Arvostelussa Human fall flat (lapsen kanssa)

Nyt aion kirjoittaa pelistä, josta en itse pidä yhtään, mutta johon mieheni tykästyi ja varsinkin lapseni on hullaantunut.

Human: fall flat, tai kuten meillä sanotaan: Ihminen kaatuu naamalleen, päätyi kokeiltavaksi, koska kuuluu Xboxin Game pass -valikoimaan.

Pelin pääjuju on erikoisessa ohjaustavassa ja juuri tämä ydin on mielestäni ihan kamala. Pelihahmot ovat kasvottomia räsynukkeja, jotka liikkuvat kuin, no, räsynuket. vasemmalla tatilla hahmo kävelee aika tavalliseen tapaan, mutta käsien ohjaus on erikoisempi. Kumpikin käsi aktivoituu omasta liipaisimestaan, jolloin käsi ojentuu ja tarttuu. Oikea tatti kääntää kameraa ylös ja alas, jolloin myös kädet liikkuvat ylös tai alas. 

Tämän käsittämättömän ohjaussysteemin myötä esimerkiksi oven avaaminen on hankala ja harjoittelua vaativa toimi. Itselleni peli aiheuttaa lähinnä ärsytystä, koska haluaisin tietysti edetä kentässä ja saada jotain suoritettua. Jos kentän tehtävän osaa päätellä ja saa suoritettua, niin kenttä päättyy ja siitä saa saavutuksen. Jokainen kenttä on kuitenkin alusta asti vapaasti pelattavissa, joten tehtävien suorittamista ei varsinaisesti vaadita. Pelissä ei ole lainkaan vihollisia eikä taistelua. (Ellei sitten halua laskea omaperäistä ohjaustapaa viholliseksi.)

Lapseni sen sijaan on löytänyt pelaamisen riemun: hassu liikkuminen, roikkuminen ja toisiin pelaajiin tarrautuminen aiheuttaa kikatuskohtauksia. Ei pienintäkään ajatusta siitä, että haluaisi tai tarvitsisi suorittaa jotain, pääasia on hassutella. Muutaman iltana isän ja tyttären pelihetki olikin yhtä riemunsekaista naurunremakkaa, kun hahmojen liikkuminen näytti lähinnä oudolta tanssilta.

 

Jos hahmo tipahtaa kentän reunalta alas, se putoaa ilman halki ja lätsähtää takaisin pelialueelle, mistä johtunee pelin nimi.

Nykyään meidän viisivuotias osaa jo sujuvasti liikkua hahmolla ja olen antanut hänen pelata myös satunnaisia moninpelejä verkon kautta. Moninpelissä siis samoissa kentissä pyörii muitakin hahmoja. Välillä kuuluu englanninkielistä lasten juttelua/huutelua muiden pelaajien mikrofoneista, muttei toistaiseksi ole ollut mitään häiritsevää. Ja itse olen kyllä koko ajan samassa huoneessa.

Pelin grafiikka on yksinkertaisen pelkistettyä ja taustalla soi rauhallinen instrumentaalimusiikki muutaman sävelmän sikermänä. Musiikki onkin ehkä ainoa omasta mielestäni positiivinen ominaisuus tässä pelissä. Toisaalta kyllä ymmärrän, että tällainen pelityyppi voi olla monen mielestä todella viihdyttävä.

Human fall flat

Julkaistu: 2017 (2016) Curve Digital

Pelattu: Xbox One X

Ikäraja: 3

Väkivaltapelejä, verta sekä Laura, joka ei osaa ampua.

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, ihmiset jollain tasolla kaipaavat konflikteja. Tarkennan hieman: ihmiset kaipaavat turvallisia konflikteja. Tuskin kukaan toivoo oikeasti elämäänsä menetyksiä, sotaa tai muuta ikävää. Paras tapa kokea konfliktit on turvallisen välimatkan päästä esimerkiksi television tai kirjojen kautta.  Kun elokuvan sankari lahtaa vihollisia supertykeillään tai kung fu -potkuillaan oikealta ja vasemmalta, tai kun tarinan paha vihollinen saa vihdoin palkkansa ja putoaa kuolemaan, saa kokea turvallisesti tyydytystä oikeudenmukaisuudesta.

Varmasti lähes jokainen lapsi leikkii jossain vaiheessa elämäänsä sotaleikkejä. Kyllä minäkin vietin lapsena paljon aikaa läheisellä soramontulla leikkipyssy kädessä. "PAM!" - Kuolit, laske viiteenkymmeneen ja herää takaisin henkiin. Ihan sama käytäntö aikuisten ja teinien videopelikentällä. Sota on hauskaa ja jännittävää, kun se on vain leikkiä.

Pelien väkivaltaan puututaan herkemmin kuin elokuvien, koska se on jollain tavalla syvällisempää ja suorempaa. Enää et vain seuraa sivusta, vaan olet itse painamassa liipaisinta tai heiluttamassa miekkaa. On hyvin harvoja pelejä, joissa ei ole minkäänlaista taistelua tai vihollisia. Itsekin siedän peliväkivaltaa ja jopa nautin väkivaltapeleistä, jos ne on toteutettu jotenkin mielekkäällä tavalla.

Alku

Nyt se on tapahtunut. Vastoin kaikkia odotuksiani todellakin avasin blogin.

Siteeraan nyt itseäni kaksi viikkoa sitten facebookissa:

"Oon tässä pohtinu, että jos mää ikinä perustaisin blogin, niin se ois varmaan joku pelien fiilistelyblogi. Tai sit ehkä joku kristillisen näkökulman peliblogi, siinä sais yhdistettyä muutaman isoimman intohimon: Jumalan, kirjoittamisen ja pelit. Oi, sehän voiskin olla ihan hauskaa".