toteutusta ja opettamista. Työpäiväni ovat sisältäneet esimerkiksi opetussuunnitelmien laatimista, uutiskirjeen ja mainosten tekoa, palavereja eri tiimien kesken, perhekerhossa autoradalla leikkimistä, opettamista pyhäkoulussa ja Just Dancen pelaamista varkkien kanssa. Syksy sujui rajoitusten kanssa tasapainoillessa melko normaalisti, vaikkei toimintaa aina voinutkaan järjestää ihan täydessä mitassa ja aika monta etäpalaveriakin takana on. Virkistävintä oli päästä pitkästä aikaa mukaan Vapaakirkon valtakunnallisille työntekijäpäiville. Olin tuolloin myös ensimmäistä kertaa peräti kaksi yötä erossa lapsista.

Hyvänä työsuhde-etuna oman lapsen voi välillä ottaa mukaan töihin. Tässä puuhaillaan perheretkellä traktorin sisärenkaista tehdyssä leikkivuoressa.

Syksyllä olemme koko perheenä opetelleet elämään arkea ihan uudella tavalla. Esikoisella alkoi eskari ja kuopus meni päiväkotiin. Mies ei voikaan enää parin tunnin varoitusajalla jäädä ylitöihin, kun minä olen usein iltahommissa ja lapset pitää hakea ennen kuin hoitopaikat sulkeutuvat. Minä en olekaan enää joka päivä kotona laittamassa päivällistä. Viikonloput eivät enää automaattisesti tarkoita koko perheen yhteistä vapaa-aikaa.

Päiväkodin alku oli kuopukselle aika raskas ja usein hän aamuisin itki, että ei tahdo päiväkotiin, vaan tavalliseen kotiin. Parissa kuukaudessa tilanne onneksi helpottui, kun ryhmä tuli tutuksi. Esikoinen on ollut alusta alkaen hyvin innoissaan eskarista, mutta aamut meillä takkuavat kovasti. Sairasteltu ollaan myös paljon lähinnä erilaisia flunssia, joten kotoilua on sen takia kyllä syksyynkin mahtunut. Koronatestit ja massarokotuksessa käynti ovat olleet kyllä todella surrealistisia kokemuksia.

Jo keväällä aloin pelirintamalla haaveilla Mass Effect -avaruustrilogian pariin palaamisesta. Paluu toteutui lopulta vasta loppusyksystä legendary edition -version myötä. Tunnin tai parin pätkä räiskintäroolipeliä muutamana iltana viikossa saa kyllä ajatukset pois töistä ja tiskivuorista. Vielä riittää pelattavaa, sillä kolmas osa on alle puolivälissä.

Keeper-olento huolehtimassa Citadel-avaruusaseman järjestelmistä. (Mass Effect legendary edition)

Arki on tuntunut ihan uudella tavalla kuormittavalta ja helposti löydän vaikka kuinka paljon syyllistymisen kohteita, kun en vain enää riitä samalla lailla kaikkeen, mihin haluaisin. Esimerkkinä mainitsen, että syksyllä onnistuimme kyllä järjestämään töissä tiimin kanssa kivat kymppisyttärit 30 varhaisnuorelle, ja vapaa-ajalla MLL:n paikallisyhdistyksen 5-vuotissynttärit järjestyivät hattaroineen kaikkineen, mutta oma lapseni ei koskaan saanut toivomiaan kaverisynttäreitä. No, muutaman sukulaisen kanssa sentään juhlittiin ja lapsi oli ihan tyytyväinen, kun sai kutsua kavereita yksittäin kylään noin muuten. Toisaalta myös pieni koti ja koronatilanne vaikuttivat juhlasuunnitelmiin rajoittavasti. Kuopuksellahan ei rajoitusten takia ollut lainkaan juhlia, ellei lasketa sitä, kun mummu ja pappa kävivät kahvilla.

Pysyviä rakenteita horisontissa

Minut tosiaan kutsuttiin töihin sijaisena, mutta syksyllä käynnistyneen rekryprosessin seurauksena hain paikkaa ihan oikeasti ja jatkankin vuoden alusta vakituisena työntekijänä! Suuri kiitollisuus valtaa mielen, mutta samalla myös vähän jännittää. Siirryn nyt pyrähdysten suorittamisesta maratoniin.

(Ensimmäinen isompi hankinta, jonka tein vakityön varmistumisen jälkeen, olivat kolmas ja neljäs peliohjain nuorisotilan pleikkavitoseen. Prioriteetit siis edelleen kohdillaan.)

Vaatii vielä harjoittelua, että opin löytämään tasapainon kodin, työn ja omien voimavarojeni välillä sekä suunnittelemaan myös arjen asiat niin, että kaikki sujuu. Armollisuutta myös itseäni kohtaan opettelen. Siinäpä ihan hyviä tavoitteita ensi vuoteen.

Terkuin Laura, joka pelaa (kun vaan ehtii)

Ajatuksia Halloweenista

En juurikaan pidä halloweenista.

Eskarissa oli tulossa naamiaiset. Lokakuun loppu, tietäähän sen teeman. Kuitenkaan missään ei erikseen ohjeistettu, että naamiaisiin olisi pakko pukeutua hirviöksi. Tytär valitsi hyvissä ajoin sievän keijuasun.

Naamiaisia edeltävänä iltana tulin töistä kotiin klo 20. Alkoi lohduton valitus: "Äiti, kun ne on Halloween-naamiaiset ja siellä pitää olla pelottava! Kaikki nauraa mulle, jos en ole pelottava tai paha hahmo! Nyt meet ostaan mulle noidan hatun, en mä voi olla mikään keiju!"

Lapsen kanssa lautapelejä: Piikkisiili

 Piikkisiili

 

Ikäsuositus: 3+

Pelaajia: 2-4 (periaatteessa voi hyvin olla enemmänkin)
Kesto: 15 min tai alle

Pitkästä aikaa lautapeliarvio! Tällä kertaa kestosuosikki mummulan hyllystä.

Piikkisiili on todella yksinkertainen, mutta hauska pienten lasten peli. Pelissä on söpö iso ja kestävä muovinen siilihahmo, jonka selässä on eri pituisia irrotettavia muovipiikkejä. Päällepäin katsottuna piikit näyttävät samanlaisilta. 

Pelaajat heittävät vuorotellen noppaa, joka määrittää voittaako kierroksen lyhin vai pisin piikki. Sitten jokainen pelaaja nappaa siilin selästä piikin, jonka jälkeen piikkien pituutta verrataan. Voittaja saa pitää piikin, muut laittavat omansa takaisin. Peliä voidaan pelata siihen saakka kun siili on tyhjä tai vaikkapa siihen saakka, että joku saa viisi piikkiä. Pelatessa tulevat samalla tutuksi käsitteet pitkä ja lyhyt sekä näiden vertailumuodot.

Meidän eskari-ikäinen jaksaa yhä innostua Piikkisiilistä. Hieman alle kolmevuotias tykkää lähinnä leikkiä siilillä ja asetella piikkejä, mutta varsinainen kilpailullinen pelaaminen ei ihan vielä jaksa innostaa.

Nopalle on oma säilytyskolo siilin alla, joten se ei helposti joudu hukkaan. Lapsia nauratti, kun noppa laitetaan pelin lopuksi talteen siilin peppuun. No, siltähän se vaikuttaa, kun säilytyskolo tosiaan on siinä pepun kohdalla.

Peli on valittu vuoden lastenpeliksi 2007, joten uutena tätä ei varmaankaan enää kaupoista löydä. Mutta jos vaikka kirpparilla tulee vastaan, niin vahva suositus!

Lapsen kanssa: Skidipark (Viihdekeskus Ideapark, Lempäälä) (päivitetty syksyllä 2024)

Jutun alkuun on lisätty päivitys Skidiparkin aktiviteeteista syksyllä 2024. Osa varsinaisessa jutussa esitellyistä on vuosien saatossa nimittäin suljettu.

 Päivitys syksy 2024

Skidipark tuntuu olevan jätetty oman onnensa nojaan vain olemaan olemassa mahdollisimman pienillä ylläpitokuluilla. Hinnoittelua ei ole nostettu avajaisista, toisin kuin Hoploppien kanssa vuosien saatossa tapahtui. Viikko sitten suljettiin molemmat Tampereen alueen Hoplopit, joten voisi luulla, että se lisäisi Skidiparkin kävijämääriä tulevaisuudessa. Hoplop-kiipeilyviidakko täältä yhä löytyykin. Lähes kaikki tekniikkaa pohjautuvat aktiviteetit on kuitenkin vuosien saatossa suljettu yksi kerrallaan. Ei ole enää kolikkokaruselleja, Minirideria, Time freak -peliä tai Lazer mazea. Toisen lasersokkelohuoneen tilalle on sentään laitettu pieni peilisali hupipeileineen. Minigolfin mailat ovat osin ränsistyneet, mutta radat ovat täysin pelattavissa.

Skidiparkissa ei ole enää omaa henkilökuntaa eikä kahviota, mutta vanhan kahvion tiski ja pöydät on kuitenkin jätetty paikoilleen ihan vain istuskelua varten. Vai saisikohan täällä syödä eväitä? Enpä tullut kysyneeksi. Ostoksia voi tehdä kartingin kahviosta, jonka kautta puistoon kuljetaan ja josta myös rannekkeet ostetaan.  Tätä kirjoittaessani istuskelen perjantai-iltapäivänä lähes tyhjässä puistossa, aivan muutamia muita täällä oli paikalla saapuessamme. Siitä iloitsen, ettät tanssimattopeli toimii edelleen. Saatoinkin ottaa turnauksen tai pari tyttäreni kanssa, kun jonoa ei ollut. Meille tanssipelin olemassaolo riittää lähes jo itsessään hyvinkin syyksi tulla Skidiparkiin.

Lasten kanssa Skidiparkissa

 Heinäkuussa 2021 Lempäälän Ideaparkin yläkerta on herätetty jälleen henkiin. Tällä kertaa konseptin nimi on Viihdekeskus Ideapark ja se jakautuu lasten sisähuvipuistoon (Skidipark), karting-rataan sekä jonkilaiseen tilaussaunaan. 

Särkänniemi Zones (tästä aiempi käyntiarvio) lakkautettiin koronakeväällä 2020, joten ehtihän tässä olla reilu vuosi aikaa tehdä uudistuksia. Tekstissäni tulee väistämättä jonkin verran vertailua vanhaan.

Uskaltauduimme testaamaan Skidiparkia kesäloman lopulla arkipäivänä (vaikka Pirkanmaa olikin taas juuri siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen.) Mukana oli lisäkseni lapset 2,5v. ja 5v, sekä hetkellisesti myös mieheni. Väkeä oli alkuiltapäivästä vain kourallinen ja alue on laaja, joten hyvin oli kaikille tilaa pitää pitkät turvavälit eikä toimintoihinkaan tarvinnut juuri jonotella. Siellä täällä oli asiaan kuuluvasti käsidesiä tarjolla ja ovella muutama muistutus turvaväleistä. Maski päässä juoksukonttaaminen kiipeilysokkelossa 2-vuotiaan perässä oli hieman rankkaa, mutta siitäkin selvittiin. 

Isompi kiipeilyseikkailu

Hintansa väärti

Hinnoittelu on nyt huomattavasti yksinkertaisempi verrattuna Zonen aikaan: 0-vuotiaat 0€, 1-vuotiaat 7€ ja yli 2-vuotiaat 15€, aikuiset valvojat ilmaiseksi mukaan. Lippujen oston jälkeen bongasin Prisman puoleisen päädyn myyntitiskiltä tekstin, että samana päivänä Ideaparkissa tehdyn ostoksen kuitilla olisi saanut rannekkeesta alennusta. Lukihan siitä nettisivullakin, mutta unohdin asian lippuja ostaessa. Olisin siis voinut saada alennusta, sillä ostoksia oli tehty. Ehkä seuraavalla kerralla muistan huomioida tämän. (Tulimme keskusaukion suunnasta kartingin puolen ovesta sisään, enkä sieltä samaa tietoa bongannut eikä myyjäkään asiasta maininnut).

Mielestäni tarjonta on hyvinkin hintansa arvoinen, varsinkin kun aikuisten ei tarvitse ostaa ranneketta.

Hinnastossa leikkiajaksi on määritelty 2 tuntia, mutta meille myyjä sanoi, että päivän aikana saa mennä ja tulla puistoon niin usein kuin haluaa. Ehkä 2 tunnin rajoitus koskee vain ruuhka-aikoja? Pidimmekin touhuilun välissä ruokatauon yhdessä Ideaparkin ravintolassa nälkäkiukun yllätettyä. 

 

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain puuttui

Paljon on tuttua aiemmista kokonaisuuksista, mutta karsintaakin oli tehty ja uusia juttuja tullut tilalle. Konsepti eroaa yhä selvästi liikuntaseikkailupuistosta (tyyliin Hoplop), mutta tarjoaa vähemmän kuin mitä Särkänniemi Zones oli parhaimmillaan (laajennuksen jälkeen). Ydinkohderyhmänä ovat selvästi alakoululaiset ja sitä nuoremmat lapset, toki kyllä yläkoululaisetkin varmasti löytäisivät tekemistä. Moni aktiviteetti innostaa helposti koko perhettä yhteiseen tekemiseen.         

Alueelta löytyy yhä Funpark-Hoplopin peruja oleva kiipelyseikkailu liukumäkineen ja pallomerineen sekä erikseen myös pienempi seikkailualue, jonka suosituksena luki "Tämä seikkailurata tarkoitettu pääasiassa perheen pienimmille". Jättilegoillakin pääsee rakentelemaan. Pomppulinnoja alueella on kolme ja isoja trampoliineja neljän kappaleen rivi. Uutena juttuna on pienempi trampoliini, josta voi hyppiä vaahtomuovikuutioaltaaseen (sillekin on varmaan jokin oma nimitys...)

Polkuautorata on aiempaa pienempi. Autoja oli radalla kolme: kaksi iso ja yksi pienempi. Enempää ei oikein mahtuisikaan. Akkukäyttöisiä autoja ei enää ole. (Paitsi tietysti sitten kartingin puolella yli 145-senttisille kuljettajille on tarjolla aika paljon nopeampi ja kalliimpi ajorata).

Zonesiin tehty tyylikäs hohtominigolf on säilytetty paikallaan, kuten myös huonepelit "Lazer Maze" ja "Time freak", jotka ovat molemmat omastanikin mielestä oikein hauskoja pelejä. Lasersokkelossa pujotellaan pimeässä huoneessa agenttileffan tyyliin laservalojen väistellen ja jälkimmäisessä juostaan hämärässä huoneessa klikkaamassa seiniin syttyviä valopainikkeita mahdollisimman nopeasti.

Entisten aikojen (Funpark ja Zones) tarjonnasta on jätetty pois kaikki varsinaiset huvipuistolaitteet ja muutenkin kaikki erillistä henkilökuntaa vaativat toiminnot. (Ristiriitaisesti puiston mainoksessa kuitenkin näkyy taustalla ketjukaruselli.) Kaksi pienintä "kolikkokarusellia" on vapaasti käytettävissä. Liikkuvista simulaattoreista on säilytetty vain itsekseen käytettävä Minirider. Kaikissa toiminnoissa on selkeät käyttöohjeet. Toinen lasersokkeloista ei ollut käytössä, sillä huoneen käynnistysnäyttö näytti erroria, mutta muuten nämä tekniikkaan pohjautuvat aktivitetit vaikuttivat toimivan oikein hyvin.

Skidiparkin ja kartingin välissä on erikseen ostettavilla poleteilla pelattavia pelejä, kuten arcade-pelejä ja minikeilausta. Skidiparkin sisäänpääsyyn kuuluu tanssimattopeli, joka sijaisee muista peleistä erillään puiston puolella.

Yhden erän ehdin itsekin tanssimattoilla,
kun mies tuli ostoksiltaan lasten seuraksi.

Skidiparkin puolella kassalla/kahviossa näkyi olevan hommissa yksi henkilö. Kahvion tarjonnassa oli joitain herkkuja ja jäähilejuomia, mutta emme tällä kertaa syöneet mitään.

Kahvioalue. Taustalla pienempi seikkailurata.

 

Puistossa kuljetaan ilman kenkiä ja lattiat ovat paikoin aika liukkaat, joten suosittelen ainakin pienimmille sisätossuja. Valaistus on alueella entiseen tapaan hieman hämärä. Skidiparkin oman sisäänkäynnin luona on muutama lukittava säilytyslokero, naulakot molemmilla sisäänkäynneillä. Kahvion lähellä on myös aikuisten oma lukunurkkaus aikakauslehtineen. (Ainoa tila koko alueella, jossa on kunnollinen kirkas valaistus.)

Tämä "isiparkki" muistutti vähän hammaslääkärin odotustilaa.

 

Lopuksi

Sisältö on monipuolinen ja konseptia on sopivasti yksinkertaistettu hinnoittelujen ja henkilökunnan määrän suhteen. Jospa tämä tällaisenaan olisi kannattavaa. Vähän itseäni harmitti huvilaitteiden sekä lasersodan poistuminen tässä uudessa konseptissa, mutta lapseni eivät sellaisia tienneet edes odottaa ja sekosivatkin innosta aivan täysin, kun oli niin kivaa ja paljon kaikkea erilaista. 

Nettisivuilla voisi mielestäni olla vähän tarkemmin tietoja ja ohjeistusta, mutta ehkä sivutkin ovat vielä vähän alkutekijöissään.
Kiva reissu, vaikka päättyikin kiukutteluun (eihän sieltä olisi saanut lapsia millään lähtemään...)
Loppuun vielä vähän lisää kuvia (voi klikata isommiksi).

 

 

 

Kartingin päädyn sisäänkäynti. Minirider ja pomppulinnoja

 

Volttitrampan taustalla polkuautorata

Hohtominigolf

 

Tarkennetaan nyt vielä lopuksi, että ihan itse maksoimme ja huvikseni kirjoittelin. En harrasta tässä pienessä blogissani kaupallista yhteistyötä.

Lapsen kanssa lautapelejä: Timanttiponit

Ikäsuositus 3+
Pelaajia: 2-4
Kesto: 10 min
Julkaisija: Haba

Timanttiponit on helppo ja selkeä noppapeli pienille lapsille. Se sopisi hyvin vaikka ihan ensimmäiseksi noppapeliksi, mutta on turvallisesti pelattavissa vasta siinä vaiheessa, kun lapsi ei enää laita pieniä esineitä suuhunsa, sillä peliin kuuluu keko pienen pieniä muovitimantteja.

Peli itsessään on pohjimmiltaan hyvin tavanomainen, mutta siitä tekee ihastuttavan ja persoonallisen sen teema: pilvien päällä kulkee yksisarvisia, jotka keräävät kauniita timantteja. Ainakin meidän 5-vuotiaseen tyttöön teema upposi kuin veitsi voihin. 

Pelivihkossa on lyhyt tarinakuvaus. Jokaisella ponilla on oma nimi (jotka lapsi tarkkaan opetteli jatkettuaan pelin jälkeen leikkimistä poninappuloilla). Timantit ovat kimaltavia pinkkejä muovimötiköitä (jotka piti myös saada heti mukaan leikkeihin, koska ovat kuulemma niin ihania). Pelilauta on nätti ja nopat sopivat teemaan myös.

Peli käynnissä. (Timanttien rasia ei tullut pelin mukana.)

Yksinkertaisessa pelissä heitetään noppaa ja laudalla edetään 1-3 askelta kerrallaan. Nopassa on myös muffinssi, jonka ilmestyessä nappulaa ei saa siirtää, vaan poni pysähtyy syömään. Monesti vuoron menetys aiheuttaa peleissä turhautumista, mutta tällä kertaa lähinnä hihitystä, kun "ponilla olikin taas nälkä, nams nams". Sateenkaari luo oikoreitin ja pinkin pilven kohdalla saa timantteja heittämällä toista noppaa. Pelin voittaa se, joka saa kerättyä eniten timantteja, ei siis välttämättä se, joka on ensimmäinen maalissa, vaikka ensimmäiselle onkin luvassa muutama bonustimantti. Kaikki perustuu noppaan ja tuuriin, joten taidolla ei tässä pelissä ole merkitystä. 

Pelilaudan kääntöpuolella on pisteenlaskualusta erityisesti niitä lapsia varten, jotka eivät vielä osaa kunnolla laskea. Timantit saa asettaa jonoon ja pisin jono voittaa. Laskemista tulee samalla harjoiteltua ihan huomaamatta. Vaikka meidän 5-vuotias laskeekin jo sataan, hänkin halusi silti asetella timantit loppulaskennassa alustalle, koska se oli kivaa.

Pikkuvelikin innostui tekemään timanttijonoa.

Kuten pelikotelossakin sanotaan, peli sopii parhaiten pienille poneista pitäville. Jos taikaponit eivät ole lasta innosta, kannattaa ehkä hankkia jonkin toisen teeman mukainen peli.

Kuka pilasi Vihaiset linnut?

Siitä on muutama vuosi, kun viimeksi pelasin Angry birdsiä. Taisi itse asiassa olla aikaa, kun puhelimeni oli vielä Nokia Lumia.

Yksinkertaisuudessan peli oli tosi koukuttava ja kiva ja siitähän oli vaikka mitä versioita. Joitain kenttiä tuli jauhettua useita kertoja, kunnes lopulta sai rakennelman sortumaan täydellisellä tavalla.

Eilen tuli tyttären kanssa puhetta pelistä ja ajattelin tutustuttaa hänet tähän suomalaiseen laatutuotteeseen. Mutta mitä pöyristyttävää tajusin: alkuperäistä peliä ei saa enää ladattua sovelluskaupasta! 

Tarjolla on sen sijaan Angry birds 2: pientä turhaa sälää täyteen ahdettu free to play -kökkäre, jossa varsinainen peli hautautuu kaiken kerättävän/ostettavan sälän, mikromaksujen varomisen ja ajan kanssa latautuvien elämien alle. Ei minua kiinnosta pelata arpakorttipeliä taikahississä, olisin vain halunnut ampua linturitsalla possuja.

Kertokaa, että olen käsittänyt jotain väärin tai edes että jossain netin syövereissä on vielä olemassa paikka, josta voin ostaa jonkin alkuperäisen Angry birds -pelin!

Kaivoin jopa vanhan luurin pöytälaatikosta, jonne se oli vuosiksi unohtunut, mutta valitettavasti siinäkään ei ollut asennettuna enää yhtään Angry birdsiä. No, jos jotain hyvää, niin ehkäpä vihdoin voisin tyhjentää vanhan luurin tiedot ja kierrättää sen.

Angry birds 2 on tähän mennessä onnistunut minun suhteeni yhdessä asiassa: se tekee Minusta Todella Vihaisen. 

Ei jatkoon. (Paitsi kuitenkin jatkoon, sillä lapsi, joka ei paremmasta tiedä, tykästyi pelin simppeliin perusideaan ja jos ei kerran muuta ole tarjolla, niin tähän on kai tyydyttävä.)

Jälkikirjoitus: hetken tutkimisen jälkeen löytyi vielä Angry birds friends, olisikohan siitä tilanteen pelastajaksi?

 

5-vuotiaan toivepäivä

 

Syödään aamupalaksi hodaria ketsupilla.
Samalla saa katsoa lastenohjelmia.

Ei harjata hiuksia ollenkaan.

Leivotaan toukokuussa joulupipareita
(Se on niin tosi tosi kivaa!)
Sokerimassan avulla syntyy taikaponi.

Värityskuvat valitaan ja tulostetaan itse.
Äiti lukee ääneen, kun väritän.

Tehdään pyöräretki kirjastoon.
Evääksi otetaan joulupipareita.
Matkalla poiketaan rannalle leikkimään.
Pikkuveljen laivan verkkoon takertuu merenneito.

Veljen nukkuessa päiväunia
saadaan häiriöttä pelata lautapelejä.
Isi tulee töistä ja liittyy pelipöytään.

Illalla saa juosta pihalla naapurin lasten kanssa,
puhallella parvekkeelta saippuakuplia.

Arvostelu: Paw Patrol On a roll sekä Paw patrol: Mighty pups save adventure bay

Meillä Ryhmä Hau on kova juttu, kuten varmasti todella monessa muussakin perheessä, jossa on pieniä lapsia. Riku-pojan luotsaama pentujen pelastuspartio on pelastanut Jännälahden asukkaita jo ainakin kuuden tuotantokauden verran. Lukemattomien lelujen lisäksi tuoteperheeseen kuuluu myös videopelejä.

Aiemmin olimme lainanneet kirjastosta pelin Paw Patrol: On a roll! joka on ihan kiva, mutta jonka perusteella en kovin suuria odottanut jatko-osalta Paw Patrol: Mighty pups save Adventure bay. Täytyy myöntää, että sen suhteen yllätyinkin positiivisesti.  Molemmat pelit ovat hienosti uskollisia piirrossarjalle ja ne upposivat ainakin meillä hyvin kohderyhmäänsä. Pelitestaajana on lisäkseni toiminut 5-vuotias tyttäreni.

Wanhat fiilistelyssä: Viva Piñata

Oletko koskaan miettinyt, mistä nykyään Suomessakin yhä tavallisemmat syntymäpäiväjuhlien piñatat tulevat? (Siis nuo kepillä hakattavat paperieläimet, joiden sisustasta poksahtaa karkkia.)

Tietenkin kauniilta ja sadunhohtoiselta Piñata-saarelta! Saarella villit piñatat kirmaavat ja touhuavat monenlaista. Piñata-tarhaajien tehtävänä on kesyttää ja valmistella piñatat ilostuttamaan lapsia juhlissa ympäri maailman. Juhlan jälkeen piñatanpalaset palautuvat saarelle ja eheytyvät taas kokonaisiksi.

Ja mikä sattuma: juuri tuolta saarelta olen saanut haltuuni puutarhatontin. Matkani Piñata-tarhaajaksi voi alkaa!

Lapsen kanssa lautapelejä: Busytown - Eye find it! (Touhulapeli)

Pelaajia 2-4

Ikäsuositus 3+

Kesto 15min+

Richard Scarry's Busytown - Eye find it! tai ainakin meillä ihan vaan Touhula-peli on leikki-ikäisille suunnattu hauska yhteistyöpeli. Pelaajien tehtävänä on kiiruhtaa halki kaupungin ja matkata lautalla saarelle eväsretkelle ennen kuin possut syövät kaikki eväät.

Peliä pelataan lattialla. Lauta on 2 metriä pitkä, joten harvalle pöydälle edes mahtuisi pelaamaan. Pelaajat myös liikkuvat laudan ympärillä (ja joskus päälläkin). 

Pelaajat pyörittävät vuorotellen hyrrää. Numerolla saa liikuttaa omaa hahmoa eteenpäin. Jos nuoli osuu possuun, poistetaan piknikiltä yksi eväs ja saa pyörittää uudelleen. (Kannattaa sopia, ettei omalla vuorolla voi menettää eväitä kuin kerran. En muista onko se virallinen sääntö vai meidän oma, mutta tekee pelistä mukavamman.) Kun hyrrästä tulee Luru Lude, on yhteisen salapoliisitehtävän aika. 

Salapoliisitehtävässä käännetään esiin kortti. Pelaajilla on tiimalasillisen verran aikaa etsiä valtavalta pelilaudalta mahdollisimman monta kortin osoittamaa esinettä ja merkata ne "suurennuslaseilla". Alkuun etsiminen on vaikeaa, mutta helpottuu laudan tullessa tutummaksi. Meillä ei ainakaan olla vielä ehditty kyllästymisvaiheeseen, sen verran monta korttia pinossa on ja laudalla pituutta.

Olen huomannut, että varsinkin pienimmille lapsille tiimalasin aikaraja aiheuttaa joskus hieman stressiä ja hermostumista, varsinkin, jos mitään ei tunnu heti löytyvät. Minun on välillä pitänyt useaan kertaan selittää, että tämä ei ole kisa toisia vastaan, vaan yhteistyötä. Lopuksi kaikkien merkkaamat esineet lasketaan yhteen ja ihan jokainen saa liikkua niin monta askelta kuin esineitä löytyi.

Olen pelannut tätä oman lapsen kanssa kahdestaan kotona ja vuosien varrella ohjaajana useampien lasten kanssa pyhäkouluissa ja kerhoissa ja kyllä tämä on aika tykätty peli. Kiva, kun kaikki voittavat (tai häviävät) yhdessä. Etsintä on jännittävää ja laudalla olevat muutamat oikoreitit ovat kutkuttavia. (Joskus jopa niinkin kutkuttavia, että meinaa iskeä suuttumus, jos ei pääsekään oikoreitille...)

Pelatessa onkin saanut käsitellä lasten kanssa laskemisen ja etsimisen ohella harmistumista, toisten tukemista yhteistyössä sekä toisten odottelua. Ei riitä, että itse ehtii lautalle, sinne pitää saada kaikki pelaajat ennen kuin lautta voi lähteä liikkeelle kohti saarta. Eikä haittaa, jos jollain kerralla ei itse löydä yhtään esinettä, koska tehtävä on yhteinen.

 Peli on palkittu kymmen vuotta sitten vuoden lastenpelinä ja yhä edelleen se lapsia suuresti viihdyttää, jos pelin vaan jostain sattuu löytämään. Ainakaan pikasella googlettamisella en tätä uutena enää mistään löytänyt.